Casentino loistaa kuutamossa,
Casentinon koski hiljaa laulaa.
Illan yö jo verkkoihinsa paulaa,
kuiskii, nauraa ruusustossa.
Puiston puissa, teillä, penkereillä
tulikärpäs-parvi loistaa, liitää.
Nekin jälkeen armaittensa kiitää,
yksin joku harhateillä.
Casentino taivoon asti piirtyy,
tähdet hymyilevät avaruuteen.
Kuuhut-ukko suhteeseen taas uuteen
lempeen himoo, vitkaan siirtyy.[5]
Jotain himoo munkin sydämeni,
maa jo vankka altani mun vaipuu.
Uhkaa mua öinen musta kaipuu, —
rakkauteen usko meni!
Niinkuin hullu raivota ja palaa
tahdon! Kuolla tahdon syleilyysi,
outo armas! Sinun eikö syysi,
muuta etten enää halaa?