Yhtäkkiä kuului lyhyt, äänekäs koputus, ovi tempaistiin auki
ja sisään syöksyi kuin rajutuuli keskimittainen, tummaverinen
nuorukainen, jolla oli lyhyt pystytukka, hehkuvan ruskeat silmät ja
ponnistuksesta punoittavat posket.
Heti esitelmöitsijä lopetti ja esitti tulijan.
-- Jääkäri Orri.
Hetken katseli Orri terävästi kokouksen osanottajia. Ja merkillistä,
nämä kunnianarvoisat henkilöt seisoivat hänen edessään niin
juhlallisina kuin olisi hän ollut ruhtinas.
-- Arvoisat herrat! Pyydän ensiksi anteeksi, että viivyin. Se
tapahtui välttämättömyydestä, jota eri osannut aavistaa ja joka on
liian pitkä selitettäväksi. Toiseksi tuon teille niiden miesten
lämpimät terveiset, jotka rintamalla taistelevat tämän maan puolesta.
Kolmanneksi pyydän hetkeksi tarkkaavaisuuttanne.
Orri avasi käärön, joka hänellä oli mukanaan. Se sisälsi kartan,
jonka hän kiinnitti seinälle.
-- Tässä on Suomi, alotti hän. -- Tässä Viro, tässä Vienan-Karjala ja
Kuolan niemimaa. Paremmin kuin minä tietävät arvoisat läsnäolijat,
että näissä maissa asuu veljeskansaa. On siis muodostettava
valtakunta, joka ne jälleen yhdistää ja vapauttaa Venäjän sorrosta.
Ajatus on vanha, raja Vienan merestä Äänisjärveen ja Laatokkaan
haaveissa usein vedetty. Minulla on kuitenkin keino, jonka avulla
unelma voi muuttua todeksi. Se on tässä.
Puhuja otti taskustaan pienen kuution, jonka metallinomainen väri
vivahti violettiin ja jonka pinnalla oli ikäänkuin hienoa sumua, ja
asetti sen pöydälle.
Jos pommi olisi viuhahtanut herrain keskelle, kuten ennen Hannu
Munterin aikoina, ei se olisi saattanut synnyttää suurempaa
hämmästystä. Vallitsi hiljaisuus. Kaikki tuijottivat metallin
palaseen kuin hypnotisoituina, ymmärtämättä, mitä puhuja tarkoitti.
Tukkukauppias oli unohtanut auringonkukka-kakkunsa, eikä
pankinjohtajaakaan enää haukotuttanut. Vihdoin ojensi valtioneuvos
Runko kätensä. Ilmeisesti häntä hämmästytti esineen kylmyys ja keveys
ja vaistomaisesti hän kysyi.
-- Mitä tämä on?
-- Niin, mitä se on? kuului useammasta suusta. Silloin Orri jatkoi.
-- Se on metallia, jonka kovuus on noin kaksi kertaa suurempi kuin
teräksen ja joka on kuusi kertaa keveämpää kuin puu. Aineella on
oma historiansa, jonka kertominen ei tällä kertaa ole paikallaan.
Kaikki, mitä tahdon sanoa, on siinä, että tämä metalli takaa Suomen
tulevalle sotajoukolle voiman, jota tuskin mikään järkyttää. Ja nyt
tulen ydinkohtaan, siihen, jonka tähden olen vaivannut arvoisia
herroja tänne. Millä tavoin on ensin saatavissa kokoon tämä sotaväki,
millä tavoin se voidaan varustaa niin, ettei ryssä pääse sotkeutumaan
puuhiimme? -- Metallia on kyllä helppo valmistaa.
-- Mutta hyvä herra, minä en lainkaan käsitä. Millätavoin tämä
metalli voi tehdä maamme niin voimakkaaksi? kysyi kauppias M.
Silloin valtasi Orrin lapsellinen ja poikamainen halu, joka osotti,
että hän vielä oli nuori. Teennäisen tyynesti hän kysäisi.
-- Onko teillä revolveria mukananne?
-- On kyllä. Hyvä Steyer-pistooli onkin, vaikka sitä on hankala pitää.
-- Saanko lainata?
-- Tehkää hyvin.
Orri painoi varmuuslukon auki, käänsi piipun rintaansa kohti ja
laukaisi. Läsnäolijat säikähtivät hirveästi, huone täyttyi savulla,
joka paksuna pilvenä keinui ilmassa. Hymyillen laski Orri revolverin
pöydälle ja kysyi levollisesti.
-- Pelästyittekö?
Sitten hän kumartui ja otti lattialta luodin, joka litistyneenä oli
pudonnut hänen jalkoihinsa. Kun hän avasi liivinsä, näkyi niiden alla
kapeista vanteista tehty, taipuisa ja ohut haarniska, joka kimalteli
samanvärisenä kuin metallin palanen pöydällä.
-- Ymmärrättekö nyt? kysyi hän voitokkaasti hymyillen.
-- Kuinka ajattelematon te olette, nuori mies. Tästähän voi koitua
mitä ikävyyksiä tahansa tällaisena aikana, sanoi valtioneuvos Runko
huolestuneena, kiiruhtaen ovelle.
Jo kuuluikin hälinää, levottomia, kiihkeitä askelia ja hätääntynyttä
juoksua. Valtioneuvos astui ulos; käytävässä näkyi säikähtyneitä
ihmisiä ja viinuri syöksyi paikalle pyyheliina käsivarrellaan.
-- Ei se ollut mitään, huusi valtioneuvos nauraen käytävään. --
Kauppias M:ltä räjähti koirapommi, siinä kaikki. Hän on juuri
palannut maalta ja tulee siellä suorittamiensa urotöiden takia
erotettavaksi eläinsuojelusyhdistyksestä.
Käytävästä kuului naurua, mutta epäluuloinen viinuri astui sisään.
-- Tuokaa meille illallista, jotakin pyytä tai metsoa. Ruudinkäry
herättää metsästysintoa ja ruokahalua. -- No niin, nyt on jo toinen
ovella! Tiehenne siitä, tai heitän uuden koirapommin niskaanne,
pauhasi hyvätuulinen tukkukauppias.
Toinen tarjoilija, joka tosiaan oli pistänyt nenänsä ovenrakoon,
vetäytyi nopeasti pois ja rauha näytti palaavan. Orri seisoi
sivummalla, ohimosuonet paisuneina ja kasvot tumman punaisina. Kun
viinuri oli mennyt, sanoi hän häpeissään.
-- Olin tosiaan hyvin poikamainen ja ajattelematon. Pyydän hartaasti
anteeksi.
-- Eihän tämä mitään, jos vain näin selviämme, vastasi valtioneuvos,
joka lyhyessä ajassa oli mieltynyt nuorukaiseen.
Sinä iltana kuului Hotelli Fennian yksityishuoneesta kiihkeätä
väittelyä ja kuiskailua myöhäiseen yöhön.