Samoin kuin rakennustaide palvelivat maalaus- ja
kuvanveistotaiteetkin kirkkoa. Mikäli näiden taiteiden tuotteita
on säilynyt, on niiden alkuperäisenä tarkoituksena yksinomaisesti
ollut uskonnollisten tarpeiden tyydyttäminen ja kirkkojemme
koristaminen. Toisiinsa verrattuna on kirkoissamme tavattava
maalaustaide sisartaidettaan taidehistoriallisesti tärkeämpi, ja
koska se samalla laatunsa puolesta on arkkitehtuuria lähempänä, on
se ensiksi puheeksi otettava. Tämän maalauksen tehtävä oli nimittäin
ei ainoastaan koristeellisesti kirjailla, vaan myöskin suuremmilla
tai pienemmillä kuvaelmilla, joissa raamatun ja pyhimystarinain
henkilöt ja tapaukset keskiaikaisella laajaperäisyydellä luotiin
nähtäväksi, peittää kirkkojen seinät ja holvit. Vaikka mestarit
eivät olleet eteviä saatikka nerokkaita taiteilijoita, vaan
ainoastaan suunnilleen omasivat taiteensa muistoperäiset tiedot
ja säännöt, tuotti kumminkin maalattavain pintain laajuus ja
arkkitehtooninen jäsennys tositaiteen kannalta ala-arvoisillekin
luomille jonkun suuruuden sävyn, johon vastaavata turhaan etsimme
myöhempien, enimmältään puukirkkoja koristavain maalaajain
teoksista. Samoin kuin keskiaikainen rakennustaiteemme on kajahdusta
Euroopan suuresta kirkollisesta arkkitehtuurista, on katolinen
kirkkomaalauksemmekin pidettävä samallaisena kajahduksena siitä
maalaustaiteesta, joka kukoisti kaukana etelässä. Suomen niinkuin
yleensä Pohjoismaiden kirkkomaalauksia voisi verrata kansankirjoihin,
jotka yksinkertaisesti suorasanaisessa muodossa rahvaalle kertovat
samat aiheet, joita toisaalla innostuneet runoilijat ovat laulaneet
ylhäisten iloksi. Kaikessa vaatimattomuudessaan sallivat ne
tarkastajan luoda opettavaisen ja viehättävän silmäyksen keskiajan
henkiseen käsitysmaailmaan, jopa luovat elävästi etehemme sen ihmiset
omituisine pukuineen ja toimineen.
Hakkaamattomista kivilohkareista kun kirkot rakennettiin, tulivat
seinät sangen epätasaisiksi. Sisäpuolella muuripinnat välttävästi
tasoitettiin saviseolla ja kalkittiin. Tälle valkoiselle pohjalle
toimitettiin maalaus _al secco_ (s.o. 'kuivalle' kalkkikerrokselle
eroitukseksi _al fresco_ maalauksesta, joka tapahtui pinnan kosteana
ollessa) vesi- tahi liimavärillä. Tekotapa oli mitä yksinkertaisin.
Ensin suoritettiin ääripiirustus, ja sitten sivellettiin kuvan
ala väreillä. Varsinaista muotoilua ei yritettykään; vaatteiden
laskokset kuvattiin tummemmilla viivoilla. Kutka olivat maalaajat
ja mistä kotoisin? Valitettavasti ei niistä ole paljo enemmän
tietoa kuin kirkkojamme rakentajistakaan. Ainoastaan Turun läänin
Uudellakirkolla työskennelleen maalaajan nimi Petrus Henriksson on
kalkkipeitteen alta löydetty. Nimen muodosta päättäen voisi hän
olla Suomestakin kotoisin, mutta luultavinta on kumminkin, että hän
samoin kuin useimmat muutkin kirkkomaalaajamme oli Ruotsista tullut.
Tätä olettamusta todistaa silmiinpistävä yhtäläisyys suomalaisten
ja ruotsalaisten al-secco maalausten välillä, joka on siksi suuri,
että niitä täytyy pitää pääasiassa saman maalaajakoulun teoksina.
Ja tiedetäänhän. että Ruotsissa alkuaan Saksasta ja Tanskasta päin
tullut kirkkomaalaus keskiajan kuluessa nousi kukoistukseen, joka on
jotenkin itsenäisenä pidettävä.
Kaikista muista tykkänään eroavan ryhmän muodostavat _Nousiaisten_
kirkon yläseinillä ja pilareilla, usean kalkkikerroksen alta (v.
1880) löydetyt maalaukset. Ne ovat niin töhrötekoisia ja outoja, että
niiden vertaisia tuskin on olemassa. Tulipunaisella tahi paikoittain
myöskin kahdenlaisella harmaalla värillä sivellyt kyhäykset ovat joko
haaveellisia, linnunhaamua tavoittelevia koristeita taikka eläin- ja
muita kuvia, niinkuin peuroja, ykssarvisia. kettuja, hevosia, koiria,
susia, lintuja, yksi naispuolinen vedensikiö, vaakunakilpiä ja
sädekehän ympäröimiä päitä taikka vihdoin muutamia ryhmäsommituksia.
Noita päitä on tässä nähtävä Kristuksen pää, jonka, huolimatta
hävinneistä kasvoista, tuntee ristikehästä ja kolmijakoisesta
parrasta. Sommituksista, jotka ovat noin pari jalkaa korkeat ja
3-4 jalkaa leveät, esittänee yksi ruotsalaisten uskonsaarnaajain
tuloa Suomeen, ja kaksi toista taistelua kristinuskon ja pakanuuden
välillä. Toisessa näistä jälkimäisistä näemme kahden ratsastajan
keihäät ojennettuina ryntäävän toisiansa vastaan: toinen, jolla
on koira muassa, on kai kristillinen ritari, toinen monijalkaisen
hevosen seljässä, huippukypäri päässä ja susi apumiehenä, on
nähtävästi pakanuuden edustaja. Toisessa[7] jälleen tutaan iso peura
(Kristuksen eduskuva), elämän puu, jonka ohella pari pahan suovaa
kettua juoksentelee, teloittaja marttyyriä surmaamassa ja marttyyrein
päitä ristimerkin vieressä. Nämä hämärät esitykset, joilla ei ole
rahtuakaan taiteellista arvoa, ovat siitä merkillisiä, että ne
muistuttavat Irlannissa, Skotlannissa ja osaksi Gottlannissakin
nähtäviä kalliopiirroksia. Niissä näyttää olevan jotain kristillisten
ja pakanallisten aiheiden seoitusta, ja eritoten saapi toinen
ratsastaja ajattelemaan Oden'ia ja hänen kahdeksanjalkaista
hevostaan. Maalausten tyylittömyys ei salli mitään varmaa sanoa
niiden syntyajasta, mutta 1200-lukua myöhempinä on niitä vaikea pitää.
Että jo mainittuun aikaan Suomessa kirkkoja maalauksilla
koristettiin, todistaa _Hattulan_ vanha kirkko, jossa kahden
myöhemmän maalauskerroksen alta (v. 1886) tavattiin jälkiä myöskin
tulipunaisella värillä toimitetusta koristelusta. Koristeet ovat
symmetrisiä, risteistä, ympyränosista ja kolmijakoisista lehdistä
kokoonpantu. Tämän kirkon vanhimman koristelun määrääminen
rakennuksen syntyaikaan on sen oikeutetumpi kuin itäpäädyn
ulkopuolella on olemassa maalaus, joka tyylistä päättäen ei voi
olla itse kirkkoa sanottavasti nuorempi. Siihen kolmioalaan,
jonka suorakulmaisen akkunan ylitse nouseva tylsä suippokaari
muodostaa, on näet maalattu ristiinnaulitun kuva, Neitsyt Maaria
toisella ja Johannes toisella puolella. Ei ainoastaan Kristuksen
kuvan erityiskohdat (esim. erikseen naulatut jalat) viittaa
tuohon varhaiseen aikaan, vaan myöskin ryhmää ympäröivä varsin
siro kasviköynnös. Hieno tilankäytäntö sekä koko sommituksen
yksinkertainen somuus ilmaisee varsinaisen taiteilijan kättä, mistä
liekään tullut tänne Hämeen sydänmaihin.
Gootilaisen tyylin varhemmalta aikakaudelta, jolloin sen leimana
on puhdas ihanteellisuus ja yksinkertaisen soma muodonsuoritus, on
tähän saakka ainoastaan _Taivassalon_ kirkossa tavattu näytteitä.
Myöhemmän maalauskerroksen alta paljastettiin näet (v. 1890)
viiden yksikseen seisovan pyhimyksen kuvat ja niiden alapuolella
lausenauhoja kantavain lasten rintakuvia. Paitse näitä maalauksia
voinee 1300-lukuun, vaikka ehkä myöhemmälle, määrätä Hattulan kirkon
toisen koristelukerroksen. Sen tunnusmerkkinä ovat erinomaisen
uhkeat, rikasmuotoiset kukkais- ja hedelmäarabeskit, jotka muinoin
mahtoivat olla häikäisevän komeita, kun kaikki värit, vihriä, valkea,
sini, puna ja harmaa, vielä olivat kirkkaita.
Huolimatta siitä, että maalausten löytäminen on suuressa
määrässä sattumuksen asia, voimme melkein varmana pitää, ettei
kirkkojen koristaminen maalauksilla vielä 1300-luvulla ollut
yleisemmäksi tullut. Sitä vastoin näkyy 1400-luvulla ja etenkin
sen loppupuoliskolla erinomainen halu siihen heränneen. Sen alkuna
oli kai samansuuntainen mahtava virtaus Ruotsissa, mutta asian
menestys Turun hiippakunnassa perustui luonnollisesti siihen, että
Suomessa silloin oli sarja eteviä piispoja, jotka harrastivat ei
ainoastaan kirkkonsa sisällistä vaurastumista, vaan myöskin sen
mahtavuuden ilmaantumista ulkonaisessa loistossa. Olivathan ne kaikki
ulkomailla opiskelleet, siellä kirkolliseen taiteesen tutustuneet,
ja arvattavasti oli heissä samalla myöskin herännyt toivo silläkin
alalla jotakin kotimaassa toimia. Emme siis erehtyne, jos oletamme
piispojen vaikutuksen piilevän sen harrastuksen takana, jolla
maalausten ohella nähtävistä vaakunoista päättäen silloiset aateliset
uhrasivat varoja kirkkojen koristeluun. Epäilemättä maalattiin
kirkkoja jo piispa Maunu Olavinpoika Tavastinkin (1408-50) aikana,
vaikkei säilyneitä maalauksia ole voitu varmuudella hänen pitkään
hallitusaikaansa määrätä. Useimman kirkon maalauksellinen koristus
lienee kuitenkin syntynyt hänen jälkeläistensä Olavi Maununpojan
(1450-60). Konrad Bitz'in (1460-89) ja Maunu Stjernkorsin (1489-1500)
päivinä. Nimen omaan näyttää keskimmäinen näistä kolmesta olleen
taiteen ystävä.[8]
Enimmät puheena olevista maalauksista ovat uskonpuhdistuksen
jälkeen joutuneet kalkkipeitteen alle, ja vasta kahtena viimeisenä
vuosikymmenenä tutkimus on niihin kääntänyt huomionsa. Sen johdosta
on Uudenkirkon (1884), Lohjan (1886), Taivassalon (1890) ja Rauman
(1890-91) kirkkojen maalaukset tulleet paljastetuiksi ja myös
uudistetuiksi. Näiden ja lisäksi Hattulan enimmältään peittämättä
säilyneet maalaukset ovat siis täydelleen tunnetut. Sitä paitse
tunnetaan pienempi määrä maalauksia Sauvon, Paraisten ja Kumlingen
kirkoissa, joissa pari tahi kolme holvia on meidän aikaamme
pelastanut koristuksensa. Tämä kaikki on kumminkin vaan vähäinen
osa siitä, mitä tulevaisuudessa voidaan valloittaa tutkimukselle;
sillä al-secco maalausten jälkiä on myöskin tavattu Maskun, Nummen,
Korpoon, Laitilan, Pohjan, Rymättylän, Ekkeröön y.m. kirkoissa.
Ylempänä on jo viitattu siihen, että näiden maalausten aiheet ovat
yleiskatolisia, raamatusta ja pyhimys-tarinoista otettuja. Suomelle
omituista on tuskin muuta mainittavaa kuin Henrik piispa ja hänen
tarinansa. Tämä maan suojeluspyhimys nähdään usein kuvattuna Lalli
kirves kädessä hänen jalkojensa alla; mutta erityiskohtauksia
on vaan nimeksi tavattu. Lähinnä näitä aiheita ovat moniaat
pohjoismaalaiset pyhimykset, pyhät kuninkaat Eerik ja Olavi, p.
Birgitta y.m.; ne ovat täällä olleet hyvin tuttuja, jota vastoin
niiden kunnioitus ei ole ollut yhtä yleinen eteläisemmissä maissa.
Mitä kuvien järjestelemiseen tulee, niin huomaa kyllä maalaajain
aikansa tapaan koettaneen asemankin kautta ilmaista esitettävän
aiheen merkitystä, mutta toiselta puolen näkee myöskin, ettei tässä
kohden gootilaisuuden viime aikoina kovin tarkkoja oltu. Tämä ynnä
muita erityisseikkoja tulee näkyviin, kun nyt luomme katsauksen eri
kirkkojen maalauksiin.
_Paraisten_ kirkon kuoriholvissa nähtiin vielä 1870-luvun alulla
esitettynä: Kristus verisenä ("Ecce homo"), kirkkoisät: Augustinus,
Ambrosius, Hieronymus ja Gregorius, sekä evankelistain symboolit
eli eduskuvat. Keskilaivan kolmannessa holvissa taasen oli
useita vaakunoita sekä ruotsin- ja latinankielisiä kirjoituksia.
Vaakunoiden joukossa oli myöskin piispa Konrad Bitz'in, joten
maalausten syntyaika on selvillä. Lähinnä näitä ovat _Sauvon_ kirkon
maalaukset. Siellä on kuoriholvissa evankelistain eduskuvat ynnä
neljä kärsimysaseita kantavaa enkeliä; sitä lähimmäisessä holvissa
kirkkoisät. Molempain näiden kirkkojen maalaukset ovat piirustuksen
puolesta muita hienommat, värit syvemmät ja henkilökuvat tavallista
pienemmät. Kasvi- ja kukkaisköynnökset ovat somatekoisia erittäinkin
Sauvossa.[9]
_Taivassalon_ kirkko on maalattu samaan aikaan, sillä sielläkin
on juuri mainitun piispan vaakuna löydetty. Kuoriholvissa nähdään
niinikään Kristus taikka oikeimmin vaan hänen päänsä jumalallisen
sädekehän ympäröimänä ja kirkkoisät sekä lisäksi apostolit p. Pietari
ja p. Paavali; evankelistain eduskuvat ovat täällä saaneet sijansa
toisessa holvissa. Seuraavissa keskilaivan holveissa on yksityisiä
mies- ja naispuolisia pyhimyksiä, muiden muassa p. Henrik, p.
Margareeta ja pääenkeli Mikael erään vainajan tekoja punnitsemassa.
Paitse nykyaikaan saakka häviöstä pelastuneita on kirkon seinillä
kalkituksen alta paljastettu joukko maalauksia, joista mainittakoon
Neitsyt Maaria ja p. Birgitta molemmin puolin kuoriakkunaa, p.
Eerik ja p. Olavi, muuan miespuolinen henkilö, jonka miekassa on
skandinavilaisia runokirjaimia, ryhmäesityksiä erinäisten pyhimysten
(esim. p. Barbaran) tarinoista ja Kristuksen historiasta sekä
viimeinen tuomio keskellä eteläistä seinää. Asehuoneen tynnyriholviin
on maalattu esityksiä, joissa kerrotaan, miten piru tunkeupi
sekaantumaan ihmisten jokapäiväisiin toimiin. Kirkon sisällä olevain
seinämaalausten ohelta on tavattu useita vaakunoita ja niiden
vieressä pienempiä henkilökuvia, joita syystä voi olettaa hurskasten
tilaajain muotokuviksi. Taivassalon kirkon maalaukset ovat ylimalkaan
parempia kuin alempana mainittavat. Niiden mestari on näet ollut
siksi taiteilija, että hän on osannut varsin tuntuvaksi luoda
kuviinsa sen hiljaisen, maallisesta eroitetun tyyneyden ja naivisen
hurskauden, joka on keskiaikaisen kirkkomaalauksen periominaisuuksia.
Lähinnä näitä taasen ovat _Uudenkirkon_ (Turun l.) maalaukset, jotka
erään kuoriseinässä löydetyn kirjoituksen mukaan jo mainittu Petrus
Henriksson on maalannut v. 1470. Paitse kirkkoisiä ja evankelistat
eduskuvia on kuoriholviin maalattu karitsa valtaistuimella;
muissa holveissa ei ole kuvia. Seinillä nähtäväin marttiirain
(esim. p. Erasmuksen ja p. Laurentiuksen) kuolemankohtauksia
kuvaavat ja raamatunaiheisten sommitusten ohella on erittäin
mainitseminen maalaus, joka esittää ruotsalaisten uskonsaarnaajain
tuloa Suomeen. Vastassaan rannalla on heillä pitkällä kärsällä ja
hännällä varustettu, pakanakansaa edustava hirviö. Akkunakomerojen
seinämillä ja pilareilla on paljon yksityisiä, osaksi kauniita
apostolein ja muiden pyhäin henkilöiden kuvia, joiden jalkojen
juuressa nähdään polvillaan rukoilevien lahjoittajain kuvia,
sukukilvet nimen osottajina. Koristelu on tavallista rikkaampi
ja somempi, ja kasviköynnökset lehtineen kukkineen osottavat
suurta luonnonmukaisuutta. Sakariston holvissa lentelee oksasta
toiselle tahi istuu usein parittain asetettuja lintuja kukka tai
lehti nokassa. Asehuoneessa tavattiin samallaisia kuvaelmia kuin
Taivassalossakin.
Edelleen ovat maalaukset _Rauman_ kirkon kuorissa samanaikaisina
pidettävät. Niiden mestaria on erittäin kiittäminen siitä, että
hän on osannut suurisuuntaiseksi kokonaisuudeksi sommitella kuorin
koristelun. Seinillä on kuvattuna: idässä Maarian ilmestys ja
Jesuksen syntymä, etelässä Jesuksen sukupuu, joka uhkeamuotoisissa
köynnöksissä nousee sängyssä uinailevan Abrahamin rinnasta,
kannattaen oksillaan Maarian esi-isät ja ylinnä hänen itsensä lapsi
sylissä, ja pohjoisessa apostolit pyhän neitsyen tyhjän ruumiinarkun
ympärillä. Näiden esitysten yläpuolella leviävä holviala on
koristenauhoilla jaettu kahteen konsentriseen piiriin. Ulomman piirin
kuvat täydentävät alapuolella olevat, siten että sukupuun kohdalle on
maalattu ristiinnaulittu, ympärillä enkeleitä, jotka kokoavat hänen
verensä kalkkeihin, Maarian tyhjän haudan kohdalle pyhän neitsyen
vastaanotto taivaassa, itäpuolella "ecce homo" kahden paavillisen
pyhimyksen keskellä sekä länsipuolella pyhän neitsyen taivaallinen
kruunaus. Sisemmässä piirissä nähdään evankelistain eduskuvat ja
neljä liitelevää enkeliä. Akkunan yläpuolella huomataan lopuksi
kirkkoisät ja muun muassa Svärd suvun vaakuna, joka mahdollisesti
merkitsee, että Pietari Svärd, alisen Satakunnan laamanni (1463-66),
on kustantanut nämä maalaukset. Paitse kuorissa on tässä kirkossa
ainoastaan parissa paikassa tavattu maalauksen jälkiä.
Edellisiä verrattomasti rikkaammin koristetut ovat _Lohjan_ ja
_Hattulan_ kirkot, joiden maalausten välillä on melkoista yhteyttä
niin tyyliin kuin aiheisiin nähden. Molemmissa on muun muassa
kuvattu noita keskiajan taiteessa vanhastaan tavallisia, uuteen
liittoon viittaavia vanhan testamentin kohtauksia. Järjestyskin on
suuressa määrässä yhdenpitävä, vaikka kirkot rakennukseltaan ja
kooltaan ovat hyvin erillaisia. Siten on kummassakin keskilaivan
itäisimmässä holvissa, s.o. alttarin yläpuolella, esitettynä pyhä
kolminaisuus (ristiinnaulittu Poika lepää Isän helmaa vastaan ja
Pyhä Henki kyyhkysen muodossa hänen rintansa päällä), vaskikäärme,
Moses iskee vettä kalliosta ja mannasade, jota paitse Lohjalla
vielä evankelistain eduskuvat; toisessa holvissa: Neitsyt Maaria
valtaistuimella Pojan ja Pyhän Hengen kera sekä kolme kohtausta pyhän
ristin tarinasta; Hattulan kolmannessa holvissa: kolme kohtausta
Danielin historiasta, Lohjan kolmannessa ja neljännessä holvissa:
neljä kohtausta saman profeetan elämästä; ja läntisimmässä holvissa:
Maaria Magdaleena voitelee Jesuksen jalkoja. Samaa yhdenpitäväisyyttä
jatkuu sivuholveissakin, joissa osaksi ihan vastaavassa paikassa
nähdään esityksiä Neitsyt Maarian ja Kristuksen elämästä, p.
Kristoforoksen tarinasta y.m. Vihdoin on huomattavaa yhtäläisyyttä
seinämaalaustenkin välillä. Itäseinässä kuoriakkunan ohella on
molemmissa kirkoissa nähtävänä p. Henrik, eteläisen sivulaivan
kohdalla: paratiisi, Evan luominen j.n.e. ja pohjoisen sivulaivan:
viimeinen tuomio. Luettelemista ei käy sen edemmäs jatkaminen,
sillä kuvaesityksiä on Lohjalla noin 150 ja Hattulassa lähes 200.
Mainittakoon vaan lopuksi, että tuo keskiajan taiteelle omituinen
Jesuksen sukuluettelon esitys, joka Raumalla nähtiin kuorissa,
on Lohjalla saanut sijansa kirkon eteläseinällä, jota vastoin se
Hattulassa melkein täyttää kokonaisen seinän sakaristossa. Sitä
paitse on kummassakin sakaristossa muun muassa kuvattu Neitsyt
Maarian kuolema ja hautaansaatto.
Jo maalausten suuri luku tekee ymmärrettäväksi mitä niiden vaihteleva
taiteellisuuskin osottaa, että näet kummassakin kirkossa useita
maalaajia on samaan aikaan työskennellyt. Missä määrin ne ovat olleet
samoja, on kumminkin epävarmaa. Muutamat toisia suurisuuntaisemmat
ja jalommin suoritetut ryhmäsommitukset ja yksityiskuvat todistavat
ainakin johtajan olleen jotenkin etevän taiteilijan alallaan. Jopa
semmoisen, joka osasi vanhoja tehtäviä suorittaessaan käyttää
uusia tahi ainakin harvinaisia, tehokkaita piirteitä, niinkuin
esim. viimeisen tuomion kuvassa Lohjalla, jossa Neitsyt Maaria
rukoillessaan ankaraa tuomaria syntisten edestä paljastaa rintansa
muistuttaakseen poikaansa, että hänkin niinkuin kurjat ihmislapset
on äidin helmassa levännyt ja nauttinut niille kaikille ensi ijässä
yhteistä elonnestettä. Näiden maalausten ohella ei ole mitään
kirjoitusta, joka ilmoittaisi niiden syntyaikaa. Arvattavasti ja muun
muassa senkin johdosta, että Hattulassa näkyy olevan kuvattuna v.
1479 pyhimykseksi julistettu Ruotsin Katarina, ovat ne määrättävät
aivan 1400-luvun loppuun, jollei seuraavan alkuun.
Ilman silmäänpistävää yhtäläisyyttä edellisten kanssa ovat vihdoin
_Kumlinge'n_ kirkon maalaukset. Ykslaivaisen rakennuksen kolmesta
holvista on kahdessa itäisimmässä kuvattu paitse enkeleitä ainoastaan
naispuolisia pyhimyksiä, kuoriholvissa: p. p. Helena, Barbara,
Katarina ja Dorotea, ja toisessa: Neitsyt Maaria, Maaria Magdaleena,
p. Ursula ja p. Agata. Vasta läntisimmässä on kärsivän Kristuksen
kuva, apostolit p. Matthias ja p. Bartolomeus sekä pääenkeli Mikael
tekoja punnitsemassa. Arvoltaan ovat kuvat keskinkertaisia.
Verratessa pohjoismaista kirkkomaalausta, josta Suomenkin kirkkojen
maalauksellinen koristus on eroittamaton haaraus, eteläisempien
maiden monumenttaaliseen maalaukseen, huomaa sen tärkeimpiä
ominaisuuksia olevan toiselta puolen tavattoman puheliaisuuden
toiselta puolen koristelun runsauden. Kuvaesitysten lukuun nähden
lienee esim. vaikea mainita pienen Hattulan kirkon vertaista.
Koristelu jälleen on sekin harvinaisen viljava. Holvien päätykivet
ovat maalatut kukankuvuiksi, holviruoteet ovat mitä vaihtelevimmin
mosaiikin tapaisesti koristetut erivärisillä poikkiraidoilla ja
niistä leviää holvipinnoille kirjavia lehtikoristeita, kaapujen
kulmista nousee köynnöksiä, jotka usein päättyvät somamuotoiseen
kukkaan. Nekin pinta-alat, joissa nähdään joko yksityisiä
pyhimyksiä tai ryhmäesityksiä, ovat kankaantapaisesti koristeilla
kirjatut, ja tämä koristelu peittää sitten yhtä rikasmuotoisena
ja vaihtelevana holvikaaret, pilarit ja seinät. Semmoisetkin
maalaajat, joiden taiteilija-arvo muutoin on epäiltävä, osottavat
tässä kohden merkillistä keksimiskykyä, luoden yhä uusia muotoja
ja värivastakohtia. Tämäkin on yksi niitä keskiaikaisten
maalausten ansiopuolia, jotka tekevät ne vanhojen kirkkojen
ohella taiteellisesti ja sivistyshistoriallisesti tärkeimmiksi
muinaismuistoiksi, mitä etenkin siinä kohden köyhässä maassamme on
olemassa.
Myös _lasimaalauksilla_ ovat kirkot olleet koristetut ehkä
suuremmassa määrässä kuin nyt voidaan aavistaakaan. Se ajatus
herää, kun näkee semmoisten jäännöksiä pienissä maalaiskirkoissa,
jotka eivät mitenkään ole muita komeampia. Niin esim. on _Nauvon,
Raision ja Vehmaan_ kirkkojen kuoriakkunassa vielä muutamia
eheitä kuvia tahi koristeita nähtävänä. Erittäin hienot ja kauniit
ovat p. Eerikin ja p. Olavin kuvat Nauvossa; keskinkertaisempaa
tekoa, mutta suurin, säilynyt lasimaalaus on p. Martti Tours'ilaisen
kuva Raisiossa. Siinä nähdään hevosen seljässä istuva pyhimys
leikkaavan viitastaan kappaleen vaatetta viheliäiselle kerjäläiselle.
Kauniimmat lasimaalaukset olivat kai ne, joiden kehutaan koristaneen
Turun tuomiokirkon kuoria, mutta ne ovat aikoja sitten hävinneet.
_Taulumaalauksia_ ei muita tunneta kuin kohta mainittavain
alttarikaappien ovia.
Varsinaista _kuvanveistotaidetta_ voi tuskin sanoa keskiaikana
Suomessa olleenkaan. Ainakin ovat kivestä veistetyt kuvat, jommoisia
ainoastaan historiallisten tietojen mukaan ja muutamista pirstaleista
päättäen on joitakuita ollut olemassa, nykyään tykkänään hävinneet.
Sen sijaan on runsaasti säilynyt puusta tehtyjä, maalattuja eli
n.s. polykroomisia kuvateoksia. Se on siis _puuleikkaus_, tuo
varsinkin Saksassa, Alankomaissa ja pohjoismaissa rakastettu,
perin keskiaikainen veistotaiteen laji, joka Suomessa yksinään
edustaa tätä taidetta. Korkeampaa taiteellista merkitystä ei tälle
kuvanveistonhaaralle ole voitu myöntää syystä, että kuvien tuotanto
ylimalkaan oli käsiteollisuuden tapaista; mutta koska näissäkin
teoksissa, jotka huokeasta hinnasta saatavina levisivät pienimpiinkin
maaseutukirkkoihin, raamatun ja pyhimystarinain henkilöt ja
tapaukset esitettiin koko katolisessa kristikunnassa yleisellä
muistoperäisellä, tyypillisellä tavalla sekä sen ohella taiteen
yleinen kehitys niissä kuvastuu, niin on tunnustaminen niilläkin
olevan pysyvä arvonsa.
Enin osa Suomessa tavattuja polykroomisia kuvateoksia on ulkomaalta,
etupäässä Pohjois-Saksasta tuotu. Sen todistaa kuvien taideluonne,
jota paitse tiedetään pohjoissaksalaisissa kaupungeissa ja eritoten
Lyypekissä[10] vilkkaan tuotteliaisuuden vallinneen tällä
alalla. Samaan suuntaan viittaa pari historiallistakin tietoa.
v. 1454 määräsi lyypekkiläinen Henrik Hovemann testamentissaan
yhden _Johannes von Hagenin_ tekemän alttarikaapin lahjaksi
Naantalin luostarille ja toisen, jonka perillisten tuli tilata,
Turun tuomiokirkolle. V. 1511 oli jälleen Naantaalin luostariin
alttarikaappi tilattu _Michel_ mestarilta Danzigista, mutta kun hän
tuntemattomasta syystä oli myynyt tilatun teoksen muualle, tarjoutui
eräs toinen mestari nimeltä _Olof Biscop_ tekemään saman taulun
halvemmasta hinnasta. Alankomailta on niinikään pari siipialttaria
kotoisin. Edelleen on joku osa kuvateoksia Ruotsistakin tuotu. Sen
todistaa muun muassa tieto, että ne rahat, jotka Äyräpään kirkkoherra
Henrik Makerland oli pitäjään kirkolle lahjoittanut p. Johanneksen
veistokuvan ostamiseksi, lähetettiin eräälle porvarille Tukholmaan.
Kumminkin on mainitseminen, ettei puuleikkaus tiettävästi ollut
itsenäisesti varttunut Ruotsissakaan, vaan tuotettiin sinnekin
kuvia Saksasta. Vihdoin on jommoinenkin osa puukuvia kotimaassa
tehtyjä. Tähän ryhmään luemme ensiksikin ne kuvat, joihin on käytetty
kotimaista puuainetta, ja joiden törkeätekoisuus ilmaisee kätevän,
mutta tämmöiseen tehtävään harjaantumattoman maanmiehen käsialaa.
Toiseksi voidaan olettaa, että täällä työskenteli ulkomaaltakin
tulleita mestareita, joiden teoksia tietysti ei voi eroittaa
sisääntuoduista. Semmoinen nimestä päättäen ehkä Saksasta tullut oli
kai piispa Hemmingin aikana mainittu _Conrad pictor_ Turussa. Hän
oli näet luultavasti myöskin puunleikkaaja, sillä useimmin sama mies
sekä leikkasi että maalasi kuvia, ja mainesana "pictor" (maalaaja)
käytettiin monesti yksistään semmoisesta taiteenharjoittajasta.
Vähemmän syytä lienee arvata häntä al-secco maalaajaksi, koska
1300-luvulla kirkkojen maalaus oli verraten harvinainen.
Niinkuin jo mainittiin ovat puuleikkauksissakin käsitellyt aiheet
nuo koko kristikunnan kuvaamataiteille yhteiset. Samoin kuin ennen
puheena olleissa maalauksissa ilmaantuu näissäkin ainoana Suomelle
omituisena aiheena maan suojeluspyhä, Henrik piispa. Pyhimys
esitettiin säännöllisesti puuhunkin leikatessa seisovana täydessä
piispan asussa ja Lalli jalkojensa alla. Koska nämä pystykuvat,
joita löytyy sekä yksityisinä että muitten kanssa alttarikaappeihin
asetettuina, eivät tekotapansa puolesta ylimalkaan eroa toisista,
niin on luultavaa, että niitäkin erityisestä tilauksesta tehtiin
Saksassa. Mitään siipialttaria, jossa hänen tarinansa erityiskohtauksia
olisi esitettynä, ei tiettävästi ole olemassa. Paitse Henrik piispaa
löytyy suuri paljous erinäisiä pyhiä henkilöitä kuvattuna, mutta
helposti näkee kumminkin, että suomalaiset erittäin rakastivat muutamia
yksityisiä, joidenka kuvat sen tähden ovat varsin tavalliset. Puhumatta
joka kirkossa tavattavista ristiinnaulitun ja Neitsyt Maarian kuvista
olivat muita yleisempiä: p. Anna, esitettynä pyhä Neitsyt Jesuslapsen
kanssa sylissä, pohjoismaiset kuninkaalliset pyhimykset p. Eerik ja
p. Olavi sekä edelleen naispuoliset pyhät Katarina, Barbara ja
Birgitta ja miehenpuoliset Sebastian, Tapani ja Yrjänä. Mitä taasen
siipialttareissa nähtäviin ryhmäesityksiin tulee, niin ei niiden
valinnassa huomaa suurempaa omituisuutta. Kuitenkin näyttävät
Suomessa Neitsyt Maariaa ja Jesuksen lapsuutta tarkoittavat kuvaelmat
olleen paljon tavallisempia kuin kärsimyshistorian kohtaukset.
Tämäkin seikka todistaa Suomen kirkkojen kuvateosten enimmiten
tulleen Saksasta, sillä juuri sama suunta aihevalintaan nähden
vallitsi esim. Lyypekin koulun alalla.
Yksityisistä teoksista puhuaksemme ansaitsee mainita, että meillä
on säilynyt kolme puukuvateosta, jotka ovat myöhäisromanilaisia
tahi välitystyylin ajoilta, nimittäin pienenläntä istuvan Neitsyt
Maarian kuva _Korpoon_ kirkossa (nyt Hist. museossa) ja kaksi
alttarikaappia, toinen _Kumlingen_ ja toinen _Urjalan_ kirkossa.
Pyhän Neitsyen valtaistuin on romanilaista muotoa ja sen sivulle on
maalattu välitystyylin mukainen rakennusaiheinen koristus. Kädet ja
lapsi ovat hävinneet, ja muutoinkin on kuva pahoin pidelty, mutta
jäykkä asento, ruumiin laiha, litteä muotoilu ja jäseniin kiintyneen
puvun maneerinomainen poimuttelu antavat hyvän näytteen veistotaiteen
tyylistä 1200-luvulla ennenkuin gootilaisuus oli siihen koskenut.
Kumlingen alttarikaapista ovat vaan ovet säilyneet, kummallakin
6 kuvansijaa kahdessa kerroksessa. Vaikka kuvat apilankaarisen
kehyksensä kautta ovatkin toisistaan eroitettuja, yhtyvät ne
kuitenkin merkitykseltään ryhmiksi ja muodostavat seuraavat Jesuksen
syntymisen ja lapsuuden historian kohtaukset: Maarian ilmestyksen,
Maarian käynnin Elisabetin luona, enkelin ilmoituksen paimenille,
tietäjien kumarruksen ja lapsen tuomisen templiin. Hävinneessä
kaapissa oli luultavasti Madonnan istuva kuva taikka p. Anna,
niinkuin Urjalassa. Tämä jälkimäinen teos, p. Annan kaappi, on näet
ovikuvien puolesta samanaiheinen kuin edellinen, vaikka muutamia
yksityiskuvia on kadonnut. Kehykset ovat niin ikään 1200-luvulta.
Näiden siipialttarein veistokuvat ovat samantyylisiä kuin Korpoon
Madonna. Arvattavasti ovat nämä teokset Saksasta tuotuja, vaikka
siellä kotimaassa ei enään näy tavatun ainoatakaan näin vanhaa
näytettä siipialttarein alkuajalta.[11]
Seuraavalta vuosisadalta, varsinaiselta gootilaiselta ajalta, on
jo enemmän teoksia, ja niissä näkee veistotaiteen, vapautuneena
entisestä jäykkyydestään, kehittyvän melkoiseen muodonsomuuteen,
mutta samalla myöskin hentotuntoisuuteen, joka näissä toisen tahi
kolmannen luokan taideluomissa ilmaantuu hyvinkin sovinnaisena (esim.
_Lemlannin_ alttarikaapissa: keskellä Pietà ryhmä Johanneksen ja
Maaria Magdaleenan välillä, sivuilla neljä pyhimystä). Sittemmin
1300-luvun loppupuolelta lukien rupeaa esiintymään realistinen
virtaus, joka 1400-luvulla kiihtymistään kiihtyy, vihdoin
kääntyäkseen gootilaisia muotoja hävittävään naturalismiin. Useimmat
puukuvat ovat juuri tältä viimeiseltä vuosisadalta ja 1500-luvun
alulta. Somimpain teosten joukosta mainittakoon vaan p. Margareeta
neitsyen pystykuva _Wehmaan_ kirkossa, joka ehkä voisi olla saman
mestarin käsialaa kuin muuan neitseellisen pyhimyksen hiekkakivestä
veistetty kuva Lyypekin Katarinan kirkon kokoelmassa.[12] Tämä arvelu
saanee jonkunmoisen todistuksen siitä, että samassa kirkossa on
hiekkakivinen (Madonnan?) torso, jonka kaunis puvunsuoritus viittaa
samaan suuntaan. Molemmat teokset ovat 1400-luvun alkupuolelta. Saman
vuosisadan keskivaiheilta on _Naantaalin_ kirkossa lyypekkiläinen
alttarikaappi, jonka keskiryhmänä on Neitsyt Maarian kruunaus ja joka
mahdollisesti on tuo ennen mainittu Hovemannin lahja luostarille.
_Houtskärin_ kirkon Neitsyt Maarian kaappi on ainoa, jonka syntyaika
ja tilaaja on kirjoituksella ilmoitettu. Ulkopuolella ovea on näet
vuosiluku 1508. Ovimaalauksena nähdään p. Henrikin ynnä muiden
pyhimysten ohella eräs maallinen kohtaus, jossa kuvataan miten iso
-- arvatenkin alttarikaapin sisältävä -- laatikko laivasta lasketaan
veneesen läheiseen rantaan kuljetettavaksi. Laivan purjeessa on
kirjoitus "Olof Anderson vn Korpe soken" (Olavi Antinpoika Korpoon
pitäjästä). Gootilaisen läpikoruston sijasta on kaapin yläreunassa
naturalistinen kasviköynnös, ja suuressa Maarian pystykuvassa
ilmaikse erinomaisen teknillisen taituriuden ohella barokkomainen
luonnottomuus vaatteiden pöyhistyneissä laskoksissa ja liehakoitseva
teeskentely tunteenilmauksessa. Se on siis oivallinen näyte tämän
taidehaaran loppujaksosta. Samaa käsialaa näyttää eräs suuri p.
Katarinan kuva Korpoon kirkossa olevan.
Alankomaalaisia puuleikkauksen tuotteita on _Wanajan_ alttarikaappi
ja luultavasti myöskin se, joka _Wehmaan_ kirkosta on Hist. museoon
saapunut. Kummankin keskiryhmänä on ristiinnaulitseminen, johon
varsinkin edellisessä liittyy paljous pienempiä ryhmäesityksiä.
Molemmat ovat kovasti kärsineet ajan ja parantajain käsissä, mutta
ovat kumminkin kauniita näytteitä veistotaiteen suunnasta, joka
puusta leikatessaan monihenkilöisiä ryhmäkuvauksia koetti elämän
todellisuudessa kilpailla mitä realistisimman maalaustaiteen kanssa.
Puiset veistokuvat ovat melkein kauttaaltaan kirkkojemme kosteuden
ja huonon hoidon tähden kadottaneet entisen kullasta ja heleistä
väreistä hohtavan komeutensa. Vielä pahemmin ovat alttarikaappien
maalaukset kärsineet. Ainoastaan harvoin on huomiota ansaitsevia
jälkiä jäänyt. Paraimmin säilyneitä ja taiteellisesti arvokkaimpia
lienevät p. Olavin kaapin ovimaalaukset _Urjalassa_, jotka ehkä ovat
noin v:n 1480 vaiheilta. Maalaukset esittävät muun muassa Neitsyt
Maariaa, p. Henrikkiä, p. Birgittaa ja erästä tuntematonta piispaa,
jonka jalkojen juurella lahjoittaja (toivioretkeläisen puvussa?)
rukoilee polvillaan. Suomen suojeluspyhän kuva todistaa alttarikaapin
olevan suomalaisen miehen kustantaman. Maalaukset ovat tyyliltään
pohjois-saksalaisia.[13] Varsin hyvästi on niinikään Uudenkirkon
alttarikaappi säilynyt. Sisimmät, puusta leikatut sommitukset
kertovat kohtauksia Neitsyt Maarian historiasta, hänen kuolemansa
pääryhmänä; kahdella oviparilla jälleen on kahdeksassa kuvaelmassa
esitetty p. Agata neitsyen tarina. Veistokuvat, joissa esiintyvät
kasvojen tyypit, oudot yksityiskohdat ja muutamat kirjaimet näyttävät
viittaavan -- omituista kyllä -- itäeuropalaiseen tilaajaan (tahi
syntyyn?), ovat taiteellisesti vähempiarvoisia kuin somat maalaukset,
Ne ovat edistyneen maalauskoulun tuotteita ja muistuttavat lähimmin
ala-reiniläistä suuntaa.
Onpa Suomessa kumminkin 1400-luvun alkupuolelta yksi veistotaiteen
alaan luettava teos, joka on puuleikkauksia verrattomasti jalompi,
nimittäin p. Henrikin arkku kaiverrettuine pronssilaattoineen
_Nousiaisten_ kirkossa.[14] Tämä muistomerkki on hiekkakivestä
tehty suuntiotahokas sarkofaagi tai oikeimmin kenotaphium s.o.
pyhimyksen muistoksi toimitettu tyhjä hauta-arkku, jonka yläpuolelle
ja sivuille pronssilaatat on kiinnitetty. Kansilaattaan on
kaiverrettu itse pyhimyksen kuva, Lalli kirves kädessä hänen
jalkojensa alla, ja vieressä tilaaja piispa (Maunu Tavast?)
polvillaan rukoilevana, kaikki mitä rikkaimman gootilaisen, enkelein
ja pyhimysten elähyttämän kehyksen sisällä, ja sivulaattoihin pitkä
sarja esityksiä, jotka kuvaavat ruotsalaisten tuloa Suomeen p.
Henrikin ja p. Eerikki kuninkaan johtamina, taistelua pakanallisten
suomalaisten kanssa ja näiden kastamista, miten piispa ensimäisen
kirkon edustalla vastaanottaa hurskasta kuningasta (historialle
tuntematon tapaus), miten Lalli tekee murhan ja julistetaan pannaan,
pyhimysten marttiirakuolemaa ja Lallin rangaistusta, kun hän palaa
kotiin vaimonsa luokse, piispavainajan ruumiinsaattoa, hänen
peukalonsa löytämistä jäälohkareelta, sekä vihdoin useita pyhimyksen
tehneitä ihmeitä. Sommitukset ovat kauttaaltaan somiin kehyksiin ja
kankaanmuotoisesti koristetulle pinnalle sovitettuja ja laadultaan
mitä etevimpiä. Kuvaustensa runsauteen nähden on Nousiaisten
kenotaphium ylen harvinainen, sillä muualla tunnetaan ylipäätään vaan
yksityisiä varsinaista hautaa peittäviä pronssilaattoja.[15] Mistä
merkillinen teos on kotoisin, ei ole tarkoin tietty, mutta tyylin
puolesta, mikäli se ilmaantuu esim. pääkuvaa ympäröivässä kehyksessä,
on syytä pitää sitä Flandriasta tuotuna. Tätä arvelua todistaa sekin,
että Pohjois-Saksassa ja Englannissa tavattavia, samanlaatuisia
teoksia yleiseen arvellaan siellä tehdyiksi.