-- No, luutnantti on ollut tuolla Valdemarsborg'issa? -- kysyi kenraali
Jakobsstege lemmityltänsä luutnantti Berndtsson'ilta, sittenkun tämä
oli palannut Tukholmaan ja käynyt kenraalin soirréessa.
-- Olen, herra kenraali.
-- Hän on kummallinen ukko, tuo vanha kreivi; varmaan arvossa
pidettävä, sangen varakas mies, mutta kaikkein eriskummallisimmat
ajatukset on hänellä.
-- Häntä on yleiseen pidetty jalona ihmisenä.
-- Ymmärrän, ystäväni, mutta ... jalo ihminen, mitä on se sitten
oikeastaan? Minä en ole koskaan muuta huomannut, kuin että se on muuan
narrilaji.
-- Kuinka niin, herra kenraali?
-- Esimerkiksi ukko tuolla alaalla, eikö hänen väkensä ole ylen kaikkea
määrää nenäkästä! Muuan veljeni poika, nuori Jakobsstege, joka on
attaché Pietarin lähetyskunnassa, oli vähällä joutua pulaan tuon jalon
miehen roistojen kautta tuolla alaalla ... niin niin, minä en puolusta
häntä, sillä me olemme tavallansa sukua. Vaimoni on hänen serkkunsa
tytär. Niin, nuori Jakobsstege matkusti tuossa seudussa ja muutti
kyytiä kestikievaritalossa. No, hän oli kuullut monta kertomusta
vanhasta kreivistä, ja silloin sai hän nähdä erään talonpojan rengin,
joka näytti tavattoman lihavalta ja väkevältä, niin huvitti hänen
sanoa: kuulutko sinä Valdemarsborg'iin. Tuli myöntävä vastaus. "Niin,
sen minä voin nähdä, sinä olet niin hyvin syötetty". Silloin tuli mies
hävyttömäksi ja tuumasi, että heidän kreivinsä oli jotakin toista
kuin, mitä luutnantti luulee, tuollainen siivoton olento! -- kuin
"ruhka-aateli", sanoi mies.
"Veljeni poika, kiivas luonnoltansa, antoi miehelle korvapuustin. Mutta
mitä luulette? Mies lensi hänen kimppuunsa, tarttui häntä kaulukseen ja
heitti -- hm -- mies oli väkevä ja olisi saattanut kelvata sotilaaksi
-- heitti Jakobsstegen vaunuihin niin, että oli onni, ett'ei hän
murtanut kaulaansa. Onko se säällistä? No kansa, joka kaikki kuului
tilustaan, tunkeutui vaunujen ympäri, kuni ärsytetty metsäkarja, ja
veljeni poika läksi, iloisena ett'ei saanut enempää".
-- Nyt kysytään: eikö joku tuollainen saattaisi kärsiä korvapuustia?
"Onko likivalta menevä niin pitkälle, ett'ei saattaisi voidella
nenäkästä talonpoikaa, ilman, että hän antaa takaisin? Kuitenkaan niin
ei kukaan muu ole, kuin ukko, syypää tähän kaikkeen -- muuten kunnon
mies, sangen rikas, tietysti, sangen kunnia-arvoinen ihminen; mutta
hän saattaisi olla kahta vertaa rikkaampi joll'ei hän antaisi
talonpoika-roistojen nylkeä itseänsä".
-- Niin, hän on varsin hyvä isäntä.
-- Niin, nähkääs luutnantti, kaikella on määränsä. Talonpojalle tulee
tehdä oikein, vaan ei hyvää. Kävisikö se laatuun, että tällä tavalla
saa järjestystä? Jos net tekee herroiksi, niin tulevat he ylpeiksi
vaan.
-- Mutta, keskeytti kenraali itse itsensä, -- teidän tulee yletä,
parahin luutnanttini; teidän kaltaisen miehen tulee pyrkiä eteenpäin.
-- Kiitän!
-- Nähkääs, ukko Tallinderista, tuosta itsepäisestä Suomalaisesta, joka
väittää, ha ha, että hän voi toimittaa virkansa, en minä pidä. Minä
hankin hänet johonkin konttooriin -- hän saattaa olla kyllin hyvä
istumaan jonkun postilaukun ääressä.
-- Saatettaisiin kaivata hänen poismenoansa rykmentissä -- kaikki
rakastavat veteraania, joka Suomen-sodassa antoi niin monta esimerkkiä
todellisesta urhoollisuudesta.
-- Kuulkaas! oikaisi kenraali -- sanokaas suomalaisesta itsepäisyydestä
-- tuollainen mies ei aprikoitse edes kuulaakaan, ennenkuin se on hänen
otsassansa.
-- Kuitenkin toverit rakastavat häntä ja vieläpä käskynalaisetkin.
-- Se on varsin huvittavaa kuulla, lausui kenraali, rypistäen
ylähuultansa; mutta minä -- minä en pidä lainkaan hänestä -- ja siis
nuot muut myötätunteiset eivät tee mitään asiassa. Mutta puhuaksemme
muusta -- aiotteko te pian naida?
-- En tiedä, huoliiko minusta kukaan, hymyili luutnantti.
-- Oh, niin minä tiedän -- varsin ystäväni; teidän ei tarvitse ripittää
itsiänne -- minä kyllä tiedän siitä asiasta. Kuitenkin jahka ukko
Tallinder menee pois, niin teistä tulee hänen seuraajansa.
-- Mutta, herra kenraali.
-- Mitä? minä tahdon kai uskoa, että minun tahtoni on väriittä -- ha ha
ha! -- te olette ylentuntoinen herra, armaani -- se ei kelpaa asioissa
-- antakaa tuo olla tekemättä -- siinä on hyvät tulot; mutta ehk'ette
te välitä tuloista? ha ha ha! -- löytyy erityisiä onnen lapsia, jotka
saavat rahaa palkkioksi siitä, että he rakastavat kaunista tyttöä. Se
tapaa maksaa muuten rahoja! mutta jokaisella on vuoronsa.
Kuni näkyy oli luutnantti Berndtsson hyvällä kannalla kenraalin luona,
mutta hän huomasi varsin hyvin, että tämä ainoastaan oli hänen luullun
sitomuksensa vallassa tuon rikkaan Anton'in kera ja oli vaihdettava
samassa hetkessä vihaksi, kuin Liina selitettäisin ei hänen vaan
Helmer'in morsiameksi.