Henrikki pyysi heitä luoksensa.
Kun he astuivat Burg-katua, seisoi Portugalin kuningas vielä ovellaan,
katsellen kadulle.
»Ei, herra Henrikki», sanoivat Swart ja Witt. »Tätä tietä älkäämme
menkö. Me olemme jo kerran olleet tuossa eikä mielemme tee mennä sinne
enää toistamiseen. Menkäämme toista tietä, sillä hänen kanssaan ei ole
leikkimistä. Kuningas tahtoi lyödä meitä, ja meille voisi helposti käydä
kuin naapuri Boltille.»
»Kuningas?» kysyi Henrikki. »Mikä kuningas?--Tuo, joka seisoo tuolla
ovella on vain portieri.»
»Mikä mies se semmoinen on?» kysyi Witt.
»Portieri.»
»Minkätähden se seisoo ovella ja antaa selkään ihmisille, jotka kulkevat
ohi? Eikö hän voi mennä työhönsä?»
»Hänen työnään on seista ovella», sanoi Henrikki. »Hän seisoo siinä
kaiken päivää nähdäkseen kuka menee ulos ja kuka sisälle hotelliin, ja
kun joku vieras tulee, ilmoittaa hän siitä hotellin isännälle.»
»Hitto ymmärtäköön kaiken mitä berliniläisten päähän voi lentää!» sanoi
Swart. »Onko tuokin ihmisen työtä? Kahlekoiraa me siihen toimeen
käytämme.»
He söivät päivällistä Henrikin luona, ja kun he olivat syöneet,
istahtivat Swart ja Witt sohvaan polttelemaan piippua ruuan päälle ja
kertoivat Henrikille, minkävuoksi he nyt oikeastaan olivat liikkeellä,
selittäen juurtajaksain tuumansa.
»Niin», sanoi Swart, »tämän päivän me viivymme täällä, mutta huomenna me
matkustamme eteenpäin rautateitse. Illalla me menemme teaatteriin;
vahinko vain, ettei naapuri Witt voi tulla sinne kanssamme.--Niin,
naura sinä----sinun pitäisi hävetä! Me kyllä varomme ottamasta sinua
mukaamme; muuten siitä taas syntyisi kaunis juttu.
»Te tarkoitatte housuja», sanoi Henrikki. »Sen asian minä kyllä
järjestän kuntoon. Witt on muuttuva niin hienoksi kuin juuri munasta
kömpinyt kananpoika.»
Hän otti vaatekaapistaan housut.
»Jos nämä teitä miellyttävät, Witt», sanoi hän, »niin vetäkää ne
jalkaanne!»
No, Witt veti housut jalkaansa ja seisoi pian seurueen edessä
valkoisissa englantilaisissa housuissa ja näytti niin hienolta kuin jos
hän olisi ollut menossa hovitanssiaisiin.
»Hei, Witt!» sanoi Swart. »Sinäpä vasta olet herra! Niin, kyllä se on
totta, että vaatteet tekevät ihmisen. Sinuahan voisi luulla prinssiksi!»
Kello oli nyt niin paljon, että oli aika lähteä teaatteriin.
Herra Henrikki saattoi heitä teaatteritalolle, antoi heille muutamia
hyödyllisiä ohjeita, ja kun he olivat saaneet pääsyliput, jätti hän
heille hyvästit.
»Nyt täytyy minun sanoa hyvästi», sanoi hän. »Minä en, ikävä kyllä, voi
tulla mukaanne teaatteriin, sillä minun täytyy mennä vieraisiin tänä
iltana. Sanokaa paljon terveisiä isälleni, ja sanokaa hänelle, että--
että minä harjoitan opintoja kaikin voimin ja että minä jo olen
puolihullu pelkästä viisaudesta. Sanokaa myös terveisiä lukkarille ja
hänen tyttärellensä, ja sanokaa, että kun tulen kotiin syksyllä, toivon
saavani tanssia Dorotean häissä!»
Ja samalla hän tuuppasi Fritsiä kylkeen ja veti hänet vähän syrjään.
»Älä huoli olla alakuloinen, Frits! Se asia kyllä selviää. Usko minua,
te ette tule Belgiaan, ja jos sinä ja Dorotea rakastatte toisianne, niin
saatte nähdä, että te myös saitte toisenne. Belgiaan on pitkä matka, ja
te ette pääse pitkälle, ennenkuin teidän täytyy kääntyä takaisin.
Rautatie ei ole mikään Kalle Vepupp, ja te joudutte pian niin moneen
pälkääseen, että ukot kyllästyvät koko matkaan ja palaavat takaisin
Berliniin. Ettehän te edes osaa yläsaksaa.--Kun te sitten tulette
takaisin tänne, niin tule minun puheilleni; minä ehkä voin olla teille
avuksi. Hyvästi nyt, Frits!»
Hän puristi leikkitoverinsa kättä niin ystävällisesti, että Fritsille
kihosi kyyneleet silmiin ilosta, että vanha ystävä ei ollut häntä
unohtanut, vaan vielä lisäksi antoi hänelle hyviä neuvoja.
Sanottuaan ukoille jäähyväiset meni Henrikki tiehensä.