-- En odota vielä tietoja Emililtä ja Nat kirjoittaa säännöllisesti,
mutta missä Dan on? Vain pari kolme kirjettä lähdön jälkeen.
Hänenlaisensa toimelias mies olisi tänä aikana ehtinyt jo ostaa
kaikki Kansasin maatilat, tuskaili Jo eräänä aamuna etsittyään
turhaan postissa tulleista korteista ja kirjeistä Danin kulmikasta
käsialaa.
-- Eihän hän koskaan kirjoita usein. Dan tuskin huomaa kuukausien
ja vuosien kulumista kaikkien suunnitelmiensa keskellä, vastasi
professori Bhaer syventyneenä Natin pitkään kirjeeseen.
-- Mutta hän lupasi kirjoittaa heti, miten hänen hankkeensa ovat
sujuneet, ja Dan pitää kyllä sanansa jos vain voi. Pelkään että
hänelle on tapahtunut jotakin, sanoi Jo ja lohduttautui silittämällä
Donin päätä, kun se isäntänsä nimen kuultuaan tuli katselemaan häntä
viisailla silmillään.
-- Älä sure, äiti. Se kaveri putoaa aina jaloilleen. Ennen pitkää
hän sukeltaa taas esiin ja tulla tallustelee kotiin kultakaivos
toisessa ja preeria toisessa taskussaan eikä tiedä murheista mitään,
vakuutti Ted, jolla ei ollut pienintäkään hoppua luovuttaa Oktoota
sen oikealle omistajalle.
-- Hän on voinut lähteä Montanaan ja hylätä farmisuunnitelmansa.
Minusta hän näyttikin pitävän enemmän intiaaneista, sanoi Rob ja meni
auttamaan äitiään valtaisan kirjepinon käsittelyssä.
-- Sitä minäkin toivon. Se sopisi hänelle parhaiten. Mutta olisi
hän toki kertonut meille, jos hänen suunnitelmansa ovat muuttuneet,
ja pyytänyt rahaakin. Ei, tunnen vanhoissa luissani, että jokin on
hullusti, sanoi Jo vakavana kuin kohtalotar.
-- Kyllä siitä tieto tulisi, sillä hyvä kello kauas kuuluu, paha
vielä kauemmas. Älä huolehdi turhia, Jo, vaan kuuntele Natin hyviä
uutisia! En aavistanutkaan, että poika välittäisi muusta kuin
musiikista. Hyvä ystäväni Baumgarten on auttanut häntä alkuun, ja
menestys tekee pojalle hyvää, kunhan hän vain pitää päänsä kylmänä.
Hän on kunnon poika, mutta kovin kokematon, ja Leipzig on täynnä
ansoja sille, joka ei ole varuillaan. Kunpa hän selviytyisi!
Nat kuvasi kirjeessä haltioissaan muutamia kirjallisia ja
musikaalisia kutsuja, joihin oli osallistunut, komeaa oopperaa ja
uusia tuttavia. Hän kertoi, kuinka ystävällinen professori Baumgarten
oli hänelle ollut, ja ihaili suunnattomasti viulunsoiton opettajaansa.
-- Kuulostaa hyvältä, sanoi Jo tyytyväisenä. -- Jo ennen Natin
lähtöä minusta tuntui, että hän on lujempi ja miehekkäämpi kuin
aavistimmekaan. Hänellä oli paljon hyviä suunnitelmia.
-- Saadaanpa nähdä. Varmasti Natinkin on maksettava oppirahansa,
nuoruus on sellaista aikaa. Toivotaan vain, ettei läksy ole
liian kova, vastasi professori, ja hän hymyili muistaessaan omia
ylioppilasvuosiaan.
Professori oli oikeassa. Nat oli saanut jo läksynsä ja edistyi sen
oppimisessa sellaista vauhtia, että se olisi hämmästyttänyt kotona
olevia ystäviä. Miehekkyys, josta Jo iloitsi, oli alkanut kehittyä
odottamattomaan suuntaan, ja hiljainen Nat antautui vilkkaan
kaupungin huvituksiin niin innokkaasti kuin kokematon nuorukainen
ainakin. Vapaus ja riippumattomuuden tunne kiehtoivat häntä. Kukaan
ei täällä tuntenut hänen entisyyttään, ja kun hänellä oli hyvin
varustettu vaatevarasto, sievä rahasumma pankissa ja Leipzigin paras
opettaja, hänen oli helppo astua seuraelämään, semminkin kun Laurie
Laurencella oli Leipzigissä paljon ystäviä, jotka mielellään avasivat
kotinsa ovet hänen lahjakkaalle suojatilleen. Näin Nat pääsi nopeasti
piireihin, joihin moni kunnianhimoinen nuorukainen turhaan pyrki.
Tämä pani Natin pään melkein pyörälle. Kun hän istui juttelemassa
naisten kanssa kahviseurassa tai pyöritti jonkun kuuluisan
professorin tytärtä tanssisalin lattialla koettaen kuvitella tyttöä
Daisyksi, hänestä usein tuntui, ettei hän voinut olla sama henkilö
kuin se pieni koditon katusoittajaparka, joka kerran sateessa seisoi
Plumfieldin portilla. Vähitellen Natin heikkoudet pääsivät pinnalle:
turhamaisuus vei harhateille, huvittelu päihdytti hänet, eikä hän
vähään aikaan ajatellutkaan muuta kuin tämän uuden elämän iloja.
Hän ei suinkaan halunnut pettää ketään, mutta tuli silti antaneeksi
ihmisille sen käsityksen, että oli varakkaan perheen poika, jolla oli
hyvät tulevaisuudentoiveet. Hän puhui mielellään Laurien rikkaudesta
ja vaikutusvallasta ja kehui sitä erinomaista oppilaitosta, jota oli
käynyt. Josta kerrottiin tunteellisille nuorille neideille, jotka
lukivat hänen kirjojaan.
Mutta kaikesta tästä oli ikävät seuraukset. Sillä ennen pitkää
Nat ei mielestään voinut asua halvassa asunnossaan tai viettää
suunnittelemaansa ahkeraa, hiljaista elämää. Hän vuokrasi paremman
asunnon hienommasta kaupunginosasta jättäen kelpo rouva Tetzelin
valittamaan menetystään ja musiikkia harrastavan naapurinsa neiti
Vogelsteinin pudistamaan huolestuneena harmaata kiharapäätään.
Se rahaerä, joka oli talletettu Natin käytettäväksi, oli hänen omasta
mielestään kokonainen omaisuus, vaikka se olikin pienempi kuin
antelias Laurie ensin oli ehdottanut. Professori Bhaer oli kehottanut
Laurieta varovaisuuteen, koska Nat ei ollut tottunut käsittelemään
rahoja ja täysi kukkaro saattaisi hyvinkin johdattaa pojan tuhlaamaan.
Soittaminen oli Natille yhä pääasia, eikä hän jäänyt kertaakaan
pois oppitunnilta. Mutta ne tunnit, jolloin hänen olisi pitänyt
kärsivällisesti harjoitella, kuluivat liian usein tanssiaisissa ja
ravintoloissa. Aluksi huveista ei ollut muuta haittaa kuin että hän
kulutti niihin kallista aikaa ja rahaa, joka ei ollut hänen omaansa.
Mutta vähitellen tapahtui muutos huonompaan päin, ja hän oivalsi sen
myös itse. Ensi askelet ruusuisella tiellä veivät alaspäin eivätkä
ylöspäin, ja pysyvä uskottomuuden tunne, joka pian alkoi vaivata
Natia, saattoi hänet harvoina yksinäisinä hetkinä tuntemaan, etteivät
hänen asiansa olleet kunnossa.
-- Vielä kuukausi, sitten minä vakavoidun, hän mietti useammin kuin
kerran koettaen puolustautua sillä, että kotiväki toivoi hänen olevan
onnellinen ja että seuraelämä soisi hänelle tarpeellista silausta.
Mutta kuta useampia kuukausia kului, sitä vaikeampaa oli vetäytyä
pois tuosta kaikesta.
Natin tuttavien joukossa oli muuan miellyttävä rouva, jolla oli
musiikkia harrastava tytär; he olivat hienoa sukua mutta varattomia,
ja rouva toivoi tyttärensä Minnan löytävän rikkaan miehen.
Molemmat olivat ihastuneita Natiin, ja äiti alkoi kaavailla Minnan
tulevaisuutta tämän ystävyyden varaan. Nat kävi usein heidän luonaan,
sillä hiljainen kodin ilmapiiri tuntui rauhoittavalta vilkkaamman
seurustelun lomassa. Minnan äidille hän oli jo tuttavuuden alkaessa
kertonut olevansa kihloissa; niinpä hän ei voinut lainkaan aavistaa,
mitä toiveita rouva ja tytär hautoivat mielessään hänen suhteensa.
Jokunen vihjaus uusista kokemuksista pujahti tietysti myös
kirjeisiin, joita Nat uskollisesti joka viikko kirjoitti kotiin.
Daisy iloitsi hänen menestyksestään ja pojat nauroivat kuvitellessaan
'livertelijää' salonkileijonan osassa; sen sijaan vanhempia kirjeiden
sävy huolestutti, ja he pohtivat pitäisikö poikaa varoittaa. Mutta
Laurie sanoi:
-- Antaa hänen liehua vähän, poika on ollut kyllin kauan
lieassa. Pitkälle hän ei pääse niillä rahoilla, jotka hänellä on
käytettävänään, enkä usko hänen tekevän velkaa -- siihen Nat on
liian arka ja rehellinen. Poika maistaa nyt ensi kertaa vapautta,
nauttikoon siitä niin kauan kun voi. Sitä paremmin hän tekee työtä
aikaa myöten, uskokaa pois.
Kuukausi toisensa jälkeen vierähti, tulivat joulunpyhät lahjoineen
ja kutsuineen. Nat huvitteli sydämensä pohjasta -- kunnes hän uuden
vuoden päivänä sai maksaa kalliisti ajattelemattomuudestaan. Tuona
päivänä kaikki oli kuin noiduttua, kuin paha haltijatar olisi
valmistanut hänelle yllätyksen toisensa jälkeen.
Ensimmäinen koettelemus tuli aamulla, kun Nat meni kallis kukkakimppu
ja makeisrasia mukanaan Minnan luo kiittämään joululahjoista. Rouva
otti hänet herttaisesti vastaan, mutta kun Nat kysyi Minnaa, rouva
selitti, että nämä tiheät vierailut olivat jo aiheuttaneet juoruja ja
että Natin oli selvitettävä aikomuksensa tai pysyttävä poissa talosta.
Silloin Nat säikähti tosissaan, sillä hän huomasi liian myöhään,
että täällä asiat tulkittiin toisin kuin Amerikassa. Seurasi surkea
näytelmä; Natin oli pakko karistaa yltään kaikki kuvitelmat,
tunnustaa olevansa vain köyhä opiskelija ja pyytää anteeksi
ajattelemattomuuttaan. Minnan äiti oli erittäin loukkaantunut
huomatessaan tuulentupiensa luhistuvan, ja Nat lähti nöyryytettynä
talosta.
Toisen ikävän yllätyksen Nat koki ollessaan samana päivänä aterialla
professori Baumgartenin luona. Eräs opiskelijatoveri tuli hilpeänä
ilmoittamaan, että hän oli lähdössä Amerikkaan ja kävisi mielellään
tervehtimässä siellä professori Bhaeria. Natin sydän jähmettyi, kun
hän ajatteli mitä paljastuksia toinen voisi tehdä Plumfieldissä
-- hän ei toki ollut tahallaan petkuttanut kotiväkeä, mutta oli
jättänyt monen monta asiaa mainitsematta kirjeissään. Ja kun lähtijä
kiusoitellen vihjasi Minnaan ja sanoi, että hän voisi valmistaa
Natin ystäviä tulossa olevaan kihlaukseen, Nat huomasi hartaasti
toivovansa, että meri nielaisisi toisen ennen kuin tämä ehtisi
Plumiin asti. Mutta koettaen pysyä rauhallisena Nat antoi pojalle
niin sekavat matkaohjeet, että olisi ollut sula ihme, jos tämä
koskaan olisi löytänyt Amerikan manterelta professori Bhaerin. Tämän
keskustelun jälkeen Natin mieliala oli synkkä, ja hän poistui niin
pian kuin saattoi.
Kun Nat käveltyään pitkän aikaa kaupungilla vihdoin tuli kotiin,
siellä oli odottamassa kolmas harmin aihe, postissa saapunut
laskupino, joka hautasi hänet lopullisesti katumukseen, epätoivoon ja
itseinhoon. Laskujen yhteissumma oli niin suuri, että Nat kauhistui,
sillä hän ei todellakaan ollut tottunut käsittelemään rahaa.
Maksaakseen kaikki heti hänen olisi otettava viimeinenkin dollari
tililtään ja jäätävä puille paljaille seuraavaksi kuukaudeksi, jollei
hän sitten pyytäisi kotoa apua. Mutta siihen hän ei aikonut alentua
vaikka kuolisi nälkään.
Ensin Nat aikoi yrittää uhkapeliä, johon uudet ystävät olivat häntä
usein houkutelleet. Mutta hän oli luvannut herra Bhaerille välttää
pelisaleja eikä tahtonut enää jatkaa syntiluetteloaan. Mitä hän
saattoi tehdä? Tuntikausia hän käveli edestakaisin epätoivoissaan
ja keksimättä pelastusta. Sitten posti tuotiin huoneeseen, ja
uusien laskujen joukosta hän löysi kirjekuoren, jonka kulmassa oli
amerikkalainen postimerkki.
Se oli tervetullut! Ahnaasti hän luki kirjeen, johon jokainen kotona
oleva oli kirjoittanut muutaman rivin. Tutut nimet saivat hänen
silmänsä sumenemaan, ja kun hän pääsi lopussa oleviin sanoihin:
"Jumala siunatkoon poikaani. Äiti Bhaer", Natista tuntui, kuin
hänelle olisi ojennettu auttava käsi meren takaa.
Luettuaan kirjeen uudestaan Nat mietti tilannettaan, eivätkä
vaikeudet näyttäneet enää aivan voittamattomilta. Laskut oli
maksettava, joutavat tavarat myytävä ja muutettava pois tästä
kalliista asunnosta. Päästyään takaisin toimeliaan rouva Tetzelin
luo hän keksisi työtä, jolla elättäisi itsensä niin kuin moni muukin
opiskelija. Nat tiesi, että oli raskasta laskeutua jalustalta, tulla
ihmisten säälittelyn ja naurun kohteeksi, mutta hänen oli pystyttävä
siihen.
Uuden vuoden ensimmäisen viikon tuhlaajapoika käytti suunnitelmansa
toteuttamiseen. Hän kertoi kaiken professori Baumgartenille ja oli
huojentunut kuullessaan, ettei hänen tarinansa ollut kokeneelle
miehelle mikään yllätys. Professori lupasi pitää asian omana
tietonaan ja järjestää Natille pitkäaikaista työtä, jotta hän voisi
maksaa soittotuntinsa.
Syntymäpäivänään tammikuun alussa Nat asui jo entisessä pienessä
huoneessaan rouva Tetzelin luona. Hän istui sinä iltana yksin
ja allapäin takan ääressä muistellen vanhaa Plumia ja iloisia
lähtiäisiltaansa. Silloin koputettiin oveen, ja sisään purjehti
rouva Tetzel käsissään tarjotin, jolla oli viinipullo ja kynttilöin
koristettu kakku. Hänen kannoillaan sipsutteli vanha neiti Vogelstein
kantaen kukkivaa ruusua ja huudahdellen onnentoivotuksia 'rakkaalle
herra Blakille'.
Huvittuneena ja liikuttuneena Nat kiitti vieraitaan, ja nämä
istahtivat viettämään juhlaa hänen kanssaan. Pian kävi selville,
että heillä oli pari käytännöllistä ehdotustakin Natille, jonka
vaikeuksista he olivat hyvin selvillä. Rouva kertoi ystävästään,
joka antaisi mielellään Natille paikkansa erään pikkuteatterin
orkesterissa, koska hänen oli sairauden takia pakko luopua työstä.
Ja neiti Vogelstein puolestaan kysyi punastellen, voisiko Nat ruveta
antamaan englannin tunteja siinä tyttökoulussa, jossa hän opetti
piirustusta; palkka oli tosin vaatimaton, mutta tuntimääräkään ei
ollut kovin suuri. Nat suostui mielihyvin tarjouksiin, ja iloissaan
salahankkeensa onnistumisesta ystävälliset naapurit hyvästelivät
häntä.
Maailma näytti tämän jälkeen paljon valoisammalta, ja hyvät päätökset
versoivat Natin mielessä yhtä elinvoimaisina kuin neiti Vogelsteinin
ruusu, joka täytti huoneen raikkaalla tuoksullaan.
14