Kun jatko-opisto rakennettiin, sen yhteyteen tuli pieni teatteri,
jota käytettiin myös lausuntailtoihin, luentoihin ja konsertteihin.
Pääosien esittäjät ja avustajat, orkesterinsoittajat ja lavastajat
olivat kaikki kotoisia voimia. Tämän teatterin tarpeisiin Jo oli
Laurien avustamana kirjoittanut näytelmän, joka piti esitettämän
joulujuhlassa. Ystävykset nauttivat suunnattomasti yhteistyöstään
ja imartelivat itseään, kun näytelmästä tuli tosiaan hauska ja
esityskelpoinen.
Kaikki oli valmista. Joulupäivää vilkastuttivat kenraaliharjoitukset,
arkoja näyttelijöitä pelotti, unohdettuja esineitä etsittiin
ja teatterin koristelua viimeisteltiin. Metsästä tuodut
rautatammenlehvät, Parnasson kasvihuoneen kukat ja eri
kansallisuuksien liput loivat iloista tunnelmaa saliin. Orkesteri
viritti soittimensa tavallista huolellisemmin, kulissimiehet hoitivat
taitavasti tehtävänsä, kuiskaaja sijoittautui urheasti tukahduttavan
ahtaaseen kopperoonsa, ja näyttelijät pukeutuivat vapisevin käsin. Jo
ja Laurie olivat läsnä kaikkialla.
-- Onko hän tullut? kysyttiin kulissien takana, ja kun Tom, joka
oli näytelmän vanhus, ilmoitti näkevänsä neiti Cameronin vieraiden
joukossa, kävi kohahdus läpi koko joukon ja Josie vakuutti
innosta läähättäen, että hänellä oli ensi kertaa elämässään
esiintymiskuumetta.
-- Minä ravistan sinua jos pelkäät, sanoi Jo hiukset pörrössä.
-- Ennätät kyllä rauhoittua ennen kuin osuutesi alkaa. Alice ja minä
olemme parkkiintuneita teatterilaisia ja tyyniä kuin kalat, vastasi
Demi nyökäten Alicelle, joka oli jo valmiina markiisittaren puvussaan.
Illan aluksi esitettiin pienoiskomedia, jota oli näytelty jo
aikaisemminkin. Se oli hauska pikku kappale, jossa Josie piti
Alice-markiisittaren kamarineitona vauhtia yllä, kuunteli
avaimenreiästä, kurkisti kirjeisiin ja pujahti sisään ja ulos aina
kun huonoimmin sopi, nenä pystyssä ja kädet esiliinan taskussa,
vastustamattoman lystikkään näköisenä. Kaikki sujui hyvin, ja
näytelmä lähestyi loppuaan, kun kuului romahdus ja raskas sivukulissi
lensi kallelleen uhaten pudota Alicen niskaan. Huomatessaan
tapaturman Demi kiiruhti seisomaan seinän viereen ja pönkittämään
sitä selällään kuin mikäkin Simson. Vaara oli vältetty, ja hän
oli juuri lausumassa viimeisiä vuorosanojaan, kun hätääntynyt
kulissimies, joka oli kiivennyt tikapuille korjaamaan vahinkoa,
nojautui seinän yli kuiskaamaan "kaikki hyvin" vapauttaakseen Demin
hankalasta asennosta. Miehen kumartuessa vasara luiskahti taskusta ja
putosi suoraan Demin päähän.
Esirippu laskettiin nopeasti, ja yleisö menetti sievän kohtauksen,
joka ei kuulunut näytelmään; markiisitar kiiruhti tukkimaan
verenvuotoa huutaen hätäisesti: -- Nojaa minuun! Eikä Demi
kieltäytynyt tuesta, sillä häntä pyörrytti tosissaan, vaikka hän
kykenikin nauttimaan lähellään olevien kasvojen huolestuneesta
ilmeestä. Se teki hänet niin onnelliseksi, ettei hän olisi
välittänyt, vaikka koko rakennus olisi romahtanut hänen niskaansa.
Silmänräpäyksessä Nankin oli siinä ensiapurasioineen, ja haava oli jo
sievästi laastaroitu, kun Jo riensi kauhuissaan kysymään:
-- Voiko hän enää jatkaa vai onko kaikki hukassa?
-- Sovin osaani vain entistä paremmin, haavakin on nyt omasta takaa.
Olen kohta valmis, älkää hätäilkö.
Siepattuaan lattialta peruukkinsa Demi hävisi kiittäen katseella
markiisitarta, joka oli hänen tähtensä tärvellyt kalliit hansikkaansa.
-- Kuinka hermojesi laita on? kysyi Laurie Jolta, kun he seisoivat
yhdessä henkeään pidättäen ennen kuin kello soi viimeistä kertaa.
-- Entä omiesi? vastasi Jo viittoen rajusti Megiä kohentamaan
myssyään.
-- Rohkeutta, kumppani, seison rinnallasi tuli mitä tuli.
Meg istui maalaismummona tuvassa räiskyvän takkavalkean ääressä,
souti kätkyttä ja parsi hyräillen sukkia kuin ei olisi elämässään
muuta tehnytkään. Hän ajatteli lapsiaan, Sam-poikaa, joka tahtoi
ruveta sotilaaksi, tyytymätöntä tytärtään Dollyä, joka uneksi
kaupunkilaisten hyvistä päivistä ja huvituksista, ja Elisa-raukkaa,
joka oli tullut kotiin kuolemaan ja jättänyt lapsensa äidilleen
siltä varalta, että kelvoton isä vaatisi sitä omakseen. Yksinpuhelua
säesti koukussa poriseva kattila, ison kellon naksutus ja piskuisten
sinisten kenkien huiske vauvan leperrellessä.
Kauheat kasvot ilmestyivät ikkunaan. Jo nykäisi Laurieta käsivarresta
ja sanoi:
-- Siinä on Demi. Toivottavasti kukaan ei tunne häntä, kun hän kohta
ilmestyy Samina. Minua harmittaa yhä, ettet sinä suostunut esittämään
tuota heittiötä.
-- Enhän minä voi ohjata ja näytellä samalla kertaa. Demin naamio oli
mainio, ja hän pitää tuollaisesta paisuttelusta. Hei, siinä hän tulee.
Sisään kompuroi hurjan näköinen mies. Silmissään häijy välke hän
vaati lastaan ja aikoi toisen vastustellessa ottaa sen väkisin.
Mutta silloin vaimo syöksyi sieppaamaan vauvan kätkyestä, sulki sen
suojelevasti syliinsä ja käski miestä Jumalan nimessä jättämään
lapsen rauhaan niin kuin kuolevan äidin viimeinen tahto oli. Meg
esitti osansa todella hyvin, ja väliajalla Jo syöksyi posket innosta
ja jännityksestä hehkuvina sisarensa luo.
-- Meg, sinä pelastat koko jutun! Kunpa sinä olisit oikea näyttelijä
ja minä oikea näytelmäkirjailija!
-- Älä intoile, kultaseni, vaan auta Josieta pukeutumaan. Hän on niin
innostunut, että pysyy tuskin nahoissaan.
Kohtaus kohtaukselta näytelmän juoni eteni. Josie, sievä Dolly,
pääsi kaupunkiin kyläilemään rikkaan sukulaisen luo ja sai
ylleen upean puvun ja laahustimen, jonka pituus tyydytti hänen
huikeimmatkin unelmansa. Hän sai myös rikkaan ja typerän kosijan,
jonka houkkamaisuus auttoi ennen pitkää huomaamaan, miten mitätöntä
se kaikki oli, mistä hän oli köyhässä kodissaan uneksinut. Demi
puolestaan virui sotasairaalassa Nanin asiantuntevassa hoidossa,
kunnes äiti löysi hänet ja vei haavoittuneen kotiin. Kaikki päättyi
iloon ja onneen, ja viimeisessä joukkokohtauksessa olivat mukana
kaikki Plumfieldin nuoret, Daisya ja Tediä myöten.
-- Eipä hullumpi näin esikoistekeleeksi, sanoi Laurie helpotuksesta
huoaten, kun esirippu laskeutui viimeisen kerran ja näyttelijät
hajaantuivat.
-- Täydellinen menestys, intoili Jo alkaen jo mielessään suunnitella
uutta draamaa, joka -- todettakoon -- jäi kyllä kirjoittamatta
perheessä sattuneiden todellisten draamojen vuoksi.
Näytelmän loputtua vieraat siirtyivät ruokasaliin kahville ja
esiintyjät liittyivät pian näyttämöpuvuissaan heidän seuraansa.
Sekä Meg että Josie olivat mielissään saamistaan kiitoksista, ja
parasta oli kun neiti Cameron tuli Megin luo ja sanoi sydämellisesti:
-- Rouva Brooke, nyt tiedän mistä lapsenne ovat saaneet lahjansa.
Ensi kesänä teidän täytyy antaa pikku Josie minun oppilaakseni, kun
menemme rannikolle.
Kotimatkalla sanoi Jo nojaten professorinsa käsivarteen, kun he
kahlasivat pitkin lumista polkua:
-- Fritz, joulu on hyvien päätösten tekoaikaa, ja olen päättänyt,
etten ole enää koskaan kärsimätön tai kiukkuinen rakkaalle
aviomiehelleni. Tästä puoleen olen mallivaimo, sillä muuten en
ansaitse parasta ja kultaisinta miestä, jonka maa päällään kantaa. Ja
koska Jo oli dramaattisella tuulella, hän syleili elämänkumppaniaan
kuutamossa jäljessäkulkijain suureksi iloksi.
Muutamia päiviä myöhemmin Jo Bhaer sai kirjeen Danilta. Se rauhoitti
häntä ja teki hänet onnelliseksi, vaikkei hän voinutkaan vastata
Danille, tämä kun ei ilmoittanut osoitettaan.
15