ROUVA AIROLA. Minä sanon heti edeltäpäin, että Aina saa päättää.
Ellei hän suostu, niin pakottamaan en häntä rupea.
ERKKI KOLJAS. Niinpä kyllä. Mutta asian voi ymmärtää niin monella eri
tavalla, ja nyt kun tyttärenne on terve, niin voi hänelle selittämällä —
ROUVA AIROLA. Terve! — Hm! No niin! (Huokaa). Onhan hän. — Mutta siksi
terve hän ei ole, että minä pienimmässäkään vastustaisin hänen tahtoaan.
ERKKI KOLJAS (tyytymättömänä). Hm! (menee perälle päin).
EEVI. Menenkö kutsumaan Ainan tänne?
ROUVA AIROLA. Mene vaan! Mutta jos huomaat, että hän ei kernaasti tule,
niin sano, että minä tulen sinne, koulun loputtua.
EEVI. Kyllä.
Menee oikealle.
ERKKI KOLJAS (tulee alas).
ROUVA AIROLA. No, mitäpä nyt kuuluu Koljaalle?
ERKKI KOLJAS (äkkiä). Kuinka niin? — Hm! (Tekeytyy välinpitämättömäksi).
Mitäs tässä —. (Menee keinutuoliin). Tämä jalka vaan vielä tekee vähän
kiusaa.
ROUVA AIROLA. Niinpä näyttää. Sinusta on tullut ontuva mies.
ERKKI KOLJAS (murisee). Hm! Sattui pieni tapaturma häämatkalla.
ROUVA AIROLA. Niin! Siellähän se sattui. — Etkö aavistanut, että siitä
se turma tulisi?
ERKKI KOLJAS. Mikä?
ROUVA AIROLA. Se, joka sinua nyt vaivaa.