Mikä koettelemusten viikko rouva Veritylle!
Kärtyisenä kuin vuoteeseen pakotettu täysikasvuinen mies Margaret
valitti, että harjaantunut hoitajatar häntä vaivasi. Senvuoksi hoiti
äiti häntä. Kolmen päivän aikana, jolloin potilaan ruumiinlämpö oli
korkea, eivät kellot lakanneet hetkeksikään kilisemästä talossa eivätkä
nuoret miehet polkemasta pehmeään huoneeseen vieviä portaita.
Sitten Hill-kadun korkeapalkkainen palveluskunta napisi äänekkäämmin
kuin Israelin lapset erämaassa. Rouva Verity-parka ei ollut
milloinkaan kyennyt pitämään puoliaan palvelusväelle. Ja palvelijat
tiesivät sen yhtä erehtymättömästi kuin lapset tietävät, kelle he
saavat olla nenäkkäitä. Keittäjätär lähetti hänelle valitteluja: hän
ei muka tiennyt, että hänet oli palkattu valmistamaan niin monta
ylimääräistä ateriaa päivässä; hän pyysi tietoa kuinka monta henkilöä
tulisi päivällisille, koska hänen itsensä oli mahdoton sitä tietää
ja keittiöpalvelijattarella oli vapaa-ilta kaiken lisäksi. Benson,
sfinksi, sanoutui juhlallisesti irti toimestaan. Hänen esimerkkiään
noudattivat sisäkkö ja tämän apulainen. Siivoojatar liikkui käytävissä
ja itki harmistuneena sellaisissa paikoissa, joissa siivoojattaren ei
pitäisi oleksia. Heidän kaikkien keskellä rouva Verity oli avuttomana,
kunnes setä Tom saapui ja palautti kurin — jossakin määrin.
»Olen synnynnäinen välittäjä», kehui hän minulle. »Palveluskunnan olen
taltuttanut. Oddleyn perheeseen nähden olen voimaton toistaiseksi.»
Nuori loordi Oddley poistui Verityjen ovelta vain kiiruhtaakseen
juoksujalkaa kerhoonsa ja uudelleen kyselläkseen puhelimitse tietoja.
Hänen sisarensa liittäytyi Verityjen talouteen tiukemmin kuin hän
liitti päiväsaikaan käyttämänsä värillisen monokkelin silmäänsä.
Cynthia vaati, että hän saisi tavata Margaretia. Jos Margaret nukkui,
niin Cynthia saattoi odottaa. Hänen täytyi ehdottomasti saada puhua
Margaretille. Hänellä oli tärkeätä asiaa; niin, asiaa. Margaret
tiesi siitä. Jospa Cynthia voisi saada hieman puolista! Vain wiskyä
ja soodaa ja kaviaarivoileivän tai mitä hyvänsä. Pian Margaret oli
kyllin voimissaan kohottaakseen laihaa, nuorta, oranssinvärisellä
satiinivuorilla varustettuun, mustaan silkkipyjamaan puettua
vartaloaan, virnistelläkseen lääkkeille ja vaatiakseen täytekynää,
jotakin, mihin voisi kirjoittaa, ja maksuosoituslehtiötään...
Niin, missä oli Margaretin maksuosoituslehtiö? Niin, oli välttämätöntä
kirjoittaa maksuosoitus juuri nyt. Se oli kiireellinen. Ei toki pitänyt
väitellä, vaan etsiä hänen lehtiönsä. Missäkö? Niinpä niin, se oli
etsittävä. Se oli ehkä sitruunavihreän vaatekasan alla tuolla toisessa
lippaassa. Eikö? Voi kirottua. Tai kenties se oli Cynthian ranskalaisen
kirjan, _A l'Ombre des jeunes filles en fleursin_, välissä. Eikö?
Sitten tuon turkiskasan ja hattukotelon alla vaatekaapin päällä. Eikö
sielläkään? Järjetöntä! Sen täytyi olla jossakin! Miksi sitä ei voitu
löytää? Margaret nousisi itse jalkeille tuossa paikassa... No niin,
sitten piti ETSIÄ. Ohkohan joku vienyt sen seurusteluhuoneeseen?
Seurusteluhuoneessa setä Tom tiedusti lempeästi, mitä hittoa varten
tyttö tarvitsi maksuosoituslehtiötään juuri silloin.
»Sitä hän ei ilmaissut», vastasi äiti, etsien hätäisesti. »Kas tässä
se on! Sujautettuna kaikkien noiden uusien grammofonilevyjen sekaan.
Juoksen viemään sen —»
»Maltahan, Violet! Lainaako Margaret rahaa neiti Monokkelille?»
»Setä! En koskaan kysele, mitä lapsi-kulta tekee omilla rahoillaan.»
»Enpä ällistyisi, jos lapsi-kullan olisi suoritettava kaikki ne
ystävättärensä laskut, joita ei viedä rakkaan veljen maksettaviksi.
Sinun sijassasi, rakas Violet, antaisin tuon maksuosoituslehtiön
uudelleen kadota.»
Mutta Violet Verity oli syöksynyt takaisin yläkertaan lapsensa
huoneeseen.
* * * * *
Seisoen hajasäärin uuninmatolla setä Tom alkoi laajemmin selittää
minulle »Berkeleyssä» lausumaansa vihjausta.
»Ikävä, ettemme voi viedä joitakuita näistä nuorukaisista elämään
villien tavoin jollekin koralliriutalle! Se olisi parempi kuin mikään
koulu. Ulkoilmaelämää... kaikki yksinkertaista... lihasten käyttöä...
terveellinen ravinto... hedelmiä, kaloja, mitä he itse pystyvät
hankkimaan...
— Ihmiset nostavat nenäänsä terveyspyrinnöille. Bernard MacFadden;
ruumiinhoito; sanottakoon sitä mädäksi. Mutta se tuntuu
miellyttävämmältä mädältä kuin tämä... Annettakoon heille tilaisuus
kasvaa suoraryhtisiksi, puhdasmielisiksi, tervehipiäisiksi, pitää
itseään oikealla tolalla, punnita, millaista elämä on, tutustua
asioihin juuria myöten. Ikävä, ettemme voi lähettää heitä väkisin»,
jupisi tämä kiihkoilija. »Jos saisin menetellä oman mieleni mukaan
— mutta Margaretin on siirryttävä toisenlaiseen ilmastoon — onkohan
portaita laskeutuva henkilö tohtori?»