Ylempänä on jo mainittu, että Charles Bassi oli ensimäinen
arkkitehti, jolle yli-intendenttinä uskottiin rakennustoimen johto
Suomessa. Tämä hienosti kehittynyt, Roomassa oleskellut taiteilija
ei kuitenkaan näy tunteneen itseään kutsutuksi ryhtymään niiden
suurten tehtäväin suorittamiseen, jotka maan uusi valtiollinen asema
tarjosi rakennustaiteelle. V. 1824 hän pyysi eron virastaan ja
palasi Ruotsiin. Silloin oli jo laajaperäinen rakennustoimi alkanut
Suomenlahden rannalla, Helsingissä, jonka keisari Aleksanteri I
v. 1812 oli määrännyt suuriruhtinaanmaan pääkaupungiksi.
Mainittuna aikana oli Helsinki pikkukaupunki, jonka 6-7000 asukasta
viihtyi yhtä ahtaalla alalla ja yhtä vaatimattomissa asunnoissa kuin
minkä muun samankokoisen suomalaisen kaupungin asujamet tahansa.
Keisarin tahdosta ja hänen jalojen, suurisuuntaisten tarkoitustensa
mukaan, oli tämä kaupunki kuitenkin, käyttämällä ihanaa, edullista
asemaa mereen pistävällä niemellä alaltaan laajennettava ja
kerrassaan varustettava niillä julkisilla rakennuksilla, joiden
olemassa-olo oli hallituksen, ylimpäin virkakuntain, sotalaitoksen
ylikomennon ja vihdoin myöskin yliopiston uuteen paikkaan
sijoittamisen välttämätön ehto. Ja miespolven kuluttua oli työ
tehty niin mahtavalla ja loistavalla tavalla, ettei kukaan entisiin
oloihin tottunut olisi voinut sitä uneksiakaan. Kunnia tästä tulee
ensikädessä hallitsijalle, joka määrätessään varoja rakennuksiin ja
niiden tulevaisuutta tarkoittavaa suuruutta, niinkuin älykkäästi
on huomautettu, tahtoi siten ulkonaisestikin osottaa ja vahvistaa
perustamansa uuden valtiolaitoksen pysyväisyyttä, sekä sille
nerokkaalle miehelle, jonka asiaksi tuli toteuttaa hänen aikeensa.
Tämä mies oli _Kaarle Ludvig Engel_ (s. Berlinissä 1778,
k. Helsingissä 1840), joka v:sta 1816 saakka toimien Suomen
hyväksi oppi pitämään meidän maata toisena isänmaanaan. Hänen
nuoruudestaan tiedetään vaan, että hän harjoitteli opintoja Berlinin
rakennusakatemiassa samaan aikaan kuin Kaarle Fredrik Schinkel ja
perehtyi siihen uusantiikiseen rakennustaiteesen, jonka edustajana
Schinkel on saanut ja varmaan Engelkin olisi saanut maailmanmaineen,
jollei hän olisi toiminut syrjäisessä maassamme. V. 1809, kolme
vuotta sen jälkeen kun hän oli suorittanut arkkitehtitutkinnon,
asettui Engel kaupunginarkkitehdiksi Rääveliin, josta virasta hän
kuitenkin v. 1815 erosi muuttaakseen Pietariin. Kun samaan aikaan
Helsingin uudisrakennustoimikunta kuulusteli arkkitehtiä, sanotaan
Suomen silloisen kenralikuvernörin kreivi F. Steinheilin ehdottaneen
Engeliä, ja valtioneuvos J. A. Ehrenströmin välityksellä sovittiin
tämän kanssa, että hän rupeaisi toimikunnan palvelukseen. Näin oli
verraton taiteilija kiinnitetty suureen tehtävään, ja tavattomalla
tuotteliaisuuden voimalla kävi hän siihen käsiksi. Kun Engel
saapui Helsinkiin, oli tulevan pääkaupungin yleinen suunnitelma
pääpiirteiltään valmis, ja oli sen laatimisessa toimikunnan älykäs
johtaja Ehrenström osottanut sitä kauneudenaistia, joka hänessä,
Kustaa III:n suosikissa, oli kehittynyt ulkomaan matkoilla ja
taidetta harrastavan kuninkaan seurapiirissä. Näyttää siltä että
arkkitehdiltä samalla kertaa pyydettiin piirustuksia useampaan
suureen rakennukseen. Ainakin vahvistettiin jo v. 1818 piirustukset
sekä senatin kartanoa että suurta kirkkoa varten. Jälkimäisestä
rakennuksesta ei kuitenkaan pitkään aikaan tullut mitään, mutta
jo neljä vuotta myöhemmin seisoi pääkaupungin isoimman uuden
torin itäpuolella senatin palatsi ynnä siihen kuuluvan eteläisen
kylkirakennuksen kanssa valmiina. Kolmikerroksisen 280 jlk. pitkän
päärakennuksen ulkoneva keskiosa on pontevasti koristettu porrasten
ja sisäänkäytäväin yläpuolelle asetetulla kuuden korinttilaisen
pylvään muodostamalla portiikilla, joka otsikkoineen kohoaa kahden
ylemmän kerroksen yli ja jonka yltä näkyy palatsin keskiosaa
kattava kupooli. Vastaavat, vähemmin ulkonevat kulmaosat ovat
jälleen koristetut kumpikin neljällä pilasterilla samaa tyyliä.
Seppelsimsin alla juoksee pitkin rakennusta stukkikoristeinen friisi.
Kylkirakennus on vaan kaksikerroksinen, mutta yksinkertaisesti
suurisuuntaisen järjestelyn kautta merkillinen. Sen 372 jlk. pitkän
fasaadin kulmaosina kohoaa näet nelikerroksiset paviljongit ja muuten
sitä koristaa 18 pilasteria sekä 6 keskelle asetettua vähän ulkonevaa
pylvästä otsikkoineen, kaikki joonilaista tyyliä. Jos laaja rakennus
ulkopuolelta on jalojen suhteittensa ja mahtavan suunnittelunsa
kautta suuriarvoinen, niin on suojajako ja tilankäytäntö sisäpuolella
yhtä ansiokas, ja juuri tässä kohden, mitä erilaisimpien
vaatimusten sopusuhtaisessa tyydyttämisessä, väitetäänkin Engelin
palatsisommituksissaan osottaneen merkillisintä kekseliäisyyttä
ja mestariutta. Sen lisäksi tulee, että arkkitehti itse määräsi
rakennustansa koko koristelun niin ulkoa kuin sisältä, jopa
irtanaiseenkin sisustukseen asti, yhä pienimmässäkin pitäen kiinni
siitä, kreikkalaista taidetta uudistavasta tyylistä, joka hänen
henkensä lämmittämällä on luonut hänen teoksiinsa helposti tunnetun,
puhtaan taiteellisen leiman. Lähes samaan aikaan kuin senatin
asunto, valmistui saman torin eteläpuolella kenralikuvernörin talo
eli nykyinen raatihuone, Suomen sotaväen ylitarkastajalle määrätty,
nykyinen kenralikuvernörin palatsi Etelä-esplanaadikadun varrella,
ja nykyinen kaartin pataljoonan kasarmi sekä vielä toinenkin
Katajanokalla sijaitseva meriväen kasarmi. Kauniimmat näistä somista
rakennuksista ovat molemmat viime mainitut. Mutta ei tämän Engelin
rakennustoimen alkuajan teoksia vieläkään ole lueteltu. Senatintorin
pohjoispuolella oli jo v. 1819 valmiina sittemmin Nikolainkirkon
suunnattoman suurien graniittiportaitten edestä väistynyt yhä
samaan tyyliin rakennettu, pylvästöillä koristettu päävahti (Corps
de garde), joten, kun otetaan lukuun muutamat torin eteläpuolella
olevat yksityisten kivirakennukset, tämä kaupungin sydänkohta jo
20-luvulla oli kolmelta sivulta suljettu: neljäs oli määrätty
yliopistoa varten. Puhumatta yksityisten rakennuksista on vihdoin
mainitseminen nykyinen "vanha" puukirkko (1826) ja niinikään puusta,
nykyisen "uuden teaatterin" paikalle, rakennettu teaatterihuone,
joka myöhemmin siirrettynä muinoisen n.s. Turun tullin tienoille
on "Arkadiateaatterina" suonut suojaa suomalaiselle teaatterille ja
nähnyt sen kehittyvän eteväksi kansalliseksi taidelaitokseksi.
Tällä ihmeellisellä tuotteliaisuuden ajalla oli Engel Bassin eroamisen
jälkeen tullut Suomen yleisten rakennusten yli-intendentiksi, ja kun
Ehrenströmin johtama uudisrakennus-toimikunta v. 1825 hajotettiin,
joutui jatkuvan toimen johto yksistään hänelle. Eikä uusia
tehtäviä puuttunut. Jo ennenkuin Turun palovuosi oli umpeen
kulunut, määrättiin näet yliopisto Helsinkiin muutettavaksi,
ja Engelin tuli valmistaa sille tarpeelliset huoneukset. Neljä
vuotta myöhemmin (v. 1832) oli senatin tori suljettu läntiseltäkin
puoleltaan yliopistorakennuksella, palatsilla, joka kooltaan on
senatin vertainen ja fasaadiltaan samaan tapaan sommiteltu, mutta
suhteittensa ja joonilaistyylisten erityisosiensa puolesta sitä
keveämpi ja sirompi. Jopa sisustakin voittaa kymmenen vuotta
vanhemman palatsin laitoksen. Rohkeasti ja hienon taiteellisesti
mietitty ja suoritettu on kolmen kerroksen läpi kohoava vestibyyli,
joka samassa määrässä voittaa senatin etehisen kuin perusalaltaan
puoliympyrän muotoinen juhlasali amfiteatralisesti asetettuine
istuinpenkkeineen on senatin pleni-(yleisistunto-)salia
suuremmoisempi ja ihanampi. Tämän jälkeen kohosivat maasta
toinen toisensa perästä yliopiston muut rakennukset, joista vaan
mainittakoon verraten pieni, mutta etäältä katsoen melkoiselta
palatsilta näyttävä tähtitornirakennus Ulrikaporin vuorella sekä
kirjastorakennus yliopiston itäpuolella. Tämä mestarin viimeinen
teos on suunnitelmaltaan nerokkaimmin ja taiteellisimmin ajateltu
hänen luomistaan. Mahtavaa arkkitraavia kannattaa rivi korinttilaisia
puolipylväitä ja pilastereita ja ylinnä kohoaa rakennuksen kupooli.
Ulkopuolista järjestelyä vastaa sisäpuolella kolme pylvässuojamaa.
Moitittu on, että pylväillä rakennuksen sisällä, jotka ainoastaan
kannattavat parvien rintamusta, ei ole tositehtävää, että hyllytiloja
on liian vähän y.m., mutta kokonaisuuden komeus, erityisosien
hienotuntoinen suorittelu ja korkeissa saleissa vallitseva hiljainen
rauhallisuus tekevät siitä kuitenkin todellisen tieteellisen
tutkimuksen templin. Kirjastorakennus valmistui vasta v. 1844
Engelin kuoleman jälkeen ja niin kävi Nikolainkirkonkin (1852). Tämä
jälkimäinen rakennus oli kuitenkin ollut, niinkuin jo on mainittu,
ensimäisiä tilauksia, ja ensimäiset piirustukset varhain vahvistetut.
Syyt viivytykseen eivät olleet arkkitehdissa, vaan asianomaisissa
asian ratkaisijoissa, jotka useita kertoja vaativat muutoksia
suunnitelmaan, sekä erinäiset muut vastoinkäymiset. Semmoisena kuin
Nikolainkirkko nyt on nähtävänä ei sitä voikaan pitää kokonaan
Engelin luomana. Suunnitelmaltaan on rakennus ristinmuotoinen, kukin
haara yhtä pitkä; keskeltä nousee silinterinmuotoinen, pylväiden
koristama, kupooliin päättyvä torni. Neljä alempaa, ristihaarain
yhtymiskohtiin asetettua tornia lisättiin 1840-luvulla rakenteen
vahvistamiseksi. Engelin omaisimmat osat ovat neljän ristinhaaran
juhlalliset korinttilaiset pylvästöt, joiden kautta tulija saapuu
templin oville. Kokonaisenaan korkeaan asemaan ja ympäristöön
verrattuna näyttää kirkko jotenkin pieneltä. Lakkaamaton, rasittava
työ, kirkkorakennuksen tuottamat huolet ja kovat perhesurut mursivat
vihdoin jalon taiteilijan terveyden ja veivät hänen hautaan 62 vuoden
vanhana. Engel jätti Suomelle unohtumattoman muiston miehestä, joka
vieraana tänne tultuaan suoritti verrattoman elämäntyön, semmoisen,
joka asettaa hänet meidän suurten miestemme rinnalle.
Sitä mahtavain hallitsijain toimeen panemaa ja nerokkaan
taiteilijan johtamaa rakennustointa, josta nyt on puhuttu, voisi
yhdeltä kannalta arvostellen sanoa liian varhaiseksi. Kotimainen
hallitus ja kansa eivät vielä olleet sillä kannalla että olisivat
toimen kestäessä täysin oivaltaneet sen merkitystä ja ymmärtäneet
käyttää eduksensa sen tarjoamaa tilaisuutta oman maan kykyjen
kehittämiseen. Engelin apumiehinä ja oppilaina voidaan näet vaan
mainita etevänlainen _A. F. Granstedt_ (s. 1799, k. 1849) ja
hänen oma poikansa _Kaarle Aleksanteri Engel_ (k. 1843). Muutoin
taukosikin rakennustoimi pitkäksi ajaksi, sitten kun pääkaupunki
oli saanut tärkeimmät julkiset rakennuksensa valmiiksi. Tosin
Helsingin väkiluvun yhä kasvaessa uusia talojakin rakennettiin,
mutta tilaajain puolelta oli käytöllisten tarpeiden tyydyttäminen
kauan aikaa milt'ei ainoa arkkitehdille määrätty ehto. Näin ollen
ei taideyhdistyksen perustamisenkaan jälkeen pitkään aikaan kuulu
sanaakaan rakennustaiteesta, ja vasta v. 1859 ilmaantuu sen
näyttelyssä ensikerran arkkitehtonisia piirustuksia (Aug. Bomanin
tekemä ylioppilastalon rakennuksen ehdotus). Paitse muutamia
ulkomaalla opin käyneitä, mutta suurempaan taiteellisuuteen
kehittymättömiä, kotimaisia miehiä esiintyy tähän aikaan useita
ulkomaalaisia toimivina arkkitehteinä Suomessa. Semmoinen oli _Kaarle
Aksel Setterberg_ (s. Tukholmassa 1812, k. 1871), joka on tehnyt
nimensä tunnetuksi uuden Waasan rakentajana. Kun näet kaupunki v.
1852 tapahtuneen surkean palon kautta oli milt'ei tykkänään hävinnyt,
muutettiin se v. 1862 nykyiselle kauniille paikallensa meren rannalle
ja läänin arkkitehtinä sai Setterberg toimekseen tehdä piirustukset
useimpiin sekä julkisiin että yksityisiin rakennuksiin. Edellisistä
ovat tärkeimmät tiilikarvalle jätetyt kaupungin kirkko ja "residensi"
s.o. hovioikeutta, läänin virastoa ja pankin konttoria varten tehty
rakennus. Molemmissa on arkkitehti noudattanut englantilaisia,
keskiaikaistyylisiä esikuvia.
Suomen valtiollisen elämän uudestaansyntymis-ajalle oli suotu luoda
intoa rakennustaiteenkin harrastukseen. Uusi aika synnytti näet uusia
valtiollisia ja yhteiskunnallisia tarpeita, joita tämän taiteen tuli
tyydyttää, ja samalla myöskin yhä useampi suomalainen nuorukainen
antautui sen harjoittamiseen. Ensiksi oli vielä välttämätöntä
etsiä opetusta ulkomailla, mutta 1870-luvun alusta alkaen tarjoaa
silloin perustettu polyteknillinen opisto tyydyttävää tieteellistä
ja taiteellista perustusta rakennustaiteessa. Sen jälkeen onkin
meillä kasvatettu maan oloihin nähden lukuisa joukko arkkitehtiä,
niin ettei silläkään alalla enään tarvita ulkomaalaisten apua, johon
liian kauan, viimejaksolla 1880-lukuun saakka, toimeen panemalla
yleiseuroopalaisia kilpailuja, on turvattu.
Ensimäiset tämän aikakauden mainittavista rakennuksista olivat vielä
vanhempain tekemiä. Niin Ritarihuone ja Uusi Teaatteri, molemmat
Theodor Chiewitz'in (s. Tukholmassa 1815, k. Helsingissä 1862)
piirustusten mukaan, sekä myöskin tarkoitukseltaan ihka uusi ja siis
itsenäisesti sommiteltu, mutta raskasluonteinen Ylioppilastalo,
jonka rakentaja oli _A. Hampus Dalström_ (s. Helsingissä 1829, k.
1882). 1870-luvun alkupuolelta aina seuraavan kymmenluvun keskelle
tuli aimo osa tärkeitä tehtäviä _Frans Anatolius Sjöströmin_
(s. Turussa 1840, k. Rönnskärin saaressa lähellä Helsinkiä 1885)
suoritettavaksi. Tämä oli nerokas taiteilija ja alallaan tähän saakka
etevin Suomessa syntynyt mies. Oltuaan Chiewitz'in oppilaana kävi
hän vuosina 1861-68 Tukholman taideakatemiassa tullen läheisiin
suhteisiin opettajansa F. W. Scholanderin kanssa, jonka hienoaistinen
taiteellisuus oli aivan Sjöströmin luonteen mukainen. Akatemian suuri
kultamitali saaliinaan matkusteli sitten nuori arkkitehti, joka
myöskin oli kelpo akvarellisti, neljättä vuotta ulkomailla, v. 1873
lopullisesti kotiutuakseen. Samana vuonna rupesi hän vaikuttamaan
rakennustaiteen opettajana polyteknisessä opistossa, jolla siten
oli onni tässä aineessa saada palvelukseensa mies, joka osasi
oppilaihinsa istuttaa rakkautta taiteesen ja ylevää käsitystä heidän
ammatistaan. Tämän toimensa ohella loi hän joukon rakennuksia, joista
mainittakoon seuraavat: polyteknisen opiston kartano ja venäläinen
kymnaasi Helsingissä, raatihuone Kuopiossa, hollantilaiseen tyyliin
sommiteltu uhkea päärakennus (kreivi Creutz'in omistamalla)
Malmgårdin tilalla Pernajan pitäjäässä ja Kiteen kirkko harmaasta
kivestä, ovet ja akkunat tiilikehyksellä ympäröidyt. Sitä paitse
on Sjöströmin rakennustoimistosta (ensimäinen laatuaan Helsingissä
ja vapaan arkkitehtitoimen alkaja maassamme) lähtenyt piirustukset
monta muutakin julkista ja yksityisen omistamaa kaunista rakennusta
varten (m.m. Kiseleffin talo L.-Henrikin ja Andrean katujen
kulmassa Helsingissä). Viimeksi teki hän piirustukset Ulrikaporin
vuoren rinteelle aiottua säätytaloa varten. Ehdotus hyljättiin muka
liian kalliina, ja siten jäi vaan taiteilijaunelmaksi rakennus,
josta suojajaon selvyyteen ja kokonaisuuden jaloon taiteellisuuteen
nähden olisi tullut jotain harvinaista Pohjoismaissa. Pääfasaadin
kreikkalais-renässansintyylinen aihe on kuitenkin tullut käytäntöön
siinä pienemmässä ja ahtaampaan paikkaan sijoitetussa rakennuksessa,
joka myöhemmin on samaa tarkoitusta varten rakennettu. Teoksissaan
taiteilija osottautuu enimmin mieltyneeksi renässansityyliin,
jota hän kumminkin vilkkaan kuvausvoimansa johtamana käsitteli
vapaasti ja itsenäisesti ottaen koristeellisia aiheita myöskin
muiden tyylien varoista. Hänen etevyytensä ilmaantuu kokonaisuuden
jäsentelyssä, joka antaa sisustan jaoituksen selvästi kuvastua
ulkopuolissa, ja siinä tositaiteellisessa maltillisuudessa, jolla
hän karttamalla liiallisuuksia loi rakennustensa hienomuotoisen
koristelun tehokkaaksi. Muut vielä toimivat Scholanderin oppilaat
ovat _A. Theodor Decker_ (s. Helsingissä 1838), _C. Theodor Höijer_
(s. Helsingissä 1843) ja _J. Jaakko Ahrenberg_ (s. Wiipurissa
1847). Deckerin pääteos lienee Tampereen kaupungin tyyliltään
romanilaisvoittoinen kirkko. Höijer taasen on varsin lukuisissa
rakennuksissa osottanut rakastavansa viljavaa koristelua, jossa
hän halusta yhdistää romanilais- ja renässansintyylisiä aiheita.
Tämän lahjakkaan arkkitehdin vähän jykevänluonteisista luomista
mainittakoon vaan Helsingin Kansakirjaston rakennus ja Ateneum s.o.
Taide- ja Taideteollisuusyhdistysten komea palatsi rautatietorin
varrella, jossa taideyhdistys kokoelmineen v:sta 1887 saakka on
saanut kauan kaivatun tyyssijan. Ahrenberg, joka kirjailijana on
tehnyt nimensä tunnetuksi Pohjoismaissa, on taiteensa alalla erittäin
perehtynyt koristelutaitoon ja muun muassa laatinut ehdotuksia
koristus- ja uudistustöihin Turun tuomiokirkkoa sekä Turun ja
Viipurin linnoja varten.
Osa jo mainituita rakennuksia on valmistunut 1880-luvulla, jolloin
suuremmoinen, vieläkin jatkuva rakennus-into vallitsi Helsingissä.
Julkisia ja yksityisiä rakennuksia on vuosikymmenen kuluessa kohonnut
toinen toisensa perästä. Tosin eivät, entisiin oloihin verraten,
suunnattomat kivimuurit aina samassa määrässä osota taiteellisen
aistin kuin varallisuuden karttumista, mutta ilman tilaajia
rakennustaide vähimmin kaikista voi kehittyä, ja sen tähden on
tästä pääkaupungin ulkonäköä lyhyessä ajassa kokonaan muuttaneesta
toimesta hyvää toivominen taiteesenkin nähden. Ja tulevaisuus on
sen lupaavampi kuin nuorin toimiva arkkitehtipolvi, paraasta päästä
Sjöströmin kasvattama, hartaasti pyrkii eteenpäin kunnioittamalla
omistaen opettajavainajansa ja Engelin uudestaan viritettyjä
traditsioneja. Näiden nuorimpain teoksista mainitsemme vaan
(Sjöströmin opettajaviran perineen) _Kaarle Kustaa Nyströmin_
(s. Helsingissä 1856) tekemät Valtioarkiston rakennuksen ja Säätytalon,
sekä nykyisen rakennusylihallituksen ylitirehtöörin, vapaaherra
_Sebastian Gripenbergin_ (s. Kurkijoella 1850) rakentaman Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran talon, jotka kaikki valmistuivat viime vuonna.