Päästäen Gripenbergin menemään keisari lähti heti tapaamaan
keisarinnaa, joka lepäsi kauhistuksesta hervottomana. Ruhtinatar
Obolenskaja oli kyynelet silmissä kumartuneena hallitsijattarensa
puoleen, ja rouva Vyrubova seisoi kädet ristissä ja pää painuneena
lepovuoteen vieressä.
Keisarin tullessa huoneeseen Aleksandra Feodorovna loi häneen
katseensa; hienot piirteet olivat kuin kivettyneet, pelästys oli ne
tehnyt miltei tuntemattomiksi.
Ruhtinatar teki selkoa, kuinka keisarinna joutui näin surkeaan tilaan.
Kun hänen majesteetilleen oli ilmoitettu, mikä onnettomuus oli
sattunut, oli hänet vallannut kouristuksen kaltainen raju nyyhkytys,
joka oli päättynyt tainnostilaan. Lakkaamatta hän oli itsekseen
toistanut perintöruhtinaan nimeä.
Keisari nyökkäsi. Kiihtymys oli hälvennyt hänen piirteistään, ja
sijalle oli tullut suunnaton raukeus. Vyrubovan jäykistyneitä kasvoja
oli hänen perin vastenmielistä katsella. Ja siksi hän, vähän aikaa
neuvoteltuaan tohtori Botkinin kanssa, poistui jälleen palatakseen
työhuoneeseensa.
Täällä oli pöydällä levällään itäaasialaisen sotanäyttämön kartta.
Hartioitaan kohauttaen hän kääri sen kokoon. —
Tsarskoje Selossa pantiin toimeen sotaoikeus, joka helpotti
kenraalikuvernöörin verisiä toimenpiteitä. Mitään edustajakokousta ei
kutsuttu; kaikkien suuriruhtinasten pietarilaisia palatseja suojeltiin
kaksin verroin lisätyillä vartiojoukoilla.
Keisari, josta alkoi tuntua, että kaiken pahan juurena olivat
aasialaisen sodan selkkaukset, puolusti perheneuvottelussa avoimesti
rauhan asiaa. Ja hänen esityksiinsä pantiin huomiota.
Ulkomaiden rahamiespiirit, jotka pelkäsivät menettävänsä pääomiaan,
olivat muokanneet maaperää sovinnolliselle mielialalle. Englanti
uskoi jo kyllin heikentäneensä venäläisten vaikutusvaltaa, niin ettei
tarvinnut tältä suunnalta pelätä kilpailua siirtomaissa, ja puuhasi
yksissä tuumin ranskalaisten rahamiesten kanssa. Sill'aikaa kun nämä
herättivät Venäjällä taipuvaisuutta rauhanneuvotteluihin, tarjoutui
Englannin diplomatia vaikuttamaan Japaniin, jotta tämä supistaisi
vaatimuksiaan niin pieniksi kuin suinkin.
Uusi sisäministeri Bulygin oli saanut tsaarilta toimeksi valmistaa
ehdotuksen perustuslailliseksi julistuskirjaksi. Samana päivänä
maaliskuussa 1905, kun saapui onneton viesti Mukdenin suuresta
taistelusta, julkaistiin kaksi keisarillista käskykirjettä.
Toisessa kehoitettiin kansaa suojelemaan Venäjän pyhää omaisuutta ja
tukemaan tsaarivaltakunnan itsevaltiutta.
Toinen oli keisarin lahja kansalle: siinä luvattiin kutsua kypsyneitä,
kansan valitsemia miehiä laatimaan ja pohtimaan lakiehdotuksia.
Tulisiko siitä parlamentti?
Sivistyneen säädyn miehet hymyilivät katkerasti. Sellainen parlamentti,
joka säilytti yksinvallan perusehdot ja joka voitaisiin ratkaisevissa
asioissa työntää syrjään kuin veretön haamu. Parlamentti ilman
päätösvaltaa, ilman oikeutta määrätä, mitä veroja on maksettava — —.
Mutta sittenkin alku! Yksinvallan ensi myönnytys perustuslaillisuudelle.