Niin, ihastuneena hän katseli, kun nuori mies kiipesi lähimpään
eukalyptuspuuhun, saavutti oksan, heilautti pitkän jalkansa sille,
siirtyi mukavampaan asentoon ja alkoi vuolla veitsellään. Mies huojui
ja ponnisteli. Räsähdys! ... Lisää kahinaa ja räiskettä, ja lehväinen
oksa katkesi. Pudotessaan se kiskaisi rungosta pitkän kaistaleen
kuorta, jättäen valkean jäljen. Mount tipahti selälleen pensaikkoon.
Noustuaan pystyyn hän ravisti itseään ja nyökäytti hieman päätään.
Huomaamattaan murahtaen hän kiersi oksan lopullisesti irti rungosta,
vetäisi sen erilleen ja viskasi sen syrjään.
»Hän on hyvin vahva», mietti tarkkaileva Margaret.
Koska hän ei ollut vuosikausiin luonut kehenkään mieheen muuta kuin
pikaisen, raukean, näkemättömän silmäyksen, ansainnee kenties mainita,
minkälaisen vaikutuksen häneen teki tämä olento, joka (myöhemmin niin
loisteliaana vierassaleissa) nyt liikkui niin päättävänä, hiestyneenä,
hengittäen syvään, ponnistellen puun kimpussa, mutta selviytyen
siitä yhtä hyvin kuin Margaret voimiaan jännittäen selviytyi syvälle
juurtuneesta voikukasta...
* * * * *
Kun Eva ensi kerran näki Aatamin otsa hiessä kamppailevan luonnonvoimia
vastaan, näytti mies hänestä silloin mahdollisesti paremmin katsomisen
arvoiselta kuin vetelehtiessään paratiisin puutarhassa hänen vierellään.
Komeiden nuorten miesten näkeminen ei kyllä ollut Margaretille mikään
uutuus. Eikö hän ollut elänyt sellaisten olentojen ympäröimänä? Mutta
kuinka paljon hän oli kiinnittänyt huomiota siihen, millaisilta
oikeastaan näyttivät nuo henkivartijat, jotka panivat autoja käyntiin,
kantoivat päällystakkeja, aukoivat ovia, tarjoilivat hänelle ohjelmia?
Hänen päähänsä ei ollut kertaakaan pälkähtänyt arvostelevasti katsella
näiden huomaavan kohteliaiden nuorukaisten pituutta, liikkeitä ja
eleitä. »En ole koskaan pannut merkille, miltä miehet _näyttävät»_,
oli hän tunnustanut Cynthia Oddleyn huudahdettua: »Miehet _ovat_ niin
kamalannäköisiä!»
* * * * *
Onko se katsantotapa leviämässä? Tytöt sanovat: »Ei ole väliä, miltä
_sulhanen näyttää_, vai onko?» (Olen itse kuullut tyttöjen lausuvan
tällaisen enteellisen huomautuksen.) »Kunhan vain »morsian on kaunis».
Hyvin nuoret tytöt mieltyvät hauskannäköisiin koulutovereihinsa.
Kouluaikoina se on varsin luonnollista — mutta onko se hyvä merkki,
että he toisen vuosikymmenensä lopulla ja kolmannen alussa eivät pidä
miehiä katsomisen arvoisina (kuten Margaret ei pitänyt)? Kaikkien
kauneusihanteiden kiinnittäminen _ainoastaan_ naiskauneuteen on
yksipuolista. Jotkut tytöt kannattavat sitä. Heistä miehet muuttuvat
yhä vähäarvoisemmiksi. Jo nyt miehet ovat heistä äärettömän paljon
mitättömämpiä kuin näyte-ikkunat, joihin on levitetty houkuttelema
kankaita ja viehkeän pehmeitä turkiksia. Pian miehet ovat muutamien
tyttöjen silmissä pelkkiä kiinteitä, pitkulaisia ainemöhkäleitä,
jotka vaativat niin ja niin suuren tilan ja pimittävät niin ja niin
paljon auringonpaistetta. Miehet, jotka eivät jaksa käsittää tyttöjen
näennäisen mielenkiinnon somien, alituisten väreiden takana piilevää,
tympeän syvää välinpitämättömyyttä! Se ei ole hyvä merkki! Kenen on
vika?
Osaksi ovat kenties syynä miesten jokapäiväiset puvut, jotka tekevät
heidät niin epäselvän himmeiksi: tasoittavat muodot, mullanvärit,
painostava harmaa, ukkospilvensininen, joita he mielellään käyttävät...
Se on myöskin kostoa muuttumattomasta mustasta ja valkeasta asusta,
joka kärsii tappion naisten uljastelevien, moniväristen iltapukujen
rinnalla (sillä rakkausasioissakin tahtovat naiset loistaa)... Osaksi
lienee vikana se, etteivät naiset näe miehiä edullisimmalta puolelta,
silloin kun nämä ovat reippaassa liikkeessä, kyllin usein muualla
kuin leikki- ja urheilukentillä. Ne ovat miesten tenhovoiman ja
arvon viimeiset suojapaikat. Siitä naisten »joukkueille» osoittama
ihailu. Siitä »lukuisat hyvin puetut naiset katsojien joukossa», kuten
kilpailuselostuksissa mainitaan.
Margaretin koko ajan tarkkaillessa nuorta Mountia hänessä heräsi
kokonaan uusi kunnioituksentunne miehen voimaa kohtaan. Mutta
vain alitajuisesti hän silloin näki, kuinka miellyttävä Mount oli
karkeassa asussaan ja kuinka paljoa nuoremman näköinen hän nyt oli,
koska hänen tukkansa oli pörröllään, hänen vaaleaihoiset poskensa
olivat punehtuneet ja hänen kasvoillaan oli sekä aivoja että ruumista
askarruttavassa työssä olevan miehen ilme. Tietoisesti hän vain
ajatteli, että Mount oli väkevä, nopea, kätevä ja osasi hyvin suoriutua
näistä ulkoilmapuuhista. Odottaessaan hän vain ihmetteli, mitä hän
olisi tehnyt, jos hän olisi joutunut tänne ihan yksin ilman tätä miestä.
Kammottava ajatus... Vaistomaisesti hän sen pakotuksesta astui askeleen
työskentelevään mieheen päin.
V
Pian Mount kääntyi, luoden silmäyksen aurinkoiseen, hyvätuoksuiseen
maisemaan. »Se riittää. Meidän ei ole viisasta olla kovin kauan poissa
nuotioltamme. Nyt kuljetamme nämä sinne alas. Jos nyt haluatte tarttua
kiinni tähän —»
Tottelevaisesti Margaret kävi käsiksi oksaan. He ponnistelivat rinnettä
alaspäin, kiskoen ratisevia oksia, jotka silloin tällöin takertuivat
kivien teräviin särmiin. Tuontuostakin heidän jalkansa luiskahtelivat,
kun sattui vähäisiä maanvieremiä. Rinnettä myöten he raahasivat raskaat
taakkansa nuotiopoukamalle — Mount ja lemmon tyttö.
Rantakaistaleelle saavuttuaan he heittivät kantamuksensa maahan,
kohensivat tulta ja palasivat kalliolle. Kaksi, kolme kertaa he tekivät
saman retken, ja joka kerralla he kävivät yhä harvasanaisemmiksi.
Mountilla oli yllin kyllin ajateltavaa. Margaret taas sai pinnistää
voimiaan estääkseen nuoren miehen huomaamasta, että vaikka hän olikin
aloittanut iltapäiväisen uurastuksen järkähtämättömän päättävänä, hänen
sisunsa alkoi pettää...