Monta ilon hetkeä oli Marchin perheen jäsenillä ollut vuosien
varrella, mutta suurimman yllätyksen he olivat kokeneet, kun 'ruma
ankanpoikanen' lopultakin osoittautui -- ei kylläkään joutseneksi,
vaan pikemminkin sadun kultahanheksi. Jo oli näet kymmenen vuoden
kuluessa saavuttanut kirjoillaan sellaisen menestyksen, että hänen
huimimmatkin unelmansa toteutuivat. Koskaan hän ei itse täysin
käsittänyt, miten ja miksi näin kävi. Hän huomasi vain äkkiä olevansa
kuuluisa, ja -- mikä parasta -- keränneensä sen verran maallista
mammonaa, että vaikeudet oli voitettu ja poikien tulevaisuus turvattu.
Tämä menestys alkoi eräänä onnettomana vuotena, jolloin Plumfieldissa
kaikki meni päin mäntyä. Oli tiukka aika, koulu kitui, Jo uurasti
yli voimiensa ja sairastui. Laurie ja Amy matkustelivat pitkään
ulkomailla, ja Bhaerit olivat liian ylpeitä pyytääkseen apua edes
heiltä.
Sairasvuoteellaan Jo pohti huolissaan perheen kurjia raha-asioita,
ja lopulta hän päätti turvautua viimeiseen oljenkorteen -- kauan
toimettomana olleeseen kynäänsä. Kun eräs kustantaja juuri silloin
etsi julkaistavakseen tyttökirjoja, Jo kyhäsi käden käänteessä pienen
tarinan oman sisarusparvensa nuoruudenaikaisista seikkailuista ja
lähetti sen liikoja odottamatta koettelemaan onneaan.
Mutta Jon elämässä olivat vasta- ja myötämäet aina olleet jyrkkiä.
Hänen ensimmäinen kirjansa, vuosikausien uurastuksen tulos, jonka
piti täyttää tekijänsä suuret toiveet ja kunnianhimoiset unelmat,
oli tuottanut katkeran pettymyksen. Sen sijaan tämä vaatimaton
kertomus, joka oli kyhätty muutaman dollarin toivossa, joutui
odottamatta myötätuuleen ja purjehti suoraan lukijain suosioon. Se
toi tekijälleen runsain mitoin kultaa ja kunniaa.
Hämmästyksekseen Josephine Bhaer näki pienen purtensa palaavan
satamaan liput liehuen ja tykit iloisesti jyskien. Ystävät
riemuitsivat hänen menestyksestään ja onnittelivat häntä. Ja tämän
ensi menestyksen jälkeen kaikki sujui helposti. Jo koki pelkkää
myötätuulta, ja jokainen uusi kirja auttoi eteenpäin niitä, joita hän
rakasti ja joiden hyväksi teki työtä.
Mutta kuten kaikella tässä kummallisessa maailmassa, Jon
menestykselläkin oli hullunkuriset ja hankalat puolensa. Alkuaikojen
hämmästyksestä ja riemusta toinnuttuaan hän alkoi varsin pian väsyä
maineeseensa ja kaivata menetettyä vapauttaan.
Hänestä oli äkkiä tullut ihailevan lukijakuntansa orja. Se puuttui
kaikkiin hänen toimiinsa, entisiin, nykyisiin ja tuleviinkin. Vieraat
halusivat katsella häntä, kysellä, varoittaa ja onnitella; he olivat
saattaa hänet suunniltaan hyvää tarkoittavalla huomaavaisuudellaan.
Jos hän kieltäytyi avaamasta heille sydäntään, he moittivat häntä.
Jos hän torjui tuntemattomien avunpyynnöt ja lahjoitusvaatimukset
eikä ottanut kantaakseen kaikkea ihmiskunnan hätää ja kurjuutta,
häntä sanottiin kovasydämiseksi, itsekkääksi ja ylpeäksi. Jos hänen
oli mahdotonta vastata saamiinsa kirjeröykkiöihin, hän laiminlöi
velvollisuutensa.
Ennen pitkää Jon kärsivällisyys loppui. Hän vetäytyi luolaansa ja
murahteli pelottavasti, kun häntä houkuteltiin sieltä ulos. Vapaus
oli aina ollut hänen kallein omaisuutensa, ja nyt siitä oli jäljellä
vain riekaleet. Jo oli mielestään tehnyt kaikki mitä kohtuudella
voitiin vaatia, kun oli sirotellut ympärilleen runsain käsin
nimikirjoituksia, valokuvia ja elämäkertatietoja, kun taiteilijat
olivat kuvanneet hänen kotinsa joka taholta ja lehtimiehet hänet
itsensä siltä jöröltä puolelta, jonka hän aina näytti näinä
kiusallisina hetkinä, kun herttaisten pyhiinvaeltajien loputon
virta oli kuluttanut kunnioittavilla askelillaan hänen kynnyksensä
ja tuhonnut hänen pihanurmensa, kun palvelijat lähtivät talosta
jo viikon kuluttua väsyttyään kuulemaan aamusta iltaan ovikellon
soittoa, kun hänen miehensä sai suojella häntä aterioiden aikoina ja
pojat turvata hänen pakonsa takaikkunasta yritteliäiden vieraiden
ilmaantuessa sopimattomalla hetkellä.
-- Pitäisi säätää suojelulaki onnettomien kirjailijoiden turvaksi,
sanoi Jo eräänä aamuna, kun posti toi hänelle tavallista enemmän
kirjeitä. -- Se on minulle polttavampi ongelma kuin kansainvälinen
tekijänoikeus, sillä aika on rahaa ja rauha terveyttä, ja olen
menettämässä molemmat saamatta tilalle mitään. Mieleni tekee hurjasti
paeta jonnekin erämaahan.
-- Noille leijonanmetsästäjille tekisi hyvää vaihtaa hetkeksi osaa
takaa-ajettavien kanssa; silloinpa näkisivät, millaisena maanvaivana
he ovat. "Otin vapauden tulla ilmaisemaan ihastukseni viehättävästä
teoksestanne", matki Ted kumartaen äidilleen, joka tuijotti vihaisena
postista tulleita nimikirjoituspyyntöjä.
-- Yhden asian olen päättänyt, sanoi Jo topakasti. -- Tällaisiin
pyyntöihin en enää vastaa. Tuolle pojalle olen jo lähettänyt ainakin
kuusi nimikirjoitusta, ilmeisesti hän myy niitä. Ja jos vastaan tälle
tytölle, saan ennen pitkää kaikki hänen koulutoverinsa kimppuuni.
Emerson ja Whittier heittivät tällaisen postin paperikoriin, ja
vaikka minä olenkin vain kirjallinen puistotäti enkä tarjoa nuorille
muuta kuin moraalivelliä, aion tässä asiassa seurata suurten
esimerkkiä. Minähän en ennätä syödä enkä nukkua, jos yritän tyydyttää
näiden ajattelemattomien lasten toivomuksia. Ja helpotuksesta
huokaisten Jo pyyhkäisi koko läjän syrjään.
-- Minä avaan loput kirjeet, että saat lopettaa aamiaisesi, sanoi
Rob, joka usein oli äitinsä sihteerinä. -- Tässä on muuan etelästä
tullut. Kahdeksantoistavuotias kirjailija ehdottaa, että panet nimesi
romaaniin, jonka hän on kirjoittanut. Ensimmäisen painoksen jälkeen
sinun nimesi joutaa pois ja hänen pannaan tilalle. Selväsanainen
ehdotus. Mutta et taida suostua siihen, vaikka oletkin yleensä
helläsydäminen nuoria kynäilijöitä kohtaan.
-- Ei käy. Selitä se hänelle ystävällisesti, ennen kuin hän ehtii
lähettää tänne juttunsa. Minulla on tällä hetkellä hallussani
seitsemän käsikirjoitusta ja tuskin ehdin lukea edes omaani,
sanoi Jo-rouva. Hän onki maljasta pienen kirjeen ja avasi sen
huolellisesti, koska se alamäkeä luisuvasta osoitteesta päätellen oli
lapsen kirjoittama.
-- Tähän vastaan itse. Pieni sairas tyttö toivoo minulta kirjaa,
ja sen hän on saava; mutta en minä voi kirjoittaa jatkoa kaikkiin
kirjoihini vain hänen mielikseen. En koskaan pääsisi loppuun, jos
tottelisin näitä ahnaita Oliver Twisteja, jotka koko ajan huutavat
lisää! Entä sitten, Robin?
-- Tämä on lyhyt, mutta herttainen.
'Rakas rouva Bhaer! Aion nyt sanoa mielipiteeni teoksistanne.
Olen lukenut ne kaikki moneen kertaan ja sanon, että ne ovat
loistavia. Olkaa hyvä, jatkakaa!