Kuningas oli käskenyt koulun rehtorin Nyköpingissä kirjoittamaan
ilvenäytelmän, jota muutamat koulupojat ja teinit Linköpingistä --
Strengnäsin lukiota ei silloin vielä ollutkaan -- tulisivat
näyttelemään urhoollisen Översti De la Chapellen hääpäivänä.
Oppinut maisteri Sveno Svinevadensis oli salaisuudessa tehnyt
merkillisen teoksensa, lisännyt näyttelijäkunnan muutamilla nuorilla
hoviherroilla, ja oli juuri eräässä hovilinnan isossa salissa, valmiina
aloittamaan suurta näytelmäänsä, jolla oli seuraava nimitys: "Viipurin
pamaus, ratki surkea ja ajateltava kometiiaa, Ruotsalaisten iloinen
Venäläisten surullinen nähdä ja kuulla, jossa näytellään: kuinka
mahtava ja sotakuntoinen kapteini, Canutus Posse, räjäytti monta
tuhatta Tatarilaista ilmaan ruutimiinulla, kokoon pannut Sveno
Svinevadensis, jouluaattona vuonna 1614, Nyköpingin hovilinnassa."
Tuskin oli Översti De la Chapelle tointunut ihastuksistaan ja Heleena
malttanut mieltänsä, ennenkun eräs hoviherra, joka oli puettu
prologoksi (esipuhujaksi), kutsui koko seuran astumaan näytelmäsaliin.
Kaikki riensivät sinne suuresti iloisina ja uteliaina. Heleena oli
iloissaan tästä tilaisuudesta saada itsekseen mietiskellä, ollessaan
näytelmää katselevinaan; hän meni siis mielellään muassa. Översti ei
ollut näytelmästä juuri milläänkään. Kun seurue pitkän käytävän läpi
astui näytelmähuoneesen, näki Översti sivu mennessään toisen Heleenan
palvelioista, erittäin merkillisesti ja levottomasti katsellen,
seisovan siellä. "Odota täällä!" kuiskaisi Översti hänelle äkisti,
saliin astuessaan.
Heleena oli sekä huomannut palvelijan arveluttavan katsannon että
kuullut puolisonsa sanat. Kamala aavistus lennähti hänen mielessään, ja
hän mietti mitähän palvelijalla olisi sanomista. Heleena tahtoi ennen
häntä ennättää, sillä hänellä olikin paljon miehelleen uskomista; mutta
hänen täytyi odottaa siihen tilaisuutta.
Kun seurue oli istunut paikoilleen ja näytelmä alkanut, puikahti
Översti pois. Heleena katsahti hätäisesti hänen jälkeensä, liikahtaen
juuri kun olis tahtonut paluuttaa häntä; mutta Översti nyökäytti
ystävällisesti päätään, ikäänkun levoittaakseen häntä, lupasi kohta
tulla takaisin ja meni huoneesta:
Heleena antautui omain levottomain ajatustensa valtoihin, huolimatta
pitkäveteisestä näytelmästä, jonka henkilöt nyt astuivat esiin toinen
toisensa perään, pitivät pitkiä puheita tahi lauloivat lauluja, lukua
pitämättä nykyisemmän ajan vaatimuksista taiteelta.
Lopuksi astui esiin nuorukainen, jonka näky karkoitti veret Heleenan
poskilta ja uhkasi pakahuttaa hänen sydämensä.
Se oli solakka, kalpea mies ritarillisessa puvussa, kannel pansaroitulla
käsivarrellaan. Hän astui esiin jalolla arvoisuudella, silmäyksensä
lennähtivät seuran ylitse ja jäivät viimein Heleenaan katsomaan. Hän
lauloi:
Siell' istui Kymijoen partaalla
Matkustaja rukoillen.
Hän yksin kuuli rukouksensa,
Se oli niin murheinen:
Kun tuuli katosi nuoruuteni,
Ei oo mulla rauhaakaan;
Mun ruusuni ryöväri tempaisi;
Valmis olen kuolemaan.
Näin yksinänsä hän laulaapi
Rajuilman noustessa.
Himeästi tähtyet tuikkaapi,
Hänen surmaapi salama.
Laulun sävelissä oli eriskummainen tuskallisuus, jonkunlainen
epätoivoisuus, jonka ilmausta kuitenkin levonsivat ne hiljaa raukeavat,
kantelelta otetut soinnut, joilla laulaja lopetti laulunsa.
Kuulijat, joita teeskentelevän soitannon nautinto ei ollut pilannut,
olivat syvältä liikutetut, ja itse näytelmän tekijäkin, herra Sveno
Svinevadensis, ihastui noista sävelistä, jotka elähyttivät ja
kunnostuttivat hänen typerämielisiä värsyjään.
Mutta hän, jota laulajan silmät olivat tähdänneet, ja jonka sisimmäinen
rinta oli vastannut tähän haikeamieliseen lauluun, oli viimeisiä
säveliä kuullessaan vaipunut penkilleen jälleen, ja tuskallinen
kalmankalpeus peitti hänen kasvojaan.
Samassa silmänräpäyksessä kävi voimakas käsi hänen vyötäisiinsä. Se oli
Översti. Säpsähtynyt Heleena katsahti ylös; mutta musertava katsahdus
Överstin silmistä kohtasi häntä. Överstin kulmat olivat kammoittavasti
ryppyisinä kun hän hampaitaan purren kallistui Heleenan kuvan puoleen
ja kuiskaisi: "Tule pois täältä, uskoton! Minä haastan sinut oikeuteen.
Sinä olet myönyt koristimesi, sinä olet pettänyt rakkauteni, -- -- --
mutta hiljaa! hiljaa!"
Hän laski sormensa Heleenan suulle ja kantoi hänen pois, kuuntelijain
huomion ollessa kääntyneenä Svinevadensis'en mestariteoksen
pitkitykseen.
Ulkopuolella ovea seisoi näytelmäntekijä, teoksestaan ihastuksissaan --
sillä innossaan piti hän soitantoakin tekemänänsä -- ja huusi
Överstille, joka riensi ohitse kalpean morsiamensa kanssa: "Sepä kävi
oivallisesti! Ukonnuoli kuolevaan iski! Mutta mitäs se on Viipurin
Pamauksen suhteen? Seisottukaa kaikin mokomin sitä kuulemaan!"