Kun Henrik piispa tuli Suomeen uutta uskoa saarnaamaan, oli
_romanilainen_ tyyli vielä vallalla länsi- ja pohjoismaissa.
Siitä päättäen voisi luulla meillä olevan kirkkoja, joidenka
muodot olisivat tämän tyylin mukaisia. Mutta todellisuudessa ei
ole ainoatakaan sentapaista rakennusta säilynyt, jollei lukuun
oteta _Lemböten_ kappelin raunioita Ahvenanmaan Lemlannissa, jonka
pienen suorakulmaisen rakennuksen pyörökaariakkunat viittaavat niin
aikaiseen syntyyn. Luultavasti olivat ensimäiset saarnahuoneet.
enimmiten halpoja, aikoja sitten hävinneitä puisia rakennuksia, sillä
tiedämmehän, että ruotsalainen valloitus alussa hitaasti levisi ja
vahvistui. Selvien historiallisten tietojen mukaan rakennettiinkin
vanhimmat kivikirkkomme yleensä vasta 1200-luvulla ja on siis
tosiasiana pidettävä, että välitystyyli romanilaisen ja gootilaisen
taidetavan välillä väikkyvine muotoineen niissä esiintyi, vaikkei
rakennusten nykyinen asu sitä aina ehdottomasti todistakaan.
Keskiaikaiset kirkkomme ovat näet olleet niin monen muutos- ja
uudistustoimen alaisina, ettei ainoakaan ole ihan alkuperäisenä
säilynyt. Tämä seikka on yksi syy siihen, ettei ole mahdollista aivan
tarkoin ryhmitellä niitä tyylin mukaan; toinen syy on rakennusten
yleinen yksinkertaisuus, kolmas vihdoin se, että välityskauden
muotoja (esim. pyörökaarisia porttaaleja) tavataan myöhäisissäkin,
muuten selvästi gootilaisissa kirkoissa. Jos välitystyylin sanotaan
paikoittain Pohjois-Saksassa ulottuvan 14:nen vuosisadan loppuun
asti, niin voi meillä väittää, ettei sen traditsionit koskaan
tykkänään hävinneet gootilaisuuden tieltä. Seuraava esitys puheena
olevien rakennusten suunnitelmasta ja yleisluonteesta tarkoittaa siis
kaikkia yhteensä.
Koska rakennustoimi tähän aikaan ylimalkaan oli hengellisten asiana,
niin voimme päättää Suomenkin varhempain kirkonrakentajain olleen
samaa säätyä ja varmaankin ruotsalaisia sukuperältään. Tämä selittää
miksi vanhimmat kirkkomme lähinnä muistuttavat Uplannin ja etenkin
Roslagenin vaatimattomia maalaiskirkkoja. Että aikaa voittaen
suomalaiset itsekin pystyivät rakennusmestareiksi, todistaa tiedot
erittäin oppineeksi ja taitavaksi kiitetystä _Josephus_ munkista, joka
ollen Suomesta kotoisin rakensi useita kirkkoja Ruotsin Medelpadissa
katolisen ajan loppupuolella. Tähän saakka ei ole kuitenkaan
yhdenkään keskiaikaisen suomalaisen kirkon rakentaja nimeltä
tunnettu. Eikä niissä myöskään ilmaannu suurempaa vaihtelevaisuutta,
joka saattaisi ajattelemaan erityisiä itsenäisemmin kehittyneitä
taiteilijoita. Suunnitelmaltaan ovat kirkot enimmiten kolmi- taikka
ykslaivaisia, ani harvoin kahteen laivaan jaettuja. Rakennuksen
pääosa on säännöllisesti isompi tahi pienempi suorakulmio. Apsiidia
ei tiettävästi nykyään ole yhdessäkään kirkossa nähtävänä, vaan
on suoraviivaisesti päättyvä kuori leveydeltään ja korkeudeltaan
muuttumaton pitkähuoneen jatko -- siis sanalla sanoen sen itäisin osa
eikä muuta. Harvat poikkeukset tästä säännöstä mainitaan alempana.
Lännen puolella on suunnitelma paikoittain siten laajennettu, että
tornirakennus on kirkkoon yhdistetty. Ykslaivaisissa kirkoissa on
torni tavan mukaan pitkähuonetta vähän kapeampi ja sen alin kerros
kirkkoon päin avoinna; kolmilaivaisissa rakennuksissa on jälleen
torni keskilaivaa hiukan leveämpi. Kaikkein yleisintä on kumminkin,
että kellokastari seisoo ihan erikseen, lähellä kirkkoa. Missä torni
on rakennettu yhteen kirkon kanssa, nousee sen kivestä tehty alaosa
verraten harvoin tämän ulkokattoa korkeammalle, tavallisemmin eivät
sen seinät ole kirkonseiniä korkeammat. Ylin osa huippuineen on
näet puusta taikka on joskus torninkatto vaan kirkonkaton jatkona,
joten ainoastaan ovelliset äänireiät kellojen kohdalla ilmaisevat
tämän rakennuksen-osan erityisen tarkoituksen. Vihdoin kuuluu
kirkkorakennustemme suunnitelmaan kaksi säännöllisesti tavattavaa
lisärakennusta, nimittäin pohjoispuolella, kuorin kohdalla tahi
vähän lännempänä, sakaristo, ja eteläpuolella, noin kolmas osa
kirkon pituutta länsipäädystä luettuna, -- asehuone -- eli etehinen
(johon kirkkomiehet sisään mennessään laskivat aseensa) porttaalin
edessä. Joskus ovat nämä lisärakennukset kuitenkin asetetut melkein
vastakkain ja muistuttavat silloin tavallaan poikkilaivaa, jota
muutoin ei yhdessäkään kirkossa ole olemassa. Näistä sivuosista
on nähtävästi sakaristo usein samanikäinen kuin kirkko itse, jopa
tarinoidaan useasta, että se on kirkkoa vanhempikin; mutta asehuone
on monesti myöhemmin rakennettu. Paikoittain lienevät molemmat
myöhään rakennetut, sillä ainakin Sund'in ikivanhaan kirkkoon nähden
on historiallisesti todistettu, että sekä sakaristo että asehuone
ovat 1600-luvulta, jota ennen ei kumpaakaan löytynyt. Mitä laivojen
keskinäiseen suhteesen tulee, on keskimmäinen melkein säännöllisesti
sivulaivoja leveämpi ja usein myöskin vähän korkeampi; mutta
ulkopuolella nousee jyrkkä ja korkea paanutettu katto yhteisenä koko
kirkolle, suoden sille omituisen, tyypillisen näön. Rakennukset ovat
siis n.s. suojamakirkkoja;[3] ainoastaan Turun tuomiokirkko on
basilikamainen rakennus, jossa keskilaiva kohoaa niin korkealle, että
sen seinissä on ikkunat, joista valo virtaa kirkkoon.
Sama yksinkertaisuus ja jäsentelyn puute, joka, niinkuin
edellisestä nähdään, on sääntönä kirkon yleiseen suunnitelmaan
nähden, huomataan niin ikään rakennuksen erityisosissa. Harmaa
kivi, jota rakentajat käyttivät -- harvemmin kalliosta lohkaistuna
ja suorasärmäiseksi hakattuna kuin semmoisena minä se saatiin
kivimäistämme --, ei mukautunut muuta kuin (noin 4,5-6,5 jlk.)
paksuiksi ja suorakulmaisiksi (korkeudeltaan noin 20-25 jlk.),
kokonaan koruttomiksi seiniksi. Tiiliä käytettiin ylimalkaan
vaan korkeiden päätykolmioiden yläpuoliin, jotka milt'ei
aina koristettiin risteillä, akkuna- ynnä muilla suora- tahi
pyöreämuotoisilla syvennyksillä, sekä ovi- ja akkunaläpien
kaarroksiin, ilman että tämän rakennusaineen suurempi taipuvaisuus
olisi mainittavasti saattanut hienompien muotojen etsintään.
Ainoastaan Turun tuomiokirkko ja Hattulan vanha kirkko ovat
kauttaaltaan tiilirakennuksia. Ulkoa (Gottlannista) tuotua
kalkkikiveä on vaan aniharvoin porttaaleihin ja lattioihin käytetty.
Näin ollen ei voi oudoksua, että ne pilarit, jotka erottavat laivat
toisistaan ja kannattavat holveja ovat melkein yhtä törkeätekoiset
kuin seinien ulkopuolella nähtävät tukipilarit. Aivan yleisesti
ovat näet pilarit paksuja nelikulmaisia muuripätkiä ilman jalustaa
ja ilman kapiteelia. Näihin yhtyvät vyökaaret ja holviruoteet
ihan välittömästi, niin vanhemmissa kirkoissa, joissa holvien
raskas mataluus viittaa välitystyylin aikaan ja niinpä usein
myöhemmissäkin, joissa kaarrokset nousevat jyrkemmin ja keveämmin
ja holviruoteiden lukuisuus tekee välittäväin jäsenten puutteen
vielä tuntuvammaksi. Jälkimäisissä, gootilaisissa rakennuksissa
ilmaantuu kuitenkin monesti vähän kehittyneempi muotoaisti.
Nelikulmaisten pilarien sijassa nähdään joskus kahdeksankulmaisia,
ja kaaret ja holviruoteet ovat huolellisemmin ja somemmin
muodostetut, ja niiden yhtyminen kantaviin osihin on olkakivillä
välitetty. Hyvin yleisesti ovat keskilaivan holvit tähdenmuotoisia
tahi joskus vielä rikkaampijakoisiakin, jota vastoin ristiholvit
ovat tavallisia kapeimmissa sivulaivoissa sekä sakaristossa
ja asehuoneessa. Viime mainituissa rakennuksen-osissa tapaa
jolloin kulloin tynnyriholvinkin. Usein lienevät holvit kirkkoa
myöhemmät; on näet luultavaa, että monessa aluksi oli laudoista
tehty katto, joka vasta aikaa voittaen ja varojen karttuessa sai
väistyä tiiliholvien tieltä. Semmoinen on tiettävästi kehitys
ollut Ruotsissa, ja meillä on ainakin ollut niin laita Taivassalon
kirkossa, jossa holvit nyt lepäävät pilareilla ja pilastereilla,
mutta jossa alkuansa on ollut nykyisiä pilastereita korkeampi,
keskikohdalta tynnyriholvinmuotoinen puinen katto. Koska muutamissa
muissakin kirkoissa holvit samalla tavoin paitse pilareihin nojaavat
pilastereihin eikä itse seiniin, niin on täysi syy mainittuun
olettamukseen. Paikoittain on vanhoissa kivikirkoissamme vieläkin
puinen katto, tavan mukaan tynnyriholvin muotoon laudoista
kokoonpantu. Syynä siihen, että porttaalit ja akkunatkin tarjoavat
niin vähän vaihtelevia tyylimuotoja ei ole ainoastaan niidenkin osien
yleinen yksinkertaisuus, vaan vielä enemmän se seikka, että niitä
-- etenkin jälkimäisiä -- on säännöllisesti myöhemmin laajennettu.
Sisäänkäytäviä on oikeastaan kaksi, toinen länsipäädyssä, toinen
eteläpuolella, jonka lisäksi muutamin paikoin tulee kolmas, pienempi
-- papin ovi -- myöskin eteläseinässä kuorin rajalla. Porttaalein
ainoa tavallinen koristus on siinä, että aukon syrjät kaarroksineen
ovat suorakulma-asteilla profiloidut; harvemmin ovat asteet
pyörösauvanmuotoisia, taikka vaihtelevat pyörösauvat ja suorakulmat
keskenään. Itse kaarros on niinkuin jo ylempänä huomautettiin usein
myöhäisissäkin gootilaisissa rakennuksissa kokonaan tahi melkein
pyörömuotoinen. Alkuansa näyttää pohjoinen seinä säännöllisesti
olleen akkunaton, itäpäädyssä oli yksi suurempi akkuna, joka joskus
oli jaettu kahteen tai kolmeenkin osastoon, eteläseinässä pari kolme
pienempää, ja länsipäädyssä tavan mukaan yksi, joskus ympyriäinen,
harvemmin kaksi rinnakkain asetettua akkunaa porttaalin yläpuolella;
mutta uskonpuhdistuksen jälkeen, jolloin seurakuntakin ottaessaan
osaa jumalanpalvelukseen tarvitsi enempää valoa, avattiin seinissä
uusia akkunoita ja entiset laajennettiin, tietysti rakennuksen
tyylistä huolta pitämättä. Tämä on vaikuttanut että nykyään verraten
harvoin tavataan pyörö- tahi suippokaarisia akkunoita, jotka ovat
alkuperäisiä. Ne taasen, jotka ovat vanhoja, ovat säännön mukaan
yksinkertaisia ja koruttomia. Arvattavasti on isoimmissa kirkoissamme
löytynyt läpikorustollakin varustettuja akkunoita, mutta nykyään ovat
ne melkein sukupuuttoon hävinneet.
Huolimatta arkkitehtuurin yksinkertaisuudesta ei vanhoilta
kirkoiltamme puutu mieltä ylentävää vaikutusvoimaa. Se perustuu
rakennusten melkoiseen kokoon ja useinkin somihin suhteisiin.
Kirkot ovat näet ylimalkaan isoja tiheämmin asuttujen maiden
maalaiskirkkoihin verrattuna. Semmoisissa seuduissa, niin esim.
Ruotsin Uplannissa, on näet kirkkoja paljon enemmän kuin meillä ja
arvattavasti sen tähden ei niitä ole suuriksi suunniteltu.
* * * * *
Yksityisistä rakennuksista puhuaksemme on _Turun_ tuomiokirkko ennen
muita mainittava. Se perustettiin jo 1200-luvun keskivaiheilla,
vaikka se vasta v. 1300 juhlallisesti vihittiin virkaansa ja
pyhitettiin Neitsyt Maarialle ja p. Henrikille, jonka jälkimäisen
pyhät jäännökset s.v. muutettiin sinne Nousiaisten kirkosta.
Kirkko oli alkuansa melkoista pienempi kuin nyt. Nykyään on se
nimittäin 234 jlk. pitkä ja 94 jlk. leveä, mutta muinoin noin
140 jlk. pitkä ja 50 jlk. leveä. Suunnitelmaltaan oli rakennus
kolmilaivainen, keskilaiva toisia kaksi kertaa leveämpi, mutta
tuskin mainittavasti korkeampi.[4] Itäpääty oli kentiesi apsiidilla
varustettu; länsipäädyssä nousi pääasiassa nykyaikaan säilynyt vankka
torni. Tämmöisenä ei rakennus kuitenkaan pysynyt vuosisataakaan,
ja välitystyyliä muistuttaa tuskin mikään muu kuin kahdentoista
nelikulmaisen koruttoman pilarin kannattamat matalat suippokaaret ja
länsiporttaalin yläpuolella oleva akkunapari kapeine valoaukkoineen.
V:n 1370 vaiheilla pidennettiin kirkko gootilaista tyyliä
noudattamalla, sille kun rakennettiin viisikulmainen kuorinpääte,
ja lisäämällä kolme paria pilaria aikaansaatiin ajanmukainen
kaartokäytävä. Uudet pilarit tehtiin kahdeksankulmaisiksi,
pyörösauva kussakin kulmassa ja pari rinnakkain pantua pyörösauvaa
kapiteelina. Niitä yhdistävät arkaadit ovat paljon korkeammat ja
keveämmät kuin vanhat. Jopa ruvettiin sen jälkeen lakkaamatta
rakentamaan kappelejakin, niin että ennen katolisen ajan loppua
koko kirkon eteläpuoli, kuoriosa siihen luettuna, sekä läntinen osa
pohjoispuolta oli kappeleilla ympäröitty, ja rakennus saavuttanut
nykyisen leveytensä. Tämä oli tehnyt kirkon niin pimeäksi, että
v. 1466, piispa Konrad Bitz'in aikana, ryhdyttiin erinomaisen
tärkeään uudistukseen. Keskilaivan seinät näet rakennettiin
entistä korkeammaksi ja varustettiin akkunoilla. Tämä kohotti
verrattomasti katedraalin juhlallista vaikutusta, sillä yläholvin
tavatonta korkeutta ja sen alta tulevaa kirkasta valoa on siitä
etupäässä kiittäminen. Vihdoin pidennettiin kirkko vielä 1600-luvun
alkupuolella uudella kahdeksankulmaisella kuorilla, jonka kautta
se sai nykyisen pituutensa. Täten on Turun tuomiokirkko monen eri
vuosisadan yhteisen työn muodostama, eikä siis yksinomaisesti minkään
tyylin puhdas tuote, mutta semmoisenaankin on tämä muistorikas
rakennus, huolimatta yksityisosien koruttomuudesta, suurisuuntaisin
ja jaloin taiteen luoma meidän maassa. Sodat ja tulipalot ovat
hävittäneet kirkon muinaiset maalauksilla koristetut akkunat ynnä
koko keskiaikaisen sisustuksen, mutta uudempinakin aikoina on
niinkuin alempana saamme nähdä taideteoksilla ja muistomerkeillä sen
ylevyyttä lisätty.
Turun tuomiokirkon rinnalla ovat _Nousiaisten_ ja _Räntämäen_ kirkot
muistettavat, ne kun sitä ennen olivat piispankirkkoja. Edellisessä
on keskilaiva itäänpäin jatkettu noin leveytensä verran ja päättyy
kulmikkaasti niinkuin länsipäätykin; kumpainenkin on taitettu
kolmeksi sivuksi kahdeksankulmiota. Ainakin osaksi lienee tämä
suunnitelma alkuperäisenä pidettävä, vaikka kansantarina väittääkin
kuorin myöhemmin rakennetuksi.[5] Hiukan nuorempi on kai Räntämäen
kirkko. Laivajaon toimittaa neljä paria pilareita, joista lähinnä
kuoria seisovat ovat ympyriäisiä, tiettävästi nykyään ainoat
laatuaan vanhoissa kirkoissamme. Holvit ovat gootilaisia ja siis
rakennusta nuorempia; kaksi itäisintä keskilaivassa on muodoltaan
kaksoistähtiholvia. Tällä tavoin on joskus muullakin rikkaamman
holvimuodostuksen kautta koetettu komentaa kirkon itäosaa. Muuten
huomautamme kuvassa näkyvästä pienestä, pohjoisen sivulaivan päähän
liitetystä kellohuoneesta ja länsipäätyä koristavasta ympyräakkunasta.
Lyhykäisesti mainitaksemme muutamia muitakin yksityisiä kirkkoja,
on syytä ensiksi puhua _Ahvenanmaan_ kirkoista, jotka muodostavat
jonkunmoisen erityisen ryhmän. Vaikka ylimalkaan kooltaan pieniä,
ovat ne säännöllisesti tornilla varustettuja. Vanhimpia on _Sundin_
kirkko (74 jlk. pitkä, 40 jlk. lev.). Kolme pilaria jakaa sen kahteen
yhtä suureen laivaan ja holvialat ovat neliönmuotoisia. Lännessä on
pilarien suuntaan jätetty muuriosa, jonka molemmin puolin tornin
alaosa avautuu kirkkoa kohti. Historiallisten todistusten mukaan on
kuoriosa 1600-luvulla rakennettu, joten pilareita alkuaan on ollut
kaksi. Tornin alaosassa ja kirkon seinässä nähdään vielä korkealla
lattiasta pari ylen kapeaa myöhäis-romanilaista akkunaa (valoaukko
5 jlk. kork., 6 t. lev.), ja tornin yläseinissä on joka puolella
pieniä aukkoja (tähystin- ja ampumareikiä). _Saltvikin_ kirkko on
niinikään ollut kaksilaivainen, mutta pilarien (2) sanotaan seisseen
enemmän pohjoispuolella. Tornissa (129 jlk. korkea), jonka alaosa
matalan suippokaaren alta yhdistyy kirkkoon, on samallaisia aukkoja
kuin edellä mainitussa; kulmikas kuori on uudenaikainen (samoin
kuin Lemlanninkin kirkossa). _Finströmin_ kirkko (65 jlk. pitkä, 37
jlk. lev.) on kolmilaivainen, mutta sivulaivat ovat kapeudeltaan ja
mataluudeltaan aivan yksinäisiä. Kuoria läheisin pari pilaria tahi
muuripätkiä ovat toisiansa lähempänä kuin muut ja yhdistetyt vankalla
kaarroksella, joka avaa pääsön kuoriin. Tornin suippokaariset
akkunat ovat parittain asetettuja. _Hammarlandin_ ykslaivaisessa
kirkossa on kuori kapeampi ja matalampi kuin pitkähuone ja siitä
vankan triumfikaaren kautta erotettu. Nämä rakennukset ovat
nähtävästi 1200-luvulta tahi seuraavan alkupuolelta. _Jomalan_
kirkon vanha osa on ykslaivainen; mahtava, leveä kaari kaareilee
kirkon ja tornin alaosan välillä. Harvinaisuutena on mainittava
suippokaarinen kalkkikiviporttaali, joka profiloittuna pyörösauva- ja
suorakulma-asteilla seisoo granitijalustalla.
Jos jälleen palaamme mannermaalle, niin tapaamme Turun lähellä ja
etäämmälläkin aina Hämeessä saakka useita kirkkoja, jotka epäilemättä
ovat välitystyylin ajalta. Kiitä on esim. _Nummen_ (p. Kaarinan)
kirkko (73 jlk. p., 37 jlk. lev.), jonka kahdeksankulmaiset pilarit
ja holvit kumminkin ovat gootilaisia. Pitkinpäin käyvät kaaret
pilarien välissä ovat kummallakin puolen profiloidut kolmella
voimakkaalla suorakulma-asteella. Luettelematta muita mainitsemme
lisäksi vaan kaksi merkillisimpää Hämeen kirkkoa. Toinen on _Rengon_
kivikirkko (noin 80 jlk. p., 33 jlk. lev.) joka kentiesi on vanhin
koko Hämeessä. Sen molemmat päätyseinät ovat taitetut kolmeksi
sivuksi kahdeksankulmiota, joten kirkko peruspiirrokseltaan on
kahdeksankulmainen. Tämä suunnitelma muistuttaa Nousiaisten kirkkoa,
ja koska rakennuksessa tavattavat pyörökaaretkin viittaavat hyvin
varhaiseen syntyyn, niin voinee olettaa sen rakennetuksi tuon
vanhimman piispankirkkomme mukaan. Rengon p. Jaakon kirkko, johon
keskiaikana tehtiin pyhiinvaelluksia, on vuosisadan tahi pari ollut
käyttämättä, mutta aivan nykyään on pitäjä päättänyt ryhtyä sen
uudistuttamiseen. Toinen huomattava rakennus on _Hattulan_ vanha
kirkko (81 jlk. p., 44 jlk. lev.), joka sanotaan rakennetuksi kohta
Hameenlinnan jälkeen linnan rakennuksessa säästetyistä tiileistä,
siis 1200-luvun loppupuolella. Monet rakennuksen yksityiskohdat
todistavatkin tätä muistoperäistä tietoa. Niin muun muassa jykevät
holvit, jotka epäilemättä ovat samanaikuisia kuin itse kirkko,
niin tuo tylsäsuipponen kaarros, joka ulkopuolella kaareilee
suorakulmaisen kuoriakkunan ylitse ja on suojannut alempana
mainittavaa ikivanhaa, maalattua ristiinnaulitun kuvaa. Länsipäädyn
koristukseksi on käytetty kaksi naamaria poltetusta tiilestä,
jommoisia on parissa muussakin kirkossa nähtävänä.
Puhtaammin gootilaiset rakennukset osottavat suuruutensa ja usein
myös somempain erityiskohtainsa kautta, että kirkollinen valta oli
maassa vahvistunut ja vaurastunut. Isoimpia ovat _Mynämäen_ (178 jlk.
p., 70 jlk. lev.), _Halikon_, nykyään ristinmuotoiseksi muutettu (132
jlk. p.,39 jlk. lev.), _Naantalin_, (127 jlk. p., 76 jlk. lev.),
_Lohjan_ (122 jlk. p., 61,5 jlk. lev.), _Hauhon_ (115,5 jlk. p.,
44 jlk. lev.), _Pernajan_ (114 jlk. p., 56 jlk. lev.), _Kemiön_
(110 jlk. p., 56 jlk. lev.), _Sauvon_ (109 jlk. p., 61 jlk. lev.),
_Laitilan_ (108 jlk. p., 56 jlk. lev.) ja _Paraisten_ (107 jlk. p.,
49 jlk. lev.) kirkot. Mynämäellä voi vielä nähdä että kuoriseinässä
on ollut kolme rinnakkaisakkunaa, jotka laaja valekaari ulkopuolella
on yhdistänyt, sekä että etelä- ja länsiseinäin kapeat akkunat ovat
olleet parittain asetettuja -- nyt on kukin pari tehty yhdeksi.
Kemiön[6] ja Sauvon kirkoissa ovat pilarit kahdeksankulmaisia,
ja jälkimäisessä tavataan tavallista rikkaammin muodostettu
kuoriakkuna. Mitä erityiskohtien somuuteen tulee on Paraisten kirkko
siinä suhteessa huomattavin. Siinäkin ovat pyörösauvantapaisella
kapiteelilla varustetut pilarit kahdeksankulmaisia, ja samaa
muotoa tavoittavat pilasteritkin. Pitkinpäin käyvät kaaret ovat
profiloidut suorakulma-asteilla ja pyörösauvalla; holviruoteiden
läpileikkaus taasen näyttää suippokärkisen lehden kuvion, ja
niiden yhtymistä seinään välittävät pyörösauvanmuotoiset, sirot
olkakivet. Keskilaiva on 38 jlk., kumpikin sivulaiva 25 jlk. korkea.
Naantalin, tuon suurimman luostarikirkkomme erityisosista on kaunis
vuojakiviporttaali ihan yksinäinen laatuaan.
Mutta pienemmätkin gootilaiset kirkot ovat ainakin osaksi
luonteeltaan keveämpiä ja miellyttävämpiä. Niin esim. _Korpoon_
ykslaivainen kirkko (85 jlk. p., 38 jlk. lev.), jolla on vankka,
yli katon harjan kohoava tornirakennus länsipäädyssä, ja jossa
vahvat pilasterit kannattavat kolme somaa tähtiholvia. Samoin myös
_Rymättylän_ kirkko (91,5 jlk. p., 37 jlk. lev.), jossa holviruoteet
juoksevat pilastereita pitkin alas lattiaan saakka, ja jolla on pieni
torni keskellä kattoa.
Niinkuin Naantalissa ovat muuallakin ainoastaan kirkot säilyneet
vanhoista luostarirakennuksista. _Rauman_ entisen luostarikirkon
pitkälännällä sakaristolla, joka näyttää syntyneen kahden holvatun
kammion yhdistämisestä ja sijaitsee eteläpuolella, on kuitenkin
varmaan muinoin ollut toinen tarkoitus kuin nykyään. Itse kirkon
suunnitelmaa on, niinkuin muuallakin fransiskaanimunkkien
toimittamissa rakennuksissa nähdään, supistettu poisjättämällä
eteläinen sivulaiva; suorakulmaisesti päättyvä kuori on päälaivan
levyinen ja jatko siitä. Muita sen laatuisia kirkkoja ovat _Pohjan_
ja jo ylempänä mainittu _Saltvikin_.
Paitse kirkkojamme on keskiajalta tuskin muita rakennuksia säilynyt
kuin vanhat _linnat_ Turussa, Viipurissa, Hämeessä ja Savossa. Niitä
rakennettaessa ei kauneutta katsottu, vaan vahvuutta, sillä niiden
yksinomaisena tarkoituksena oli varustus sotaa vastaan. Kun sen
lisäksi tulee, että rakennusmestarit olivat ulkomaalaisia -- ainakin
tiedetään Eerik Akselinpoika Tott'in v. 1475 tuottaneen ulkomaalta
rakentajia Savonlinnan perustamista varten -- niin on sen vähemmin
syytä lukea niitä taiteen historiamme alaan. Milloin taasen ylhäinen
asukas lyhyeksi ajaksi asettui linnaan asumaan, niinkuin Kaarle
Knuutinpoika Viipurin linnaan 1440-luvulla, niin tyydyttiin kai
ylipäätään huoneiden varustamiseen komealla sisustuksella, joka
pian jälleen hävisi.