Pari kivenheittoa pappilan kartanosta oli pienoinen pirtti, jota
kirkkoherran vaimo käytti humalan ja suomyrtin kuivaukseen sekä oluen
panoon. Tässä muutoin autiossa vähäisessä töllissä oli kuitenkin nyt
oivallinen takkavalkea loppuun palanut, niin että heleänpunainen hiilos
liekutti puolinaista valoa nokiville seinille. Vanha kirkkoherra ja
hänen vaimonsa lepäsivät olilla, sittekun vaimo kiireesti oli
valmistanut kaikki Heleenan lähdöksi. Toinen, karhunnahalla peitetty,
olkikupo oli ai'ottu Heleenalle vuoteeksi.
Korkealla kynnyksellä, ainoalla istuimella, mikä siellä oli, istui
illan toimista väsynyt Översti, ja hänen polvellaan itkevä morsian:
"Rakas ystäväni!" kuiski soturi: "Olen tänään juhlallisesti saanut
elämäni ihanimman osan, mutta minä temmataan pikaa pois onnestani, niin
etten ennätä sanoa sinulle, mitä tahtoisin sinulle uskoa! Minulla on
paljon sydämelläni, minkä tarvitsisit tietää, mutta säästän ne siksi,
kunnes puolisonasi tulen sinua kotiin noutamaan. Olen iloinen
tietäessäni sinun olevan etäällä vaaroista, siksikun ennätän järjestää
taloutemme. Nuku makeasti, nuori morsiameni! Tiedän puhtaan sydämesi
rakkaudella minua ajatlelevan."
Miehevä käsivartensa syleili ja hiljaa likisti jaloa rintaa vasten tätä
armasta olentoa, jonka lämpöiset huulet kohtasivat hänen huuliaan, ja
jonka kiihkoiset tunteet vilkkaasti kuvastuivat hänen hempeihin,
suloisiksi kyyneliksi sulaviin silmäyksiin, noihin kainosti
tuttavallisiin liikennöihin, jotka puhdas rakkaus käsittää ja joihin se
vastaa hellemmällä kaunopuheliaisuudella, kun mikä millään kielellä
maailmassa on.
"Minun täytyy mennä, lemmittyiseni!" kuiski viipyvä soturi jälleen:
"Ah! huomenna ainoastaan yksi jäähyväissuukkonen! Tänä iltana on tämä
viimeinen. Minun täytyy kiirehtiä, ennenkun kuningas kaipaa minua! Nuku
makeasti uskollinen morsiameni!"
Kieltäytyvällä mielikarvaudella nousi hän ylös, hempeä kaipaus vavahti
hänen äänessään, hänen kerran vielä kuiskaistessa: "nuku makeasti!"
Käärittyään oman kaapunsa morsiamensa ympärille, jätti hän hänen
yksinään ja riensi kartanoon, jossa hänen tuli maata entisessä
huoneessaan, suuressa tuvassa, yhdessä kuninkaan muiden upseerien
kanssa.
Kartanon vaiheilla seisoi muutamia kuninkaan miehiä vahtina,
sekä ulkopuolella varsinaista asuinhuonetta, että erästä vähäistä
Saara-muorin raivaamaa ruokakamaria, jossa Hollantilainen ja hänen
tyttärensä makasivat; mutta pienen pirtin luokse, joka sisälsi hänen
sydämensä simpukan, lähetti Översti yhden ratsumiehistään vartijaksi.
Tarkastettuaan kaikki vahdit ja huomattuaan niiden olevan
järjestyksessä, astui hän tupaan.
Kuningas oli jo mennyt levolle sisempään kamariin, jossa hänen kolmella
kamaripalvelijallaan oli vuoteensa lattialla. Översti heittäysi
äänetönnä sotasänkyynsä, silmänräpäyksen ajan katseltuaan muita
upseeria, jotka uinailivat vuoteillaan lattialla, kaikki täydessä
puvussa, miekat vierellä, niinkun vielä olisivat olleet niin lähellä
sodan näyttämöä, ettei käynyt sen tapoja poisheittäminen.
Oli jo puoliyö ja kuutamo lakkasi, niin että aina synkemmät varjot
peittivät uinailevia soturia. Nyt aukesi ovi hiljaa kuninkaan
huoneesta. Översti De la Chapelle, jota kuohuiset tunteet vielä pitivät
valveilla, nousi puoleksi istualleen vuoteellaan, mutta paneusi taas
makaamaan, nähtyään oven avaajan vaan olevan yhden kuninkaan
hovipalvelijoista, joka ihan ääneti ja keveästi hiipi tuvan läpi, musta
villakoira muassa.