Plumfieldissä uskottiin lujasti sekä molempien sukupuolten että
kaikkien värien, rotujen ja yhteiskuntaluokkien oikeuteen saada
opetusta. Siksi opistossa oli tilaa jokaiselle joka kolkutti, siellä
otettiin yhtä ystävällisesti vastaan niin pohjoisen nukkavieru poika
tai etelän vapautettu orja kuin jonkin hyvän suvun jälkeläinenkin,
jolta kalliimpien koulujen ovet olivat suljetut.
Ylemmillä tahoilla oltiin yhä ennakkoluuloisia, naurettiin asialle
ja ennustettiin kokeen epäonnistuvan. Mutta oppilaskunta koostui
iloisista, toiveikkaista nuorista, jotka olivat nähneet suurempienkin
uudistusten saavan alkunsa vähästä, ja luottamus opiston menestykseen
lujittui sitä mukaa kun nuorten joukko vuosi vuodelta kasvoi.
Itsestään syntyneiden tapojen joukossa oli eräs, joka oli
erityisen hyödyllinen ja kiinnosti tyttöjä. Se kehittyi vanhasta
ompeluhetkestä, jota Marchin sisarukset jatkoivat vielä kauan senkin
jälkeen, kun pienet ompelurasiat olivat paisuneet isoiksi koreiksi ja
pursuivat paikattavaa. He olivat kiireisiä naisia, mutta lauantaisin
he koettivat viettää yhteisen hetken jonkun ompeluhuoneessa.
Meg ensimmäisenä ehdotti pienen piirin laajentamista, sillä tyttöjen
huoneissa hän näki murheellisen paljon järjestyksen, kätevyyden ja
viitseliäisyyden puutetta. Latina, kreikka, korkeampi matematiikka ja
luonnontieteet kukoistivat erinomaisesti, mutta ompelukorit saivat
pölyttyä, kuluneet kyynärpäät jäivät paikkaamatta ja sinisukkia
olisi sietänyt parsia. Valtioviisaasti Meg sai muutamia kaikkein
huolimattomimpia houkutelluksi mukaan ja teki ompeluillan niin
hauskaksi, että nämä ymmärsivät tarkoituksen, olivat kiitollisia
Megille ja pyysivät saada tulla uudestaan. Kohta moni muukin pyrki
piristämään raskasta työviikkoaan, ja ompeluhetkestä tuli vähitellen
niin suosittu, että vanha museo kalustettiin uudestaan, sinne vietiin
ompelukoneita, pöytiä, kiikkutuoleja ja rakennettiin räiskyvä
tulisija, jotta neulat voisivat suihkia häiriintymättä satoi tai
paistoi.
Täällä Meg oli omalla alallaan. Hän käytti saksia, koetteli pukuja ja
neuvoi erityisapulaistaan Daisya muotoilemaan hattuja ja asettelemaan
pitsi- ja nauhareunuksia. Amy ratkaisi tärkeät värikysymykset ja
hankki myös luettavat kirjat, ja Bess puolestaan oli esilukijana.
Josie esitti runoja ja katkelmia näytelmistä, Jo piti lyhyitä
keskustelun alustuksia terveydenhoidosta, uskonnosta, politiikasta ja
muista kysymyksistä, joita hänen mielestään kaikkien tuli harrastaa.
Nämä avoimet jutteluhetket vaikuttivat ihmeen piristävästi tyttöihin.
Ennakkoluulot karisivat, välinpitämättömyys vaihtui kiinnostukseen,
ja älykkäät tytöt paneutuivat ajattelemaan, samalla kun nokkelat
oivallukset ja vilkas kieli höystivät virinnyttä keskustelua.
Eräänä päivänä puheltiin vilkkaasti naisten elämänurasta. Jo oli
lukenut jotakin tätä koskevaa ja kysyi kaikilta kahdeltatoista
tytöltä, mitä he aikoivat tehdä opistosta päästyään. Vastattiin kuten
aina: joku rupesi opettajaksi, toinen lääkäriksi tai opiskelemaan
taidetta. Mutta melkein kaikki lopettivat sanoen: "... kunnes menen
naimisiin."
-- Mutta entä jollette menekään naimisiin? Jo kysyi tarkaten
miettiväisiä, reippaita kasvoja.
-- Jäädään sitten vanhoiksipiioiksi. Kamalaa, mutta eihän sille mahda
mitään, kun naisia kerran on paljon enemmän kuin miehiä, vastasi
muuan vilkas tyttö, joka oli niin sievä, ettei varmasti ainakaan
vastoin omaa tahtoaan jäisi yksin.
-- On hyvä miettiä sitäkin ja valmistautua olemaan hyödyksi.
-- Ei vanhojapiikoja pilkatakaan enää läheskään niin kuin ennen,
kun muutamat ovat saaneet mainetta ja osoittaneet, ettei nainen ole
ihmisen puolikas, vaan täysi ihminen, ja hän selviää kyllä yksinkin.
-- Minusta se olisi sittenkin tylsää. Eihän meistä kaikista
kuitenkaan tule Florence Nightingaleja. Mitä me voisimme tehdä kuin
istua nurkassa ja tuijottaa eteemme, kysyi varsin tavallisen näköinen
tyttö tyytymättömänä.
-- Ainakin voi olla iloinen ja tyytyväinen, ellei muuta. Mutta
tehtäviä on tarjona niin paljon, ettei kenenkään tarvitse istua
laiskana tuijottamassa, ellei itse tahdo, sanoi Meg hymyillen ja
sovitti tytön päähän juuri koristettua uutta hattua.
-- Jos teidän täytyy ansaita leipänne, koettakaa toki tehdä se
makeaksi älkääkä surko sen karvautta, jatkoi Jo. -- Minä itse olin
nuorena katkera, kun minun täytyi pitää seuraa tuittupäiselle
vanhalle naiselle. Mutta ne kirjat, joita luin hänen yksinäisessä
huoneessaan, ovat sittemmin olleet minulle suunnattomaksi hyödyksi,
ja tuo vanha mummo lahjoitti minulle testamentissaan koko Plumfieldin
'iloisesta palveluksesta ja hellästä huolenpidosta'. Minä en suinkaan
ansainnut sitä, mutta yritin tehdä velvollisuuteni niin mieluisaksi
kuin suinkin, ja siitä saan kiittää rakkaan äitini apua ja neuvoja.
-- Jos minä voisin ansaita tämmöisen paikan, laulaisin päivät
pääksytysten ja olisin kuin enkeli. Mutta joskus saa tyytyä
kohtaloonsa ilman vaivanpalkkaa, ja se on raivostuttavaa, sanoi
lännestä tullut tyttö, joka oli viettänyt ankaraa elämää vähin varoin
mutta unelmat taivaita hipoen.
-- Minä uurastin aikoinani kokonaisen talven saadakseni mainetta ja
rahaa. Mutta kumpaakaan ei kuulunut, ja minä olin hyvin pettynyt.
Vuotta myöhemmin huomasin, että olin saanut kaksi palkintoa: sujuvan
kynän ja -- professori Bhaerin.
Jon nauru levisi hilpeänä tyttöpiiriin, sillä elävät esimerkit
piristivät keskustelua ja tytöt pitivät niistä.
-- Te olette hyvin onnellinen nainen, aloitti tyytymätön neitonen.
-- Ja kuitenkin hänen nimensä ennen vanhaan oli 'Onneton Jo', sillä
hän ei milloinkaan onnistunut saamaan mitä tahtoi ennen kuin lakkasi
sitä toivomasta, sanoi Meg.
-- Minäkin lakkaan heti paikalla toivomasta, saa nähdä toteutuuko
toiveeni. Minä tahdon vain auttaa kotiväkeä ja suoriutua hyvin
luvuista.
-- Ottakaa oppaaksenne sananlasku: "Pidä rukkisi valmiina, niin Herra
lähettää pellavia", Jo vastasi.
-- Niin meidän kaikkien pitää tehdä, jos meistä tulee vanhojapiikoja,
sanoi sievä tyttö lisäten valoisasti: -- Loppujen lopuksi vanhanpiian
elämä voisi olla mukavaakin, se on ainakin itsenäistä. Jenny-tätini
saa tehdä mitä tahtoo kysymättä lupaa keneltäkään, mutta äidin
pitää aina neuvotella isän kanssa kaikesta. Minä luovutankin
mahdollisuuteni sinulle, Sally, ja rupean ylijäämänaiseksi.
-- Sinä olet ensimmäisenä kahleissa, katsotaan vain. Mutta kaikesta
huolimatta: kiitos!
-- Hyvä! Minä pidän rukkini kunnossa ja otan vastaan pellavat,
tahtokoon kohtalo sitten millaista lankaa tahansa.
-- Rouva Brooke, mittaanko oikealta vai nurjalta puolelta, kysyi
luokkansa paras kreikantaitaja katsellen epätoivoissaan mustaa
silkkiesiliinaa.
-- Oikealta, neiti Pierson, ja jättäkää vähän laskosvaraa, niin siitä
tulee sievempi.
-- Minä en ikinä kyllä tee toista tämmöistä. Mutta suojeleehan se
vaatteita mustetahroilta ja on hyvä olemassa. Ja oppinut neiti
Pierson uurasti esiliinan kimpussa, vaikka se oli hänestä vaikeampaa
kuin kreikan kielen kantasanat.
-- Meidän paperintuhrijoiden täytyy oppia tekemään itsellemme
kilpiä tai joudumme tappiolle. Minä annan teille mallin semmoiseen
esiliinaan, jota itse pidin 'pyörremyrskykautenani', sanoi Jo
menneitä muistellen.
-- Minäkin haluaisin tulla kirjailijaksi. Jumaloin kuuluisia ihmisiä
ja aion vielä joskus mennä Lontooseen katsomaan kaikkia, jotka vain
saan säikytetyksi esille.
-- Jos tahdotte nähdä kuuluisan naisen, niin voinpa kertoa, että
rouva Laurence aikoo tänään tuoda erään tänne. Lady Ambercrombie
lounastaa hänen luonaan ja katseltuaan opistoa hän tulee meille. Hän
haluaa erityisesti nähdä meidän ompelukerhomme.
-- Varjelkoon! Ja minä kun olen aina luullut, etteivät lordit ja
ladyt tee muuta kuin ajavat vaunuillaan ja kuusivaljakoillaan, käyvät
tanssiaisissa ja tulevat esitellyiksi kuningattarelle pyntättyinä
hienoihin hattuihin, laahuksiin ja höyheniin, huudahti muuan nuori
suorasuu, jonka kotiin Maineen joskus eksyi kuvalehtiä.
-- Lordi Ambercrombie ainakin on täällä tutkimassa vanhainkotia, ja
hänen rouvansa tutustuu kouluihin. He ovat erittäin vaatimattomia ja
herttaisia ihmisiä. He pukeutuvat yksinkertaisesti eikä kumpikaan ole
enää nuori, niin että älkää odottako mitään häikäisevää.
-- Nousemmeko seisomaan? kysyi muuan tyttö odottaen hartaasti
juhlallista tapausta.
-- Olisihan se kohteliasta.
-- Annammeko kättä?
-- Ette. Minä esitän teidät kaikki yhtaikaa.
-- Kyllä kotiväki on kummissaan kun kerron, että täällä on käynyt
oikea lady, päivitteli joku.
-- Älä vain töllötä sen näköisenä kuin et olisi ikinä ennen tavannut
herrasväkeä. Emme me kaikki ole metsäläisiä, varoitti arvokas nuori
neiti, joka oli mielestään Euroopan kruunupäiden vertainen, koska
hänen esi-isänsä olivat tulleet Amerikkaan "Mayflowerilla".
-- Hei, nyt hän tulee!
Tytöt olivat todella pettyneitä nähdessään vieraan, jonka esi-isät
olivat kymmenissä polvissa kreivejä. Hän oli pitkä, vaatimattomasti
pukeutunut nainen, päässään nukkavieru hattu, paperikäärö toisessa
ja muistiinpanokirja toisessa kädessä. Mutta hänen kasvonsa olivat
hyväntahtoiset, ääni sointuva ja ystävällinen, käytös valloittavaa.
Koko hänen olemuksensa oli jollakin tavoin ylhäisen sukuperän
leimaama, niin ettei kauneudesta ollut väliä eikä pukua muistettu.
Jo johti pian keskustelun Englannissa suoritettuun yhteiskunnalliseen
työhön. Tyttöjen oli hyvä kuulla iltakouluista, joiden rahoittajina
ja opettajina toimivat tunnetut naiset; pontevasta protestista
oikeusturvan hankkimiseksi sorretuille perheenäideille;
vankeinhoidon uudistamisesta; rouva Taylorista, joka luovutti
huoneen historiallisesta kodistaan palvelijoiden kirjastoksi; lordi
Shaftesburyn uusista vuokrataloista Lontoon köyhälistökortteleissa.
Kaikki tämä vaikutti nuoriin syvästi, ja he tunsivat, että myös
Amerikassa oli vielä paljon tehtävää, ennen kuin se olisi todella
oikeamielinen, suuri ja vapaa maa.
Tytöt huomasivat, että lady Ambercrombie puhutteli kaikkia
vertaisinaan ja yhtä kiinnostuneena, ylväästä rouva Laurencesta pikku
Josiehen asti. Kukaan ei olisi voinut aavistaa, että hän omisti ison
talon Lontoossa, linnan Walesissa ja suuren tilan Skotlannissa, kun
hän puhui ihastuneena Parnassosta, kiitteli Plumfieldin kodikkuutta
ja totesi jatko-opiston tuottavan kunniaa kaikille, joilla oli sen
kanssa tekemistä. Sen kuullessaan tytöt tietysti kohottivat hiukan
päätään, ja ladyn lähtiessä jokainen pudisti sydämellisesti hänen
kättään.
-- Kunpa olisi yhtä tarmokas kuin lady Ambercrombie, huokasi joku
tytöistä.
-- Kiitän tähtiäni, että napinreiät ovat onnistuneet, sillä hän
katsoi niitä ja sanoi: "Aivan kuin ammattilaisen tekemät", lisäsi
toinen tuntien pumpulileninkinsä kohonneen arvossa.
-- Hän ei ollut ollenkaan ylpeä tai jäykkä, niin kuin odotin. Te,
rouva Bhaer, sanoitte kerran, että jalosukuisen ihmisen tuntee
kaikkialla. Nyt taidan aavistaa mitä tarkoititte.
Äiti Bhaer sanoi:
-- Tunnen kyllä sellaisen kun tapaan, mutta minusta itsestäni ei tule
koskaan käyttäytymisen mallikappaletta. Hauskaa että vierailu oli
teille mieleen. Jollette te nuoret halua, että jäämme Englannista
monessa suhteessa jälkeen, teidän pitää ponnistella sen rinnalle.
Sikäläiset sisaremme eivät hukkaa aikaa tuijottamalla luokkarajoja,
vaan käyvät työhön kaikkialla minne velvollisuus kutsuu. Tytöt
nyökkäsivät innostuneina ja marssivat pois käsityökoreineen tuntien,
että vaikkei heistä koskaan tulisikaan Elizabeth Browningeja tai
George Elioteja, heistä silti saattoi tulla hyödyllisiä ja itsenäisiä
naisia.
18