Tähän minun on pakko jättää tyhjiä paikkoja niiden täytettäviksi, jotka
ovat, kuten lapset sanovat, »hyviä» tällä alalla. Omasta kohdastani
minä olen niin »huono» siinä, että jos minun olisi kuvattava teille
_Sweetheart II:n_ kauneutta, en saisi havainnolliseksi mitään muuta
kuin maan alastomuuden, nimittäin oman tietämättömyyteni. Se voisi
kuitenkin selvittää, kuinka viimeistellyn hienot aluksen muodot olivat
ja kuinka erinomainen sen puhtaus oli. Eniten hämmästyttivät minua
pronssiosien huikaiseva kirkkaus, kaiken perinpohjainen järjestys,
mustapuisen kannen sileys ja kukan terälehtiä muistuttavan maalauksen
tuoreus.
»Mitä tulee kodin kauneuteen», sanoin nuorelle Mountille, »en jaksa
käsittää, kenen aivoissa on syntynyt se ajatus, että koti on naisen
paikka. Ei yksikään perheenemäntä pidä kotiaan sellaisessa kunnossa
kuin te tätä laivaa. Ei ainoakaan naisista koottu palveluskunta pitäisi
esineitä niin hohtavina kuin teidän miehenne pitävät. Voin helposti
kuvitella pursissa ja veneissä elävien miesten pian unohtavan, että
naisia on maailmassa. He voivat pian oppia tulemaan toimeen ilman
heitäkin.»
»Arveletteko niin?» virkkoi Mount.
Hänen miellyttävällä, vilpitöntuntuisella äänellään oli se hyvä
ominaisuus, että se salasi sen, mitä hän itse todella ajatteli, eikä
paljastanut sitä.
Muistaessani, että tämä nuori mies aikoi naimisiin, pelkäsin olleeni
tahditon unohtaessani hänen voineen ajatella, ettei maailmassa ole
naisia. Hänen morsiamensa, niin oli rouva Verity kertonut, oli Roomassa
omien sukulaisten parissa ennen vihkimistä. Siitä johtui herra Mountin
viimeinen poikamiesretki _Sweetheart II:ssa_.