Swartin emäntä oli hyvin äkeissään kulkiessaan kirkosta kotiin. Hänen
otsansa oli rypyssä ja alahuuli lerpallaan, ja sellaisena astui hän
läähättäen läpi kylän, naputellen sormillaan virsikirjansa kanteen,
siten edes jollain tavoin purkaakseen kiukkuansa.
Kun hän tuli kotiin, oli navetan ovi auki ja hanhet olivat päässeet ulos
pihalle; keittohuoneen oven edessä oli ämpäri, jonka paikka hänen
mielestään ei ollut siinä, ja lantarattaat eivät myöskään olleet
oikealla paikallaan. Mutta rajuilma puhkesi vasta hänen saapuessaan
porstuaan ja kohdistui ensinnä karjapiikaan.
»Kuinka monta kertaa minä olen sanonut sinulle, ettet sinä saa laskea
hanhia ulos!» sanoi emäntä ja hyökkäsi kuin salama piian niskaan.
Sitte tuli sisäpiian vuoro.
»Eikö meillä ole tarpeeksi rikkinäisiä ämpäreitä? Pitääkö tuonkin tuolla
seista ulkona, jotta senkin vanteet kalisevat irti? Jos vielä kerran
jätät sen sinne, niin kyllä sinut opetan!»
Juhani onnekseen ei ollut kotona; muuten olisi hänkin saanut kelpo
löylyn.
Kun emäntä näki, ettei enää ollut saapuvilla ketään, johon hän olisi
saattanut kiukkunsa purkaa, meni hän sisälle tupaan.
Hänen sappensa kuohui.
Pappi oli tänään saarnassaan puhunut ylpeydestä, rikkaudesta, rahoista
ja senkaltaisista, ja koko ajan oli hänen katseensa suunnattuna Swartin
emäntään päin, niin että tämä luuli seurakunnankin rupeavan katselemaan
häntä. Vähällä oli, ettei hän lähtenyt pois koko kirkosta kesken
saarnaa.
Hänen tätä kaikkea ajatellessaan kolkutti joku hiljaa ovelle.
»Astukaa sisään!» huusi hän.
Ovi aukeni ja sisään astui pastori.
Nytpä tuli eukolle kiire! Hän niiasi syvään ja rupesi kiireesti
pyyhkimään vyöliinallaan vieraalle tuolia.
»Kyllä se jo kelpaa», sanoi pastori. »Minä tulin kysymään teiltä, mitä
elämää te piditte kirkon oven edessä tänään?»
»Elämää? Kirkon oven edessä?» ihmetteli eukko. »No se nyt ei ollut
mitään. Minä vain sanoin lukkarin, Dorotealle, ettei hän voi saada
Fritsiä sulhasekseen ja ettei hän ole kyllin hyvä tullakseen sen pojan
vaimoksi.»
»Olkoonpa nyt vaikka niinkin», sanoi pappi, »vaikka minä tosin olen
vakuutettu siitä, että te ette mistään voisi saada parempaa miniää.
Mutta minä en olekaan tullut tänne puhemiehenä, vaan vallan toisissa
asioissa. Minä tahdon puhua teidän kanssanne siitä metelistä, jota te
piditte kirkon ovella tänään ja sanoa teille, että jos sellaista
tapahtuu vielä kerran, niin asiasta tulee täysi tosi. Ettei niin vanha
ihminen kuin te voi olla häiritsemättä pyhärauhaa!»
»Jaa, siitä minä en välitä vähääkään», puuttui eukko puheeseen. »Mitä
minä olen sanonut, sen minä olen sanonut, ja sen minä sanon sata kertaa.
Poika ei tule saamaan häntä, ja jos minun ukkoni antaa houkutella
itsensä suostumaan siihen, niin minä otan hänestä eron vielä vanhoilla
päivilläni!--Niin.--Voi, voi, sentään, herra pastori, kuinka minulla
on raskaat päivät! Minun on hoidettava koko talo,--ja mitä apua
minulla on miehestäni? Hän kuljeksii ympäri maailmaa, ja minä olen
yksinäinen, hyljätty vaimo-raukka!»
Hän nosti vyöliinan silmilleen ja itki hetkisen. Kun hän sitten oli
ehtinyt vähän talttua, kertoi hän papille kaikista kärsimyksistään, aina
siitä alkaen kun hän makasi ensimäisessä lapsivuoteessaan näihin päiviin
saakka; mitä hän oli sanonut, ja mitä ihmiset olivat sanoneet, ja mitä
hänen äitinsä oli sanonut kun Swart nai hänet, mitä rovasti-vainaa oli
sanonut ja kuinka hänen isänsä oli ollut vastaan ja mitä hänen anoppinsa
sisar oli sanonut ja mitä lukkari oli sanonut ja hän itse sanonut ja
mitä koko maailma sanoi.
»Ja herra pastori», lopetti hän puheensa, »minä en anna suostumustani;
raha tahtoo rahaa.»
»Minä olen jo kerran sanonut teille, etten ole tullut tänne kosimaan
teidän poikaanne, mutta koska te nyt olette itse perinpohjin seulonut
sitä asiaa, niin tahdon teille sanoa suoraan, että te keitätte
itsellenne huonon rokan. Te tahdotte kiusata poikaanne niin kauan,
kunnes hän nai teidän tahtonne mukaan, ja kun sitten häät ovat ohi ja te
miehinenne olette eläkkeellä nuorten luona, niin tulette saamaan
silmänne auki ja näkemään, mitä te tällä oikeastaan voitatte. Rauhan ja
yksimielisyyden sijasta on teillä riitaa ja eripuraisuutta, ja kun
lapset tappelevat, niin kyllä te nämä minun sanani tosiksi uskotte. Te
ette saa ainoatakaan levollista hetkeä, ja te saatte lihan sijasta
tyytyä luihin! Silloin te kyllä tulette minun luokseni valittaen: »Voi
herra pastori, mitä pitää meidän tehdä? Meidän miniämme on oikea peto;
ei hän tahdo antaa meille ruuanpalaakaan, vaan ajaisi meidät maantielle,
jos voisi.» Silloin minä muistutan teitä rahoista.--Miettikää siis
asiaa niinkauan kun vielä on aikaa. Miettikää tarkoin! Hyvästi, emäntä!»
»Hyvästi, herra pastori!--Niin, se on kyllä totta--se on niinkuin se
on eikä minun ukkoni välitä mistään. Ei hän koskaan sano sanaakaan.»
Ja Swartin emäntä niiasi niin syvään kuin voi ja saattoi pappia ovelle.
»Hyvästi herra pastori!»
Tuskin oli pappi ehtinyt pihalle, ennenkuin eukko rupesi kiukkuisena
astumaan edestakaisin tuvassa.
»Tämäpä vasta merkillistä! Eikö tässä asiassa minulla olekaan
suunvuoroa, vaikka on kysymyksessä minun ainoa lapseni? Kyllä se vielä
nähdään! Tuommoinen pappi tahtoo sekaantua minun asioihini mokoman
lukkarin sikiön vuoksi! Se tyttö ei koskaan saa minun poikaani. Ennen
saavat kääntää minut ylösalasin!»
Näin astuskeli hän jonkun aikaa ympäri huonetta, itsekseen toruen ja
puhkien. Hän istahti väliin tuolille ja nousi taas ylös; hän avasi oven
ja katsahti ulos pihalle, sitten hän taas sulki oven. Hän ei saanut
lepoa eikä rauhaa ja hänen sisunsa kuohui yhä enemmän.
»Ei!» huusi hän viimein, »se tytönluuska ei koskaan saa minun poikaani;
ennen saavat kääntää minut ylösalasin!»
Hän veti henkeä jatkaakseen:
»Ja vaikka tähdet putoisivat alas taivaalta, ei hän sittenkään saa minun
poikaani! Ennen saavat kääntää minut ylösalasin!»
Maltahan, Swartin emäntä! Voi kyllä tapahtua, että sinut käännetään
ylösalasin!
Kun kello oli viiden paikoilla, ei hän enää voinut pysyä aloillaan,
vaan juoksi ulos keittiökasvitarhaan. Siellä kasvoi hirveästi
rikkaruohoja.
»Tämä on synti ja häpeä!» puhkesi hän sanomaan ja alkoi nykiä pois
lähimpiä rikkaruohoja.
Mutta minkätähden tämä on synti ja häpeä, Swartin emäntä? Minkätähden
sinulla on vielä rikkaruohoja omassa sydämessäsi?
Hän meni aidan luo, joka erotti kesantopellon keittiökasvimaasta,
katsoakseen pientä kirjavaa vasikkaansa.
Mutta hän ei nähnyt sitä.
Silloin kiipesi hän aidan yli ja meni pellolle.
Astuttuaan vähän matkaa tuli hän purolle, jonka poikki oli mentävä
kapeita porraspuita pitkin.
Kyllä tuon portaan pitäisi kestää, onhan se kestänyt niin kauan eikä
kukaan vielä ole pudonnut veteen; onpa se ollut siinä jo monta vuotta.
Jos se nyt pettäisi? Eukko on painava!
No, ei sinun tarvitse pelätä. Vaikka tuommoinen leppäpuu onkin vanha,
niin se on sitä sitkeämpi.
Kun eukko oli tullut keskelle puroa, rupesivat porraspuut ratisemaan.
No, jos ne vähän ratisevatkin, niin ei niiden silti tarvitse poikki
mennä. Ei!
Eukko otti vielä askeleen--ja loiskis veteen!
»Auttakaa! auttakaa! Herran tähden, auttakaa!» huusi hän ja koetti
pulikoida rantaan.
Siinä potkiessaan ja rimpuillessaan tuntui hänestä kuin joku olisi
saapunut paikalle ja juossut veteen.
Niin kävikin.
Kun lukkarin Dorotea oli ulkona lypsämässä, kuuli hän eukon hätähuudon.
Hetkeäkään epäröimättä hän juoksi veteen, piteli toisella kädellään
pajun oksasta ja tarttui toisella eukon hameeseen pitääkseen häntä veden
pinnalla.
Hän huusi apua, ja pitäjänvouti tuli ja veti Swartin emännän kuivalle
maalle.
Siinä hän nyt makasi ruohikossa kuin kuollut, voimatta liikuttaa
ainoatakaan jäsentä. Suurella vaivalla saatiin hänet kannetuksi kotiin,
jossa hänet laskettiin sänkyyn.