Suomen omatakeisen kehityksen aika.
Suomen eroamisesta Ruotsin valtakunnasta "ura uusi urkenevi" Suomen
taiteellekin. Kolme, jopa neljäkin vuosikymmentä on tämä tosiasia
hämäränä, mutta sitten alkaa se valjeta. Ymmärtääksemme uutta
kehitysjaksoa ja varsinkin sen alkupuolta ei edellinen kertomus
kotimaisesta taiteen viljelyksestä ole riittävä, siksi tulee
myöskin ottaa lukuun ja suoda oikeutettu arvo sille kauneudenaistin
kehitykselle, jonka lukuisat ylempäin kansanluokkain jäsenet
olivat saavuttaneet ulkomaalla ja tietysti lähimmin Ruotsissa. Jo
1600-luvulla oli aatelisten kotoihin alkanut keräytyä ulkomaalaisia,
sodan oikeudella saatuja taideteoksia, ja 1700-luvulla, jolloin
taiteen viljelys alkoi kukoistaa Ruotsissa, lisäytyivät kokoelmat
rauhallisemmalla tavalla. Osaksi ovat kai nämät kokoelmat hajonneet,
mutta vieläkin on Länsi- ja Etelä-Suomessa kartanoita, joissa tapaa
melkoisen määrän muotokuvia ynnä muita maalauksia ja veistokuvia
varsinkin Kustaa III:n ajoilta ja joissa voi nähdä, miten Suomenkin
ylimykset olivat oppineet taidetta rakastamaan ja miten ainakin paikka
paikoin kotimaassakin oli mahdollisuutta taideaistin herätykseen.
Kun sitä paitse mainitun kuninkaan aikuiseen sivistykseen kuului
piirustuksen ja maalauksen diletanttimainen harjoitus, niin
oli ainakin ylemmillä säädyillä enemmän taiteellisia traditsioneja
hoidettavana kuin kotoperäisestä taiteen tuotannosta voisi arvata.
Noita traditsioneja on ainakin osaksi kiittäminen siitä, ettei
vuosisatamme alkupuolella taiteen viljelijöitä puuttunut.
Muutoin on aikakauden alkupuoli omituinen murrosaika taiteen
kehitykseen nähden. Toiselta puolen oli taiteen tästä lähtien
tyydyttäminen toisenlaisia tarpeita kuin ennen. Taiteen kirkolliset
traditsionit olivat näet unohtuneet taikka niin vähäksi supistuneet,
että kirkkojen koristukseksi harvoin muuta pyydetään kuin
alttaritaulu eikä aina sitäkään; taide esiintyy nyt ylipäätään
maallisena sekä tehtäviin että nauttijoihin katsoen. Toiselta puolen
on taiteen muuttuminen kansalliseksi. Tämä ei voi täysin tapahtua
ennen kuin taiteenharrastus on herännyt itsetajuntaan ja saatuaan
päämääränsä selville ruvennut taiteilijoita ja taidetoimintaa
tukemaan sekä valmistamaan kotimaassakin mahdollisuutta alkuopetuksen
saamiseen taiteen alalla. Taideyhdistyksen perustamisen kautta
toteutui tämä uuden taide-elämän pääehto. Mutta sitä ennen oli
taiteilijanalkujen täytymys kohta alusta vanhan tavan mukaan kääntyä
Ruotsin puolelle saadakseen opetusta, kehotusta ja kannatusta, ja
moni jäi sinne ijäksensä. Tulevaisen kehityksen ehtoihin nähden
oli eri taiteiden asema jotenkin sama, mutta mahdollisuus päästä
oikeaan vauhtiin ei suinkaan ollut kaikille yhdenlainen. Ainoastaan
maalaustaide oli niin juurtunut maassamme, että jo sen ensimäiset
etevämmät viljelijät olivat suomalaisia miehiä, jota vastoin uuden
rakennus- ja kuvanveistotaiteen perustajina ja suunnittajina esiintyi
ulkomaalaisia taiteilijoita, yksi kummankin taiteen alalla. Mitä
muutoin taiteen kehitystapaan tulee, niin näyttäytyy taideyhdistyksen
perustamisen jälkeen vilkkaampi taiteenharrastus erittäin siinä,
että yhä taajeneva joukko enemmän tai vähemmin lahjakkaita kykyjä
antautuu taiteen viljelykseen ja saatuansa alkuopetusta joko
yhdistyksen piirustuskouluissa tai yksityisesti matkustaa ulkomaille
opintojaan jatkamaan ja täydentämään. Koska samojen aikojen
taiteilijanalut enimmältään ovat lähteneet samoihin taidekaupunkeihin
ja etsineet samoja opettajia, on sen kautta kunakin aikana erityinen
ulkomaalainen koulusuunta tullut ikäänkuin johtavaksi kotonakin.
Maalauksen alalla tapahtui se ensikerran 1850-luvulla, jolloin
saksalainen taikka tarkemmin _düsseldorfilainen_ suunta pääsi
vallalle noin kaksikymmentä vuotta hallitakseen suomalaisen taiteen
yleistä luonnetta. Toinen kehitysjakso, jolloin _ranskalainen_
koulusuunta tulee vallitsevaksi, on luettava 1870-luvun
keskivaiheilta. Lukuun ottamatta että samoina aikoina myöskin
ilmaantuu välittäviä tahi aivan eri teitä käyneitä taiteilijoita on
seuraavassa esityksessä koetettu näiden perustusten mukaan ryhmitellä
taiteilijoita.