Tommy Traddles.
Kenties Mrs. Crupp'in neuvon johdosta, kenties ainoastaan siitä syystä,
että keili[35] ja Traddles sanat äänen puolesta vivahtivat toisiinsa,
minun seuraavana päivänä joutui mieleeni mennä Traddles'ia katsomaan.
Se aika, jonka hän oli maininnut, oli kauan sitten kulunut, ja hän asui
vähäisellä kadulla likellä eläinlääkäri-opistoa Camden Town'issa,
jossa, niinkuin joku meidän konttoristeista, joka asui sillä kulmalla,
minulle ilmoitti, huoneita etupäässä hyyrättiin opiskeleville
gentlemaneille, jotka ostivat eläviä aaseja ja yksityisissä huoneissaan
kokeiksensa tutkivat näitä nelijalkaisia otuksia. Kun olin tuolta
konttoristilta saanut tietää tien tähän akademilliseen vehmastoon,
lähdin samana iltana matkalle vanhan koulukumppanini luo.
Minä huomasin, ettei katu ollut niin miellyttävä kuin Traddles'in
vuoksi olisin suonut. Asukkailla näkyi olevan taipumus nakata
kaikenlaista sälyä, jota he eivät tarvinneet, kadulle, joka siitä kävi
ei ainoastaan pahanhajuiseksi ja ruokottomaksi, vaan kaalin lehtien
kautta suorastaan ryöttäiseksi. Ruuput eivät sentään olleet ainoastaan
kasvillisia, sillä etsittävää numeroa katsellessani näin siellä kengän,
kokoon-taittuneen kastinpannun, mustan hatun ja sateenvarjon, kaikki
erinäisissä riutumisen tiloissa.
Paikan yleinen muoto muistutti minua kovasti niistä ajoista, jolloin
asuin Mr. ja Mrs. Micawber'in luona. Jonkunlainen erinomainen
lakastuneen kauneuden muoto, joka ilmestyi siinä rakennuksessa, jota
etsin, ja teki sen toisenlaiseksi, kuin kaikki muut rakennukset samalla
kadulla -- vaikka ne olivat kaikki laaditut saman yksitoikkoisen mallin
mukaan ja näyttivät haperoivan pojan ensimäisiltä kokeilta, joka oppi
liittämään huoneita eikä vielä ollut päässyt kankeista tiili- ja
laasti-töherryksistään -- muistutti minua vielä enemmän Mr. ja Mrs.
Micawber'ista. Sattumalta tullessani oven luo, kun iltamaidontuoja
avasi sen, muistuivat Mr. ja Mrs. Micawber vielä kahta elävämmin
mieleeni.
"No", sanoi maidontuoja varsin nuorelle palvelustytölle. "Onko kuulunut
mitään tuosta vähäisestä rätingistäni?"
"Kyllä, isäntä sanoo, että hän ennen pitkää suorittaa sen", oli
vastaus.
"Sillä", arveli maidontuoja, jatkaen, niinkuin hän ei olisi saanut
mitään vastausta, ja puhuen, niinkuin hänen äänestään päätin, pikemmin
jonkun sisällä olevan opetukseksi, kuin tämän nuoren palvelian -- joka
ajatus vahvistui siitä, että hän kurkisteli alaspäin käytävää -- "sillä
tuo vähäinen rätinkini on nyt juossut niin kauan, että rupean jo
pelkäämään sen juosneen kokonaan matkoihinsa eikä enään tulevan
kuuluviin. Mutta minä en aio enään suostua siihen, näettekö!" sanoi
maidontuoja yhä lennättäin ääntänsä rakennukseen ja kurkistellen
alaspäin käytävää.
Mitä siihen tuli, että hän möi niin mietoa tavaraa, kuin maitoa, ei,
ohitse mennen, koskaan löytynyt jyrkempää poikkeusta säännöstä. Hänen
käytöksensä olisi ollut tuima teurastajan taikka viinakauppiaan
käytökseksi.
Nuoren tytön ääni kävi heikoksi, mutta huulten liikunnosta päättäen
näytti hän minusta taas mumisevan, että rätinki suoritettaisiin ennen
pitkää.
"Minä kerron teille jotakin", lausui maidontuoja, ensi kertaa tylysti
katsellen häntä ja tarttuen hänen leukaansa, "pidättekö paljon
maidosta?"
"Kyllä minä pidän siitä", vastasi hän.
"Hyvä", arveli maidontuoja. "Siinä tapauksessa te ette huomenna saa
mitään. Kuuletteko? Te ette saa pisaraakaan maitoa huomenna".
Minusta näytti siltä, kuin toivo saada jotakin tänään kuitenkin olisi
lohduttanut tyttöä. Vihaisesti päätänsä hänelle pudistettuaan, hellitti
maidontuoja hänen leuastansa, avasi, vaikka ei suinkaan mieluisesti,
kannunsa ja laski tavallisen määrän perheruukkuun. Tämän tehtyään lähti
hän mutisten pois ja päästi kostonhimoisella äänellä ammattihuutonsa
seuraavalla ovella.
"Asuuko Mr. Traddles täällä?" kysyin minä nyt.
Salamyhkäinen ääni vastasi käytävän päästä: "kyllä", jonka jälkeen
nuori palvelustyttö vastasi: "kyllä".
"Onko hän kotona?" sanoin minä.
Taas salamyhkäinen ääni vastasi myöntäväisesti ja taas tyttö toisti
vastauksen. Tuosta minä kävin sisään, ja noudattaen palvelian neuvoja
astuin toiseen kerrokseen, itsessäni tietäen, kun kuljin perimmäisen
oven ohitse, että salamyhkäinen silmä, joka arvattavasti kuului tuohon
salamyhkäiseen ääneen, tarkasteli minua.
Kun pääsin ylös portaista -- rakennus oli vaan kaksikertainen -- seisoi
Traddles siellä minua kohtaamassa. Häntä ilahutti nähdä minua ja hän
johdatti minut, suurella sydämellisyydellä toivottaen minua
tervetulleeksi, vähäiseen huoneesensa. Se oli rakennuksen etupuolella
ja erinomaisen sievä, vaikka niukasti kalustettu. Se oli hänen ainoa
huoneensa, näin minä; sillä siinä oli yksi makuu-sohva, ja hänen
kenkä-harjansa ja kiiltovoiteensa olivat kirjojen seassa --
ylimmäisellä hyllyllä jonkun sanakirjan takana. Hänen pöytänsä oli
papereita täynnä, ja hän oli ollut ahkerassa työssä, vanha takki yllä.
Minä en, tietääkseni, erittäin katsellut mitään, mutta näin kaikki,
yksin kirkonkin hänen poslinisessa läkkitolpossaan, kun kävin istumaan
-- ja tämäkin oli semmoinen taito, johon olin harjaantunut vanhoina
Micawber'in aikoina. Useat näppärät laitokset, joita hän oli keksinyt
peittääksensä kommodiansa, ja se tapa, jolla hän oli mukavasti
sijoittanut saappaansa, parranajo-peilin ja niin edespäin, painuivat
erittäin mieleeni, koska ne todistivat, että se oli sama Traddles,
jonka oli tapa kirjoituspaperista kaavailla elefantin pesiä ja pistää
kärpäsiä niihin sekä lohduttaa itseänsä, kun häntä kovasti kohdeltiin,
noilla muistettavilla taidetuotteilla, joita olen niin usein maininnut.
Eräässä nurkassa oli jotakin, joka oli sievästi verhottu isolla,
valkoisella vaatteella. Minä en saanut selkoa siitä, mitä se oli.
"Traddles", sanoin minä, uudestaan pudistaen hänen kättänsä, kun olin
käynyt istumaan, "minua ilahuttaa nähdä sinua".
"Minua ilahuttaa nähdä _sinua_, Copperfield", vastasi hän. "Minua
todella suuresti ilahuttaa nähdä sinua. Juuri sentähden, että minua
kovasti ilahutti nähdä sinua, kun tapasimme toisemme Ely Place'lla, ja
sentähden, että olin varma siitä, että sinua kovasti ilahutti nähdä
minua, neuvoin sinua tulemaan tänne eikä byrooseni".
"Oh! Sinulla on byroo?" sanoin minä.
"Niin. Minulla on neljäs osa yhdestä kerroksesta ja käytävästä, ja
neljäs osa yhdestä konttoristista", vastasi Traddles. "Kolme muuta ja
minä olemme hyyränneet yhdessä huoneiston -- että näyttäisi asiamiehen
kaltaiselta -- ja me jaamme myöskin konttoristin. Puoli-kruunua
viikkoonsa menee minulta hänen palkakseen".
Hänen vanha, suora luontonsa ja säyseä mielensä ja myöskin jotakin
hänen vanhasta huonosta onnestaan näytti mielestäni hymyilevän minulle
siinä hymyssä, jolla hän suoritti tämän selityksen.
"Minä en sen vuoksi, että olisin vähimmälläkään tapaa ylpeä,
Copperfield, ymmärräthän sinä", lausui Traddles, "jätä ihmisiä tänne
käskemättä, vaan sen vuoksi, että muutamat, jotka käyvät minun luonani,
ehkä eivät huolisi tulla tänne. Minä puolestani pyrin eteenpäin
mailmassa suurilla vastuksilla, ja olisi naurettavaa, jos koettaisin
olla muuta tekevinäni".
"Sinä luet advokatiksi ruvetaksesi, ilmoitti Mr. Waterbrook minulle?"
sanoin minä.
"No niin", lausui Traddles, verkalleen hieroen käsiänsä, "minä luen
advokatiksi päästäkseni. Asia on se, että olen juuri ruvennut
harjoittamaan lukemista melkoisen loma-ajan jälkeen. Siitä on mennyt
kappale aikaa, kuin minä kirjoitettiin sisään, mutta noitten sadan
punnan maksossa oli kova kiusta. Kova kiusta!" sanoi Traddles,
rytkyttäen ruumistansa, niinkuin hammas olisi nyhdetty hänen suustaan.
"Tiedätkö, mitä minun väkisin täytyy ajatella, Traddles, kun istun
tässä ja katselen sinua?" kysyin minä.
"En", vastasi hän.
"Tuota taivaan-sinistä pukua, joka sinulla tavallisesti oli".
"Niin tosiaan!" huudahti Traddles nauraen. "Kapea hioista ja lahkeista,
vai kuinka? Voi minua! Hyvä! Ne olivat onnelliset ajat, eikö niin?"
"Totta puhuen luulen, että koulumestarimme olisi voinut tehdä ne
onnellisemmiksi, ketään meistä vahingoittamatta", vastasin minä.
"Kenties olisikin", lausui Traddles. "Mutta voi minua! olipa siellä
aika lailla lystiäkin. Muistatko noita makuuhuoneen iltoja? Kun pidimme
illallispitojamme? Ja kun sinä tarinoit meille? Ha, ha, ha! Ja
muistatko, kuinka minua kepitettiin, kun itkin Mr. Mell'iä? Vanha
Creakle! Minä tahtoisin nähdä häntäkin jälleen!"
"Hän oli oikea peto sinua vastaan, Traddles", sanoin minä
harmistuneena; sillä hänen hyvänsävyisyytensä teki, että minusta
tuntui, kuin olisin nähnyt häntä vasta eilen piestävän.
"Niinkö luulet?" vastasi Traddles. "Todellako? Kenties hän olikin.
Mutta kaikki on nyt jo aikaa ohitse. Vanha Creakle!"
"Joku setäsi kustansi silloin kasvatuksesi?" sanoin minä.
"Niin kustansi", lausui Traddles. "Se, jolle aina aioin kirjoittaa.
Enkä koskaan kirjoittanut, kuinka! Ha, ha, ha! Niin, minulla oli setä
silloin. Hän kuoli vähän sen jälkeen, kuin minä jätin koulun".
"Vai niin!"
"Niin. Hän oli ammattitoimestansa lakannut -- miksi sitä sanotaan --
kangaskauppias -- verkakauppias -- ja oli tehnyt minut perilliseksensä.
Mutta hän ei rakastanut minua, kun kasvoin suuremmaksi".
"Puhutko totta?" lausuin minä, Hän oli niin levollinen, että luulin
hänen tarkoittavan jotakin muuta.
"Puhun, Copperfield!" vastasi Traddles. "Se oli onneton asia, mutta hän
ei sallinut minua ollenkaan. Hän sanoi, etten ensinkään ollut, mitä hän
oli toivonut, ja sitten hän nai emännöitsiänsä".
"Ja mitä sinä silloin teit?" kysyin minä.
"Oikeastaan en tehnyt mitään", sanoi Traddles. "Minä asuin heillä,
odottaen, että minulle toimitettaisiin joku paikka, siksi kuin hänen
leininsä, paha kyllä, lensi hänen vatsaansa -- ja sitten hän kuoli, ja
sitten hänen vaimonsa meni uudestaan naimisiin jonkun nuoren miehen
kanssa, ja sitten minusta ei pidetty mitään huolta".
"Etkö siis saanut mitään, Traddles?"
"Kyllä!" arveli Traddles. "Minä sain viisikymmentä puntaa. Minua ei
oltu kasvatettu mihinkään ammattiin, ja ensiksi olin ymmällä, mitä
tehdä. Kuitenkin rupesin erään lakimiehen pojan avulla, joka oli ollut
Salem House'ssa -- Yawler, tuo väärä-nenä. Muistatko häntä?"
"En. Hän ei ollut siellä samalla kertaa, kuin minä; kaikki nenät olivat
minun aikanani suorat".
"Sama se", lausui Traddles. "Minä rupesin hänen avullansa kopioimaan
lakikirjoituksia. Tämä ei juuri tuottanut paljon; ja silloin rupesin
panemaan kokoon asiakirjoja, tekemään otteita ja muuta senkaltaista.
Sillä minä olen tuommoinen työtä tekevä toveri, Copperfield, ja olen
oppinut lujasti suorittamaan semmoisia seikkoja. No! Tämä johdatti
mieleeni, että minun pitäisi itse ruveta lukemaan lakia; ja se vei
loput noista viidestäkymmenestä punnasta, Yawler puhui kuitenkin
puolestani parissa kolmessa byroossa -- Mr. Waterbrook'in oli yksi
niistä -- ja sillä tapaa sain sangen paljon työtä. Onneksi kyllä
jouduin myöskin tuttavuuteen erään kirjankustantajan kanssa, joka
toimitti yhtä encyclopediaa, ja hän antoi minulle työtä; ja juuri nyt"
(katsellen pöytäänsä) "teen työtä hänelle. Minä en ole hullumpi
kompilatori, Copperfield", lausui Traddles, säilyttäen samaa iloisen
luottamuksen muotoa kaikissa, mitä hän sanoi, "mutta minulla ei ole
ollenkaan mitään kekseliäisyyttä, ei hituakaan. Minä en luule, että
koskaan on löytynyt nuorta miestä, jossa oli vähemmän alkuperäisyyttä
kuin minussa".
Koska Traddles näytti odottavan, että minä myöntäisin tämän, niinkuin
aivan luonnollisen asian, nyykäytin päätäni; ja hän jatkoi samalla
vilkkaalla kärsivällisyydellä -- minä en saavuta mitään parempaa
lausetta -- kuin ennen.
"Niin minä vähitellen ja hiljaisesti eläen viimein kokosin nuot sata
puntaa", lausui Traddles; "ja kiitos Jumalan, että ne ovat maksetut --
vaikka siinä todella oli", sanoi Traddles, taas rytkyttäen ruumistansa,
niinkuin toinen hammas olisi nyhdetty häneltä, "'kova kiusta'. Minä elän
vielä sellaisesta työstä, jota olen maininnut, mutta minä toivon, että
jonakin päivänä saan jonkunlaista tointa jossakin sanomalehdessä: joka
olisi melkein sama, kuin onneni perustaminen. No, Copperfield, sinä
olet aivan sama, kuin sinun oli tapa olla, sinulla on samat miettivät
kasvot, ja minun on niin hauska nähdä sinua, etten voi salata mitään.
Sentähden sinun tulee saada tietää, että minä olen kihloissa".
Kihloissa! Voi, Dora!
"Hän on papintytär", jatkoi Traddles, "yksi kymmenestä sisaruksesta
alhaalla Devonshire'ssä. Niin!" Sillä hän näki, kuinka tietämättäni
katselin läkkitolpon kuvaa. "Tuossa kirkko on! Sinä poikkeet vasemmalle
tästä paikasta", siirtäen sormeansa pitkin läkkitolppoa, "ja juuri
missä minä pidän tätä kynää, seisoo rakennus -- antaen, sinä ymmärrät,
kirkkoon päin".
Se ilo, jolla hän ryhtyi näihin yksityis-seikkoihin, ei ilmestynyt
täydellisesti eteeni, ennenkuin jälestäpäin; sillä tällä haavaa minun
itsekkäät ajatukseni tekivät peruspiirrosta Mr. Spenlow'in huoneesta ja
puutarhasta.
"Hän on semmoinen suloinen tyttö!" lausui Taddles; "hiukan vanhempi,
kuin minä, mutta semmoinen suloinen tyttö! Kerroinhan sinulle, että
aioin lähteä kaupungista? Minä olen ollut tuolla alhaalla. Minä kävelin
sinne, kävelin takaisin, ja minulla oli mitä hupaisimmat päivät! Tosin
on luultava, että kihlaus-aikaamme kestää jotenkin kauan, mutta
mielilauseemme on: 'odota ja toivo!' Me sanomme niin aina. 'Odota
ja toivo!' sanomme aina. Ja hän olisi valmis odottamaan minua,
Copperfield, siksi kuin hän tulisi kuudenkymmenen vanhaksi -- kuinka
vanhaksi hyvänsä!"
Traddles nousi tuoliltansa ja laski voittosalla hymyllä kätensä sille
valkoiselle vaatteelle, jonka olin huomannut.
"Ei kuitenkaan niin", sanoi hän, "ettemme olisi aloittaneet
talouttamme. Ei, ei; me olemme aloittaneet. Meidän täytyy liikkua
hiljalleen, mutta me olemme aloittaneet. Tässä", suurella ylpeydellä ja
varovaisuudella vetäen vaatetta pois, "on kaksi huonekalua aluksi.
Tämän kukkaruukun ynnä alustan kanssa hän osti itse. Sinä panet sen
kukkinensa vierashuoneen akkunaan", sanoi Traddles, astuen vähän
taaksepäin sen luota, paremmin sitä ihmetelläksensä, "ja -- ja siinä se
on! Tämän pikkuisen, pyöreän, marmorilaikkaisen pöydän (se on kaksi
jalkaa ja kymmenen tuumaa ympäri-mitaten) _minä_ ostin. Sinä tahdot
laskea kädestäsi jonkun kirjan, näetkö, taikka joku tulee tervehtimään
sinua taikka vaimoasi ja tarvitsee jotakin paikkaa, johon asettaa
teekuppinsa, ja -- ja siinä se on taas!" puhui Traddles. "Se on koko
taiturin teos -- luja kuin kallio!"
Minä kiitin molempia suuresti, ja Traddles pani peitteen yhtä
huolellisesti takaisin, kuin hän oli ottanut pois sen.
"Siinä ei ole paljon huonekaluja vielä", arveli Traddles, "mutta siinä
on jotain. Pöytäliinat ja tyynyn-päällykset ja semmoinen tavara se
minua kaikkein pahimmin huolettaa, Copperfield. Samoin myöskin
rauta-astiat -- kynttilälaatikot, riehtilät ja semmoiset tarvekalut --
sillä ne ovat kalliit ja vievät paljon rahaa. Kuitenkin 'odota ja
toivo!' Ja minä vakuutan sinulle, että hän on suloisin tyttö koko
mailmassa!"
"Minä olen aivan varma siitä", lausuin minä.
"Tällä välin", sanoi Traddles, palaten tuolinsa luo, "ja päättyköön
tähän pitkät puheeni itsestäni, koetan tulla toimeen täällä niin hyvin,
kuin mahdollista. Minä en ansaitse paljon, mutta minä en kulutakaan
paljon. Tavallisesti minä syön alikerroksen väen kanssa, jotka ovat
hyvin miellyttäviä ihmisiä. Sekä Mr. että Mrs. Micawber ovat nähneet
paljon mailmasta ja ovat oivallisia seuralaisia".
"Rakas Traddles!" huudahdin nopeasti. "Mitä puhutkaan!" Traddles
katseli minua, niinkuin hän olisi kummastellut, mitä _minä_ puhuin.
"Mr. ja Mrs. Micawber!" toistin minä, "No, he ovat likeisiä
tuttaviani!"
Parhaasen aikaan sattuva, kaksinkertainen oven kolkutus, jonka hyvin
tunsin vanhasta kokemuksesta Windsor Terrace'n ajoilta ja jota ei
kukaan muu, kuin Mr. Micawber, koskaan olisi voinut saada aikaan,
poisti kaikki epäilykset, olivatko he minun vanhat ystäväni. Minä
pyysin Traddles'ia käskemään isäntäänsä tulemaan ylös. Traddles teki
siis niin rintavarustimen takaa; ja Mv. Micawber, ihan muuttumatonna --
polvihousut, keppi, paidankaulus ja lorgnetti aivan samat, kuin ennen
-- astui huoneesen gentilillä ja nuorekkaalla katsannolla.
"Pyydän anteeksi, Mr. Traddles", lausui Mr. Micawber tuolla vanhalla
äänensä vierityksellä ja laaten jotakin hiljaista nuottia hyräilemästä.
"Minä en huomannut, että teidän kaikkein pyhimmässänne oli joku tälle
asunnolle vieras henkilö".
Mr. Micawber kumarsi hiukan minua ja kohotti paidankaulustansa.
"Kuinka voitte, Mr. Micawber?" lausuin minä.
"Sir", sanoi Mr. Micawber, "te olette erinomaisen kohtelias. Minä olen
_in statu qvo_".
"Ja Mrs. Micawber?" jatkoin minä.
"Sir", vastasi Mr. Micawber, "hän on myöskin, kiitos Jumalan, _in statu
qvo_".
"Entä lapset, Mr. Micawber?"
"Sir", lausui Mr. Micawber, "minua ilahuttaa, kun voin vastata, että
hekin ovat terveinä".
Koko tämän ajan kuluessa Mr. Micawber ei ollut ollenkaan tuntenut
minua, vaikka hän oli seisonut kasvoista kasvoihin minun kanssani.
Mutta nyt nähdessänsä minun hymyilevän, katseli hän kasvonjuonteitani
tarkemmin, astui taaksepäin, huudahti: "onko se mahdollista! Onko
minulla taas ilo nähdä Copperfield'ia!" ja pudisti molempia käsiäni
suurimmalla hartaudella.
"Hyvä Jumala, Mr. Traddles!" lausui Mr. Micawber, "kun ajattelee, että
havaitsisin teidän olevan tuttavuudessa nuoruuteni ystävän, entisten
aikojen kumppanin kanssa! Rakas vaimoni!" huutaen rintavarustimen takaa
Mrs. Micawber'ille, sillä välin kuin Traddles (syystä) näytti suuresti
kummastuneelta, kun hän kuuli tämän puheen minusta. "Täällä on Mr.
Traddles'in huoneessa eräs gentlemani, jota hän tahtoo saada kunnian
esitellä sinulle, lemmittyni".
Mr. Micawber palasi kohta sisään ja pudisti uudestaan käsiäni.
"Ja kuinka meidän hyvä ystävämme tohtori voi, Copperfield?" sanoi Mr.
Micawber, "ja koko Canterbury'n ystäväkuntamme?"
"Minulla ei ole kuin hyviä tietoja heistä", vastasin minä.
"Minua ilahuttaa kuulla sitä", lausui Mr. Micawber. "Canterbury'ssähän
yhdyimme viimein. Tuon pyhän rakennuksen siimeksessä, sopii minun
kuvannollisesti sanoa, jonka Chaucer on saattanut ikimuistettavaksi ja
johon muinoin pilgrim'it kokoontuivat kaukaisimmista -- lyhyeltä",
sanoi Mr. Micawber, "tuomiokirkon lähimmäisessä ympäristössä".
Minä vastasin, että niin oli. Mr. Micawber jatkoi puhettansa niin
sujuvasti, kuin mahdollista, mutta kuitenkin mielestäni muutamilla
levottomuuden merkeillä kasvoissansa osoittaen, että hän kuuli
jonkunlaista ääntä läheisestä huoneesta, niinkuin Mrs. Micawber olisi
pessyt käsiänsä ja hätäisesti avannut ja sulkenut laatikoita, jotka
olivat vastahakoiset liikunnoissaan.
"Te tapaatte meidät, Copperfield", arveli Mr. Micawber, toinen silmä
Traddles'iin kääntyneenä, "tätä nykyä asettuneena, niinkuin sitä sopii
nimittää, vähäiselle ja vaatimattomalle kannalle; mutta te tiedätte,
että minä olen elämäni juoksussa voittanut vastuksia ja hajottanut
haittoja. Teille ei ole tuntematonta, että on löytynyt semmoisia aikoja
elämässäni, jolloin minun on ollut tarpeellista pysähtyä, siksi kuin
muutamat oudot tapaukset ilmaantuisivat; jolloin minun on ollut
tarpeellista peräytyä, ennenkuin tekisin -- minä toivon, ettei kukaan
syytä minua rohkeudesta, jos nimitän sitä siksi -- harppauksen.
Nykyinen hetki on yksi niistä tärkeistä kohdista ihmis-elämässä. Te
näette minut peräytyneenä harppausta _varten_; ja minulla on
kaikenlaisia syitä siihen luuloon, että aika huippaus ennen pitkää
seuraa".
Minä lausuin juuri mielihyvääni näistä, kun Mrs. Micawber tuli sisään;
hiukan enemmän huolimatonna, kuin hänen oli tapa olla, taikka siltä hän
nyt näytti tottumattomissa silmissäni, mutta kuitenkin jossakin
määrässä hankittuna seura-elämää varten ja pari ruskeita hansikkaita
kädessä.
"Rakas ystäväni", lausui Mr. Micawber, taluttaen häntä minun luokseni.
"Tässä on eräs gentlemani, nimeltä Copperfield, joka tahtoo uudistaa
tuttavuuttansa sinun kanssasi".
Olisi ollut parempi, niinkuin sitten nähtiin, jos Mr. Micawber olisi
vähitellen tuonut esiin tämän ilmoituksen, sillä Mrs. Micawber, joka
oli arassa terveyden tilassa, hämmästyi siitä ja rupesi voimaan niin
pahoin, että Mr. Micawber'in täytyi kovasti pelästyneenä juosta alas
takapihalle vesitynnyrin luo ja tuoda maljallinen vettä, hänen otsaansa
valellaksensa. Mrs. Micawber virkistyi kuitenkin pian ja oli todella
iloissaan minut nähdessänsä. Me haastelimme puolen tuntia kaikki
yhdessä; ja minä kysyin häneltä kaksoisista, jotka, sanoi hän, olivat
kasvaneet "aika ihmisiksi", ja Master ja Miss Micawber'ista, joita hän
kuvasi "oikeiksi jättiläisiksi", mutta heitä ei näytetty tässä
tilaisuudessa.
Mr. Micawber tahtoi kaiken mokomin, että minä jäisin sinne
päivällisille. Minä en olisikaan pannut vastaan, jollen olisi luullut
Mrs. Micawber'in silmissä huomaavani huolta ja jonkunlaista laskua,
riittäisikö kylmä liha. Minä syytin sen vuoksi toista kutsumusta; ja
havaiten, että Mrs Micawber'in mieli heti huojentui, vastustin minä
kaikkia kehoituksia, joilla Mr. Micawber koetti luovuttaa minua
puolellensa.
Mutta minä sanoin Traddles'ille ja Mr. ja Mrs. Micawber'ille, että,
ennenkuin minun kävi heistä erkaneminen, heidän täytyi määrätä joku
päivä, jona tulisivat syömään päivällistä minun luokseni. Ne työt,
joita Traddles oli ottanut toimittaaksensa, pakoittivat meitä
määräämään jokseenkin kaukaista päivää; mutta viimein suostuttiin
mainittua tarkoitusta varten semmoisella tavalla, joka sopi meille
kaikille, ja silloin minä jätin heidät hyvästi.
Sillä nimellä, että hän näyttäisi minulle lyhyemmän tien, kuin mitä
olin tullut, saatti Mr. Micawber minua kadun kulmaan; koska hän
mielellään tahtoi (niinkuin hän selitti) lausua pari sanaa kahden
kesken vanhalle ystävälle.
"Rakas Copperfield'ini", arveli Mr. Micawber, "minun tarvinnee tuskin
ilmoittaa, että, kun nykyisissä oloissa saa pitää kattomme alla
semmoista mieltä, kuin se, joka säteilee -- jos minun sallitaan tätä
lausetta käyttää -- joka säteilee -- ystävässänne Traddles'issa, se on
sanomaton lohdutus. Kun viereisessä huoneessa asuu pesu-akka, joka
akkunaansa asettaa karamelleja myytäväksi, ja toisella puolella
käytävää eräs Bow-street'in polisi-mies, on teidän helppo käsittää,
että hänen seuransa on lohdutuksen lähde minulle itselle ja Mrs.
Micawber'ille. Tätä nykyä minä toisen asia-miehenä myyn jyviä. Se ei
ole mikään rikastuttava toimi -- toisin sanoen, se ei kannata -- ja
muutamat satunnaiset rahalliset häiriöt ovat olleet seurauksena siitä.
Minua ilahuttaa kuitenkin lisätä, että minulla nyt on aivan suora
toivo, että jotakin ilmaantuu (minun ei ole tilaisuus sanoa, mitä
laatua), jonka avulla luullakseni kykenen pysyväisesti pitämään huolta
sekä itsestäni että ystävästänne Traddles'ista, johon minä olen
sydämestäni mieltynyt. Teitä ehkä ei hämmästytä kuulla, että Mrs.
Micawber on semmoisessa terveyden tilassa, joka tekee jotenkin
luultavaksi, että lisäys lopullisesti tulee niihin lemmenlahjoihin,
jotka -- lyhyeltä, lapsiparveen. Mrs. Micawber'in heimo on tehnyt hyvin
ja ilmoittanut tyytymättömyyttänsä tähän asian laitaan. Minun tulee
vaan muistuttaa, etten ymmärrä, kuinka tämä asia koskisi heihin, ja
että minä sysään tuon ajatuksen-osoituksen takaisin ylenkatseella ja
uhkamielellä!"
Mr. Micawber pudisti sen jälkeen taas kättäni ja jätti minut.