Perästäpäin herra Lloyd tiedusti: »Violet, aikooko tyttäresi ottaa
puolisokseen tuon hupsun — tarkoitan nuoren loordin?»
»Lapsi-kulta on antanut hänelle rukkaset viisi kertaa», vastasi rouva
Verity lempeillä kasvoillaan kaksi eri ilmettä, jotka kuvastivat
kahta ristiriitaista tunnetta. Hän ei saattanut pitää Claude
Oddleysta toivottavana vävynä; mutta yhtä mahdotonta hänen oli olla
pöyhistelemättä sen johdosta, että loordi kosiskeli hänen lastaan.
»Margaret selittää, ettei hän mene avioliittoon kenenkään kanssa vielä
vuosikausiin.»
»Rotannaamainen — tarkoitan: sisar kannattaa sitä liittoa koko
sydämestään. Enkä moitikaan häntä siitä hänen kannaltaan katsoen. Hänen
olisi kylläkin sopivaa saada rikas, nuori käly talutusnuoraansa. Ilkeä
tyttö — tuo neiti Oddley.»
»No, enpä tiedä, setä», virkkoi Violet empien. (Hän kammosi aina
suorasukaista arvostelua). »En antaisi Cynthialle sellaista nimitystä.»
»Minä antaisin. Nimittäisin häntä ja kaikkia hänen kaltaisiaan osaksi
siitä turmiosta, jonka kynsiin nykyajan nuoret ovat joutumassa.
En ole puhunut heistä paljoa koko täälläoloni aikana, mutta —»
Silmäillen Violetia vaivihkaa hän lausui minulle: »Suoraan sanoen, he
huolestuttavat minua.»