-- Äiti, saanko keskustella kanssasi vakavasti? kysyi Demi eräänä
iltana, kun he istuivat yhdessä nauttimassa syksyn ensimmäisestä
takkavalkeasta. Daisy oli yläkerrassa kirjoittamassa kirjeitä ja
Josie lukemassa pikku kirjastossa.
-- Tottakai, kultaseni. Toivottavasti sinulla ei ole huonoja uutisia,
sanoi Meg nostaen katseensa käsityöstään.
-- Taitavat pikemminkin olla hyviä, vastasi Demi hymyillen ja pani
pois sanomalehden. Hän meni istumaan äitinsä viereen pieneen sohvaan,
johon parahiksi sopi kaksi henkeä.
-- Kerrohan sitten.
-- Tiedän ettet pidä reportterintoimestani. Sinusta on varmaan
hauskaa luulla, että olen ottanut lähtöpassit.
-- Tosiaan hauskaa! Lehtityö on kovin epävarmaa, eikä siinä pääse
eteenpäin. Sinun pitäisi päästä hyvään paikkaan, johon voisit jäädä
pysyvästi. Haluaisin sinut virkauralle, mutta koska et itse pidä
siitä, niin jokin vauras liikeyrityskin kävisi laatuun.
-- Mitä sanoisit rautatiellä olosta?
-- Ei, siitä en pidä. Meluisa ja kiireinen paikka, jossa on
kaikenkarvaisia ihmisiä ympärillä. Toivottavasti et aio sinne.
-- Olisin voinut saada sieltä paikan. Entä miellyttääkö sinua
kirjanpitäjän paikka nahkatukkuliikkeessä?
-- Ei, tulet kumarahartiaiseksi kirjoittaessasi korkean pöydän
ääressä, ja kirjanpitäjä pysyy aina kirjanpitäjänä.
-- No, entä kauppamatkustajan toimi?
-- Ei se ainakaan. Kuolisit tai menettäisit terveytesi huonon ruuan
takia, onnettomuudet ja vaarat uhkaisivat joka puolelta ja saisit
yhtä mittaa olla menossa.
-- Voisin myös ruveta erään tiedemiehen yksityissihteeriksi, mutta
palkka on pieni ja työ voi ennen pitkää loppua.
-- Sellainen puuha olisi kyllä enemmän minun mieleeni. En tietenkään
vastusta mitään kunniallista työtä, mutta en soisi poikani ahertavan
parasta nuoruuttaan pimeässä konttorissa pienestä palkasta tai
heittelehtivän hiukan suuremman palkan vuoksi edestakaisin kehnoissa
ja tärisevissä vaunuissa. Tahtoisin saada sinut sellaiseen paikkaan,
jossa taitosi ja taipumuksesi kehittyvät ja ovat hyödyksi ja johon
voisit ehkä lopuksi päästä osakkaaksi. Silloin oppivuotesi eivät
kuluisi hukkaan. Puhuin tästä kaikesta jo aikoinaan isäsi kanssa.
Demi kiersi käsivartensa äidin harteille ja sanoi niin isänsä tapaan,
että äidin silmät kostuivat:
-- Äiti rakas, olenkin tainnut saada juuri sellaisen toimen, jota
sinä toivot. En halunnut puhua siitä ennen kuin asia oli varma,
sillä olisit vain huolehtinut ja hätäillyt, mutta Jo-täti ja minä
olemme olleet puuhassa jo jonkin aikaa ja nyt paikka on selvä.
Tiedäthän että Jo-tädin kustantaja herra Tiber on menestyneimpiä
miehiä alallaan. Lisäksi hän on aulis, ystävällinen ja ehdottoman
kunniallinen. Olen suorastaan himoinnut hänen palvelukseensa. Työssä
tarvitaan kirjallisuuden tuntemusta ja arvostelukykyä, siinä pääsee
kosketuksiin ihmisten kanssa ja se on hyvin kasvattavaa. Aina kun
käyn kustantajan luona Jo-tädin asioissa, tahtoisin jäädä tuohon
suureen kauniiseen huoneeseen, jossa herra Tiber istuu pöytänsä
ääressä melkein kuin kuningas ottamassa vastaan alamaisiaan;
suurimmatkin kirjailijat ovat siellä nöyriä poikia ja odottavat
jännittyneinä ratkaisua. Tietenkään minulla ei ole mitään tekemistä
tuon kanssa, ehkei koskaan tule olemaankaan. Mutta sitä on hauskaa
katsella, ja koko ilmapiiri eroaa tyystin monista konttoreista,
joissa ei puhuta muusta kuin rahasta. Se on kuin toinen maailma, ja
minusta tuntuu siellä hyvin kotoiselta.
Tässä Demi pysähtyi vetämään henkeä ja Meg, jonka kasvot olivat
kaiken aikaa kirkastuneet puuskahti innokkaasti:
-- Juuri tuollaista minä toivoin. Oletko saanut sieltä toimen?
Poikakulta, on erinomaista, jos pääset tuohon hyvin järjestettyyn ja
menestyvään kustannusliikkeeseen.
-- Luultavasti pääsen sinne, vaikka en uskalla vielä olla aivan
varma. Voihan olla etten sovi tuohon työhön; minut otettiin vain
kokeeksi. Herra Tiber oli hyvin ystävällinen ja lupasi, että jos
selviydyn hyvin, pääsen kohoamaan niin nopeasti kuin toisiin nähden
on kohtuullista. Aloitan kuun ensimmäisenä päivänä, toimitan aluksi
tilauksia, käyn hankkimassa uusia ja teen muuta sentapaista. Se
on minusta mukavaa. Olen valmis tekemään mitä tahansa mikä koskee
kirjoja, vaikka vain tomuttamaan niitä, nauroi Demi tyytyväisenä
tulevaisuuden näkymiin. Kokeiltuaan monenlaista hän näytti viimein
löytäneen alan, josta piti.
-- Eikö Jo-täti ole mielissään tästä? kysyi Meg ja näki jo sielunsa
silmin kustantajan oven yläpuolella kilven: "Tiber, Brooke & kumpp."
-- Niin mielissään, ettei tahtonut millään malttaa pitää suutaan
kiinni. Minun suunnitelmani ovat tuottaneet sinulle niin usein
pettymyksen, että tahdoin tällä kertaa olla varma. Rob ja Tom
lupasivat pidättää Jo-tätiä kotona tämän illan, että saan itse kertoa
uutisen; hänellä oli kova halu hyökätä tänne päätä pahkaa. Äiti
kulta, tuntuu kuin olisin päässyt telakalta vesille!
-- Arvaan sen. Minustakin tuntuu hyvältä, sillä olen välistä pelännyt
olleeni sittenkin liian saamaton teidän suhteenne. Sinusta saan nyt
olla huoletta. Jos vain Daisy vielä pääsisi selville vesille ja Josie
jättäisi haihattelunsa, olisin ihan tyytyväinen.
Demi piti hetken tauon antaakseen iloisen uutisen vaikuttaa; sitten
hän aloitti suojelevalla äänellä, jota hän aina vaistomaisesti käytti
puhuessaan sisaristaan:
-- Mitä tyttöihin tulee, alan uskoa että isoisä on oikeassa: ihmisen
täytyy saada olla oma itsensä, se miksi hänet on luotu. Daisynkin
pitäisi saada kulkea omaa tietään. Jos Nat palaa onnellisesti kotiin,
niin sinuna minä antaisin heille siunaukseni. Ja sitten auttaisimme
yhdessä Josieta saamaan selville, onko teatteri hänen oikea uransa.
-- Daisy on kiintynyt Natiin, se on selvä, ja jos Natissä on kylliksi
miestä, he saavatkin tehdä tahtonsa mukaan. Mutta pelkään että
Josiesta tulee vielä hankaluuksia. Minä rakastan teatteria, mutta en
ymmärrä miten voisin antaa pikku tyttöni ruveta näyttelijäksi, niin
lahjakas kuin hän ilmeisesti onkin.
-- Kenenhän syytä hänen teatteri-innostuksensa on? Demi hymyili.
-- Tietysti minun. Minähän näyttelin Daisyn ja sinun kanssasi
"Metsän lapsia" ennen kuin osasitte puhua. Siinä sitä ollaan, äidin
taipumukset puhkeavat lapsissa, ja äidin täytyy maksaa syntinsä
antamalla lapsien tehdä oman päänsä mukaan. Meg nauroi, vaikka
pudistikin päätään sille tosiasialle, että Marchin perheessä oli
näyttelijänlahjoja.
-- Kuule nyt, miksi perheessä ei saisi olla näyttelijää yhtä hyvin
kuin kirjailija tai pappi tai kustantaja? Tunnusta pois, sinäkin
näkisit mielelläsi Josien loistokkaana parrasvaloissa. Anna vain
periksi, äiti, itsepäiset lapsesi tahtovat kuitenkin kulkea omia
teitään.
-- En kai muutakaan mahda. Silti minua pelottaa, sillä
teatterimaailman jännitys nielaisee ihmisen niin, että siitä on
vaikea luopua vaikka haluaisikin. Minä tiedän siitä jonkin verran,
sillä luultavasti minusta itsestäni olisi tullut näyttelijä Marchin
tädistä ja kaikista kunniallisista esi-isistä huolimatta, jollei
siunattu isäsi olisi tullut väliin.
-- Vaikea sinun olisikin vastustaa tyttäresi uraa, varsinkin nyt,
kun aiot itse jouluna niittää laakereita näytelmän sankarittarena,
kiusoitteli Demi seisoen selkä takkatulta vasten siinä asennossa,
johon miehet mielellään asettuvat ollessaan voiton puolella.
Meg punastui. -- Hassua että lupauduin siihen, mutta en voinut
vastustaa, kun Jo ja Laurie sepittivät osan juuri minua varten ja
te lapsetkin näyttelette mukana. Ja heti kun saan päälleni tuon
vanhan äitimuorin vaatteet, minua värisyttää samalla tavalla kuin
ennen vanhaan näytellessämme ullakolla. Kunpa vain Daisy suostuisi
näyttelemään oman osansa.
-- Eikö sinusta Alice sopisi siihen paremmin? Daisy ei osaa näytellä
tippaakaan, mutta Alice saa eloa kuiviinkin repliikkeihin. Demi
käveli huoneen poikki, kuin tulen hehku olisi äkkiä saanut punan
kohoamaan hänen kasvoilleen.
-- Sopisi varmasti. Alice on suloinen tyttö, minä pidän hänestä. Mitä
hän tekee tänä iltana?
-- Pänttää kai kreikkaansa. Niin hän tavallisesti tekee, ikävä kyllä,
Demi mutisi tuijottaen kirjahyllyyn.
Meg oli ottanut käsityönsä esille ja tarkasteli keskentekoista
napinläpeä, niin ettei tullut huomanneeksi poikansa ilmettä.
Demi oli järkevä nuorimies, jolla oli malttia pitää salaisuutensa
ominaan. Niinpä Tomin lisäksi vain teräväkatseinen Josie oli
huomannut, että liikkeellä oleva kulkutauti oli iskenyt Demiinkin,
koska Josie tunsi terveellistä pelkoa isoaveljeään kohtaan, hän
asettui vain viisaasti väijyksiin valmiina hyökkäämään kimppuun heti
kun toinen paljastaisi heikon kohtansa. Demi oli alkanut iltaisin
soitella tunteikkaasti huilua. Meg ja Daisy eivät kiinnittäneet
mitään huomiota näihin iltakonsertteihin, mutta Josie kikatteli
pahanilkisesti itsekseen ja odotti kostonhimoisena aikaansa, sillä
hänen mielestään Demi asettui aina Daisyn puolelle, kun tämä torui
häntä vallattomuuksista.
Tänä iltana hän sai tilaisuutensa. Kun äiti oli syventyneenä
käsityöhön ja Demi kuljeskeli rauhattomana ympäri, viereisestä
huoneesta kuului kirjan paukahdus ja Josie ilmestyi huoneeseen
haukotellen, mutta silmissään pahanenteinen pilke.
-- Täällä mainittiin minun nimeni. Oletteko te panetelleet minua? hän
kysyi istahtaen tuolin käsinojalle.
Josie sai kuulla Demiä koskevan uutisen ja ilahtui siitä, mutta
oli huomaavinaan isonveljen suhtautuvan kovin armollisesti hänen
onnitteluunsa. Tytön mielestä moinen itsetyytyväisyys ei ollut
Demille hyväksi. Hän pisti heti piikin tämän ruusukimppuun.
-- Olen miettinyt meidän näytelmäämme ja keksinyt, että voin piristää
omaa osaani laululla. Miltä tämä kuulostaa? Ja istahtaen pianon
ääreen hän alkoi laulaa vanhalla sävelellä:
"Oi kuinka sinulle sen kertoisin,
mä että silmiisi kun katselin,
sä uudeksi teit koko maailman.
Suloinen tyttö. Sinua odotan."
Pitemmälle hän ei päässyt, kun Demi hyökkäsi kiukusta punaisena hänen
kimppuunsa, ja pöydät ja tuolit lennähtelivät, kun nopsajalkainen
nuori neiti ravasi ympäri huonetta kannoillaan Tiber & Kumppanin
tuleva osakas.
-- Senkin marakatti, kuinka sinä uskallat koskea minun papereihini,
karjui suuttunut runoilija tavoitellessaan julkeaa tyttöä, joka
hyppeli sinne tänne ja heilutti kiusoitellen hänen edessään
paperilappua.
-- Minä löysin sen tietosanakirjan välistä. Ähä, ähä, mitäs jätät
roskiasi joka paikkaan! Etkö sinä pitänyt laulustani? Sehän on oikein
herttainen.
-- Jollet anna tuota pois, saat oppia laulun, joka ei ole ollenkaan
herttainen, puhisi takaa-ajaja.
-- Tule ottamaan jos pystyt. Ja Josie katosi kirjastoon saadakseen
rauhassa kinata, sillä äiti ehätti sanomaan: -- Lapset, lapset, älkää
toki riidelkö!
Paperi oli jo liekeissä kun Demi tuli, ja hän rauhoittui nähdessään,
että riitakapula oli tiessään.
-- Hyvä että se paloi, minä en siitä välitä. Se oli vain erään tytön
tekele, johon koetin sepittää sävelen. Mutta tästedes jätät minun
paperini rauhaan, tai minä pyörrän äskeiset sanani. Minä näet neuvoin
äitiä, että hän antaisi sinun näytellä niin paljon kuin ikinä haluat.
Josien naama venähti hänen kuullessaan julman uhkauksen ja hän kärtti
Demiä kertomaan mitä oli puhuttu. Kooten tulisia hiiliä tytön pään
päälle Demi selosti keskustelun ja sai tällä valtioviisaalla tempulla
Josiesta heti liittolaisen.
-- Kunnon kaveri! Saat minun puolestani tästä lähtien haikailla ja
huokailla vaikka yökaudet, minä en sinua härnää. Jos sinä lupaat olla
minun puolellani, niin minä lupaan olla vaiti kuin muuri. Tuossa on.
Kirje Alicelta. Kai se kelpaa sovintolahjaksi?
Demin silmät välähtivät, kun Josie ojensi kolmikolkkaisen paperin,
mutta koska oli miltei varma, mitä se sisälsi, hän nolasi tytön
sanomalla huolettomasti:
-- Ei siinä mitään ole. Hän vain ilmoittaa, tuleeko hän meidän
kanssamme konserttiin huomisiltana. Lue itse jos haluat!
Naisten nurinkuriseen tapaan Josie menetti heti uteliaisuutensa,
kun sai luvan lukea kirjeen. Hän työnsi lappusen Demille, mutta jäi
vahtimaan, kun veli tyynesti silmäili nuo pari riviä ja viskasi
paperin tuleen.
-- Mutta hyvä mies! Minä luulin sinun säilyttävän jokaisen liuskan,
johon 'suloinen tyttö' on koskenut. Etkö sinä välitäkään hänestä?
-- Tietysti välitän, kaikkihan me välitämme. Mutta 'haikailu
ja huokailu' eivät sovi minulle. Tyttöriepu, näytelmät panevat
sinun romanttisen pääsi pyörälle, ja koska Alice ja minä joskus
näyttelemme rakastavaisia, sinä hupsuparka ajattelet heti, että me
olemme tosissamme. Älä vaivaa päätäsi typeryyksillä, vaan pidä huoli
omista asioistasi ja anna minun hoitaa omani. Saat anteeksi tällä
kertaa, mutta käytöksesi osoittaa huonoa makua, eivätkä tragedian
kuningattaret hassuttele.
Tämä tukki Josien suun; hän pyysi nöyrästi anteeksi ja meni
nukkumaan. Demi oli kohtalaisen tyytyväinen; mielestään hän oli
rauhoittanut viisaasti sekä itsensä että uteliaan pikku sisarensa.
Mutta jos hän olisi nähnyt tytön kasvot tämän kuunnellessa hiljaista
huilunsoittoa, ei hän olisi ollut siitä kovinkaan varma. Sillä tyttö
näytti ovelalta kuin vanha varis pyhähtäessään halveksivasti:
-- Älä luulekaan, että sinä minut petät. Puhu mitä puhut, mutta
serenadia sinä siellä soitat.
11