Margaret virkkoi välinpitämättömästi:
»Enpä välitä, vaikka olenkin aluksessa, kunhan se vain ei ole
liikkeessä.»
»Se ei lähde liikkeelle vielä ihan heti, neiti Verity», vakuutti
isäntämme.
Margaret olisi saattanut olla innostuneempi, jos pursi olisi ollut
jonkun muun. Alusta alkaen hänellä oli sellainen vakaumus, että
nuori Mount oli nolaamisen tarpeessa. Kenenkään sitä ilmoittamatta
hän tunsi, että Mount oli pysynyt häneen nähden täysin kylmänä ja
ettei hänen olisi voitu laskea missään olosuhteissa, olipa hän sitten
kihloissa tai ei, liittyvän Margaretin henkivartiostoon. Siihen aikaan
neiti Verityllä oli sellaisen tytön turhamainen valloitushalu, joka
käsittelee miehiä kuten päänahkoja tai orjia. Siispä hän oli haluton.
Hän piti armonosoituksena sitä, että hän laski korkeakantaisen kenkänsä
(jonka päällisenä oli vain valkea hihnaristikko) tämän purren kannelle,
alentui velttona istumaan pehmeässä tuolissa aluksen kajutassa, jätti
punaisen puolikuunmuotoisen huulivoide-merkin Mountin kahvikupin
reunaan ja painoi Mountin pienen hopeahaarukan kermaleivokseen,
samannäköiseen kuin ovat laipiokoristusten pilvet, joiden reunalla
Amorit leikkivät pää alaspäin.
»Wallace juoksi Nizzan kaikissa sokerileipomoissa löytääkseen
leivoksia, joista hän luuli nuoren naisvieraan pitävän», sanoi Mount
Margaretille, hymyillen hauskaan tapaansa.