DAN

Rouva Bhaer mietti usein, mahtoiko Danissa olla intiaaniverta; siihen

ei viitannut ainoastaan pojan mieltymys vapaaseen kulkurielämään,

vaan myös hänen ulkomuotonsa. Kahdenkymmenenviiden vuoden ikäisenä

Dan oli pitkä ja jäntevä, tummakasvoinen ja niin terävän näköinen

kuin ainakin mies, jolla on tarkat aistit. Hän oli täynnä tarmoa,

hiukan karkea käytökseltään ja nopea sekä sanoissa että teoissa.

Entinen liekki paloi hänen silmissään, hän näytti aina valppaalta

niin kuin olisi tottunut olemaan varuillaan, ja hänen koko

olemuksensa uhkui reippautta ja voimaa. Juuri tämä ominaisuus hänessä

viehättikin niitä, jotka tunsivat hänen seikkailijanelämänsä ilot ja

vaarat. Hän näytti hyvin valloittavalta jutellessaan äiti Bhaerin

kanssa vankka ruskea käsi tämän kädessä.

-- Unohtanutko? Kuinka voisin unohtaa ainoan kodin, joka minulla

koskaan on ollut! Ei, minulla oli sellainen hoppu kertomaan hyvästä

onnestani, etten jäänyt edes siistiytymään, vaikka olenkin kai

enemmän villipuhvelin näköinen kuin milloinkaan. Ja Dan heilautti

pitkää mustaa tukkaansa, sipaisi partaansa ja nauroi niin että huone

raikui.

-- Et näytä yhtään hullummalta. Minä olen aina ihaillut rosvoja, ja

sinä olet ilmetty ryöväri. Josie ei kai muista sinua, mutta Ted kyllä

tuntee Daninsa pitkästä parrasta ja heiluvasta harjasta huolimatta.

Kohta he ovat kaikki täällä toivottamassa sinut tervetulleeksi, niin

että kerro minulle vähän itsestäsi ennen kuin he tulevat. Ajattele,

Dan, siitä on melkein kaksi vuotta, kun viimeksi olit täällä. Sinä

olet siis menestynyt! sanoi Jo, joka oli äitien tapaan kiinnostuneena

kuunnellut hänen kertomustaan Kaliforniasta ja erään pienen

sijoituksen odottamattomasta tuotosta.

-- Erinomaisesti. Minä en välitä rahasta, senhän tiedät, parasta

antaa sen mennä menojaan, ettei tule huolta omaisuudesta. Silti

on hauskaa saada rahaa, ettei tarvitse pihistää. Minun ei kannata

säästää, sillä minunlaiseni eivät milloinkaan elä vanhoiksi, sanoi

Dan. Näytti kuin hänen pieni omaisuutensa olisi rasittanut häntä aika

tavalla.

-- Mutta jos menet naimisiin ja asetut aloillesi niin kuin

toivottavasti teet, sinulla täytyy toki olla jotain millä aloittaa.

Ole vain järkevä ja sijoita rahasi johonkin. Kaikille tulee pahojakin

päiviä, ja sinä haluat olla oma herrasi, vastasi rouva Bhaer vakavan

näköisenä, vaikka olikin hyvillään, kun rahanhimo ei ollut tarttunut

hänen hyväonniseen poikaansa.

Dan pudisti päätään ja katseli huonetta aivan kuin se olisi tuntunut

liian ahtaalta.

-- Kukapa välittäisi tällaisesta virvatulesta? Naiset pitävät

tasaisista miehistä, eikä minusta koskaan tule tasaista.

-- Voi Dan, kun minä olin tyttö, pidin juuri sellaisista

seikkailijoista kuin sinä olet. Reipas ja rohkea, vapaa ja

romanttinen viehättää aina naisia. Älä ole toivoton. Löydät kyllä

vielä ankkurisi.

-- Mitä sanoisit, jos toisin sinulle intiaanitytön? Dan kysyi

veitikkamainen pilke silmissään ja tarkasteli nurkassa olevaa

kaunista Galateian rintakuvaa.

-- Toivottaisin sydämellisesti tervetulleeksi, jos hän olisi hyvä

tyttö. Onko sellainen jo tulossa? kysyi Jo katsoen uteliaana poikaa.

-- Ei toistaiseksi. Minulla ei ole ollut aikaa 'katsahtaa

ympärilleni', niin kuin Ted sanoo. Miten poika muuten jaksaa? kysyi

Dan vaihtaen puheenaihetta.

Rouva Bhaer oli heti vauhdissa ja kuvaili laveasti poikiensa

harrastuksia ja avuja -- kunnes asianomaiset itse ryntäsivät

sisään ja karkasivat Danin kimppuun kuin karhunpoikaset. Sitten

tuli professori, ja puhetta riitti Maryn sytytellessä lamppuja ja

keittäjän valmistaessa illallista.

Teen jälkeen Dan kulki edestakaisin avarissa huoneissa poiketen

välillä halliin hengittämään raitista ilmaa, jota hänen keuhkonsa

näyttivät kaipaavan enemmän kuin muiden ihmisten. Tällaisella

käynnillä hän näki oviaukossa vaalean olennon ja pysähtyi

katselemaan. Besskin seisahtui tuntematta vanhaa ystäväänsä ja

aavistamatta, kuinka sievältä näytti seistessään siinä pitkänä ja

solakkana kesäillan valoa vasten.

-- Onko tämä Dan? Bess hymyili ja ojensi kätensä.

-- Kukapa muu kuin vanha Dan. Mutta sinua en ollut tuntea, prinsessa.

Luulin henkiolennoksi, vastasi Dan katsoen tyttöä uteliaan hellästi

ja hämmästyneenä.

-- Tietysti minä olen kasvanut. Mutta sinä olet muuttunut kahdessa

vuodessa ihan toiseksi! Ja Bess katseli tyttömäisesti ihaillen

maalauksellisen näköistä nuorta miestä.

Dan ei ehtinyt vastata, sillä samassa syöksähti Josie sisään.

Muistamatta lainkaan vasta saavuttamaansa kunnioitettavaa ikää hän

juoksi suoraan Danin syliin, ja tämä lennätti tytön ilmaan kuten

ennen vanhaan. Vasta laskettuaan Josien maahan Dan huomasi tässäkin

tapahtuneen muutoksen ja puuskahti hullunkurisen kauhistuneena:

-- Varjelkoon, sinähän olet miltei täysikasvuinen! Mitä minä nyt

teen, kun täällä ei ole enää yhtään leikkitoveria. Ted kulkee tuossa

pitkänä kuin humalasalko ja Bess on jo nuori neiti, ja sinäkin,

sinapinsiemen, alat pidentää hameitasi ja opetella käytöstapoja!

Tytöt nauroivat. He olivat hauskasti toistensa vastakohtia -- Bess

vaalea ja hento, Josie raikkaan heleä kuin villiruusu. Dan nyökkäsi

tyytyväisenä katsellessaan heitä.

-- Kuulkaapas, tytöt, kukaan ei saa yksinoikeutta Daniin! huusi

Jo-rouva olohuoneesta. -- Tuokaa hänet tänne ja pitäkää vahtia,

muuten hän pääsee taas pujahtamaan vuoden parin matkalle ennen kuin

olemme edes kunnolla nähneet häntä.

Josie raahasi uhrinsa sisälle pitäen koko ajan meteliä siitä, että

Dan oli hänen mielestään etuillut miehekkyydessä muihin poikiin

verraten.

-- Emil on vanhempi kuin sinä, mutta hän hyppii yhä polkkaa ja

laulaa merimies viisuja ihan niin kuin pikkupoikana, hän sanoi

syyttävästi. -- Sinä olet ainakin kolmekymmenvuotiaan näköinen ja

iso ja musta kuin joku näytelmän roisto. Nytpä tiedänkin. Sinusta

tulee hyvä Arbaces Pompejin viimeisiin päiviin! Me aiomme ottaa

sen ohjelmistoon; gladiaattorit ja leijona ja maanjäristys ovat

jo tiedossa. Tim ja Ted varistavat säkkikaupalla tuhkaa maahan ja

vyöryttävät tynnyreittäin kiviä päälle. Muuta ei ole puuttunutkaan

kuin musta mies egyptiläisen osaan, ja sinä näytät oikein komealta,

kun sinut kiedotaan punaisiin ja valkoisiin huiveihin. Vai mitä

arvelet, Jo-täti?

Sanatulva sai Danin tukkimaan korvansa, ja ennen kuin Jo ehti vastata

suulaalle sisarentyttärelleen, tulivat Laurencet ja Meg perheineen

ja kohta heidän kannoillaan Tom ja Nan. Kaikki olivat uteliaita

kuulemaan Danin vaiheista ja hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan.

-- Mielesi tekee kai takaisin Kaliforniaan odottamaan toista onnen

potkua, tuumi Laurie Danin lopetettua kertomuksensa. -- Mutta muista

että keinottelu on vaarallista peliä. Voit menettää hetkessä kaiken

mitä olet voittanut.

-- Oikeastaan olen saanut siitä pelistä kylläkseni, ainakin vähäksi

aikaa. Minua viehättää siinä vain jännitys, eikä sekään ole minulle

terveellistä. Aion lähteä länteen viljelemään maata. Se on hienoa

puuhaa jos on kylliksi lääniä, ja vakinainen työ saattaa maistua

oikein hyvältä pitkän kiertelyn jälkeen. Minä panen työn alulle, ja

te voitte lähettää mustat lampaanne minun tarhaani. Minähän yrittelin

lampaankasvatusta Australiassa, niin että tiedän niistä yhtä ja

toista. Mustistakin.

Danin vakava ilme suli naurahdukseen, mutta ne, jotka tunsivat hänet

parhaiten, aavistivat hänen joutuneen käymään San Franciscossa kovaa

koulua, johon hän ei kaivannut takaisin.

-- Se on hieno ajatus, sanoi Jo lämpimästi. -- Silloin mekin tiedämme

missä olet ja voimme käydä sinua tervehtimässä matkustamatta

maailman toiseen laitaan. Ted voi tulla maatilallesi. Hän on niin

levoton sielu, että se tekisi hänelle hyvää. Sinun luonasi hän olisi

turvassa, kun purkaisi liian tarmonsa työhön.

-- Kyllä minä lapiota ja kuokkaa osaan heiluttaa siinä kuin

joku toinenkin, mutta Speranzan kaivokset tuntuvat sittenkin

houkuttelevammilta, sanoi Ted tutkien malminäytteitä, jotka Dan oli

tuonut professorille.

-- Sinä perustat länteen uuden yhdyskunnan, ja kun me tässä alamme

parveilla, tulemme ja asetumme sinne. Siellähän tarvitaan pian

sanomalehteäkin, huomautti Demi.

-- Tuumasta toimeen, Dan! Tuo on hyvä idea ja me tuemme kaikki sinua.

Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että hankkisin itsekin vähän

preeriamaata ja muutaman hevospaimenen, sanoi Laurie-herra, joka aina

koetti saada pojat ponnistamaan eteenpäin.

-- Jos kaverilla on vähän rahaa pohjalastina ja hän sijoittaa sen

maahan, niin silloin on kyllä vahvasti ankkurissa -- ainakin jonkin

aikaa. Mieleni tekee koettaa mihin pystyn, mutta halusin keskustella

ensin teidän kanssanne ennen kuin päätän mitään. Voi olla, ettei

tuollainen puuha sovi minulle ajan mittaan, mutta pääseehän siitä

irti jos väsyy, tuumi Dan.

-- Et sinä sinne jää. Tuollainen maatila tuntuu varmaan hirmuisen

pieneltä ja tylsältä, kun on tottunut pitämään koko maailmaa

kotinaan, ennusti Josie.

-- Lännessä ei taideta harrastaa taide-elämää? kysyi Bess. Hän

teki mielessään mustavalkoista harjoitelmaa Danista, jonka kasvot

näyttivät maalauksellisilta sivultapäin lankeavassa valossa.

-- Mutta luontoa siellä on ainakin niin että riittää. Löydät sieltä

niin komeita eläimiä ja maisemia, ettei koko Eurooppa vedä niille

vertoja. Arkiset kurpitsatkin ovat siellä valtavia. Josie mahtuu

Tuhkimona vaikka istumaan sellaisessa, sitten kun hän avaa teatterin

Danin kaupungissa.

-- Minä tulen sinne lääkäriksi, ilmoitti Nan. -- Yritän valmistua

siihen mennessä, vaikka kaupungit kasvavatkin lännessä kovin nopeasti.

-- Ei Dan huoli sinne alle nelikymmenvuotiaita naisia ollenkaan,

tokaisi Tom harmissaan hyväksyvästä katseesta, jonka Dan heitti

Naniin.

-- Lääkärit ovat poikkeus, väitti Nan. -- Tosin Dansvillessä ei

paljon sairastetakaan, siellä kun kaikki viettävät terveellistä

elämää, mutta tapaturmia siellä varmaan sattuu vähän väliä.

Onhan siellä hurjapäisiä ratsastajia ja villejä elukoita ja

intiaanikahakoita. Minä oikein kaipaan katkenneita luita. Täällä on

kirurgille liian vähän tekemistä.

-- Tervetuloa, tohtori, ja pidäkin kiirettä, sillä lähetän hakemaan

sinua heti kun voin tarjota katon pääsi päälle. Nyljen päänahan

muutamalta punanahalta erityisesti sinua varten, nauroi Dan.

-- Kiitos. Annapas kun koetan vähän käsivarttasi, että näen mihin

pystyt. Ai miten mainiot jänteret! Pojat, tätä minä sanon lihakseksi.

Nan piti lyhyen anatomian luennon käyttäen havaintovälineenä Danin

käsivartta.

Tom synkkeni yhä enemmän ja vetäytyi ikkunakomeroon katselemaan

tähtiä.

-- Tee Tomista haudankaivaja, hän kuoppaa mielellään ne potilaat,

jotka Nan tappaa, kiusoitteli Ted vilkaisten murjottajaan. Mutta Dan

ei näyttänyt kuulevan hänen huomautustaan vaan kiirehti puhumaan

toisesta ajatuksesta, joka oli syntynyt hänen toimeliaissa aivoissaan.

-- En ole lainkaan varma, että menestyn maanviljelijänä, ja tahtoisin

välttämättä tehdä jotakin vanhojen ystävieni, montanaintiaanien

hyväksi. Se on rauhallinen heimo ja tarvitsee kipeästi apua; satoja

montanoja on kuollut nälkään valtion laiminlyöntien takia. Siouxit

ovat sotaisia, heitä on kolmekymmentätuhatta, ja siksi hallitus

pelkää heitä ja antaa heille kaiken mitä he haluavat. Minusta se on

kirottu häpeä! Danin silmät säihkyivät, ja hän jatkoi nopeasti: --

Jos minulla olisi ollut rahaa silloin kun olin montanojen luona,

olisin antanut joka centin noille raukoille. Heiltä on petkutettu

kaikki elämänmahdollisuudet, kun heidät on ajettu omilta mailtaan

reservaattialueelle, missä ei mikään kasva. Rehelliset asiainhoitajat

voisivat tehdä paljon heidän hyväkseen, ja minusta tuntuu, että

velvollisuuteni olisi auttaa. Minä osaan heidän kieltään ja pidän

heistä. Minulla on nyt hiukan pääomaa, enkä tiedä, onko minulla

oikeutta asettua itsekkäästi nauttimaan siitä. Mitä sanotte?

-- Mene heidän luokseen, sanoi Jo syttyen heti.

-- Niin, mene ja ota minut apulaiseksesi, innostui Ted. -- Lähtisin

hirveän mielelläni noiden kaverien luo metsästämään.

-- Kerropa vähän enemmän asiasta, että voimme tuumia yhdessä, mikä

olisi viisainta, sanoi herra Laurence.

Dan kuvasi, mitä oli nähnyt dakota-intiaanien ja muiden

luoteisheimojen keskuudessa, kertoi heitä kohdanneista vääryyksistä,

heidän kärsivällisyydestään ja rohkeudestaan.

-- He sanoivat minua Dan Tulipilveksi, sillä minun aseeni oli paras,

minkä he koskaan olivat nähneet. Ja Musta Haukka pelasti henkeni

monta kertaa ja opetti minulle yhtä ja toista, josta on hyötyä jos

menen sinne takaisin. Nyt montanoilla on ollut vastoinkäymisiä, ja

minä maksaisin mielelläni velkani heille.

Kaikki olivat jo niin lämmenneet intiaanien asialle, että

Dansville-innostus alkoi laimeta. Mutta varovainen herra Bhaer

huomautti, että yksi ainoa rehellinen virkamies ei loppujen lopuksi

voisi tehdä paljonkaan intiaanien hyväksi. Asiaa sieti harkita

tarkoin, oli yritettävä saada vaikutusvaltaa oikealta taholta ja

tutkittava maaperää ennen lopullisen päätöksen tekoa.

-- Hyvä, minä teen niin. Käväisen Kansasissa katsomassa miltä siellä

näyttää. Oikeastaan kaikkialla on niin paljon tekemistä, ettei tiedä

mistä aloittaa. Toivon melkein, ettei minulla olisikaan rahaa, sanoi

Dan kulmiaan rypistäen.

-- Minä pidän huolta rahoistasi, kunnes teet päätöksen. Sinä innostut

niin helposti, että syydät omaisuutesi ensimmäiselle kerjäläiselle,

joka sinuun törmää. Anna rahasi minun huostaani, saat ne takaisin

heti kun tiedät mihin ne sijoitat, sanoi Laurie, joka oli saanut

melkoisen annoksen elämäntaitoa huolettomien nuoruusvuosiensa jälkeen.

-- Kiitos, olen iloinen päästessäni siitä lastista. Ja jos minulle

sattuu jotakin, niin auta rahoillani joku nuori lurjus elämän alkuun

niin kuin aikoinaan autoit minut. Tämä on minun testamenttini, ja

te olette kaikki todistajia. Nyt tuntuukin paremmalta. Dan oikaisi

selkäänsä kuin taakasta vapautuneena.

Laurie rupesi juuri selittämään miten hän sijoittaisi rahat, kun

ulkoa kuului iloinen ääni:

"On Peggy tyttö iloinen,

hei hiio hoi, hei hiioo,

suo riemuin ryypyt Tomilleen,

hei hiio hoi, hei hiioo.

Ja meripoika maailmaa

kun kiertää, Peggy odottaa.

Hei hiio hoi, hei hiioo."

Emil ilmoittautui aina tällä lailla. Hänen mukanaan tuli Nat, joka

oli ollut kaiken päivää antamassa viulutunteja kaupungissa.

Huoneet eivät enää riittäneet nuorisolle, se siirtyikin kuistille ja

asettui portaille kuin parvi yölintuja. Herra March ja professori

vetäytyivät kirjastoon, Meg ja Amy neuvottelivat keittiössä, ja Jo

ja Laurie istuutuivat leveän ikkunan ääreen kuuntelemaan kuistilta

kantautuvaa rupattelua.

-- Joukko on taas koossa, sanoi Jo viitaten edessään olevaan ryhmään.

-- Toiset ovat kuolleet tai hajaantuneet taivaan tuuliin, mutta nämä

yksitoista pysyvät lohtunani. Kun Alice Heath lasketaan joukkoon,

heitä on koko tusina.

-- Kun katselee heitä, sopii oikeastaan olla aika tyytyväinen,

vastasi Laurie, ja hänen silmänsä pysähtyivät mustien ja ruskeiden

joukosta erottuvaan vaaleaan päähän.

-- Tytöistä ei ole huolta, mutta pojat näyttävät ajautuvan kauemmaksi

minusta joka kerran lähtiessään, huokasi Jo. -- Tietenkin he

itsenäistyvät, minä pitelen heitä enää hienon hienosta langasta, joka

voi katketa milloin tahansa niin kuin Nedin ja Jackin suhteen on

käynyt. Doll ja George pistäytyvät vielä täällä mielellään, ja Franz

on aina uskollinen. Mutta en voi olla hätäilemättä niiden kolmen

takia, jotka pian taas lähtevät maailmalle. Emil kyllä pysyy oikealla

tiellä, mutta Nat on häilyväinen poika ja Dan yhä kesyttämättä. Siinä

meillä taitaakin olla aika urakka.

-- Dan on hieno poika. Minusta on melkein vahinko, jos hän nyt

hautautuu tuonne erämaihin. Hänessä olisi ainesta oikeaksi

herrasmieheksi, jos hän pysyisi ihmisten ilmoilla, tuumi Laurie.

-- Enpä tiedä. Hän pitää työstä ja vapaasta elämästä, ja ne muovaavat

hänestä hyvän miehen. Ja se on toki tärkeintä. Me emme voi muuttaa

hänen perusluonnettaan, mutta voimme auttaa häntä kehittymään oikeaan

suuntaan.

Jo puhui vakavasti, sillä hän tunsi Danin paremmin kuin kukaan muu ja

näki, ettei varsan luontoa vielä ollut taltutettu. Ja hän tiesi, että

Danin kaltaiselle elämä tulisi aina olemaan kovaa.

-- Älä ole huolissasi. Jos Dan menettää innostuksensa farmiin, hän

voi toteuttaa tuon toisen suunnitelman. Ehkä se olisikin paras

ratkaisu. Hän sopisi erittäin hyvin tuohon vaikeaan tehtävään, sillä

taistelu sorrettujen puolesta pitäisi hänen vaarallisen sisunsa

aisoissa.

-- Toivottavasti. Mitähän tuolla nyt tapahtuu? Jo-rouva kumartui

kuuntelemaan Tedin ja Josien innostuneita huutoja.

-- Puhvelin pää Bessille, voi hyvä luoja, Dan! Miksi toit hänelle

tuollaisen kamalan kapineen? Nan kysyi.

-- Bessille tekee hyvää saada kunnon malli suoraan luonnosta. Ei

hänestä mitään tule, jos hän näpertelee joutavien jumalien ja

kissanpoikasten parissa, sanoi Dan halveksivasti, kun muisti, että

hänen viimeksi täällä ollessaan Bess oli kahden vaiheilla valitsisiko

mallikseen Apollon pään vai persialaiskissansa.

-- Kiitos, minä koetan muovailla sen, ja jollen onnistu, voimme

naulata pään eteisen seinään sinun muistoksesi, sanoi Bess

närkästyneenä, kun hänen epäjumaliaan oli loukattu. Hänen äänensä oli

makea ja kylmä kuin jäätelö.

-- Sinä et kai voisi ajatellakaan, että tulisit katsomaan minun

tulevaa siirtokuntaani. Liian sivistymätön paikka, vai mitä? Dan

kysyi tavoitellen nöyrää sävyä.

-- Minä menen Roomaan opiskelemaan vuosikausiksi. Kaikki maailman

kauneus ja taide on siellä, eikä yksi ihmisikä riitä sen

nauttimiseen, vastasi Bess.

-- Rooma on vanha homeinen hauta verrattuna minun suurenmoisiin

Kalliovuoriini. Usko pois, voisin näyttää sinulle sellaista,

joka lennättäisi vanhat mestarisi ilmaan kuin leijat. Ja ellet

satapäisestä villihevoslaumasta löydä kauneutta, silloin minä

antaudun, puuskahti Dan.

-- Minä tulen joskus isän kanssa katsomaan, vetävätkö sinun hevosesi

vertoja Pyhän Markuksen torin tai Capitoliumin kukkulan ratsuille.

Älä sinä pilkkaa minun jumaliani, minäkin koetan antaa arvoa sinun

jumalillesi, sanoi Bess rauhaa rakentaen.

-- Vanhalla maailmalla on kyllä etunsa, mutta ei toki kaikkia.

Englannissa Man-saarella naisilla on vaaleissa samat oikeudet kuin

miehilläkin, mutta meillä ei ole. Se on synti ja häpeä, intoili Nan.

-- Voi, älkää ruvetko puhumaan äänioikeudesta. Ihmiset riitelevät

siitä aina ja haukkuvat toisiaan. Ollaan sovussa ja hiljaa tänä

iltana, pyysi Daisy, joka inhosi väittelyä yhtä kiihkeästi kuin Nan

sitä rakasti.

-- Sinä saat äänestää niin paljon kuin tahdot meidän uudessa

kaupungissamme, Nan. Saat olla pormestari ja raatimies ja hoitaa

koko hallinnon. Siellä on kaikki vapaata kuin ilma, muuten minä en

voi elää siellä, sanoi Dan ja lisäsi nauraen: -- Huomaan että rouva

Rasavilli ja rouva Shakespeare Smith ovat yhäkin eri mieltä tärkeistä

kysymyksistä.

-- Jos kaikki olisivat yksimielisiä, ei edistyttäisi lainkaan. Daisy

on oikea kullanmuru, mutta näissä asioissa ihan pöhkö. Häntä pitää

ravistella yhtä mittaa.

-- Kyllä minä pidän Daisyn ajan tasalla, sanoi Demi hellästi ja

kietoi kätensä sisaren vyötäisille.

Dan katseli heitä haikeana ja mietti, kuinka hyvältä mahtoi tuntua,

kun vierellä oli sisar. Hänen yksinäinen nuoruutensa tuntui entistä

ankeammalta. Mutta Tomin äkillinen puuskahdus hälvensi tunteilun.

-- Minä haluaisin olla kaksonen. Olisi mukavaa, jos olisi joku

lohduttamassa, kun toiset tytöt ovat olleet julmia.

Tomin onneton rakkaus oli perheen alituisena pilailun aiheena,

ja hänen huokauksensa herätti naurunpuuskan. Nan otti esille

pillerirasian ja sanoen virallisen näköisenä:

-- Arvasin että söit liikaa hummeria. Ota neljä tablettia, niin

ruuansulatushäiriösi menee ohi. Tom huokailee ja on aina ihan hupsu

syötyään liikaa.

-- Olkoon menneeksi. Muuta hyvää sinä et minulle annakaan.

Ja Tom narskutti alakuloisena annostaan.

-- "Taikaa sull' eikö mielen tautiin, taitoa nykiä surun juuret

muistist' irti", lausutti Josie murheellisesti kaiteelta.

-- Lähde minun mukaani, niin teen sinusta miehen. Jätä pillerit

ja pulverit ja samoile vähän maailmaa, niin unohdat, että sinulla

sydäntä ja vatsaa onkaan, sanoi Dan tarjoten kaikkiin tauteihin omaa

parannuskeinoaan.

-- Tai lähde minun kanssani merille! Kunnon meritauti saa sinut

jaloillesi ja kaakkoismyrsky puhaltaa pois masennuksen. Tule

laivalääkäriksi -- helppo toimi ja lystiä loputtomiin!

"Jos Nan on sulle suuttunut,

niin nosta purje pois

ja etsi tyttö sellainen,

joka sopuisampi ois",

jatkoi Emil, jolla aina oli ystävilleen tarjolla laulunpätkä

murheeseen.

-- Saa nähdä, mietin ehkä asiaa, kun saan diplomini. En aio raahustaa

kolmea ikävää vuotta saamatta siitä paperia. Siihen asti...

-- En ikinä hylkää rouva Micawberia, keskeytti Teddy niiskuttaen --

ja lensi samassa Tomin tönäisemänä portailta märkään heinikkoon.

Kun muut olivat menneet, jäi Dan kuistille nauttimaan tuulesta, joka

puhalsi heinäpelloilta ja toi mukanaan kukkien tuoksua. Hän seisoi

siinä vielä nojaillen kuutamossa, kun Jo tuli sulkemaan ovea.

-- Uneksitko, Dan, kysyi Jo odottaen avomielisyyden hetkeä. Mutta

hän putosi nopeasti maankamaralle, kun Dan pyörähti ympäri ja sanoa

töksäytti:

-- Teki vain mieli tupakkaa.

Jo naurahti pettymykselleen ja vastasi ystävällisesti:

-- Saat polttaa omassa huoneessasi, mutta älä sytytä taloa!

Ehkä Dan huomasi pettymyksen, koska hän kumartui suutelemaan Jota ja

kuiskasi: -- Hyvää yötä, äiti. Ja Jo oli taas melkein tyytyväinen.

5