EEVI. Kun sitten Pentti sai tietää, että Ainan äkillinen sairaus oli
ollut onnellinen ainakin yhdessä suhteessa, niin — pelastaakseen itsensä
kiusaajistaan — kirjoitti Pentti valtakirjan —
ROUVA AIROLA (nousee). No, niin?
EEVI. Mutta heti myöskin sen jälkeen matkusti hän Ylimaahan puhuttelemaan
serkkuansa —
ROUVA AIROLA. Pastori Koljasta — niin —?
EEVI. — peruuttaakseen antamansa valtakirjan. Isä aavisti Pentin matkan
tarkotuksen, eikä lähettänyt papereita heti. Tällä kannalla olisi kai
asia vieläkin, ellei olisi sattunut muuan tapaus, joka —
ROUVA AIROLA. Mikä — mikä?
EEVI. Pastori Koljas on kuollut.
ROUVA AIROLA. Kuollut?
EEVI. Siitähän oli niin kauhea riita äsken isän ja Pentin välillä.
Isä on nähtävästi salannut kuoleman ilmotuksen jo parin viikon ajan.
Ja heti sen saatuaan lähettänyt Pentin paperit Ylimaahan.
ROUVA AIROPA (henkeään pidättäen). Ja?
EEVI. Nyt on Pentti Emma Liinaharjun kanssa kuulutettu kaikki kolme
kertaa.
ROUVA AIROLA. Herra siunatkoon!
Menee tuskallisena yli näyttämön.
EEVI. Äsken isä ilmotti Pentille, sekä sen, että serkkumme kuoleman.
ROUVA AIROPA (vaipuu istumaan kirjoituspöydän viereiselle tuolille).
Pentti kuulutettu!
Itkee hiljaa.
Äänettömyys.
EEVI (nousee, huomattuaan rouva Airolan itkevän, menee hiljaa hänen
luokseen ja silittää hellästi hänen päätään). Täti! Uskoitko sinä,
että Pentistä ja Ainasta olisi koskaan tullut sen valmiimpaa? — Sinä
et tunne Penttiä tarpeeksi. Ennemmin tai myöhemmin olisivat he
kuitenkin hänet pakottaneet. Ja kukapa tietää — kun Aina nyt paranee
ja tulee entiselleen taas —?
ROUVA AIROLA (katkerasti). Entiselleen? (Nousee). Sinä tiedät yhtä
hyvin kuin minäkin, ettei Aina raukka koskaan pääse entiselleen enään.
(Menee leposohvan luo). Mikä kauhistuttava totuus! (Vaipuu istumaan).
EEVI (menee hiljaisena vähän lähemmäksi). Täti kulta! Olihan sentään
onni onnettomuudessa hänen äkillinen sairastumisensa. Sillä tavalla
päästiin kuitenkin monista ikävyyksistä. Ymmärräthän sen? Ja kun koko
asiasta ei tiedä muut kun lääkäri ja me omaiset —
ROUVA AIROLA. Vähät meistä muista! Mutta Aina itse! — Jos hän edes
olisi saanut pitää lapsen.
EEVI. Mitä sanotkaan?
ROUVA AIROLA. Minä uskon, että se olisi ollut hänelle sekä onneksi
että iloksi. — Olisitpa vaan kuullut, miten hän kuumehoureissaan siitä
alituiseen puheli. Hänen mielikuvituksessaan se oli ikäänkuin olemassa.
Ja sittenkin, kun kuume jo oli häneltä poissa ja totuus hänelle
ilmotettiin, oli varsin vaikea saada hänet sitä uskomaan. Selvästi
näki, että hän olisi toivonut toisin. — Minä uskon, että se olisi
kiinnittänyt hänet elämään. Mutta niinkuin asiat ovat nyt, niin voi
jonkinlainen aavistamaton loppu tulla millä hetkellä tahansa.
EEVI (avonaisesti). Siksi olenkin niin levoton.
Menee istumaan uunin kolkalle.
ROUVA AIROLA. Yksi ainoa asia on tuonut hänelle terveyttä ja pitänyt
hänet kiinni elämässä. Yksi ainoa! (Raskaasti). Ja sekin on nyt — vain
harhaluulo — saippuakupla, joka voi särkyä häneltä millä hetkellä
tahansa. — Mitä seuraa sitten? Juuri tänään viimeksi kielsi lääkäri,
kuoleman uhalla, puhumasta Ainalle mitään, joka jotenkin voisi liikuttaa
häntä. — Ja nyt odottaa häntä tällainen tieto. Voi Aina raukka!
Painaa pään käsiinsä,
EEVI. Ei, ei! Se pitää estää. Hän ei saa tietää mitään, ennenkun enemmän
voimistuu.
ROUVA AIROLA. Kyllä me saamme odottaa hänen voimistumistaan, kestääkseen
tätä. Ajattele miten herkkä ja arka hän on!
EEVI. Niinpä kyllä, täti hyvä! Mutta meidän pitää kuitenkin yrittää.
Tämä pitää Ainalta salata!
ROUVA AIROLA (nousee). Se on mahdotonta! Heti kun tieto leviää
ympäristöön, voi se vaikka seinän läpi tunkeutua Ainan korviin.
EEVI (nousee. Tiukasti). Mutta se -pitää estää. — Muutaman päivän
kuluttua on Aina jo siksi voimissaan, että hän voi matkustaa. Hänet
on toimitettava kauvas tältä seudulta.
ROUVA AIROLA. Tosiaankin. Jos se kävisi päinsä! — Mutta — ei, ei!
Sukulaisiin ei voi — se olisi sama juttu.
Menee keskemmälle.
EEVI. Ei, ei! Ei sukulaisiin. — Aivan vieraisiin pitää hänet saada.
Se on muutenkin hänen parantumiselleen edullisempi.
ROUVA AIROLA. Sepä juuri, se! Sellainen tulisi maksamaan paljon. Yksin
hän ei voisi tulla toimeen. Minun pitäisi mennä mukana. Ja siihen ei
ole minulla varoja.
EEVI (menee hänen luokseen). Täti hyvä! Minäkin ehkä voisin vähän
auttaa jos —
ERKKI KOLJAS (koputtaa ulko-ovelle).
ROUVA AIROLA. Hiljaa! Joku tulee.
ERKKI KOLJAS (tulee). Jumal'antakoon hyvää iltaa!
ROUVA AIROLA (hämmästyneenä). Koljas!
EEVI. Isä!
ROUVA AIROLA (hiljaisesti). Jumala antakoon!
Äänettömyys.
ROUVA AIROLA. Myönnän suoraan, että olen hyvin hämmästynyt tästä
vieraasta. — Sen jälkeen mitä on tapahtunut — en luullut Erkki
Koljaalla olevan mitään asiaa minulle.
ERKKI KOLJAS (levollisena). Kyllä minulla on vähän asiaa rouva
pastorskaJle.
ROUVA AIROLA. No?
Äänettömyys.
ERKKI KOLJAS (odottaa istumaan käskemistä).
ROUVA AIROLA. Vai niin! Minä en tosiaankaan käskisi Erkki Koljasta
tässä huoneessa istumaan, ellemme niin useasti ennen olisi toisillemme
tuolia tarjonneet — ja ellei tyttärenne läsnäolo — sentähden — tuossa
on tuoli!
Viittaa tuolia kirjoituspöydän luona.
ERKKI KOLJAS (huomaa Eevin). Vai niin — Eevi! — Olipa hyvä, että
satuit olemaan täällä. Sinulta voi rouva pastorska saada järkevän
neuvon — jos tarvitaan. — Istutaan sitten! (Istuu). Ettekö tahdo
istua? En tullut täältä tulta lainaamaan.
ROUVA AIROLA JA EEVI (istuvat).
ERKKI KOLJAS. Olette kai jo Eevin kautta saanut kuulla, että Pentti
on kuulutettu Emma Liinaharjun kanssa?
ROUVA AIROLA. Kyllä — tiedän koko jutun. Myöskin sen, että pastori
Koljas on kuollut.
ERKKI KOLJAS. Niin. Tehän tunsitte hänet. Oleskelihan hän usein
meillä, sekä koulu- että ylioppilasaikoinaan.
ROUVA AIROLA. Hän kuoli tietysti aivan äskettäin, koska tieto vasta
tänään saapui tänne?
ERKKI KOLJAS. Jo pari viikkoa sitten sattui tapaus.
ROUVA AIROLA. Jostakin syystä kai on viivytetty ilmotusta näin kauvan?
ERKKI KOLJAS. Suuria hautajaisia ei ole voitu nopeammin järjestää.
ROUVA AIROLA. Vai niin?
ERKKI KOLJAS. Niin. — Hm! — Veljeni poika kuoli halvaukseen, muutaman
ajan sairauden jälkeen. Meidän suvussamme on usein halvaustapauksia.
ROUVA AIROLA. Hm!
ERKKI KOLJAS. Niin. — Koljaalle tuodaan piakkoin emäntä Liinaharjusta.
Vihkiminen tulee tapahtumaan jo tällä maahanpanijaismatkalla. Kun
sukuun nyt tuli murhetta, niin jätetään kaikki suuret häävalmistukset.
— Nuori emäntä tuodaan jo ainakin parin viikon kuluttua.
ROUVA AIROLA. Vai niin —.
ERKKI KOLJAS. Nyt, kun nämä ikävyydet ovat täällä tapahtuneet, niin —
eihän niitä saa tekemättömiksi ja —
ROUVA AIROLA. Eipä taida.
ERKKI KOLJAS. Senpä tähden onkin otettava asiat sellaisina kuin ovat.
On vain ajateltava miten ne parhaiten voitaisiin järjestää.
ROUVA AIROLA. Järjestää?
ERKKI KOLJAS. Ei luonnollisesti olisi meille kenellekään siellä
Koljaalla varsin mieluista — mutta erittäinkin epämieluista olisi
tietysti nuorelle emännälle, jos näin läheisinä naapureina yhä
edelleenkin asuisi henkilöitä, joiden kanssa on ollut sellaisia
ikäviä suhteita.
ROUVA AIROLA. Niinkö?
ERKKI KOLJAS. Niin. Luonnollisesti se olisi siten — siltä puolelta.
ROUVA AIROLA (nousee kiivaasti, mutta puhuu hillityllä äänellä).
Ja sinä uskallat —! Uskallat vielä minun oman kattoni alle tulla
solvaamaan sekä minua että tytärtäni.
EEVI (nopeasti rouva Airolan luo). Täti! Herran tähden — Aina voi
herätä!
ERKKI KOLJAS (yhä levollisena). Miltä taas meidän naapuruutemme
tuntuisi teistä — en sano mitään. Sen mahdatte parhaiten itse
ymmärtää.
ROUVA AIROLA (kävelee). Kyllä minä sen jo kauvan aikaa olen sekä
ymmärtänyt, että tuntenut.
Kävelee edestakaisin.
Äänettömyys,
ERKKI KOLJAS. Ehkä istutte vielä hetkeksi.
ROUVA AIROLA. Minä en istu silmänräpäystäkään niin kauvan, kun Erkki
Koljas on minun huoneessani.
ERKKI KOLJAS (nousee). Voimmehan seistäkin. — Jos vaan pysytte vähän
alallanne.
EEVI (hiljaa rouva Airolalle). Minä rukoilen sinua, täti! Koeta nyt
pakottaa itsesi rauhalliseksi. — Kas niin, täti kulta! Istu nyt
uudelleen! Ja kuuntele isää tämä yksi kerta! Tämä kerta vain.
Pakottaa hellästi rouva Airolan istumaan.
ROUVA AIROLA. Nopeasti sitten! Ja niin lyhyesti kuin suinkin!
ERKKI KOLJAS (istuu). Kun nyt — olot ja välit ovat käyneet näin
kireiksi ja sietämättömiksi, niin pitäisi koettaa saada aikaan edes
laiha sovinto. Sekin olisi parempi kuin lihava riita.
ROUVA AIROLA (ivalla). Olenpa tosiaankin utelias kuulemaan, millainen
olisi Erkki Koljaan rakentama laiha sovinto.
ERKKI KOLJAS. Minä ehdottaisin, että te, niin pian kun asiat ja
olosuhteet sen sallivat, muuttaisitte pois tältä seudulta. — Sen voin
kyllä ymmärtää, että teillä ei sellaiseen ole varoja. Mutta voisimmehan
sen asian saada autetuksi.
ROUVA AIROLA. Minä varotan sinua, Erkki Koljas! Jos almuja aijot tarjota
minulle siitä, että sinun poikasi on tehnyt onnettomaksi minun tyttäreni,
niin poistu, sanomatta sitä sanaa!
ERKKI KOLJAS. Almuja en ole aikonut tarjota, enkä antaa. Mutta jos
suostutte lähtemään täältä, niin olen minä valmis ostamaan tämän
teidän rakennuksenne.
ROUVA AIROLA. Niinkö?
Katsoo Eeviä.
ERKKI KOLJAS. Niin.
ROUVA AIROLA (pitkään). Ja mistä hinnasta?
ERKKI KOLJAS. Te itse maksoitte tästä neljä tuhatta. Sen jälkeen tämä
on vanhentunut. Olisi kai vaikea saada samaa hintaa enään. — Mutta sillä
ehdolla, että muutatte johonkin toiseen seurakuntaan, maksan minä tästä
viisi tuhatta.
ROUVA AIROLA. Vai niin?
EEVI (pyytävästi). Täti!
ERKKI KOLJAS. Niin. Mutta sillä ehdolla, että muutto tapahtuu ennen
nuoren emännän tuloa. — Jo huomispäivänä voidaan kirjoittaa kauppakirja.
Ja rahat saatte heti.
EEVI. Ajatteles täti! Silloin voisi Ainakin pikemmin parantua. Se on
juuri se, mitä äsken puhuimme. Muutamia päiviä — ja kyllä viikonkin
voimme vartioida Ainaa niin, että hän ei saa kuulla mitään ikäviä
uutisia, jotka voisivat häntä vahingoittaa. Mutta pitemmältä kävisi se
mahdottomaksi.
ROUVA AIROLA. Niin, niin! Kyllä minä ymmärrän. Kyllä ymmärrän. — Mutta
jos minä tähän suostuisin, niin sanon sen sinulle Koljas, että
suostuisin siihen tyttäreni terveyden tähden. Enkä mistään muusta
syystä.
EEVI. Niin, niin! Tietysti Ainan tähden. Eihän tässä ole muusta
kysymystäkään. — Ja näinä päivinä ei saa päästää Ainan luo ketään,
johon ei varmasti voi luottaa. Heti kotia päästyäni puhun Pentille,
ettei hän vahingossakaan paljasta Ainalle mitään.
ROUVA AIROLA. Niin, niin! Etupäässä Penttiä on varottava. Kaikin voimin
juuri häntä, sillä hän voisi —
AINA (huoneessaan). Äiti!
ROUVA AIROLA. Sss! Aina on herännyt. Menkää saliin! Tulen heti sanomaan
päätökseni. Odottakaa siellä! Eevi! Vie isäsi saliin!
Erkki Koljas ja Eevi menevät.
ROUVA AIROLA (sulkee oven heidän jälkeensä. Menee nopeasti Ainan ovelle).
AINA (puettuna jotenkin samoin kuin toisen näytöksen viimeisessä
kohtauksessa, tulee rouva Airolaa vastaan).
ROUVA AIROLA. Herran tähden! Yksinkö sinä lapsi kulta —?
AINA (nojautuu rouva Airolan olkaan). Heräsin äsken — saata minut
tuohon — leposohvaan!
ROUVA AIROLA (vie Ainan leposohvaan). Olisit lapsi hyvä odottanut,
että olisin ehtinyt auttamaan sinua. — Kas noin! Koetahan saada nyt
mukavaa itsellesi. Minä tuon sinulle heti peitteen ja enemmän
päänalaista. Odotahan hetki! (Menee Ainan huoneeseen. Tulee heti
tyynyn ja peitteen kanssa). Kas tässä! Jaksatko vähän kohottautua
— että saan tämän tyynyn —? Riittää jo! Hyvä on. Nyt panen vielä
tämän peitteen.
AINA. Sinne vaan jalkapuoleen! Noin. Tässä on kyllä lämmin — hiilustan
edessä. Höh! Nyt on kyllä hyvä. Kiitos, kiltti äiti!
ROUVA AIROLA (menee ottamaan tuolin kirjoituspöydän luota ja tuo sen
leposohvan viereen).
AINA. Äiti! Eikö jo kohta tule päivä?
ROUVA AIROLA. Mitä sanot?
AINA. Eikö päivä tule jo pian?
ROUVA AIROLA (istuu). Ei, hyvä Aina! Nyt on ilta.