DON RODRIGO.
No niin, tuo päätös teiltä vähän vaivaa kysyy:
eloni ottakaa, niin kunnianne pysyy.
CHIMENE.
Elvira, mitä nään? Me missä olemme?
Muu eessäin, talossain! Rodrigo onhan se!
DON RODRIGO.
Te älkää säästäkö mun vertain, nauttikaa
makeutta kostonne ja koidon kuolemaa!
CHIMENE.
Ah!
DON RODRIGO.
Kuulkaa!
CHIMENE.
Kuolen!
DON RODRIGO.
Hetki vain!
CHIMENE.
Pois menkää meiltä!
Mun kuolla sallikaa!
DON RODRIGO.
Ma sanaa pyydän teiltä.
Te sitten vastatkaa vain tällä miekalla!
CHIMENE.
Verestä taattoni se viel' on kostea!
DON RODRIGO.
Chimene...
CHIMENE.
Silmistäin tuo ase kauhun poista,
rikokses, elämäs se ettei soimaa toista!
DON RODRIGO.
Sit' ennen katso, ettei vihas liekki viihtyis,
vaan kaunas kasvaisi ja kostos vauhti kiihtyis!
CHIMENE.
Mun vertain vuotaa se.
DON RODRIGO.
Se iske vereen mun,
näin siitä huohtamasta lakkaa hurme sun.
CHIMENE.
Ah, julmuutta, mi tappaa taaton raudalla,
sen näöllä tyttären, kaikk' ilman armoa!
Tuo ase sietämätön kätke! Tahdot, että
sua kuulisin, ja minut murhaat sydämettä!
DON RODRIGO.
Teen tahtosi, ma vaikk' en hylkää toivoani
kätesi kautta saada kaunis kuolemani;
et multa vartoa voi katumusta halpaa
teosta parhaasta, mi pojan kohtaa kalpaa:
tuo tulos kiihkon, min voi veri pestä vain,
häväisi taattoain ja minun mainettain.
Mies kunnian ei kärsi korvapuustia;
mua myös hän löi, siks herjaajaani etsin ma,
tapasin, taaton kostin, pesin tahran pois,
tekisin vielä tuon, jos tekemättä ois.
On totta, että vastaan taattoain ja mua
mun rakkauteni kauan tahtoi säästää sua;
sen voiman siitä arvaat, että epäröin
niin suurta herjaa kostaa, ennenkuin ma löin.
Sua suututtaa tai sietää loukkaus tuo mun täytyi,
jo tuumin, liikaa käsi munkin kiirehtäytyi,
liiasta itseäin jo kiihkeydestä moitin
ja sillä kauneutesi voiman yksin voitin,
kun sulos suurimmat tuon mursi aatteen ies,
sua ettei ansaitseisi kunniaton mies
ja että lempes uhmin sielus vihaisi
mun halpuuttain, kuin uljuuttain se rakasti;
totellut jos ma oisin lempes ääntä, en
ma ollut oisi sun ja vaalis arvoinen.
Sen vielä virkan, vaikka sitä huoannenki,
sen toistan, sikskuin tässä ruumiissain on henki:
sua loukkasin, mut niin mun tehdä täytyi! Pesi
se tahran multa pois, taas olen arvoisesi.
Velaton taatostain jo oon ja kunniasta,
hyvitys vaatia nyt sull' on vuoro vasta.
Vereni tarjota vain sulle tahdoin: mitä
mun oli tehtävä, ma tein, teen vielä sitä.
Ma tiedän, vastaani sun isäs kuolo nostaa,
en uhris henkeä ma sulta tahdo ostaa,
verestä vainajan siis veri vuodata,
mi katsoo kunniakseen taattos kuoloa.
CHIMENE.
Rodrigo! Vihollises vaikka oon, en voi
sua siitä soimata, mi sua kunnioi,
ja kuinka tuskani mun ilmi tulleekaan,
sua syytä en, ma murheitani itken vaan.
Lait tunnen kunnian, ja minkä syttää palon
niin suuri herja miehen sydämessä jalon;
näin tehden, käyttäytyen miesnä kunnian,
myös mulle antanut oot ohjeen oikean.
Mua kuntos synkkä kautta voittos neuvoi, kostain
isäsi kunnian ja oman mainees nostain;
nyt mull' on sama huoli, mulla murheekseni
eess' isän kosto on ja nosto maineheni.
Ah! sinun tähtesi mua murhe murtaa nyt.
jos turma muu mult' oisi isän riistänyt,
ois onni nähdä sua ollut lohtu ainoo
tään poven polttavan, jot' tuska vain nyt vainoo,
levinnyt lempeä ois rauha sydämeeni,
kun käsi kuivannut ois armas kyyneleeni.
Nyt surmaajansa täytyy minun surmata,
sen voiton lemmestäni vaatii kunnia,
ja kauhun velvoitus, mi minut maahan painaa,
muu vaatii toimimaan, pian että oisit vainaa.
Näät ällös varro, että vuoksi rakkauteni
arasteleisin, kosk' on vuoro kostaakseni.
Hyväkses lempi mitä kuiskineekin, sinun
vertaises uljuudessa olla täytyy minun:
mua loukaten sa näytit: olet arvoiseni;
sun kuolos kautta näytän: olen arvoisesi.
DON RODRIGO.
Äl' enää lykkää vaatimusta kunnian!
Se pyytää päätäni, sen sulle tarjoan,
se uhraa tehtävälles ylevälle jo:
suloinen surma, ah, suloinen tuomio!
Jos oikeus hidastuu tään syyni jälkehen,
hidastuu kunnias ja kosto rikoksen.
Oon onnellinen, kun niin kauniin kuolon saan!
CHIMENE.
En ole pyövelisi, vastapuoles vaan
Ma päänkö ottaisin, min pelastust' et auta?
Mun tehtäväin on ahdistaa, sun puolustauta.
Sen mulle hankkiva on toinen; käsi tää
sua vain on vainoomaan, ei surmaan velkapää.
DON RODRIGO.
Hyväksein lempi mitä kuiskineekin, minun
vertaisen' uljuudessa olla täytyy sinun;
mut isän kostohon ken kättä toista lainaa,
Chimene, usko mua, nää alas arvot painaa.
Käteni oma vain mun kosti herjani,
kätesi oman vain myös olkoon kostosi.
CHIMENE.
Sua julmaa! Tuohon miks niin itsepintaistua?
Avutta itse kostit, miksi autat mua?
Sun tapaas olen toimiva, ei uljuuteni
voi sietää, että kanssas jaan ma maineheni.
Isäni, kunniani mistään tahdo kiittää
sua ei, ei tuloksia lempes, tuskas niittää.
DON RODRIGO.
Ah, tuima tunto kunnian! Ma kuinka voisin
Sult' armon saada tuon? Siit' autuas ma oisin,
kautt' taattos kuollehen, kautt' ystävyytemme,
kostosta, säälistä suo mulle surma se!
Kätesi kautta kuolla helpomp' oisi kurjan
sun sullios tään kuin elää vihas alla nurjan.
CHIMENE.
Pois käy! Sua vihaa en.
DON RODRIGO.
Sun täytyy niin.
CHIMENE.
En voi.
DON RODRIGO.
Huhuja, parjausta uhmaatko? Kun soi
mun julki rikoksein, ja että lempes kestää,
ken valheen, kateuden sen tulvan jaksaa estää!
Ne heti vaienna ja enää viipymättä
pelasta kunniasi, surman käytä kättä!
CHIMENE.
Se paistaa kirkkaammin, jos eloon jätän sun;
kateus tummin soip' on kunniaani mun
ja säälivä mun murheitani, tietäen,
sua että vainoon, vaikka kuinka lempinen.
Käy pois, mun tuskaksein äl' enää täällä näy,
mun vainoomani, lempimäni mies! Pois käy!
Yön varjot askelias suojaa; lähtösi
jos nähdään, vaarassa on hyvä maineeni.
Se parjaukselle on tieto altis ainoo,
sua että siedän nyt, sua etten täällä vainoo;
siis päältä hyveeni tuo hyökkäys sa torju!
DON RODRIGO
Mun kuolla suo!
CHIMENE.
Pois käy!
DON RODRIGO.
Ja päätökses ei horju?
CHIMENE.
Vihaani vaikka tunteet kauniit viihdyttää,
sen taaton kostohon ma tahdon kiihdyttää,
mut vaikka vankinaan mua työ tää tuima pitää,
toiveeni ainoa on, etten voisi mitään.
DON RODRIGO.
Oi, lemmen ihmettä!
CHIMENE.
Voi, kuormaa kurjuuden!
DON RODRIGO.
Min turman tuotti meille riita taattojen!
CHIMENE.
Ken sit' ois uskonut?...
DON RODRIGO.
Ken voinut ennustaa?...
CHIMENE.
Niin lähell' onni jo, ja kaikki katoaa!
DON RODRIGO.
Niin liki valkamaa, niin vartomattako
toiveemme murtanut on rajumyrsky jo?
CHIMENE.
Ah, tuskaa Tuonelan!
DON RODRIGO.
Ah, katumusta turhaa!
CHIMENE.
Sua enää kuule en, tää tuokio mun murhaa.
DON RODRIGO.
Hyvästi: kuolon-kurjaan käyn ma elämään,
siks kunnes kostollasi multa riistät tään.
CHIMENE.
Jos siinä onnistun, saat multa sanan sen:
sun jälkees hetkeäkään elää tahdo en.
Hyvästi: varo, ettei sua kenkään nää.
ELVIRA.
Ah, mitkä turmat meille taivas lähettää!
CHIMENE.
Suo surra mun, sa minut jätä yksikseni,
ma yötä, hiljaisuutta etsin itkulleni.
5:s kohtaus.
DON DIEGO.
Iloa ihminen ei koskaan täyttä saa,
hetkemme kirkkaimmatkin huoli hunnuttaa,
sekoittuu aina meidän menestyksihimme
karvautta mielen, jota juuri karkoitimme.
Keskellä onnen tuntuu tuuli viluinen;
ilossa uin, ja silti pelkään, vapisen.
Kuolleena herjaajani nähnyt oon, en saa
ma kättä kostajani missään puristaa,
ma turhaan juoksen, joudun, horjun heikkona
kaupungin kautta tään; sen vähän voimia,
min mulle jättänyt on vanhuus, kulutan
ma suotta etsintään tuon kumman voittajan.
Ma yössä, kaikkialla sylin hälle tarjoon,
tapailen häntä, satun vain ma tyhjään varjoon,
ja vuoksi pettävän tuon kuvajaisen pelko,
epäily rakkauteni saartaa. Ah, jos selko
mull' oisi paostaan! Ma kauhun valtahan
jo joudun, koska muistan kreivi-vainajan
lukuisat ystävät ja suuren saattueen.
Rodrigon tappoi he tai veivät vangikseen.
Kautt' taivaan! Taasko petyn vuoksi harhakuvan
vai ainoon toivoniko nään ma toteutuvan?
Hän, hän se on! Ah, pääsin päähän etsintäni,
taas poistuu pelkoni ja haihtuu ikäväni!
6:s kohtaus.