Mutta en tahdo Sinua mistään soimata. Sinä olet herrani; Sinä olet
osannut tehdä tahtoni taipuisaksi. Sinä olet se mahtava, jonka edessä
minun täytyi taipua. Minä palvelen Sinua...
Ennenkuin lopetan tämän kirjeen, mainitsen vielä muutaman sanan
Italian kuninkaan vierailusta. Se on määrätty tapahtuvaksi
heinäkuussa. Sitä näytään pidettävän pelkkänä muodollisuutena eikä
sille näytä annettavan mitään poliittista merkitystä... Vai...
päättelisinköhän taaskin liian kevyesti?
* * * * *
Kahteen viikkoon ei kirjettä, jonka päällekirjoitus saattaa veren
suonissani levottomasti virtaamaan. Alan uudelleen käydä rauhattomaksi
ja epäillä postia.
Olisikohan joku itsekäs virkamies saanut ansaituksi muutamia huokeita
ruplia meidän onnemme kustannuksella?...
Ei! Ei! Ei! Hermoni ovat malttamattomat kaipauksesta. Olen ärtyisä ja
surumielinen enkä kykene salaamaan tunteitani.
Luulen, että Aleksandra Feodorovna aavistaa tilani ja tuntee osanottoa
minua kohtaan. Hän on hyvä ja lempeä ja hymyilee minulle omituisella,
syvällisellä tavallaan...
Kuninkaan vierailun jälkeen on suunniteltu tavanmukainen matka Suomen
saaristoon. Sitten Moskovaan...
Keisarinna välttää yleensä puhumasta matkustusaikeistaan. Mutta kun
eilen oli puhe merimatkasta, ilmestyi hänen huuliensa ympärille
katkera piirre...
"Keisari kaipaa raitista ilmaa", sanoi hän hitaasti. "Luulisi sen
olevan käsitettävää... kaiken jälkeen."
Hänen puheensa saa aina katkeran sävyn kohta kun keskustelu suorasti
tahi epäsuorasti koskettelee keisarin kirjoituspöydältä löydettyä
uhkauskirjettä.
On muuten ihmeellistä, kuinka suuresti vaaran alituinen ajatteleminen
heikentää sen pelkoa.
Nukun jälleen yhtä rauhallisesti kuin ennenkin enkä enää vapise, kun
luulen näkeväni vieraat kasvot ikkunaverhojeni damastikukkien takana.
Mutta keisarinnan makuuhuoneessa näen valon palavan aamuun asti.
"Hermoparkani", sanoi hän kerran äskettäin ja teki hermostuneille
ominaisen kädenliikkeen otsaansa kohti.
Eikö hän pidä keisaria uhkaavaa vaaraa vielä poistettuna?... Vai onko
se jokaisen raskaudentilan aiheuttamaa ärtymystä, joka kerta kerralta
kasvaa?
Tohtori Botkin pitää keisarinnan vointia tyydyttävänä. Hän luulee
tällä kerralla voivansa varmasti ennustaa pojan syntyvän. Tulen
pakostakin ajatelleeksi ennen pikku suuriruhtinatar Marian syntymistä
lausuttuja ennustuksia ja saatan vaivoin pidättyä hymyilemästä.
Suokoon taivas, että hän olisi oikeassa...
En lähetä tätä kirjettä, ennenkuin Sinun seuraava kirjeesi on
käsissäni.
Viime yönä heräsi mielessäni epäilys, että Vyrubovilla mahdollisesti
voisi olla sormensa pelissä... Päivänvalossa sellainen epäluulo
kuitenkin haihtuu mielestäni. Eversti ei ole mikään juonten punoja
eikä vähintäkään mustasukkainen.
Lopultakin... eikö jonkun kirjeen häviämiseen voi olla syynä pelkkä
sattuma?
Voi, Venäjällä on lakattu uskomasta sattumiin!
Näen juuri herra von Plehwen astuvan ulos keisarillisista vaunuista
ja kaikin kiireen ja kiihtymyksen merkein rientävän linnaan. Se ei
sinänsä olisi mitään merkitsevää, sillä Sipjaginin murhasta lähtien
näyttää hänen seuraajansa tehtäviin kuuluvan olla kiireinen ja
kiihtynyt. Mutta se on merkillistä, että keisari myöntää hänelle
audiensseja niin usein.
Plehwen sanotaan olevan ainoan koko ministeristössä, joka päänsä
puolesta kykenee kilpailemaan Witten kanssa. Etsineekö keisari siis
vastapainoa rahaministeriä vastaan?
Tiedän, että Plehweä on suositeltu hänelle, jotta Pobjedonostsevin
puolueelle saataisiin vakava jalansija keisarin läheisyydessä. Tämä ei
ole ensimmäinen sensuuntainen yritys. Edelliset ovat epäonnistuneet,
suurimmaksi osaksi herra von Witten toiminnan vuoksi, jos voi uskoa
yleiseen mielipiteeseen... Ehkäpä myös toisten saamattomuuden takia.
Nyt puhutaan, että herra von Plehwe olisi kykenevämpi, ja sanomalehdet
— luonnollisesti lahjotut —julkaisevat elämäkerrallisia tietoja
uudesta ministeristä ja ylistelevät häntä.
Olen yleensä epäilevä, mutta silti minun täytyy myöntää, että hänen
paljon kehuttu rautainen nyrkkinsä hyvinkin voi olla paikallaan
nykyisten kumouksellisten salajuonten aikana... Merkillistä vain, että
sen omistaja aina lähtiessään ulos kätkeytyy vahvan poliisimuurin
suojaan, välttääkseen edeltäjänsä kauheaa kohtaloa... Tosin hänellä
kuuluu virallisena syyttäjänä olonsa aikana olleen kylliksi
tilaisuutta vihan kylvämiseen. Ehkäpä häntä niin ollen omatunto
muistuttelee...
* * * * *
Rakkaani, nyt on taas äkkiä niin paljon puhetta Aasian kysymyksestä...
Japanin sanotaan näyttävän uhkaavaa naamaa. Naurettavaa, eikö totta?
Siitä huolimatta keisari näyttää olevan halukas tekemään myönnytyksiä,
välttääkseen kaikkia vaaroja. Puhutaan paljon eikä, kuten tavallista,
tiedetä, mitä siitä on ajateltava.
Witten ja Plehwen välit tuntuvat kireiltä ja sähköisiltä. Keisari
ottaa vastaan molemmat ja heiluu edestakaisin kahden äärimmäisyyden
välillä...
Täällä kuulee usein lausuttavan sellaisia mielipiteitä, että meidän
hentomielinen politiikkamme on tehnyt Japanin ylvästeleväksi. Jos
olisimme kyenneet näyttämään rautaista nyrkkiä... Emmekö siis vieläkin
siihen kykene?
Alkaa äkkiä taas tuntua, että elämme suurten tapausten aattona...
Keisarinna on aivan rauhallinen. Hän ei aavista tahi ei tahdo aavistaa
mitään. Ehkäpä hän ei ole täydellisesti selvilläkään nykyisten
polttavien kysymysten laajakantoisuudesta. Hän ei milloinkaan puhu
politiikasta, ja hovin henkilöistä vain silloin, kun se ei ole
vältettävissä. On mahdotonta ajatella ruhtinatarta, joka olisi ollut
vähemmän vehkeilijä kuin hän.
Italialainen vierailu lähestyy lähestymistään. Siitä puhutaan paljon,
huolettomasti, huomiotaherättävän huolettomasti... Vaivaan turhaan
aivojani koettaessani löytää tapauksesta jotakin valtiollista
tarkoitusta. Ehkä haparoinkin aivan tyhjässä. Lopultakin riippunee
kaikki vain Euroopan valtojen veljeytymisestä...
Se, mitä siellä Aasiassa tapahtuu...!
Joka tapauksessa ovat siirtomaasodatkin pelottavia. Englannin
esimerkin pitäisi olla meille varoituksena. Mutta emmehän me olekaan
mitään englantilaisia, joiden saaliinhimoinen politiikka tekopyhästi
oikeuteen ja laillisuuteen vedoten vuodattaa veren rauhallisten
kansojen suonista. Meillä on hallitsija, joka pitää rauhan
säilyttämistä korkeimpana lakinaan.
Wittessä on viime aikoina tapahtunut surullinen muutos. En erehdy.
Hänen entinen erehtymätön varmuutensa on hävinnyt.
Paha hänelle, että juuri se ominaisuus takaa suurimman menestyksen
keisarin luona.
Aiheuttaakohan uusi sisäasiainministeri todenteolla hänelle vaivaa?
* * * * *
Ei vieläkään ainoata riviä Idästä...
Se voi johtua luonnollisista syistä; mutta kiihoittuneet ajatukseni
suorastaan koettavat etsiä mitä pahimpia mahdollisuuksia.
Tsarskoje Selossa on hiukan puuhakasta huomisen kuningasvierailun
johdosta. En oikein jouda kirjoittamaan.
Aleksandra Feodorovna on lähettänyt minua hakemaan.
Hän on aina rauhaton, kun hänen täytyy edustaa, ja koettaa unohtaa sen
seurustelun ja vilkkaan keskustelun avulla.
Tänään hän näytti minulle ihmeen taidokkaasti valmistetun,
mielettömän suuritöisen, kirkkaanväriselle silkkipohjalle ommellun
gobeliiniteoksen, joka esittää pyhää Andreasta.
Hän on sen salaa valmistanut ja aikoo lahjoittaa sen jollekin Moskovan
tuomiokirkolle. Siinä on reunakirjoitus: S.A.P.R. [Sanctus Andreas,
Patronus Russiae] roomalaisin kirjaimin.
Keisarinna hymyili, selittäessään kirjainten merkityksen.
"Olen ommellut siihen monta ajatusta", sanoi hän hiljaa, äänessään
sävy, joka voi merkitä vain yhtä.
Siitä siis johtui kirkas valo hänen huoneessaan!
Kuinka monta unetonta yötä se on hänelle maksanut! Hän näyttää kovin
uupuneelta ja rasittuneelta. Toivoisin kaiken olevan ohi ja rakkaan
valtiattareni vihdoin saavan lepoa. —
"Novoje VWremja" tervehtii italialaista vierailua ilahduttavana
merkkinä siitä, ettei kolmiliitto pyri vahingoittamaan Pietarin
ja Rooman välisiä hyviä ja ystävällisiä suhteita eikä estä ketään
kolmesta sopimusvallasta lähestymästä niitä valtoja, jotka ovat sen
ulkopuolella. Se on yhä suurempana takeena maailmanrauhalle.
Taidokas lause ja kiertelevä merkitys...
Siinä näet vikani, armas! Minun täytyy etsiä politiikkaa, tahdoinpa
tahi en. Sinä olet poistanut siteen silmiltäni.
* * * * *
Me loiskuttelemme nyt keskellä italialaisen vierailun kaikkia
"hauskutuksia".
Ellen tänään kerro tarpeeksi tyhjentävästi, niin voit syyttää siitä
väsymystäni.
Sitäpaitsi en koskaan tunne olevani oikein kotonani Pietarhovissa.
Tuossa ikuisessa vedensolinassa on jotakin painostavan surumielistä.
Ymmärrän kyllä, miksi Aleksandra Feodorovna on mieluummin Tsarskoje
Selossa.
Puoliyö on jo aikaa sitten mennyt, mutta yötä valaisee salaperäinen
aamuhämy, joka näihin aikoihin ei vaivu uneen. Puisto tuoksuu ja
lähettää yöperhosensa lämpimään usvaan.
Olen päästänyt hiukseni auki ja tunnen suloista väsymystä, joka
iloitsee pehmeistä patjoista.
Juhlallisuuksien ensimäinen osa on takanamme: juhlallinen vastaanotto,
kunniakomppaniain kaunomarssit y.m., y.m... Keisari oli paikalla
kruununperillisen-suuriruhtinaan ja kaikkien suuriruhtinaiden
seurassa. Hän esiintyi hyvin edukseen, kantoi Annunziata-ritarimerkkiä
rinnassaan, ja hänen koko olemuksestaan henki sydämellinen, viime
vuosien onnettomien tapausten himmentämä ystävällisyys, joka hänen
hallituksensa alkuaikoina niin suuresti hurmasi mieliä.
Jos poliisi todella oli ryhtynyt erikoisiin ehkäisytoimenpiteisiin
näiden molempien hallitsijoiden suojelemiseksi, täytyy ihailla sitä
taitoa, jolla ne salattiin.
Kaikki huokui rauhaa ja ystävällisyyttä. Me odotimme linnan
muotokuvasalissa, keisarinnat ja suuriruhtinattaret keisarinnan
salongissa.
Aleksandra Feodorovnalle sattunut pieni välikohtaus teki minut
levottomaksi.
Keisarinnan oli täytynyt pukeutumisen kestäessä taistella
pyörtymiskohtausta vastaan. Kreivitär Mengden mainitsi sen minulle.
Peläten sen olevan jotakin pahempaa hän oli heti puhelimitse kutsunut
tohtori Botkinin, joka saapui kaikkitietävän hymy huulillaan, selitti
keisarinnan tilan olevan normaalin ja satunnaisen heikkoudenkohtauksen
olevan ohi.
Aleksandra Feodorovnan onnistuikin pukeutua suurjuhlapukuun.
Hän ei puhunut sanaakaan. Näytti aivan apaattiselta... Vain kerran,
kun vilvoitin hänen otsaansa kölninvedellä kostutetulla liinalla, hän
teki liikkeen ikäänkuin tarttuakseen käteeni. Seuraavassa hetkessä hän
avasi silmänsä, katsoi minuun kummastuneena ja pudisti päätään.
Jokin ajatus näytti askarruttavan hänen mieltään.
Minä olenkin vakuutettu siitä, että tohtori Botkin erehtyy.
Siitä tavasta, jolla keisarinna suoristautui, näin että hän kärsii.
Kenties ne lukemattomat kokeilut, joiden alaiseksi hänet on tehty
luonnon oikaisemiseksi ja jotta hänet saataisiin synnyttämään poika,
ovat vaikuttaneet haitallisesti hänen elimistöönsä, ja luonnollisista
syistä hän pelkää sitä myöntää. —
Joka tapauksessa meni ulkomaisen vieraan vastaanotto ilman sen enempiä
kommelluksia.
Viktor Emanuel on tummanverevä, keskikokoinen, ja hänellä on
eteläitalialaisen vapaat liikkeet ja vilkkaat kasvojen ilmeet.
"Journal de St. Pétersbourg" julkaisee hehkuvan tervehdyskirjoituksen,
jossa viitataan venäläisen ja italialaisen kulttuurin yhtäläisyyksiin
ja molempien valtojen yhteisiin etuihin ja jossa Italian kuningas joka
kolmannella rivillä saa lisänimen "ylevä hallitsija".
Mutta ne ovat kohteliaisuuslauseita. Ja kohteliaisuus on yksi
slaavilaisen hyveitä, joiden tähden hän kernaasti luopuu monista
muista.