Rouva Airolan asunto. Tuli palaa uunissa.
ROUVA AIROLA (sytyttää lamppua kirjoituspöydän luona. Menee sitten
hiljaa Ainan ovelle, kuuntelee ja sulkee sen hiljaa. Kääntyy
keskilattialle päin, pysähtyy. Menee hiljaisilla askelilla nopeasti
ovelle). Sisään!
EEVI (on hyvin levoton, mutta koettaa peittää sitä). Hyvää iltaa, täti!
ROUVA AIROLA (viittaa olemaan hiljaa). Hyvää iltaa!
EEVI. Hukkuuko Aina?
ROUVA AIROLA. Hukkuu — jumalan kiitos! — Riisu!
EEVI (panee turkkinsa naulaan). Onko ovi kiinni?
ROUVA AIROLA. On. Tule istumaan!
EEVI (istuu leposohvaan). Onko lääkäri käynyt tänään?
ROUVA AIROLA. Kyllä kävi. Ja sanoi, että parantuminen näkyy käyvän yhä
nopeammaksi. — On oikeen jumalan siunaus, että hän on niin paljon
ruvennut nukkumaan.
EEVI. Kylläpä hän näinä viikkoina onkin valvonut.
ROUVA AIROLA (istuu tuolille). Kyllä on. — Toista kuukautta —
yhtämittaisissa kuumehoureissa. Eevi! Miksi näytä! niin levottomalta?
EEVI. Minäkö? En — Kuljin ehkä liian nopeasti. (Katsahtaa levottomasti
Ainan oveen päin). Onko Pentti puhunut sinulle mitään — sen kauhean
kohtauksen jälkipäivästä?
ROUVA AIROLA. Koulun päättäjäispäivästäkö — tarkotat?
EEVI. Niin — siitä, jolloin rovastikin kävi meillä.
ROUVA AIROLA. Onhan siitä ollut puhetta. — Rovastihan silloin erotti
Ainan toimestaan. Sitäkö tarkotat?
EEVI. Eikö Pentti ole puhunut siitä, että isä silloin aikoi ihan toden
teolla ajaa hänet kotoa pois?
ROUVA AIROLA (ajattelee). Muistelen aivan kuin unennäköä, puhutuksi
jotain sellaista. — Kyllä, kyllä! — Mutta hehän sopivat siitä.
EEVI. Niinpä kyllä. — Muistatko miten?
ROUVA AIROLA (välinpitämättömästi). En ole ehkä ottanut kuullaksenikaan,
onhan tässä ollut niin paljon muutakin ajattelemista.
EEVI. Siinä tilassa missä me silloin olimme — koko yön valvoneita — ja
sellaisessa tuskassa Ainasta — ja isän järkähtämätön pakotus Penttiä
kohtaan —
ROUVA AIROLA. Niin, Mitä siitä?
EEVI. Saadakseen kotirauhan ja voittaakseen aikaa — kunnes Ainakin
paranisi — teki Pentti isän mieliksi ja ilmotti rovastille haluavansa
tulla kuulutetuksi toisiin seurakuntiin naimaan.
ROUVA AIROLA. Niin, niin! Nyt kyllä muistan. — Sehän se paransi teidän
rikkoutuneen rauhan.
EEVI. Näennäisesti kyllä. Mutta alituisessa tulessa pidettiin Penttiä
joka päivä. Isä, koko suku ja vieläpä Niinisalokin piirittivät hänet yhä
ahtaammalle ja ahtaammalle. Ja — tunnethan sinä Pentin miehuuttomuuden —