Sillä nuori mies ajatteli tähän tapaan:
»Se vanha roisto. Ovela ilkimys. Ottaa minulta kunniasanan ja jättää
minut tällaiseen pulaan. Olisi parhaiksi hänelle, jos toitottaisin
julki koko hänen salajuonensa, jos puhuisin tytölle: _'Kuulkaahan nyt!
Kerron teille koko jutun. Teidät on peijattu tänne valheellisilla
tekosyillä. Viime yönä ei ollut sen pahempi myrsky kuin kaikkina
öinä kuluneella viikolla. Ette tekään, lapsi-poloinen, olisi uskonut
sitä, jollette olisi ollut niin sairaana päiväkausia. »Sweetheart
II» ei saanut vuotoa eikä uponnut meren pohjaan, kuten ette tekään
ole vajonnut. Ettekä liioin ole autiolla, yksinäisellä saarella.
Setänne mielestä teidän pitäisi olla sellaisella. Siihen hän tällä
tempullaan tähtäsi. Hän aikoo pitää teitä täällä, mutta en tiedä,
kuinka kauan. Joka tapauksessa se on hänen asiansa. Ainakin minä
luulin niin. Minulle uskoteltiin, ettei hän lähtisi luotanne heti
saatuaan teidät maihin. Otaksuin hänen jäävän tänne pitämään huolta
siitä, että pysyisitte tällä rautakappaleella ettekä lähtisi samoamaan
muualle, jolloin huomaisitte Ranskan rannikon olevan vajaan vuorokauden
pituisen laivamatkan päässä. Hän toi teidät maihin viime yönä, ja kun
tänä aamuna menin tapaamaan sitä ovelaa vintiötä, oli hän kadonnut
jätettyään minulle kirjeen, joka ei selittänyt mitään ja joka kiven
ympärille käärittynä oli laskettu pääni viereen_ —
— _Hän on mennyt tiehensä, rikkonut oman osansa sopimuksesta, ja niinpä
minäkin rikon osani_ —
— En voi tehdä sitä», päätti nuori Mount mielessään. »Tämä on
opetus minulle. Älä enää milloinkaan anna kellekään ihmiselle
sitoumusta, jonka nojalla hän voi vaatia sinua tekemään jotakin. Ovela
Lloyd-veitikka on ottanut liiankin runsaan korvauksen kaikesta, mitä
hän on tehnyt hyväkseni —
— Jättää minut tänne, kenties koko aamuksi tuon lemmon tytön seuraan —
— Mihin hän itse on joutunut? Lähtenyt tiehensä purrella — No niin,
otaksuttavasti hän palaa tunnin tai parin kuluttua. Sillä välin —
— Mitä minun on sanottava tytölle? Siinä kysymys.»