Toisemme tunsimme, — unta näin,
ja löimme käden käteen.
Oli yötä, vain yötä takana,
jo näimme kirkkaan säteen.
Hän kertoi minulle itsestään
niin surullisen sadun.
Mut minä salasin viimeiseen; —
mitä murhein muistan ja kadun.
— Mitä voihkit niin, mitä oihkit niin,
ei eroita meitä mikään?
Tätä onnea tuskin tavataan
tuhanteen ihmisikään.
— Sitä voihkin niin, sitä oihkin niin
on minulla viime koitos.
Jos et mua käsitä, ymmärrä,
niin lähden täältä loitos.
— Sinut käsitän ja ymmärrän,
olet unteni ihmelapsi.
Puhu minulle niinkuin itselles,
tule syliini, silkkihapsi.
— Olen äiti ja mulla on lapsonen,
Sen alkuna vieras miesi.
Kuka, mikä ja mistä, miksi niin?
sen yksin taivas tiesi.
Pois käännän kurjat kasvoni
rinnassa tuska ärjyy.
Kun uskallan sua katsoa,
niin huules hiljaa värjyy.
— Tule tänne luokseni, rakkaani,
tule kotiin turvaan taaton,
Jo tarvitsette äiti ja laps'
hyvän, oikean miehen saaton.