-- Onko luutnantti likeisemmässä tuttavuudessa luutnantti Berndtsson'in
kanssa? -- kysyi kenraali Jakobsstege ajutantiltansa.
-- Olen, herra kenraali.
-- Minä näin hänet viime supéella Anton'in luona. Hän näkyisi olevan
kunnioitettava nuorukainen.
-- Niin. No niin, hän on todellakin hyvä nuorukainen, mutta köyhä,
hyvin köyhä; hänen isänsä on muuan kapteeni Berndtsson.
-- Vai niin; niin, minä luulen, että olen kuullut jotakin hänestä.
-- Niin, sangen hyvä mies, mutta (nykäisten olkapäitään) köyhä kuni
kirkkohiiri.
-- Vai niin; oh jaa se tapahtuu sangen usein meille sotilaille.
Pidetään minun kuutta-tuhatta pankkoani jotenkin suurena, mutta mitä on
se oikeastaan? vähäarvoinen minun arvoiselleni armeijassa.
-- Totta, herra kenraali!
-- Kuulkaas, rakas Sundler! ottakaa vaari nuoresta Berndtsson'ista ja
käskekää hänen käymään soiréessani. Hän on sangen sievä, nuori mies,
minä näen hänet mielelläni.
-- Kyllä, niinkuin herra kenraali käskee.
-- Sanotaan, toisti kenraali, että hän taitaa olla kihloissa, salaisuus
vielä, vaikka kaikki ihmiset tietävät. Anton'in tyttären kanssa.
-- Niin, minä olen kuullut vähän sinnepäin; mutta tietysti tahtoo Anton
vävyn loistavammalla nimellä.
-- Niin -- no niin, Anton on narri, ja hänen vapaaherrattarensa,
meidän kesken sanottu, turhamainen olento. Oh, minä muistan hänet
hyvin, kuin hän oli naimisissa Grünewald paran kanssa; hänet hävitti
hän täydellisesti ja hänestä tulikin senvuoksi varsin suoraan turvaton
leski. Molemmat ovat huonompia; mutta se on kuitenkin kunnioitettava
perhe. Sundlerin tulee käydä siellä -- sellaisia supéita saadaan tuskin
koko Tukholmassa ja siellä tapaa kaikki, joilla on jotakin arvoa
kanssakäymisessä; saattaa saada sopivan "viran"; siellä pelataan
jotenkin korkealle ja niin on siellä neiti kosittavana. Menkää sinne,
Sundler.
-- Niin, minä olen todellakin ajatteleva -- ja Berndtsson.
-- Niin, nähkääs Sundler, mies on mennyt oikeata tietä, sillä hän on
ihastuttanut tytön ja äitin. Minä näin itse kuinka tuo pienoinen kuvio
hymyili hänelle -- ainoastaan hänelle; sillä muuten käyttää hän
itsiänsä melkein kuni puunukke ja on juro ja poikkipuolinen. Hänellä on
tosiaankin vallan omituinen tapa kaikkia kohteliaisuuksia kieltämään --
Sundler voi kai arvata, että tuhlataan rikkaalle perijälle paljon
koruja; mutta se näyttää juuri siltä, kuni mieleeni johtuu, kuin piika
äiti vainajani luona asetti kukkasia ja hakatuita hakoja uunin jalan
ympäri. Hän ei tullut laisinkaan liikutetuksi, ja sama näkyy olevan
mamselli Anton'inkin laita. Nuoret mies-raukat, kun eivät saa muuta
vastausta kuin _niin, ei_ ja _vai niin_.
-- Mutta kuinka sitten on Berndtsson käyttäinnyt?
-- Jumala tiesi; mutta varmaa on, että hän, puhuessansa hänen
kanssansa, on yhtä vilkas, kuin muuten kuiva ja harvasanainen.
Sellaiset henkilöt ovat hiuskarvalta sen pikarin näköisiä, joka
isä-vainajallani oli; sitä tuli käyttää erityisellä tavalla, muuten
niin siitä ei saanut mitään. Berndtsson tietää mutkan. Hän mahtaa olla
"liipattu" mies, tuo Berndtsson.
-- No niin, hänellä on hyvä pää ja hyvät taidot; hän on äskettäin
ottanut Marieberg-tutkinnon.
-- Tutkinnon, rakas Sundler! Taidot -- ne ovat vallan uutta sotaväessä;
mutta mitä niillä oikeastaan tekee? Meidän sankari-isillämme ei ollut
mitään tarpeettomia taitoja; minun nuoruudessani ei kaivettu järkeä
kirjoihin, ja siitä huolimatta olen minä ja moni muu noussut sangen
korkealle. Saattaa olla oiva sotilas muutenkin, vaikk'ei sitä ole
oppinut kirjasta. Mutta, Sundler, Berndtsson on viisas ja ajatteleva
ihminen, joka tietää mitä hän tekee -- sillä ei hän kuviota rakasta, se
on selvä; mutta mies on viisas ja kohden kunnioitettavaa. Tuokaa siis
hän tänne, Sundler! Miehen tuttavuus ei ole hylättävä.
* * * * *
Berndtsson oli tosiaankin onnen portailla.
Kenraali Jakobsstege oli yksi niitä miehiä, joista entiset ajat olivat
rikkaat, nimittäin sellaisia, joita käytetään kaikkialla, sen ohessa
kun ei muita käytetä juuri mikinkään tai kumminkin niin ahtaissa
piireissä, ett'ei heidän kelvollisuutensa koskaan voi tulla
tilaisuuteen näkyä.
-- Todella sanoen, on näkynyt siltä kuin olisi enempi etsitty niin
kutsuttua "käytännöllisyyttä", kuin todellista kelvollisuutta johonkin
vissiin ammattiin. Saatetaan missä hyvänsä käyttää kautschukki-hihnaa
sarannoiksi, mutta on mahdotonta käyttää teräksestä, sopiva
kassa-arkkuun, oven tai pulpetin sarannoiksi. Pidettiin siis
kautschukkia, jota saattoi käyttää mihin hyvänsä, parempana kuin nuo
itsepintaiset rautakappaleet, jotka vaan sopivat yhteen, eikä pidetty
niin paljon väliä kestäväisyydestä eikä todellisesta kelvollisuudesta
siihen tarkoitukseen.
On joskus nähty yhtä ja toista sellaista, tuon järjestetyn yhteiselämän
kaikki kelpaava rohdintutti sopii tavallansa täyttämään sitä aukkoa,
johon se pannaan. Saattaa varsin hyvin sulkea joku akkuna lautapalalla
tai tyynyllä, ja tarkoitus voitetaan, nimittäin se, että pakkanen
tungetaan ulos, mutta valokin tulee suljetuksi, mutta akkuna onkin
kahteen tarkoitukseen -- pakkasta sulkemaan, vaan ei valoa. Sellainen
"käytännöllisyys" tapaakin aina vaan täyttää toisen ehdon täsmällensä,
mutta tekeekin aina aukon ylä- ja alapuolen väliin, esteenä siihen,
että Hallituksen tahto saa, sellaisena kuin se on, tulla tunnetuksi
alamaisille. Kenraali Jakobsstege oli sellainen sulkija, joka yhtä
vähän totteli, kuin mielellänsä käski, ja joka oikeastaan oli korkean
vallan ja kansan inkarnationi -- sillä tuon edellisen käskyt ja tuon
jälkimäiset toiveet sammuivat kenraalin oman, oikullisen tahdon
syvyyteen.
Se on selvää, että nuo viisaat, nuo, jotka tunsivat itsestänsä, että
hekin saattaisivat täyttää jonkun tyhjän paikan, kuni auringon kukat,
seurasivat kenraalin ylös- ja alasnousua eläintarhan kautta, ja se
vaikutti, että Berndtsson tuli nyt huomatuksi, lemmityksi ja häntä
sanottiin hyväksi toveriksi, jonkinmoista, joka todellakin oli totta,
mutta joka nyt vasta _cum gratia et privilegio_ tunnustettiin,
sittenkuin kenraali oli _imprimatur_'insa hänen luonteellensa, ja
jollei tämäkään olisi tapahtunut, niin kävihän huhu, että hän oli
kihloissa rikkaan Anton'in tyttären kanssa, kyllin hankkiminen hänelle
ystäviä. Nyt huomattiin, että Berndtsson oli sangen "oiva nuorukainen",
"luja ja rehellinen luonteeltansa", "ihminen, jolla oli pää ja sydän
oikeassa paikassa". Sanalla sanottu, tuo ennen huomaamaton luutnantti
tuli kerrassaan sangen huomatuksi personaksi -- ja kaikki tämä
senvuoksi, että luultiin hänen olevan hyvissä kirjoissa -- hölmön luona.
Berndtsson oli liian viisas, ett'ei hän muka olisi huomannut syytä, ja
liiaksi maailman mies, ett'ei hän muka olisi käyttänyt hyödyksensä
tuulenpuuskaa. Hän tiesi, ett'ei hän koskaan tulisi passaatiin ja sen
vuoksi hissasi hän purjeet käyttääksensä, niin hyvin kuin hän taisi,
sitä viuhkaa, joka puhalsi.
Hän kävi siis yhtä usein patruuna Anton'in kuin kenraalin kartanossa.
Koko maailmahan tiesi, että hän oli kihloissa, vaikka se vielä
pidettäisin salassa. Tämä vaikutti, että kuin tuo kunnon patruuna oli
ulkona kaupungilla jossakin seurassa, niin täytyi hänen, niin
perusteellisesti kuin hän tahtoikin alkaa Kaarle XIII:lla, kuitenkin
aina lopettaa pakoitettuna puhumaan luutnantti Berndtsson'ista, ja hän
sai silloin tietää, että hän oli kaikkein oivallisin nuorukainen,
mainio upsieri, ja sellainen ihminen, joka tulevaisuudessa olisi
hyödyttävä synnyinmaatansa.