VIII.

Kun Juhani oli tullut takaisin kotia, vaipui hän sohvalle. Hän tuntui

niin väsyneeltä, ettei voinut liikahtaakaan, sielultaan ja ruumiiltaan

raukealta, läpeensä masentuneelta.

Kun hänen mielensä vihdoinkin oli hiukan rauhoittunut, antausi hän

tutkimaan sitä asemaa, johon hän oli joutunut. Se piti selvitettämän

paikalla, jo seuraavana päivänä tuli vaikeudet voittaa.

Ensiksikin se omaisuus, jonka hän oli ottanut vastaan, voiko

kunniallinen mies pitää sen?

Hän vastasi ensin itselleen: "ei!" ja päätti antaa sen köyhille. Ja

tämän miehekkään ja raskaan päätöksen elähyttämänä nousi hän ylös ja

meni pois ja painoi otsansa ruutua vasten. Köyhä oli hän ollut ja

köyhäksi jäi hän.

Sitten tuli hän ajatelleeksi rouva Rosemillyä, ja hänen sydämensä oli

kokoon kutistua sen syvän surun puristamana, jonka raskaat ajatukset

saavat aikaan. Kaikki hänen päätöksensä epätoivoa herättävät seuraukset

olivat yhdellä kertaa hänen edessään selvinä. Hänen oli pakko luopua

aikeestaan naida tämä vaimo, luopua onnesta, kaikesta. Rouva Rosemilly

oli ottanut hänet rikkaana. Köyhän hän kenties myöskin ottaisi, mutta

oliko hänellä oikeus pyytää häneltä sitä? Eikö ollut parempi pitää

nämät rahat uskottuna tavarana? Ja äkkiarvaamatta juolahti hänen

mieleensä: "Kun en ole sen miehen poika, jota isänäni olen pitänyt,

niin en voi enää ottaa häneltä mitään vastaan, en hänen eläessään enkä

hänen kuoltuaan. Silloinhan varastaisin veljeltäni."

Minä siis antanen isäni perinnön Pietarille, kun minä en ole hänen

isänsä poika. Niin on asia oikein. Mutta eikö se myöskin ole oikein,

että minä pidän vaan isäni rahat?

Hän päätti pitää Maréchalin rahat, sillä jos hän hylkäisi kumpaisetkin

rahat, tulisi hän olemaan suorastaan köyhä.

Tämän hankalan asian reilaan saatuaan palasi hän takaisin kysymykseen

Pietarista ja perheestä. Miten saisi hän hänet pois?

Hän oli joutumaisillaan epätoivoon miten ratkaiseisi asian, kun samassa

jonkin satamaan purjehtivan höyrylaivan vihellys näkyi antavan hänelle

neuvon.

Täysissä vaatteissa hän viskausi vuoteelleen ja nukkui päivään asti.

Kello 9 meni hän ulos saadakseen varmuutta mikäli hänen tuumansa oli

mahdollinen panna täytäntöön. Muutamissa paikoissa käytyään meni hän

kotiin vanhempiensa luo. Hänen äitinsä odotti häntä huoneessaan.

-- Ellet olisi tullut, sanoi hän, en olisi uskaltanut mennä alas.

Samassa kuului Roland huutavan portailla:

-- Emmekö, koira vieköön, tänä päivänä syökään.

-- Nyt tulemme.

Hän meni Juhanin kanssa alas.

Nuoren miehen nähtyään huusi Roland;

-- Mitä, oletko sinäkin täällä. Tuliko kotonasi ikävä?

-- Ei, isäni, mutta minulla oli äitille asiaa.

Juhani meni häntä vastaan antaen kättä, mutta tuntiessaan vanhuksen

isällisen käden puristuksen, sai hänet syvä liikutus valtoihinsa,

ikäänkuin silloin kun erotaan ja hyvästellään, eikä ole toivoa toiste

näkemisestä.

Rouva Roland kysyi:

-- Eikö Pietari ole tullut?

Hänen miehensä kohautti olkapäitään:

-- Ei, hän on aina liian myöhäinen. Alottakaamme ilman häntä.

Rouva Roland kääntyi Juhaniin päin:

-- Menisit sinä häntä hakemaan, hän loukkaantuu, ellemme odota häntä.

-- Kyllä, äiti!

Ja hän meni.

Hän meni portaita myöten alas pelkurin kuumeen tapaisella varmuudella,

silloin kun hänen on taisteluun meneminen.

Pietari istui ja kirjoitti pöytänsä ääressä.

-- Hyvää päivää, sanoi Juhani.

Pietari nousi ylös.

-- Päivää,

He antoivat toisilleen kättä, ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut.

-- Etkö tule alas ruualle?

-- Kyllä ... mutta ... minulla on paljon puuhaa.

Pietarin ääni vapisi ja hänen hätääntynyt katseensa kysyi veljeltä,

mitä hänen tulisi tehdä.

-- Odotamme sinua.

-- Onko ... onko äiti alhaalla?

-- On ... hän itse lähetti sinua kutsumaan.

-- Niinpä tulen.

Ruokahuoneen oven edessä hän miettii, mutta avaa sen sitten äkkiä ja

huomaa isänsä ja äitinsä pöydässä, vastapäätä toisiaan.

Kaikki ne moitteet, jotka hän oli itselleen viaksi lukenut, sentähden

että hän oli sanonut nuo kamalat sanat, tulivat jälleen hänen mieleensä

yhtä ankaroina, kuristivat kokoon hänen kurkkunsa ja lukkosivat hänen

suunsa, niin ettei hän osannut puhua eikä syödä.

Hänellä oli vaan halu mennä tiehensä ja jättää se koti, joka ei enää

ollut hänen. Hän tunsi, että nyt se oli mennyttä, että hän ei voinut

enää jäädä sinne, niitten luokse, joita hän pelkällä läsnä olollaan

vasten tahtoaan aina tulisi kiusaamaan.

Juhani puhui Rolandin kanssa. Pietari ei kuullut. Hän luuli kumminkin

huomaavansa tarkoituksen mukaisuuden veljensä äänessä ja koetti päästä

asian perille.

Juhani sanoi:

-- Siitä tulee kaunein heidän laivoistaan. Sanovat sen vetävän kuusi

tuhatta viisi sataa tonnia. Se tekee ensi kuussa ensi matkansa.

Roland kummasteli:

-- Vai niin! En uskonut, että se valmistuisi kulkukuntoon jo kesäksi.

-- Kyllä, työtä on kiirehditty, että se voisi tehdä ensimäisen matkansa

valtameren yli ennen syksyä. Olin tänään yhtiön konttorissa ja tarinoin

erään johtokunnan jäsenen kanssa. Kun kaikki ympäri käy, on elämä

hauskaa noilla suurilla siirtolaislaivoilla. Ollaan enemmän kuin puolet

joka kuukautta maissa, kahdessa suuressa kaupungissa, New-Yorkissa ja

Havressa ja muu aika merellä kunnon ihmisten seurassa. Katteini voi

ansaita kokonaista viisikolmatta tuhatta francia vuodessa, ellei

enempää...

Juhani pitkitti, kun Roland oli kummastuksissaan huudahtanut.

-- Ruuan pitäjä voi saada kymmenen tuhatta, lääkäri viisi tuhatta

vakinaista palkkaa, paitsi vapaata asuntoa, ruokaa, valoa, lämmintä ja

muuta sellaista. Se on todellakin sangen edullista.

Pietari, joka oli kohottanut katseensa, tapasi veljensä silmät ja

ymmärsi hänet. Tuokion perästä kysyi hän:

-- Onko vaikeaa saada moinen lääkärin paikka siellä?

-- Kaikki riippuu asianhaaroista ja hyvistä tuttavuuksista.

Pietari epäröi. Siitä tulisi suhteiden selvike, jos hän voisi päästä

tähän höyrylaivaan lääkäriksi. Hän sanoi vähän vitkastellen:

-- Jos voisin, tahtoisin mielelläni saada semmoisen paikan.

Juhani kysyi:

-- Mikset voisi?

-- Kun en ketään höyrylaivayhtiön jäseniä tunne.

Roland puhkesi sanomaan:

-- Minä menen puhuttelemaan Poulin'ia, jonka hyvinkin tunnen! Hän on

assessorina kauppaoikeudessa ja yhtiön asiain kanssa tekemisissä.

Tunnen myöskin yhtiön isännän Lemieutin.

-- Tahdotko, että puhuttelen Marchaudia?

-- Kyllä, kiitoksia. Kenties minunkin tulisi kirjoittaa opettajilleni

yliopistossa. Jos voisin saada hyviä suositteluja heiltä, tulisivat ne

kenties ratkaisemaan pikemmin ja paremmin kuin kaikki epävarmat

suosittelut. Olisi kylläksi antaa nämä kirjeet johtokunnalle ystäväsi

Marchaudin kautta.

Juhani oli aivan samaa mieltä.

-- Kirjoita heille vielä tänä, päivänä.

Pietari nousi ja meni ulos.

Sitten kääntyi Juhani äitiinsä:

-- Noo, äiti, mitäs sinä aijot hommata?

-- En mitään ... en tiedä.

-- Lähdetkö kanssani rouva Rosemillyn luo?

-- Lähden, lähden.

-- Tiedätkö, että on tarpeellista mennä sinne tänään.

-- On ... on ... se on oikein.

Kun he seisoivat kadulla, kysyi Juhani häneltä:

-- Tahdotko nojata käsivarteeni?

Hän otti tarjouksen vastaan ja nojasi Juhaniin. Muutamaan hetkeen he

eivät puhuneet. Vihdoinkin sanoi Juhani hänelle:

-- Etkö huomaa, että Pietari on paikalla valmis lähtemään!

Hän sopersi:

-- Poika poloinen.

-- Miksi? Hänellä ei tule olemaan huonot päivät "Lothringen" laivalla.

-- Ei ... tiedän kyllä, mutta semmoisia ajatuksia syntyy.

Hän mietti kauvan, mutta sanoi sitten äkkiä sillä kummallisella

äänellä, jota väliin käytetään pitkän, salaisen ajatusjuoksun

lopettamiseksi:

-- Miten elämä on sentään surkeaa! Jos siinä kerran löytää rahtusenkaan

hyvää, niin maksaa siitä sittemmin kalliin hinnan.

Juhani sanoi hiljaa:

-- Elä puhu siitä enää, äiti.

-- Mutta minä ajattelen sitä aina.

-- Se sinun tulee unohtaa.

Äiti oli jälleen vaiti, mutta sanoi sitten syvällä surulla:

-- Aah, kuinka onnellinen olisin voinut olla, jos minulla olisi ollut

toinen mies!

He olivat tulleet rouva Rosemillyn talolle.

Hän asui suuressa rakennuksessa, joka oli hänen omansa. Hänen

akkunoistaan voi nähdä koko Havren sataman.

Nähtyään rouva Rolandin, joka ensiksi astui sisään, levitti hän sylinsä

ja suuteli häntä sen sijaan kun hän muutoin ojensi hänelle ainoastaan

kätensä; hän arvasi käynnin tarkoituksen.

-- Et ole ollut ulkona tänään? kysyi rouva Roland.

-- En! olen vähin väsyksissä.

Ja ikäänkuin kiittääkseen Juhania ja hänen äitiään kertoi hän miten

mainion hauskaa oli ollut eilesellä huvimatkalla. Heidän pitäisi panna

toimeen toinen samanlainen...

Nuori mies keskeytti hänet:

-- Ennenkuin toisen alamme tulee meillä olla ensimäinen selvillä.

Sainhan eilen itselleni tietoon vaimon. Ja nyt tulee äiti kanssani

kysymään, onko hän tänään mieltä muuttanut.

Rouva Rosemilly myhähti:

-- En ole -- en koskaan muuta ajatustani.