ROUVA AIROLA. Minä tiedän, että te pidätte toisistanne.
PENTTI (istuu Eevin tuolille). Niin täti! — Se on hyvä, että Aina on
sanonut.
ROUVA AIROLA. Niin, hyvähän se on. Mutta parempi olisi ollut vielä
aikaisemmin.
PENTTI. Kuinka niin?
ROUVA AIROLA. Sinä, Pentti, et tunne isääsi tarpeeksi. — Te ette tiedä
lapset, kuinka vähän arvoisia hänelle ovat ihmismielet, tunteet ja
sydämet.
PENTTI JA AINA (katsovat toisiinsa ja vaikenevat).
ROUVA AIROLA (alkaa hiljaa ja hitaasti, pitemmän vaitiolon jälkeen).
Niihin aikoihin, jolloin Erkki Koljas, nuorena ja ylpeänä ajeli
komealla mustalla oriillaan pitkin pitäjiä kosiskelemassa rikkaita
perijättäriä, saapui hän matkoillaan myöskin tuonne Vesikansan
puolelle. Siellä olikin rikkaita tyttöjä monessa talossa. Mutta Erkki
Koljas pysähtyi kerran tuiskusääliä yöksi erääseen pieneen taloon,
jossa isä nuoren tyttärensä kanssa hoiti taloutta. —
Vaikka tilukset olivat pienet, oli sentään ihmisijän ahkeruus ja
säästäväisyys saaneet aikaan sen, että kylällä tiedettiin tuon
pikkutalon tyttären saavan myötäjäisinä kymmenen tuhatta. Tämä summa
arveltiin sentään aivan riittämättömäksi Erkki Koljaalle. —
Kuitenkin tapahtui se ihme, että Erkki Koljas ja tuo pikkutalon tyttö
menivät kihloihin. — Silloin sanoivat kaikki ihmiset sen tapahtuneen
puhtaasta rakkaudesta. Niinpä taisi ollakin. Ainakin tyttö rakasti
Erkki Koljasta niinkuin nainen voi voimakasta miestä rakastaa —
kaikella sydämensä hehkulla.
Kului se talvi ja seuraava kesä syksyyn, lähemmäs joulua — näihin
aikoihin —. Erkki Koljaan kihlattu valmisteli miehelään muuttoa. —
Eräänä syystalven iltana istui morsian arkihuoneessa askaroimassa.
Mielitiettyään hän ajattelee. Joka sormen sijaan jää ajatus hänestä. —
Silloin aukenee ovi ja sisään astuu mustiin turkkeihin puettu mies —
rautapäinen piiska kädessä. — Tytölle tuli suuri riemu, kun tunsi
tulijan Erkki Koljaaksi. Ilo kuitenkin haihtui pian. Erkki Koljas ei
istunut, ei riisunut, tahtoi vain tavata tytön isää.
Isä tuli. Erkki Koljas ajoi keskilattialla seisten asiansa. Kihlattu
morsian seisoi vapisevana uunin kulmalla, peljäten sydämensä jyskeen
häiritsevän musta-turkkista miestä. Erkki Koljas vaati myötäjäissumman
korottamista toisen verran. Isä selitti, ettei hänellä ollut penniäkään
enempää. Silloin sanoi Erkki Koljas, että kihlauksen täytyi purkautua.
Tytär heittäytyi ylkänsä syliin. Mutta Erkki Koljas työnsi hänet
kiivaasti luotansa. — Silloin tuimistui isä ja uhkasi pysyttää
kihlauksen, vaikka piispan luo pitäisi matkata. Erkki Koljas kirosi.
Kohotti rautapäisen piiskansa ja iski sillä tammisen pöydän keskeltä
kahtia. — Vauhko tyttö uljistui. Ei enään peljännyt hän rautasydämistä
miestä, vaan otti tyynesti kihlasormuksen sormestaan, astui ylpeänä
sulhasensa luo ja antoi sen hänelle.
Silloin lähti Erkki Koljas.
Tyttö jäi kuuntelemaan hänen kulkusiensa ääntä, joka kaikui kauvan
tyynessä illassa.
Jää ajatuksiinsa vaipuneena istumaan.
PENTTI (on vaipunut pää käden nojaan).
AINA (nousee hitaasti sohvasta).
ERKKI KOLJAS (tulee ulko-ovesta puettuna isoon, mustaan turkkiin,
iso piiska kädessä).
AINA (huomaa Erkki Koljaan kääntyessään. Kirkasee peljästyksestä).
ROUVA AIROLA ja PENTTI (hypähtävät ylös). Mitä se?!
ERKKI KOLJAS. Hyvää iltaa! — Miksi säikähdyitte, neiti Airola? —
Terveisiä Ylimaasta! — Kas vaan! Rouva pastorskakin on täällä. En heti
huomannutkaan.
Tulee esille ja alkaa riisumaan.
ROUVA AIROLA. Tule Aina! Mennään me Eevin luo.
ERKKI KOLJAS. Älkää vielä menkö kotia, pastorska! Saatte kuulla
uutisia Ylimaasta.
ROUVA AIROLA (menee Ainan kanssa). Menemme toimittamaan Ainalle vähän
lääkettä. Hän on pikkuisen vilustunut.
ERKKI KOLJAS. Vai niin, vai niin!
PENTTI (on koko ajan tarkastellut isäänsä). Antakaapas tänne se piiska!
Miksikä sellaista huoneeseen kuljetatte?
ERKKI KOLJAS. Sattui unohtumaan käteeni. Mitäpä se nyt teki!
PENTTI (ottaa piiskan ja vie peränurkkaan). Aina niin pahasti peljästyi.
ERKKI KOLJAS (naurahtaa). Niin näkyi peljästyneen. Sellaisiahan ne
tämänaikaiset tytöt ovat. (Vie turkkinsa oviseinälle. Istuu nojatuoliin
ja alkaa riisua päällyssaappaitaan). Kuuluukos mitään?
PENTTI. Ei mitään.
ERKKI KOLJAS. Hm! — (Vie päällyssaappaansa oven suuhun). Serkkusi,
pastori Koljas lähetti terveisiä. Toivoi pian näkevänsä sinut. — Hän
ei ollut terve. On jo pitemmän aikaa sairastellut. — Ja Niinisalo
lähetti terveisiä.
PENTTI. Kiitos vaan!
ERKKI KOLJAS (tulee alas). Kyllä on komeaksi sen Niinisalon rustannut.
— Uusi kivinavettakin — kolmelle sadalle lehmälle. Se on viisi syltä
pitempi kuin meidän. (Istuu keinutuoliin). Liinaharjulta lähettivät
myöskin terveisiä.
PENTTI (hermostuneesti). Vai — Liinaharjulta!
ERKKI KOLJAS. Ne naapurukset — ne vasta ovat taloja! Kumma kun ovat
niin sattuneetkin vierekkäin — sellaiset jättiläiset.