Saman päivän iltana Wladimir Aleksandrovitsh aloitti perhepäivällisen
jälkeen Tsarskoje Selossa poliittisen keskustelun keisarin kanssa.
Kuropatkinilta oli äsken tullut sähkösanoma ja tehnyt yleiseksi sen
vakaumuksen, että sodassa oli käynyt huonosti, ja sen johdosta oli
yleisön mieliala painuksissa.
"Olisi pitänyt ehkäistä sellaisten sähkösanomien julkaiseminen", tuumi
suuriruhtinas synkkänä.
Keisari kohautti hartioitaan.
"Silloin olisi se vaara, että mieliala kääntyisi myöhemmin meitä
vastaan kaksin verroin kiihkeämpänä."
"Myöhemmin — kyllä! Mutta nyt se heikentää keisarillisen lahjan
vaikutusta."
"Niinkö luulet?" — Keisari hillitsi haukotuksensa. Sielullisen
jännityksen jälkeen valtasi hänet raukeus kuin tauti. — "Kuitenkaan ei
voitane kieltää, että olemme ottaneet huomioon ajan vaatimukset."
"Ellei samalla muisteta, että ajan vaatimukset voivat viikon päästä
olla perin erilaiset."
Hitaasti ja kummastuneena kohotti keisari raskaita silmäluomiaan.
"Perin erilaiset — kuinka niin?"
"Sattuvat paisumaan."
"Ei, Wladimir Aleksandrovitsh. Venäläisten luonteen mukaista ei ole
häväistä pyhää perintöä —"
"Täytyy vain pitää muistissa, että vallankumous on jumalaton liike.
Pobjedonostsev —"
Keisari keskeytti kädenliikkeellä.
"Pobjedonostsev on tehnyt voitavansa", sanoi hän lyhyesti ja omituisen
jyrkästi. "Hänen vikansa ei ole, että hänen oli lopulta tunnustettava
olevansa voimaton sammuttamaan kumouksen liekkiä."
"Niin, kun sen pesä on hänen valtapiirinsä ulkopuolella."
Suuriruhtinas nauroi ja kurotti laihtuneita, intohimojen uurtamia
kasvojaan keisarin korvan likelle.
"Englanti!" kuiskasi hän.
Nikolai säpsähti ja tähysteli arasti ympärilleen.
"Englanti harrastaa rauhaa —"
"Sillä on omat salaiset harrastuksensa, joihin se ei suo kenenkään
katsahtaa. Mutta Reczeyn kotiintulo —" [Mariska Reczey, venäläisen
poliisin salainen välittäjätär, toimi Lontoossa urkkijana.]
Hän täydensi lauseen kädenliikkeellä.
"Onko hänellä kirjallisia todisteita?"
"Vähän. Hänen täytyi lähteä niin äkillisesti, kun hallitus alkoi häntä
epäillä. Mutta silti kylliksi; jotta asiasta voi olla ihan varma."
"Vai niin!"
"Meidän täytyy olla varuillamme ja pitää armeijat aina valmiina."
"Niin että pysyy rauha!"
Suuriruhtinas huomasi keisarin hengähtävän ikäänkuin keventynein mielin
ja hymyili kavalasti.
"Rauha taistelua varten —"
"Mitä taistelua?"
"Oikeuksistamme", vastasi suuriruhtinas lyhyesti ja jyrkästi, samalla
kun suupieliin kaivautui tylyn kylmyyden piirre.
Vielä puoliyön jälkeen keisari käveli työhuoneessaan edestakaisin.
Ulkona oli tullut suojasää, ja suuri uuni lämmitti liiaksi. Mutta
vaarallista olisi ollut avata ikkunaa, kun ulkopuolella tiheni talvinen
usva kuin harmaantunut hopea. Niinpä hän siis sieti painostavaa
kuumuutta, joka tuntui kuin ukkosen salaperäiseltä enteeltä.
Hän oli pyytänyt puheilleen Pobjedonostsevia, heti kun tämän vointi
sallisi käydä Tsarskoje Selossa. Suuriruhtinas Mikael oli illalla
kuiskannut hänelle sivumennen, että yliprokuraattorin sairaus oli vain
murhayritysten pelkoa.