Konttoristi.
Tukholmassa, sataman lähettyvillä, sijaitsee muuan välitystoimisto,
jonka omistajana kertomuksemme aikana oli eräs sinisilmäinen, lyhyt
ja pyöreä, mutta rohkealta näyttävä herrasmies. Liike ei ollut
erittäin hyvässä maineessa, sen sanottiin harjoittavan yhteyttä
salakuljettajain kanssa ja isännän nopeasti kasvavasta omaisuudesta
kierteli omituisia juttuja niissä piireissä, joissa hänet tunnettiin.
Väitettiin hänen olevan tekemisissä suomalaisten pakolaisten kanssa,
ja parhaana todistuksena näille epäluuloille oli liikkeen konttoristi.
Tämä oli nuori, kirkassilmäinen ja hiljainen mies, jonka puhetapa
selvästi todisti hänet ulkomaalaiseksi ja jota liikkeenomistajan
sanottiin erikoisesti suosivan siitä syystä, että hän osasi suomea
ja kykeni siis hoitamaan kaikki salaperäiset ja suuria voittoja
tuottavat ylikuljetusasiat. Tiedettiin kyllä Tukholmassa olevan
muitakin nuoria suomalaisia. He olivat niitä, jotka olivat menneet
Saksaan sotilaiksi ja joita nyt käytettiin vakoojina. Mutta heidän
kanssaan ei tämä konttoristi lainkaan seurustellut, päin vastoin, hän
tuntui karttavan heitä ja ennen kaikkea heidän iloisia ja remuavia
juhliaan, joista he olivat tulleet niin kuuluisiksi. Ei, hän vietti
perin hiljaista ja erilleen vetäytynyttä elämää, mutta tuossa
hiljaisuudessa piili varmaankin jotain salaperäistä ja rikollista.
* * * * *
Orri -- joksi lukija varmaankin on konttoristin arvannut -- ei
tosiaankaan paljoa seurustellut jääkäritoveriensa kanssa. Hauptmanni
L:n konttorissa, josta suomalaisten toimintaa ohjattiin, kävi
hän aniharvoin ja kun hänelle sieltä tarjottiin tehtäviä, joiden
suorittamiseen hän ennen oli ollut niin altis ja innokas, kieltäytyi
hän säännöllisesti, milloin valittaen sairautta, milloin tehden
jonkun muun verukkeen. Vihdoin häneen kyllästyttiin ja hänelle
leikattiin kovaa: hänen oli toteltava määräyksiä, tai mentävä
viipymättä takaisin Saksaan, tällainen vetelehtiminen ei kelvannut.
Silloin hävisi hän kokonaan näyttämöltä, eikä hänestä senjälkeen
paljoa tiedetty.
Sillä hän oli saanut hankituksi itselleen mainitun konttoripaikan.
Asemaansa hän oli perin tyytyväinen, ensinnäkin siksi, että hän
ansaitsi hyvin, mutta erittäinkin sen vuoksi, että hän oli niin
suoranaisessa yhteydessä kotimaan kanssa, josta salakuljettajat
toivat hänelle tietoja. Samalla oli hänellä tilaisuus seurata
jääkäriliikkeen kehitystä ja kulkua, ja hän kiinnitti tavatonta
huomiota valtiollisiin tapahtumiin.
Sanomalehdet hän tutki niin tarkkaan kuin mahdollista. Miten
mahtoivatkaan olot lopuksi Suomessa järjestyä? Nyt syytivät ryssät
lupauksia, pauhasivat kansojen itsemääräämisoikeudesta ja tosiaan
näyttivät ryhtyvän periaatteidensa mukaisiin toimenpiteisiin.
Maximoff oli luvannut ottaa jääkärit avosylin vastaan ja saanut monet
hurmaantumaan avomielisellä puheellaan, joka kenties todellakin oli
lähtenyt vilpittömästä mielestä. Kuitenkin oli Orri salaa iloinen
siitä, että ylioppilaskunnan puolesta oli hänelle vastattu väistäen,
miltei kylmästi. Kerenski oli pussannut Tokoita yleisön katsellessa
haltioituneena tätä aitovenäläistä toimitusta -- ja tätä verratonta
valtiomies-näyttelijää, jolleka sairaus lahjoitti halutun Hamletin
hahmon ja jonka loistava esityskyky koroitti hänet Demostheneen
piedestaalille. Vapaasta, itsenäisestä Suomesta puhuttiin kaikkialla.
Nyt oli sen aika koittanut, nyt oli tullut hetki, jolloin se saattoi
omien halujensa mukaisesti järjestää olonsa ja seisoa itsenäisenä
valveutuneen ja kahleensa ravistaneen Venäjän rinnalla. Oli olemassa
suuria kansanryhmiä, jotka kirosivat jääkäreitä: He eivät olleet
saaneet muuta kuin pahennusta aikaan, mokomat seikkailijat. Nyt
pääsivät venäläiset veljet syyttämään suomalaisia kavaluudesta ja
petoksesta, koskapa Suomen ainoa asestettu sotajoukko yhä jatkoi
taisteluaan. --
Monet hetket Orri makasi kammiossaan kuumeisia tuulentupia
hautoen. Jos tosiaan Suomi nyt saavuttaa itsenäisyyden, vaikkapa
Venäjän liittovaltiona ensin! Silloin perustetaan sotaväki,
jääkärit hankitaan kotiin tavalla tai toisella, opettajiksi, ja
sitten... sitten pannaan insinööri Warénin huikaiseva suunnitelma
käytäntöön. Hirveänä voimassaan, kuin nuori jättiläinen, on Suomen
armeija nouseva... Se varustetaan tavalla, jota maailma ei vielä
ole nähnyt... Ja sitten katkaistaan ystävyysliitto ryssän kanssa
ja sorrettu maa saatetaan ennen aavistamattomaan suuruuteen ja
mahtavuuteen. --
Polttavin sormin nuorukainen selaili insinööri Warénin kirjoitelmia.
_Mielipiteeni ja tahtoni keksinnön soveltamisesta_. Kuinka
voimakkaita ja syvällisiä ajatuksia sisälsikään tuo pieni vihkonen.
Ja kuinka velvoittavia! Sydän ihan hypähteli niitä lukiessa, eikä
tahtonut malttaa odottaa, antaa ajan kulua... Nyt vasta nuorukaiselle
selvisi nerokkaan keksijän persoonallisuuden koko suuruus ja voima,
koko se tavaton itsehillintäkyky, joka piili siinä, että tämä
ihmeellinen mies oli jaksanut tyytyä erakkomaiseen yksinäisyyteensä
ja odottaa kuoleman jälkeistä maineen hohdetta ja kansalaistensa
kunnioitusta. Jospa _hän_ olisi elänyt, saanut nähdä kaiken... Mutta
monessa kohden oli hänen lausunnoissaan ikäänkuin profeetallinen
tarkkuus ja aavistelukyky, jonka kenties kuoleman hiipivä
lähestyminen oli näkyinä valanut hänen sieluunsa.
Yhtä usein muistuivat valtioneuvos Rungon sanat hänen mieleensä.
Monesti hän ikäänkuin kuuli ne uudelleen, eläytyessään kuvitelmissaan
siihen hetkeen, jolloin tämä suora ja isänmaataan rakastava
valtiomies oli antanut hänelle neuvojaan: "Nyt vallitsee Venäjällä
svaboda ja tätä svabodaansa he tietysti syöttävät meillekin,
tekemällä hetkellisiä myönnytyksiä ja vapautuksia, ja ennen kaikkea
iänikuisia lupauksiaan, joista me jo olemme saaneet kylliksemme.
Mutta niihin emme saa luottaa. _Pääsipä siellä valtaan mikä puolue
tahansa, niin heti, kun olot alkavat järjestyä, palaa myöskin vanha
sortohalu_."
Ja niin näyttivät lopulta tapahtumat rupeavankin kehittymään. Suomen
syvästioppineet lakimiehet, joille saivartelu ja omahyväinen lain
kirjaimessa riippuminen oli aina ollut niin ominaista, keksivät tällä
kertaa loistavan ajatuksen: Suomea oli tähän asti yhdistänyt Venäjään
vain keisari, muuta sidettä ei ollut näiden valtakuntien välillä. Kun
keisaria ei ollut enää, ei mitään yhdistyssidettäkään voinut olla
olemassa, eikä Venäjän väliaikaisella hallituksella siis ollut mitään
tekemistä meikäläisten kanssa. Päinvastoin, Venäjän vallankumouksen
periaatteellisena pohjana oli ollut kansojen itsemääräämisoikeus.
Suomi hyväksyy sen periaatteen, panee sen täytäntöön, kiittää
kohteliaasti Venäjää ja sanoo sille hyvästit. Ja niin julistettiin
Suomi itsenäiseksi. -- Silloin alkoivat kynnet näkyä. Niiden
lupausten suhteen, joita kumoushuumeessa oli tehty, alkoi
aitovenäläinen tingintä. Kerenski kaarteli ja kieroili kuin kolmannen
luokan näyttelijä -- ja oli kieltämättä venäläisten kannalta
katsoen, vieläpä loogillisestikin oikeassa. Kuuluisa valtalaki ei
enää ollut kuin kaukainen varjo varhaisemmista unelmista, ja sen
koko sisältö oli kuin rauenneiden toiveiden surunvoittoinen elegia.
Mutta silloin syöksähti tiikeri viidakosta. Suomen eduskunta, joka
ylimielisellä tavalla oli syrjäyttänyt sen mahdin, jolle hänen
majesteettinsa keisarin valtikka oli siirtynyt, sai hajaantua ja
mennä kotiin miettimään ja katumaan -- katumaan ennen kaikkea omaa
eripuraisuuttaan.
Mitä sitten seurasi, se oli vain asioiden luonnonmukaista
kehittymistä.
* * * * *
Mitä pitemmälle syksy ehti, sitä vaikeammaksi kävi odottaminen
nuorukaiselle ja sitä merkillisempiä huhuja alkoi Suomesta kuulua.
Vallankumous-ajan kauniisiin lupauksiin ei enää kukaan luottanut.
Santarmikätyrit olivat jälleen alottaneet toimintansa, ja tuon
tuostakin pidettiin kotitarkastuksia, joita täydellä syyllä saattoi
verrata tsaarivallan aikaisiin häikäilemättömiin tekoihin. Suomen
kansalaisia vangittiin jälleen ja ne innokkaat toimenpiteet,
joihin hallitus mainitunlaisissa tapauksissa ryhtyi, johtivat yhä
huonompiin ja huonompiin tuloksiin.
Sitten ruvettiin kuiskailemaan salaisista aseellisista järjestöistä.
Orrin sydän sytkytti: niiden syntymiseen tiesi hän olevansa tärkeänä
alkusyynä. [Suojeluskuntain historia on varmaankin selvittävä, kuinka
suurena tekijänä n.s. "jääkäreitten metalli" oli näiden järjestöjen
syntysanoja luettaessa. _Julkaisijan huom._] Oli koottu kolme
miljoonaa käsittävä rahasto, jota käytettiin yksinomaan mainittujen
järjestöjen vireilläpitämiseksi. Aseita, joista salakuljettajat
nylkivät suunnattomia hintoja, ostettiin innokkaasti, ja koko maa
näytti olevan tulisen kuohunnan vallassa.
Odotettiin saksalaisten hyökkäävän Suomeen ja siltä varalta
varustauduttiin. Jos tosiaan niin kävisi -- sanottiin -- että
saksalaiset valloitettuaan Riigan näkisivät hyväksi tulla tänne ja
rynnätä Suomenlahden molempia rantoja pitkin Pietaria kohden, niin
alkaisi ryssä paeta ja tapansa mukaan se ryöstäisi ja polttaisi
maamme typötyhjäksi. Siksi oli perustettava suojeluskuntia,
aseellisia joukkoja, jotka kykenisivät estämään tuon hävityksen.
Ei voitu olettaa voimia kertyvän kylliksi, jotta ryssän tihutyöt
kokonaan voitaisiin tehdä tyhjäksi. Mutta ainakin saataisiin heidät
pysymään suurempana joukkona, yhdessä rykelmässä, joka hävittäen kuin
laavavirta painuisi itää kohti, jättäen leveän, raunioiksi tuhotun
väylän jälkeensä. Ainakin voisi suojeluskuntain olemassa-olo estää
heidät hajaantumasta pieniin kierteleviin ryöstö- ja murhajoukkoihin
ja leviämästä ympäri maata.
Hartaasti oli toivottu sosialistien liittyvän tähän hommaan, jonka
alkuperäisin ja näkyvin tarkoitus oli vain kotikonnun suojeleminen.
Ja aluksi se näyttikin onnistuvan. Monin paikoin oli suojeluskuntain
piirihallitusten jäseninä myöskin työväen puolueeseen lukeutuvia
kansalaisia. Mutta vähitellen alkoivat bolshevistiset opit ja
ajatukset yhä enemmän hurmata herkkäuskoisia työläisiä. Miksi vihata
ryssää! Miksi varustautua näitä ystävällisiä ihmisiä vastaan, jotka
sanoivat veli, veli, ja jotka olivat nostaneet työntekijänkin
ihmisarvoon, vieläpä vallan kukkuloille. Suuria ajatuksia alkoi kyteä
punaisten johtomiesten vallanhimoisissa aivoissa. Suojeluskunnat
leimattiin porvarien salahankkeiksi, joiden avulla aiottiin riistää
maan vähissä olevat elintarpeet joidenkuiden harvojen käytettäviksi
ja nälkäisten työläisten suut tukittaisiin asevoimalla. Alkoi
kuulua epäilyksen ja tyytymättömyyden murinaa punaisten riveistä
ja viimein kehittyi se leimuavaksi vihaksi. Punakaartit, joiden
reipasta syntyä oli porvarillisten taholla monin paikoin ilolla
seurattu, jopa suoranaisesti autettukin, siinä toivossa, että ne
ratkaisevalla hetkellä liittyisivät valkoisiin tovereihinsa, nämä
punakaartit alkoivat uhmata ja herättää keskuudessaan veljesvihaa.
Ryssäin kanssa ne tekivät sopimuksen. Sosialistinen senaatti ei ollut
oikealla tavalla yrittänytkään hankkia maalle kipeästi kaivattua
viljaa. Ei, se antoi viljan asemasta tuoda aseita, selittäen
ettei sitä saatu Venäjältä kulkemaan. Turhaa puhetta! Jos Suomen
kenraalikuvernööri Rahja olisi istunut jauhosäkkien päällä yhtä
innokkaana kuin aselastien harjalla, niin varmasti ne olisivat
kulkeutuneet määräpaikkaansa. Mutta nyt syytettiin porvareita -- ja
syyttämistä heissä kyllä riittävästi olikin -- ja hiottiin miekkaa
heidän päittensä varalle.
Siellä täällä alkoi jo kuulua metakoita. Sitten tapahtui Mommilan
kuuluisa yhteenotto, jossa ensikerran julkisesti taisteltiin. --
Kauemmin ei nuorukainen jaksanut odottaa. Entäpä, jos Saksa todella
hyökkäisi Suomeen, olihan se niin todennäköistä -- Hän istui täällä
toimettomana päältäkatsojana, mutta jääkärit Libaussa varmaankin
varustautuivat lähtöön ja jännittynein mielin odottivat sitä
hetkeä, jolloin he saisivat oman maan kamaralla rynnätä ryssän
niskaan. Siellä oli hänen toiminta-alansa, siihen joukkoon hän tunsi
kuuluvansa ja tahtoi kuulua. Kaikkein viimeiseksi halusi hän olla
syrjässä silloin, kun tosiaan oli ottelu kysymyksessä. Ja olihan hän
nyt järjestänyt kaikki asiansa. Suuren salaisuutensa suhteen oli hän
ryhtynyt niin laajakantoisiin turvaustoimenpiteisiin kuin suinkin oli
älynnyt, hänen kuolemansa ei siis enää merkinnyt enempää kuin kenenkä
muun tahansa.
* * * * *
Eräänä päivänä ilmestyi Orri hauptmanni L:n vakoojakonttoriin.
-- Missä ihmeessä te olette piileskellyt? kysyi saksalainen tuikeasti.
-- Haluan mennä pataljoonaan ja pyydän matkapassia, kuului
täsmällinen vastaus.
-- Olen teihin tyytymätön. Te olette luvatta vetelehtinyt täällä koko
kesän. Vuoden, enemmänkin, olette ollut poissa joukkonne yhteydestä.
-- Siihen on minulla ollut pätevät syyt.
-- Ja mitkä sitten?
-- Ne selitän vasta Berlinissä.
Saksalaisen silmät leimahtivat, mutta hän hillitsi itsensä. Syntyi
hiljaisuus. Nuorukainen seisoi tyynen ja asiastaan varman näköisenä.
Äreänä alkoi hauptmanni selailla papereitaan.
Sitten tuotiin passi ja nuorukainen jätti hyvästit.