Häntä vaivasi se omituinen turtumus, jota ihmiset nimittävät _»ei
minkään ajattelemiseksi»_.
Hyvin hajamielisenä Margaret kyyrötti hämärässä nuotion äärellä,
äänettömänä äänettömän nuoren miehen vastapäätä. Taaskin häntä kalvoi
sama kummallinen, epämukava tunne — nyt se ei ollut tuskaa, ei vihlovaa
kipua! Tuskin se edes koski. Tuntui vain siltä kuin jokin olisi melkein
tuntumattomasti näppäillyt jotakin hänen sydämensä kieltä — kehoittaen
häntä, kutsuen häntä — mihin?