Mikä Herodes Juudanmaasta! -- Oh, sinä inha, inha maailma! Mies, joka
jo on melkein lahonnut vanhuuttaan, esiintyy nuorena teikarina! Mitä
varomatonta -- hiton nimessä! -- on tuo flaamilainen juopporenttu[9]
keskustelussani äkännyt, kun tuolla tavalla uskaltaa minua ahdistaa?
Niin, hän on tuskin kolmea kertaa ollut seurassani. -- Mitä olisin
hänelle sanonut? -- Säästelin silloin hyvinkin hilpeyttäni; -- taivas
sen minulle anteeksi antakoon! -- Totta tosiaan jätän parlamenttiin
lakiehdotuksen, että miehet on viralta pantava. Miten kostaisin
hänelle? Sillä kostaa minä tahdon, niin totta kuin hänen sisuksensa on
putingista.
(Rouva Virta tulee.)
R. VIRTA.
Rouva Paaso! Olin, totta totisesti, juuri tulossa teille.
R. PAASO.
Ja minä niinikään menossa teille. Te olette niin huononnäköinen.
R. VIRTA.
Sitä en ikänä usko. Voin näyttää, että asia on toisin.
R. PAASO.
Kyllä minusta vain siltä näyttää.
R. VIRTA.
Näyttäköön vain; mutta minä voin näyttää, että asia on toisin. Oi,
rouva Paaso, antakaa nyt hyvä neuvo!
R. PAASO.
No, mikä nyt sitten hätänä, hyvä ihminen?
R. VIRTA.
Oi, ystävä, jos ei olisi noita turhia arveluja, niin voisin päästä
semmoiseen kunniaan, että!
R. PAASO.
Vähät niistä arveluista; ottakaa kunnia vastaan. Mikä on asia? --
Heittäkää koko arvelut! -- Mikä on asia?
R. VIRTA.
Jos tahtoisin mennä hiiteen tämän ijankaikkisen pilkun päällä, niin
voisin tulla ritarilliseksi.
R. PAASO.
Mitä? -- Sen sinä valehtelet. -- Sir Alice Virta! -- Sellaiset
ritarilliset joutuvat pian julkisiksi; ja näin ollen sinun olisi paras
pitää vanha arvonimesi.
R. VIRTA.
Me poltamme tulta keskellä päivää: -- kas tuossa, lue, lue, ja huomaa,
kuinka minä voisin tulla ritarskaksi. -- Tulen aina lihavista miehistä
luulemaan pahinta, niin kauvan kuin minulla on yksikin silmä, millä
voin erottaa toisen mieshaamun toisesta. Ja kuitenkaan hän ei kironnut;
ylisteli vain naisten kainoutta ja moitiskeli niin siivolla ja
sopivalla tavalla kaikkea säädyttömyyttä, että olin vähällä vannoa,
että hänen mielenlaatunsa oli yhtä todellista kuin hänen sanansa; vaan
ne eivät pidä yhtä eivätkä sovi toisiinsa enemmän kuin sadasensimmäinen
psalmi "viheriän hameen" nuottiin. Mikä rajutuuli lieneekään tänne
Windsorin rannikolle paiskannut tuon valaan, jonka on mahassa tiesi
kuinka monta tynnyriä rasvaa? Miten voisin kostaa hänelle? Luulenpa
että olisi parasta tuuditella häntä toiveilla, kunnes hekuman kirottu
tuli on hänet sulattanut hänen omaan ihraansa. -- Oletko koskaan
mokomaa kuullut?
R. PAASO.
Sanasta sanaan samaa; nimet vain, Paaso ja Virta, ovat erilaiset! --
Suureksi lohdutukseksesi tuossa riettauksien sokkelossa esitän sinulle
tässä kirjeesi kaksoisveljen; mutta sinun saa periä ensimmäisenä, sillä
minun, totta totisesti, ei tule koskaan perimään. Lyön vetoa että
hänellä on tuhatmääriä noita kirjeitä -- varmaan enemmänkin -- joissa
on tyhjä tila nimille, ja nämä ovat toista laitosta. Epäilemättä hän ne
vielä painattaa, sillä hänelle on yhdentekevää mitä hän painoonsa
panee, koska tahtoisi siihen meidätkin molemmat. Ennemmin olisin
jättiläisnainen, Pelionin vuori päälläni. Totta totisesti, helpompi on
minun löytää parikymmentä haureliasta toukomettistä kuin yksi siveä
mies.
R. VIRTA.
Kas vain, aivan samaa: käsiala sama, sanat samat! Mitä hän meistä
ajattelee?
R. PAASO.
Sitä tosiaankaan en tiedä; mutta vähällä on etten rupee napisemaan omaa
siveyttäni vastaan. Minun täytyy kohdella itseäni kuin henkilöä, johon
en vielä laisinkaan ole tutustunut; sillä varmaankaan, jos hän ei olisi
minussa havainnut piirrettä, jota en itsekään tunne, hän ei olisi minua
sellaisella raivolla vallannut.
R. VIRTA.
Sanotko: vallannut? Mutta minä hänet kannella pysytän, se on varma.
R. PAASO.
Niin minäkin; jos hän laivanluukulleni pääsee, niin en enää koskaan
mene merille. Meidän pitää kostaa hänelle, määrätä yhtymispaikka, antaa
hänen mieliteolleen hiukan toivon haametta ja houkutella häntä
kauniilla viivytyksen syötillä, kunnes hän on Sukkanauhan isännälle
hevosensa pantannut.
R. VIRTA.
Minä olen valmis vaikka mihinkä koiruuteen häntä kohtaan, kunhan se
vain ei tahraa maineemme puhtautta. Oi, jos mieheni saisi nähdä tuon
kirjeen! Siitä hänen luulevaisuutensa saisi ikipäiviksi ravintoainetta.
R. PAASO.
Katsos, tuossa hän tulee, ja minun hyvä mieheni myöskin; hänestä on
luulevaisuus yhtä kaukana, kuin minusta sen aiheuttaminen, ja se
kaukaisuus on, toivoakseni, ääretön.
R. VIRTA.
Onnellinen vaimo sinä!
R. PAASO.
Pitäkäämme yhteistä juonta tuota rasvaista ritaria vastaan. Tule tänne.
(Vetäytyvät peremmälle.)
(Virta, Pistooli, Paaso ja Nym tulevat.)
VIRTA.
Toivon, ettei niin ole laita.
PISTOOLI.
Mut toivo joskus vainuton on koira; Sir John sun vaimoasi katselee.
VIRTA.
Ei, vaimoni ei ole enää nuori.
PISTOOLI.
Hän valtaa ylhät, halvat, rikkaat, köyhät,
Nuoret ja vanhat; kaikki kelpaa, Virta;
Hän moskaa rakastaa; siis varo, Virta!
VIRTA.
Rakastaisiko vaimoani?
PISTOOLI.
Tulena maksa.[10] Torju taikka karkaa,
Kuin Don Actaeon, hurtat kintereillä.[11]
Oh, iljettävä sana!
VIRTA.
Mikä sana?
PISTOOLI.
He, sarvi. Hyväst'! Auki silmät! Varo!
Näet, öisin varkaat liikkuu; varo, varo,
Ennenkuin suvi saa ja käki kukkuu. --
Mars matkaan, herra korpraal Nym! -- Te, Paaso,
Hänt' uskokaa, hän puhuu järkeä.
(Menee.)
VIRTA.
Odotahan vain! Kyllä siitä selvän otan.
NYM (Paasolle.)
Ja se on totta; minun humöörini ei ole valehdella. Hän on minua
loukannut muutamassa humöörissä; minunhan se piti viedä vaimollenne se
humööri-kirje; mutta minulla on miekka, ja se puree, jos siksi tulee.
Hän rakastaa vaimoanne, lyhyestä tärkimpään. Nimeni on korpraali Nym;
minä sen sanon ja takaan että se on totta; -- nimeni on Nym, ja
Falstaff rakastaa vaimoanne. -- Ajöö! Minä en rakasta sitä leipä- ja
juustohumööriä, ja se on sen asian humööri. Ajöö!
(Menee.)
PAASO.
Sen asian humööri, hän sanoi; sepä mies pelottaa humöörin ihan pois
järjiltään.
VIRTA (syrjään).
Minä haen käsiini sen Falstaffin.
PAASO (syrjään).
En ole ikänäni kuullut noin pitkäpiimäistä ja teeskentelevää lörppöä.
VIRTA (syrjään).
Jos siitä saan vihiä, niin -- hyvä!
PAASO (syrjään).
En usko tuollaista kiinalaista,[12] vaikka itse seurakunnan pappi
vakuuttaisi hänet kunnialliseksi mieheksi.
VIRTA (syrjään).
Se oli kelpo ja älykäs mies; hyvä!
PAASO.
Kas vain, Kaisa!
R. PAASO.
Minne menet, Yrjö? -- Kuulehan toki!
R. VIRTA.
Mikä sua vaivaa, rakas Franssu? Miksi olet niin melankollinen?
VIRTA.
Minäkö melankollinen? En ole melankollinen. -- Mene sinä kotiin, mene.
R. VIRTA.
Totisesti, sinulla on taas joitakin houreita päässäsi. -- Lähdettekö
pois, rouva Paaso?
R. PAASO.
Lähden. -- Tulethan kotiin päivälliselle, Yrjö? -- (Syrjään rouva
Virralle.) Katsos, kuka tuossa tulee! Hänestä saamme sananviejän sille
surkealle ritarille.
R. VIRTA.
Niin oikein; häntä minäkin ajattelin; hän on siihen omansa.
(Rouva Reipas tulee.)
R. PAASO.
Tulitte varmaan tervehtimään tytärtäni Annaa?
R. REIPAS.
Niin tietysti. Ja kuinka nyt jaksaa se hyvä neiti Anna?
R. PAASO.
Tulkaa mukaan, niin saatte nähdä. Hauskaa olisi puhella hetkinen
kanssanne.
(Rouva Paaso, rouva Virta ja rouva Reipas menevät.)
PAASO.
No, herra Virta?
VIRTA.
Kuulittehan mitä se mies sanoi minulle, vai mitä?
PAASO.
Kuulin; ja kuulittehan te mitä se toinen sanoi minulle?
VIRTA.
Luuletteko, että heissä on totuus?
PAASO.
Hirteen koko roistot! Minä en usko, että hän sitä julkeisi; mutta nuo
miehet, jotka häntä syyttävät aikeista vaimojamme kohtaan, ovat
juhtapari hänen virkaheittoja palvelijoitaan; oikeita riiviöitä, nyt
kun ovat ilman paikkaa.
VIRTA.
Olivatko nuo hänen palvelijoitaan?
PAASO.
Olivat tietystikin.
VIRTA.
Mutta ei asia minua siltä sen paremmin miellytä. -- Asuuko hän
Sukkanauhassa!
PAASO.
Asuu tietystikin. Jos hän rupee minun vaimoani miellyttelemään, niin
jätän eukon rentonaan hänelle. Mitä hän muuta häneltä saa kuin purevia
sanoja, se tulkoon minun päähäni.
VIRTA.
En minäkään vaimoani epäile; mutta ilkeätä olisi nähdä heidät yhdessä.
Mieskin voi olla liiaksi luottavainen, ja minä en tahtoisi mitään
päähäni. Minä en niinkään voi rauhoittua.
PAASO.
Kas, tuossa tulee se suupaltti Sukkanauhan isäntä. Hänellä on joko
viinaa kallossa tai rahaa kukkarossa| kun on noin mielihyvillään. --
Mitä kuuluu, hyvä isäntä?
(Ravintolan isäntä ja Höllönen tulevat.)
ISÄNTÄ.
No, julkupukari! Sinä olet aatelismies. -- Hidalgo-rauhatuomari, sanon
minä!
HÖLLÖNEN.
Tulen, isäntä hyvä, tulen. -- Hyvää iltaa, kymmenesti hyvää iltaa,
herra Paaso! Herra Paaso, tuletteko kanssamme? Meillä on pieni kepponen
tekeillä.
ISÄNTÄ.
Sano se hänelle, hidalgo-rauhatuomari, sano se hänelle, julkupukari.
HÖLLÖNEN.
Niin, täällä on kaksintaistelu tekeessä walesilaisen papin, sir Hughin,
ja ranskalaisen tohtorin, Cajuksen, välillä.
VIRTA.
Hyvä Sukkanauhan isäntä, saanko vähän puhua kanssanne?
ISÄNTÄ.
Mitä tahdot sinä, julkupukari?
(Menevät syrjään.)
HÖLLÖNEN (Paasolle). Tuletteko mukaan katsomaan? Iloinen isäntämme on
mitannut heidän miekkansa ja, luulemma, haastanut heidät kummankin eri
paikkaan; sillä uskokaa pois, pastorin kanssa ei, kuulemma, ole hyvä
leikitellä. Kuulkaa, kerron teille, mikä kepponen meillä on tekeillä.
ISÄNTÄ.
Eihän sinulla vain liene mitään velkajuttua ritariani vastaan, sinä
kavalieri-kuntini?
VIRTA.
Ei, totta totisesti; mutta tarjoan teille pullollisen kuumaa sektiä,
jos hankitte minulle pääsyn hänen luokseen ja sanotte hänelle, että
nimeni on Ojanen; noin vain pilan vuoksi.
ISÄNTÄ.
Tuohon käteen, pukari! Hankin sinulle sisäänmenon ja ulospääsyn; --
sanoinko oikein? -- Ja nimesi on oleva Ojanen. Se on hauska ritari. --
Joko tulette, topra herrat?
HÖLLÖNEN.
Tulen minä, isäntä hyvä.
PAASO.
Olen kuullut, että tuo ranskalainen on oikea miekkataituri.
HÖLLÖNEN.
Joutavia! Ymmärrän minäkin vähän niitä asioita. Nykyaikaan niillä on
asennot ja hyökkäykset ja väistöt ja tiesi mitä kaikkia; mutta
sydämmestä kaikki riippuu, herra Paaso; tässä sen on paikka, tässä.
Muistan niitä aikoja, jolloin pitkällä miekallani olisin pannut teidät
kaikki neljä vahvaa miestä kippaamaan kuin rotanpoikaset.
ISÄNTÄ.
No, pojat, no! Joko tallustetaan?
HÖLLÖNEN.
Kyllä minä tulen. Hauskempi olisi nähdä heidän toraavan kuin
tappelevan.
(Isäntä, Höllönen ja Paaso menevät.)
VIRTA.
Vaikka Paaso onkin suruton narri ja niin lujasti luottaa vaimonsa
heikkouteen, niin kuitenkaan en minä voi niin hevin luulojani heittää.
Vaimoni oli hänen seurassaan Paason talossa, ja mitä he siellä tekivät,
sitä ei ole niin helppo tietää. No niin, minun täytyy saada asiasta
selko, teeskentelemällä aion peijata kiinni sen Falstaffin. Jos löydän
vaimoni uskolliseksi, niin ei ole vaivani hukkaan mennyt; jos on
toisin, niin on vaiva hyvin käytetty.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Huone Sukkanauha-ravintolassa.
(Falstaff ja Pistooli tulevat.)
FALSTAFF.
En, en penniäkään sinulle lainaa.
PISTOOLI.
Siis maailma mun olkoon osterini,
Jonk' avaan miekallani. --
Takaisin maksan summan tavarassa.
FALSTAFF.
Ei, ei penniäkään! Olen suvainnut sen, että olet luottoni pannut
pantiksi; olen jo kolme kertaa häkittänyt hyviä ystäviäni pelastamaan
sinut ja tuon juhtakumppanisi Nymin, -- muuten olisitte saaneet häkin
takaa kurkkailla kuin pari kaksoisbabiaania. Olen jo helvetin oma, kun
ylimysystävilleni olen vannonut, että olette muka hyviä sotureita ja
kelpomiehiä; ja kun Pirjo rouva kadotti viuhkansa kahvan, niin vakuutin
kunniasanallani, ettet sinä sitä varastanut.
PISTOOLI.
Saithan siitä osasi: kokonaista viisitoista penniä.
FALSTAFF.
Se oli oikeus ja kohtuus, sinä konna, oikeus ja kohtuus. Luuletko, että
minä ilmaiseksi panen sieluni alttiiksi? Sanalla sanoen, älä roiku enää
niskoillani: minä en ole sinun hirsipuusi. Mene! Lyhyt veitsi ja
kansantungos; -- mene säteriisi Lutkalaan, mene! -- Et tahdo kirjettäni
toimittaa perille, senkin konna! -- vetoat kunniaasi! Haa! sinä senkin
pohjaton alhaisuus! Täysi työ on tässä itselläni pitää oma kunniani
säntillään. Minun, minun, minun itseni täytyy toisinaan työntää
jumalanpelkoni vasempaan, kääriä kunniani puutokseni vaippaan ja
koukutella, vaania ja veijailla; ja sitte vielä sinä, senkin konna,
tahdot rääsysi, villikissankatseesi, kapakkajuorusi ja karkeat
hollitupavalasi kätkeä kunniasi suojavarustuksiin! Eikö niin, vai mitä?
PISTOOLI.
Ma kadun; muuta miehelt' et voi pyytää.
(Roopetti tulee.)
ROOPETTI.
Herra, täällä eräs rouva tahtoo teitä puhutella.
(Rouva Reipas tulee.)
R. REIPAS.
Hyvää huomenta, armollinen herra.
FALSTAFF.
Hyvää huomenta, rouvaseni.
R. REIPAS.
Ei ihan niin, teidän armonne luvalla.
FALSTAFF.
No, tyttöseni sitten.
R. REIPAS.
Se olen, sen vannon, niin totta kuin äitini se oli sinä hetkenä, jona
minä tulin maailmaan.
FALSTAFF.
Joka vannoo, sitä uskon. Mitä minusta tahdot?
R. REIPAS.
Suvaitsisin sanoa pari sanaa teidän armollenne.
FALSTAFF.
Vaikka pari tuhatta, kaunis nainen; minä suvaitsen sinua kuulla.
R. REIPAS.
Täällä on eräs rouva Virta, teidän armonne; -- pyydän, tulkaa vähän
lähemmäksi tänne. -- Minä itse asun herra tohtori Cajuksen tykönä.
FALSTAFF.
Hyvä! Jatka! Rouva Virta, sanot, --
R. REIPAS.
Siinä olette ihan oikeassa, teidän armonne; mutta olkaa hyvä, teidän
armonne, vähän lähemmäksi tänne.
FALSTAFF.
Vakuutan, että kukaan ei meitä kuule: omaa väkeä vain, omaa väkeä.
R. REIPAS.
Niinkö? Taivas heitä siunatkoon ja tehköön heidät palvelijoikseen!
FALSTAFF.
No niin: rouva Virta, -- mitä hänestä?
R. REIPAS.
Ah, herra, hän on hyvä luontokappale. Hyväinen taivas, te olette,
teidän armonne, aika velikulta. No, no, taivas anteeksi antakoon teille
ja meille kaikille, sitä rukoilen.
FALSTAFF.
Rouva Virta; -- no siis: rouva Virta, --
R. REIPAS.
No niin, lyhyestä tärkimpään. Te olette pannut hänet niin hulluun
myllyyn, että on vallan ihme ja kumma. Kaikista paras hoviherra, kun
hovi täällä Windsorissa luseerasi, ei olisi voinut panna häntä niin
hulluun myllyyn. Ja kuitenkin niissä oli ritareita ja loordeja ja
aatelismiehiä, ja kaikilla kuomivaunut; niin, totta totisesti, vaunut
toistensa jälkeen, kirje toisensa jälkeen, lahja toisensa jälkeen; ja
haiskahtivat niin hyvälle -- pelkkää myskiä kaikki! -- ja kahisivat,
totta totisesti, silkissä ja kullassa; ja semmoiset valiosanat ja
semmoiset viinit ja sokerit, kaikkein parasta ja sominta sorttia, että
niillä olisi voinut voittaa vaikka minkä naisen sydämmen; ja, totta
totisesti, hän ei heihin edes vilkaissut. -- Itse olisin voinut saada
kaksikymmentä enkeliä tänä aamuna; mutta minä annan palttua koko
enkeleille, jos ne on semmoista sorttia, kuin sanotaan, ja jos ei
kaikki käy kunniallisesti; -- ja, totta totisesti, he eivät saaneet
häntä senkään vertaa suostumaan, että olisi ryypäissyt samasta
pikarista kuin kaikkein plookin heistä; ja kuitenkin niissä oli
kreivejä, vieläpä henkivartijoitakin;[13] mutta, totta totisesti, se
kaikki on hänestä yhtä.
FALSTAFF.
Mutta mitä sanoo hän minusta? Lausu lyhyesti, hyvä Mercuriani.
R. REIPAS.
Niin, hän on saanut kirjeenne, josta hän teitä kiittää
tuhatkertaisesti; ja hän antaa teille tiedoksi, että hänen miehensä
on poissa kotoa kymmenen ja yhdentoista välillä.
FALSTAFF.
Kymmenen ja yhdentoista?
R. REIPAS.
Niin, ihan niin; ja silloin, hän sanoo, voitte tulla katsomaan sitä
kuvaa -- tiedättehän; Virta, hänen miehensä, ei ole silloin kotoisalla.
Ah! Sillä rouva-kullalla ei ole hauskat päivät sen miehen kanssa; hän
se on oikea mustasukka; sillä sydänkäpysellä on oikein koiran päivät
hänen kanssaan.
FALSTAFF.
Kymmenen ja yhdentoista! -- Viekää hänelle terveiseni, rouva; tulen
täsmälleen.
R. REIPAS.
No sepä kilttiä. Mutta minulla on vielä toinenkin komisjooni teidän
armollenne: rouva Paaso myöskin lähettää teille herttaiset terveisensä;
ja sallikaa minun kuiskata korvaanne, että hän on niin hevelin siivo ja
kunnon vaimo, vaimo -- sen sanon teille -- joka lukee aamu- ja
ehtoorukouksensa siinä kuin joku toinenkin Windsorissa, olkoon kuka
tahansa; ja hän käski minun sanoa teidän armollenne, että hänen
miehensä on harvoin kotoa poissa, mutta hän toivoo että vielä se aika
tulee. En ole ikänäni nähnyt naista niin pikeentynyttä mieheen; luulen
tosiaankin että te käytätte noitatemppuja, niin, totta totisesti.
FALSTAFF.
Ehkä, siitä saat olla varma; viehättävien puolieni tenhovoimaa
lukuunottamatta, en laisinkaan käytä taikatemppuja.
R. REIPAS.
Jumala teitä siunatkoon siitä!
FALSTAFF.
Mutta kuulehan, sano minulle yksi asia: onko Virran vaimo ja Paason
vaimo kertoneet toisilleen että minua rakastavat?
R. REIPAS.
Se vasta olisi hullua, totta totisesti! -- Ei, niin Jumalalta
hyljättyjä he eivät toki ole, toivon ma; -- sepä olisi kolttonen, totta
totisesti! Mutta rouva Paaso pyytäisi, että lähettäisitte hänelle pikku
kantapoikanne, kaikin mokomin; hänen miehellään on ihmeellinen kimma
tuohon pikku poikaan; ja, totta totisesti, herra Paaso on kunnon mies.
Ei ole yhdelläkään vaimolla Windsorissa parempia päiviä kuin sillä
rouvalla: tekee mitä tahtoo, sanoo mitä tahtoo, ottaa kaikki, maksaa
kaikki, menee maata milloin lystää, nousee milloin lystää; kaikki
niinkuin tahtoo; ja totisesti hän sen ansaitseekin, sillä jos
Windsorissa on hyvää vaimoa, niin kyllä hän se on. Teidän täytyy
lähettää hänelle kantapoikanne, siinä ei auta mikään.
FALSTAFF.
Kyllä sen teen.
R. REIPAS.
No niin, teette sen siis! Ja, nähkääs, hän voi tulla ja mennä ja kulkea
teidän molempien väliä; ja joka tapauksessa tulee teillä olla
tunnussana, että tiedätte toistenne ajatukset ja ettei poika niistä saa
vihiä, sillä ei ole hyvä, että lapset saavat tietää mistään pahuudesta;
vanhemmat ihmiset, nähkääs, ovat hienon-varovaiset, niinkuin sanotaan,
ja tuntevat maailman.
FALSTAFF.
Hyvästi! Puhu puolestani kummallekin. Tuossa on kukkaroni; jään
sittekin sinulle velkaan. -- Poika, mene tämän rouvan kanssa.
(Rouva Reipas ja Roopetti menevät.)
Nämä uutiset panevat pääni pyörälle.
PISTOOLI.
Tuo lutka Cupidon on postilaiva. --
Purjeita lisää! Jälkeen! Ylös suojus!
Lauk! Mun on saalis, tai sen vieköön meri!
(Menee.)
FALSTAFF.
Mitä meinaat, vanha Hannu? Onnea matkaan! Panen vastedes enemmän arvoa
vanhaan ruhoosi, kuin tähän saakka. Vieläkö sinuakin vilkistellään!
Sinäkö, joka olet niin paljon rahaa menettänyt, sinäkö rupeat nyt
voittajaksi? Hyvä ruho, kiitos sulle? Sanokoot vain, että se on jykevää
tekoa; kunhan se vain on hyvin tehty, vähät muusta.
(Bardolph tulee.)
BARDOLPH.
Sir John, tuolla alhaalla on eräs herra Ojanen, joka mielellään
tahtoisi teitä puhutella ja tutustella kanssanne; ja lähettää teidän
armollenne vähän sektiä aamujuomaksi.[14]
FALSTAFF.
Ojanenko hänen nimensä?
BARDOLPH.
Niin, herra.
FALSTAFF.
Kutsu hänet sisään. (Bardolph menee.) Terve-tulleet ovat sellaiset
ojaset, joista tämmöistä juomaa vyöryy. -- Ahaa, rouva Virta ja rouva
Paaso, nytkös olette verkossani? Eteenpäin mars! Hurraa!
(Bardolph tulee ja Virta valepukuisena.)
VIRTA.
Herran rauha!
FALSTAFF.
Jumal' antakoon! Tahdotteko minua puhutella?
VIRTA.
Rohkenen näin muitta mutkitta tunkeutua seuraanne.
FALSTAFF.
Terve tulemastanne! Mitä suvaitsette? -- Poistu, viinuri!
(Bardolph menee.)
VIRTA.
Olen mies, joka olen paljon eläissäni hurvitellut. Nimeni on Ojanen.
FALSTAFF.
Hyvä herra Ojanen, haluan saada lähemmin tutustua teihin.
VIRTA.
Niinikään minä teihin, hyvä herra John; en suinkaan ollakseni teille
vastukseksi, sillä minun tulee teille huomauttaa, että minulla
luullakseni on enemmän rahaa lainata pois kuin teillä; ja se
on tavallaan antanut minulle rohkeutta näin sopimattomaan
tungeskelemiseen, sillä sanotaanhan, että, kun raha käy edellä, on
kaikki tiet auki.
FALSTAFF.
Niin, herra, raha on hyvä soturi, se raivaa itselleen tien.
VIRTA.
Se on totta; ja tässä olisi minulla pussillinen rahaa, joka on vaivaksi
minulle. Jos tahdotte auttaa minua sitä kantamaan, sir John, niin
ottakaa kaikki taikka puolet siitä hyvästä, että taakkani kevennätte.
FALSTAFF.
En tiedä, herra, millä minä olen ansainnut kunnian tulla teidän
kuormankantajaksenne.
VIRTA.
Sen sanon teille, herra, jos vain suvaitsette minua kuulla.
FALSTAFF.
Puhukaa, hyvä herra Ojanen; olen iloinen, jos saan teitä palvella.
VIRTA.
Hyvä herra, kuulen että olette lukenut mies -- sanon lyhyesti
sanottavani -- ja olen jo kauan teidät tuntenut, vaikk'ei minulla ole
ollut sen verran tilaisuutta kuin halua päästä teidän tuttavuuteenne.
Ilmaisen teille erään asian, vaikka sillä tosin tuon liiaksi julki oman
heikkouteni; mutta, hyvä herra John, jos toisen silmänne käännätte
minun tyhmyyksiini, jotka näin teille paljastan, niin luokaa toinen
omien tyhmyyksienne rekisteriin, jotta pääsisin asiasta sitä
helpommilla nuhteilla, kuin itse tiedätte miten helppoa on tällaisiin
vikoihin joutua.
FALSTAFF.
Hyvä, hyvä, herraseni; jatkakaa.
VIRTA.
Täällä kaupungissa asuu eräs rouvasihminen; hänen miehensä nimi on
Virta.
FALSTAFF.
No niin, herraseni.
VIRTA.
Olen kauan häntä rakastanut ja, totta totisesti, paljon hänen tähtensä
kuluttanut; seurannut häntä hassahtavalla huomaavaisuudella; etsinyt
tuhkatiheään tilaisuuksia tavatakseni häntä; kalliisti maksanut
pienimmänkin tilapään saadakseni vain vilaukselta häntä nähdä; enkä
ainoastaan hänelle ostanut kalliita lahjoja, vaan muitakin runsaasti
lahjonut saadakseni tietää mitä lahjoja hän haluaisi. Sanalla sanoen;
olen vainonnut häntä niin kuin rakkaus on minua vainonnut, se on,
kaikkien tilaisuuksien lentoneuvoilla; mutta minkä palkan lienenkin
ansainnut, joko lemmestäni tai kuluistani, sen vaan tiedän, etten
mitään palkkaa ole saanut, jos ei kokemus ole kullan arvoista; sillä
sitä olen saanut tavattomasta hinnasta, ja se on minulle opettanut
tämän muistosäkeen:
Kuin varjo rakkaus pakenee, kun rikkaus sitä vainoo;
Jos vainoat, se pakenee, jos pakenet, se vainoo.
FALSTAFF.
Eikö hän koskaan ole antanut teille mitään hyvityksen lupausta?
VIRTA.
Ei koskaan.
FALSTAFF.
Oletteko koskaan häntä ahdistanut siinä mielessä?
VIRTA.
En koskaan.
FALSTAFF.
Minkä laatuinen on siis rakkautenne ollut?
VIRTA.
Kuin kaunis huone, toisen miehen maalle rakennettu: niin että olen
menettänyt rakennukseni, kun erehdyin rakennuspaikasta.
FALSTAFF.
Ja missä tarkoituksessa minulle tämän kaiken ilmoitatte?
VIRTA.
Sen kun olen teille sanonut, niin olen sanonut teille kaikki. Jotkut
sanovat, että, vaikka hän tekeytyy uskolliseksi minulle, hän kuitenkin
toisin paikoin menee niin pitkälle iloisuudessaan, että siitä syntyy
pahoja jälkipuheita. Ja nyt, sir John, nyt tulen ehdotukseni ytimeen:
te olette aatelismies, teillä on erinomainen kasvatus, ihmeteltävä
kaunopuheliaisuus, ylhäisiä tuttavuuksia, te olette virkamiehenä ja
ihmisenä arvossa pidetty ja monenmoisista ansioistanne soturina,
hovimiehenä ja oppineena yleisesti suosittu.
FALSTAFF.
Oo, hyvä herra!
VIRTA.
Uskokaa pois, sillä tiedättehän sen itse. -- Tuossa on rahaa; käyttäkää
sitä, käyttäkää sitä; käyttäkää vielä enemmänkin; käyttäkää koko
omaisuuteni, kun vain annatte minulle vastavuoroon niin paljon
ajastanne, kuin tarvitaan rouva Virran siveyden lemmekkääseen
valloittamiseen. Käyttäkää kosiskelutaitoanne, suostutelkaa häntä
itseenne; jos sitä kukaan voi, niin te sen voitte siinä kuin joku
toinenkin.
FALSTAFF.
Olisiko teidän tuliselle lemmenkiihkollenne siitä mitään hyvää, että
minä voittaisin sen, mitä itse halaatte? Minusta te määräätte
itsellenne sangen nurinpuolisen parannuskeinon.
VIRTA.
Mutta käsittäkäähän mitä tarkoitan. Hän elää niin turvallisena
kunniansa puhtaudessa, että sydämmeni turmelus ei tohdi näyttäytyä; hän
on liian helottava suoraan katseltavaksi. Jos olisi hallussani jokin
havainto, kun häntä lähestyn, niin olisi toiveillani esimerkki ja
todistus, millä suositella itseään. Voisin silloin hänet karkoittaa
noista hänen siveytensä, maineensa, aviolupauksensa ja tuhansien muiden
puolustuskeinojansa varustuksista, jotka nyt ovat vahvana vastassani.
Mitä sanotte siitä, sir John?
FALSTAFF.
Herra Ojanen, ensiksi rohkenen ottaa rahanne; sitten antakaa minulle
kätenne; ja lopuksi, niin totta kuin olen aatelismies, niin saatte, jos
tahdotte, Virran vaimon haltuunne.
VIRTA.
Oi, hyvä herra!
FALSTAFF.
Saatte, minä sen sanon.
VIRTA.
Ei raha ole esteenä, sir John, ei sitä tarvis säästää.
FALSTAFF.
Ei rouva Virta ole esteenä, herra Ojanen, ei häntä tarvis säästää. Hän
on itse -- sen voin teille sanoa -- tilannut minut luokseen; juuri kun
te tulitte, niin hänen apurinsa, hänen välijuoksiaimensa läksi täältä;
sanon, että kello kymmenen ja yhdentoista välissä olen hänen luonaan,
sillä siihen aikaan hänen miehensä, se kirottu mustasukkainen kanalja,
on tiessään. Tulkaa luokseni illalla, niin saatte kuulla, kuinka on
käynyt.
VIRTA.
Tuttavuutenne on oikein siunaus minulle. Tunnetteko tuon Virran, hyvä
herra?
FALSTAFF.
Hirteen se köyhä sarvipää saatana! En häntä tunne; -- kuitenkin teen
väärin, kun sanon häntä köyhäksi. Sanotaan että sillä mustasukkaisella
aisankannattajalla on rahaa kuin roskaa; sen vuoksi hänen vaimonsa
onkin niin viehättävä minun silmissäni. Käytän häntä avaimena tuon
sarvipään kassakaappiin, ja siellä aion elojuhlaani viettää.
VIRTA.
Hyvä olisi, jos tuntisitte tuon Virran, että voisitte karttaa häntä,
jos hänet näkisitte.
FALSTAFF.
Hirteen senkin poroporvarillinen voinaama! Mulkoilen häneltä järjen
päästä; aisoissa pidän häntä sauvallani, se on häilyvä hänen sarviensa
päällä kuin ilmaraana: -- saat nähdä, ystävä Ojanen, kuinka minä sitä
moukkaa pitelen, ja maata sinä saat hänen vaimonsa kanssa. -- Tule
varhain tänä iltana luokseni. -- Virta on konna, ja minä hänen
arvonimeään vielä täydennän; sinä, herra Ojanen, saat puhutella häntä
konnaksi ja aisankannattajaksi. -- Tule varhain illalla luokseni.
(Menee.)
VIRTA.
Mikä kirottu epikurolainen riiviö! -- Sydämmeni on harmista haljeta.
-- Sano nyt, onko tämä ennenaikaista mustasukkaisuutta! Vaimoni on
hänelle lähettänyt sanan, aika on määrätty, kaupat tehty. Kuka olisi
voinut mokomaa ajatellakaan? -- Oh, uskoton vaimo on koko helvetti!
Aviovuoteeni häväistään, raha-arkkuni pannaan tyhjäksi, hyvä nimeni
jyrsitään rikki; eikä siinä kyllä, että minun täytyy kärsiä tämä
kunnoton häväistys, vaan minun pitää vielä lisäksi ottaa vastaan
häijyjä haukkumanimiä saman miehen suusta, joka minua näin on
häväissyt. Ja mitä nimiä ja nimityksiä! -- Amaimon kuuluu hyvältä,
Lucifer hyvältä, Barbason hyvältä, ja kuitenkin ne ovat perkeleen
arvonimiä, pahojen henkien nimityksiä; mutta aisankannattaja! sarvipää
aisankannattaja! Itse paholaisella ei ole sellaista nimeä. -- Paaso on
aasi, suruton aasi; hän tahtoo uskoa vaimoonsa, ei tahdo olla
mustasukkainen. Mutta ennen minä uskon hollantilaiselle voini,
walesilaiselle pastori Hughille juustoni, irlantilaiselle viinapulloni
tai varkaan hoitoon säisyn ruunani, kuin uskon vaimoni omaan haltuunsa;
silloin hän haaveilee, hautoo ja keksii jos jotakin; ja mitä he ovat
päähänsä saaneet, se on tapahtuva; vaikka sydän halkeisi, se on
tapahtuva. Jumalalle kiitos mustasukkaisuudestani! -- Yksitoistahan oli
määräaika; minä ennätän heidät, riistän naamarin vaimoni kasvoilta,
kostan Falstaffille ja nauran Paasoa. Teen sen heti; parempi kolme
tuntia ennen aikaa kuin minuutti liian myöhään. Hyi, hyi, hyi!
Aisankannattaja! Aisankannattaja!
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Windsorin puisto.
(Cajus ja Rugby tulevat.)
CAJUS.
Jack Rugby!
RUGBY.
Herra tohtori!
CAJUS.
Mike ole kello, Jack?
RUGBY.
Se hetki on jo mennyt, jolloin pastori Hugh lupasi saapua.
CAJUS.
Hen ole pelasta hene seelu, kun ei on tule; hen ole rukoilla hyvest
hene raamattu, kun ei on tule. _Parbleu_, Jack Rugby, hen ole jo
koollut, jos hen tule.
RUGBY.
Hän on ovela, herra tohtori; hän tietää että teidän armonne löisi hänet
kuoliaaksi, jos hän tulisi.
CAJUS.
_Parbleu!_ Silli ei on niin koollut, kuin mine löö hene kooljaks.
Otta sinu meekka, Jack, mine neyte sinu, kuinka mine löö hene kooljaks.
RUGBY.
Voi, hyvä tohtori, minä en osaa miekkailla.
CAJUS.
Kanalj, otta sinu meekka!
RUGBY.
Heretkää! Tässä tulee ihmisiä.
(Isäntä, Höllönen, Laihanen ja Paaso tulevat.)
ISÄNTÄ.
Herran rauha, julku-tohtori!
HÖLLÖNEN.
Nöyrin palvelijanne, herra tohtori Cajus![8]
PAASO.
Mitä kuuluu, hyvä herra tohtori!
LAIHANEN.
Hyvää huomenta, hyvä herra!
CAJUS.
Mite te kaikki, yks, kaks, kolm, neli, teke teell?
ISÄNTÄ.
Tulimme näkemään, kuinka sinä miekkailet, kuinka hyökkäät, kuinka
väistät, kuinka olet milloin täällä, milloin tuolla, näkemään kaikki
nuo puntot, stoccatot, reversat, distantet, montantet. Onko hän
kuollut, minun etiopialaiseni? Onko hän kuollut, minun Francisconi?
Haa, sinä pukari! Mitä sanot sinä, Aesculapius? sinä, Galenus? sinä,
seljansydän? Onko hän kuollut, minun virtsapukarini? Onko hän kuollut?
CAJUS.
_Parbleu!_ Se tyhme pappi ole kaike suurema emme, mike ole maa
peell; ei neytte hene kasvot.
ISÄNTÄ.
Sinä olet kastilialainen,[15] kuningas Urinal! Kreikan valtakunnan
Hektor, sinä vanha poika!
CAJUS.
Mine pyyde te todista ett mine on vartto hent kuus, seitseme, kaks,
kolm tunti ja hen ei on tule.
HÖLLÖNEN.
Hän on valinnut viisaamman osan, herra tohtori: hän on sielun tohtori,
ja te olette ruumiin tohtori; jos nyt tappelette, niin iskette
kumpainenkin omaa ammattianne vasten partaa. Eikö totta, herra Paaso?
PAASO.
Herra Höllönen, olette itse ollut aika tappelupukari, vaikka nyt olette
rauhan mies.
HÖLLÖNEN.
Hitto olkoon, herra Paaso, vaikka nyt olen vanha ja rauhan mies, niin
kutkuttaa vielä sormiani, kun näen paljaan miekan. Vaikka olemmekin
rauhatuomareita ja tohtoreita ja kirkonmiehiä, herra Paaso, niin on
meissä sentään vielä hitunen nuoruuden suolaa; me olemme vaimosta
syntyneet, herra Paaso.
PAASO.
Totta, totta, herra Höllönen.
HÖLLÖNEN.
Se on niinkuin olla pitää, herra Paaso. -- Herra tohtori Cajus, minä
olen tänne tullut hakemaan teitä kotiin. Minä olen valan tehnyt
rauhatuomari, ja te olette viisas lääkäri, ja sir Hugh on viisas ja
suvaitseva sielunpaimen. Teidän täytyy tulla kanssani, herra tohtori.
ISÄNTÄ.
Anteeksi, kundi rauhantuomari: -- sananen teille, _monsieur_
vedenkuurnitsija!
CAJUS.
Vedekuurnitsa? Mite se ole?
ISÄNTÄ.
Vedenkuurnitsija on meidän kielellä sama kuin urhollinen, sinä pukari.
CAJUS.
_Parbleu_, mine ole ykte vedekurnitsa kuin se engelsman. -- Se
koiranen pappi kanalj! _parbleu_, mine löö hene korva pois.
ISÄNTÄ.
Hän sinua kuranssaa hyvänpäiväisesti, sinä pukari!
CAJUS.
Kuranssa! Mite se ole?
ISÄNTÄ.
Se merkitsee, että hän antaa sinulle hyvitystä.
CAJUS.
_Parbleu_, mine takto se nekde, ett hen minu kuranssa;
_parbleu_, mine takto se niin.
ISÄNTÄ.
Ja minä hänet siihen pakotan, muuten korjatkoon luunsa.
CAJUS.
Mine kiite sinu siit.
ISÄNTÄ.
Ja vielä muutakin, sinä pukari. -- (Hiljaa toisille.) Mutta ensin, te.
herra kundi, ja te, herra Paaso ja samalla muotoa te, kavalieri
Laihanen, menkää kaupungin kautta Fragmoreen.
PAASO.
Sir Hugh on siellä, niinkö?
ISÄNTÄ.
On; tutkikaa, millä tuulella hän on; minä tuon tohtorin sinne peltojen
poikitse. Onko hyvä näin?
HÖLLÖNEN.
Sen me teemme.
PAASO, HÖLLÖNEN ja LAIHANEN.
Hyvästi, hyvä herra tohtori!
(Paaso, Höllönen ja Laihanen menevät.)
CAJUS.
_Parbleu_, mine löö kooljaks se pappi, hen puhu tuhmeliini poolest
miss Anna Paaso tykön.
ISÄNTÄ.
Hän joutaa kuolla. Mutta ensin pistä tuppeen hätäisyytesi, vala kylmää
vettä sapellesi. Tule kanssani tuosta vainion poikitse Fragmoren
kautta; vien sinut erääseen maataloon, missä neiti Anna Paaso on
kestissä; ja missä voit kosia häntä. Osasinko oikein? Onko hyvä näin?
CAJUS.
_Parbleu_, mine kiite te; _parbleu_, mine tykke te; mine
hankki te hyve kundi, kreivi, ritari, jaarli, aateli, minu patsientti.
ISÄNTÄ.
Ja siitä hyvästä minä saatan sinut epäluottoon Anna Paason tykönä. Onko
hyvä näin?
CAJUS.
_Parbleu_, hyve ole hyve puhe.
ISÄNTÄ.
No, tallustakaamme sitte matkaan.
CAJUS.
Tule minu kintu päräss, Jack Rugby.
(Menevät.)