CHIMENE.
Siis vihdoin vapaa, vihdoin vailla kahlehia
voin sulle tuskiani virkkaa tummimpia,
voin huokauksilleni vallan antaa, mielen
avata, kirvoittaa tään surun synkän kielen!
Isäni kuollut on, Elvira. Ensi miekkaan
Rodrigon purskahtain tuo hurme vuosi hiekkaan.
Siis itkekää, ah silmät, viljoin itkekää!
Mult' toinen elonpuol' löi puolen elämää
ja vaatii kostamaan mun tuota menneen turmaa
hänelle, päiviäin mi enää yksin hurmaa.
ELVIRA.
Lepoa tarvitsette.
CHIMENE.
Ah, sa levosta
puhutko tuskassani niin tulen-tuimassa!
Ma kuinka lohduttua koskaan voin, jos en
vihata kättä voi, mi alkusyy on sen?
Voin vaivaa toivoa vain iänikuista,
kun syytä vainoan, syypäätä lemmin ma.
ELVIRA.
Isänne murhaajaako rakastatte noin?
CHIMENE.
Rakastan? Riitä ei! Ma häntä jumaloin.
Vihani lempi voittaa; armahani nään
ma murhamiehessä, nään joka piirteessään,
ja tunnen, kuinka vielä sydämessäni
isääni vastahan Rodrigo iskevi.
Hän hyökkää, ahdistaa, hän väistyy, vaanii, torjuu,
hän kons' on voitolla, kons' allakynsin horjuu,
mut tässä taistelossa lemmen ynnä vihan
ei taivu sieluni, vaan sydän särkyy ihan;
näät vaikka vallitsee mua liekki lemmen armaan,
en tietä velvoituksen tuolta tutki varmaan,
käyn horjumatta, kunne ohjaa kunniani.
Murehtii kohtaloa koidon armahani
tää sydän, mutta silti tiedän säälienki,
ken olen ynnä mitä tahtoo taaton henki.
ELVIRA.
Aiotte kostaa?
CHIMENE.
Ah, tuo aatos julma on,
myös kosto, jonka vaatii vallat kohtalon!
Ma päätään pyydän, sitä saada pelkäilen,
surmaansa etsin, vaikka kuolen kanssa sen.
ELVIRA.
Hylätkää, hylätkää tuo tuuma surullinen!
Lain alle tuiman niin ei teidän antauminen!
CHIMENE.
Kuin? Taatto kuollut multa, melkein sylistäin,
huutaisi kostoa ja turhaan huutais näin?
Lumojen muiden vuoksi sydän heikko tämä
vain oisko häpeän ja tuskan kyyneltämä,
ja sietäisinkö alle kurjan vaitiolon
katoovan kunniani lemmen vuoksi polon?
ELVIRA.
Mua uskokaa: te ootte anteeks annettava,
kun teidän miehelle on kaunaa kannettava
niin rakkaalle, niin lempivälle. Kyllin teitte,
kun eteen kuninkaan jo asianne veitte;
noin älkää synkkämielin syöskö eespäin!
CHIMENE.
Kostaa
mun täytyy, kunniani ylös yksin nostaa,
ja mitä kuiskineekin lempi, kuule tuota
ei sielu suuri eikä tekosyihin luota.
ELVIRA.
Mut häntä vihaa ette? Häntä lemmitte?
CHIMENE.
Sen myönnän.
ELVIRA.
Mikä siis on teidän aikeenne?
CHIMENE.
Pelastaa kunniani, päättää tuska vaan,
hänelle kostaa, kuolla hänen kuoltuaan.
4:s kohtaus.