PETTERSSON. No, entäs sitten?
RISTO. Sit' mää träffäsin toril' meirän pitäjän hantelsmanni'n kans, ja
hä'm pyysi mun tuleman kuormaa ottamaan Turust' ja sil' matkal' mää nyt
olen.
PETTERSSON. Mutta minä en saa päähäni, mistä sinä sait tämän
kirjeen -- -- --
RISTO. Orottakas vaa'n, se tulee koht'. -- Ja tuol' vähä'm matka' pääs'
tuli muu' vastaan yks' kun ajoi korkjaa'n hevosen kans' -- meinaten
selkähevosen kans' -- hän kattos minu'm päällee'n ja sanos: "Kuuleks',
mihes sää menet", hän sanos. "Turust' kotja", mää sanosi'. "Meneks'
kirkonkylän kautta vai'," hän sanos. "Menen oikee'm", mää sanosi'. --
"Kuuleks', tieräks' mitä", -- hän sanos -- "Voiks' sää vierä piene'm
preivi'v fall'eksmannil'", hän sanos. -- "Ooja' -- miks'ei", mää
sanosi'. Ja sit' hän otti yhren kirjan taskustas ja sit' hä'm pani sen
hevoset niskaa vastaa'j ja sit' hän kirjotti siihe'j jotaa'j ja sit'
ku' hän oli kirjottanu', reväsi hä'm plarin kirjastas ja sit' hä'm pani
sen kokoo'j ja annoi mul' ja sit' hän sanos: "Toss o'm markka,
toimitaks' sen ny'?" -- "Kyl' mää sen toimita'm", mää sanosi'. "Hyväst'
sit", hän sanos, ja sit' hä'l löi hevost' selkää'j ja sit' mää meni'n.
PETTERSSON. Annappas tänne se kirje.
RISTO (kaivelee laskuissaan). Juu, kyl' mää sen -- orottakas vähäj --
juu, kas täs' se o'n ny'! (Aikoo, mennä). Hyväst' sit', -- kiitoksii
paljo'!
PETTERSSON. Älä, -- odotappas vähän! Pitää toki katsoa, mitä tässä on
(Avaa kirjeen). Maisteri Saariolta, -- kukas se on? (Lukee hiljan).
Mitä kummia! (Lukee edelleen). Onko se mahdollistat (Ristolle). Oletkos
varma siitä, että tämä on totta?
RISTO. Helvetis' kans' -- anteeks' vaa'n -- -- se o'm paljo'm
mahrollist' et' se o'v valhet' kaik' tyy'.
PETTERSSON. Mitä sanot?
RISTO. Niin, kuinkas mää sen tierän, herr pe-falleksman, en sunkaa'm
mää ol' preivii kirjottanu'.
PETTERSSON. Niin, se on totta se. -- Mitäs nyt on tehtävä? (Huutaa).
Briita! Briita! Brigitta! -- -- Kas, nyt vasta muistan, hänkään ei ole
kotona -- --! Hm, hm! -- Oliko se fiini mies, joka kirjotti tämän?
RISTO. Jaa, fiini vai? -- Niin, perkulek' sen tietää kuin fiini hän
oli. Kyl' hän nii'v fiini kumminkin oli, ku' falleksmanniki. -- Saank's
mää mennä sit'?
PETTERSSON (julmasti mietiskellen). Älä vielä -- (Its.). Jos minä
ottaisin memoriaalin -- (ään.) -- no, mene vaan -- ei, odotappas vielä
-- (Its.) onhan mulla kirje -- niin, sinä, saat kyllä mennä.
RISTO. Suurkiitos! (Aikoo mennä). Hyväst' ny'.
PETTERSON. Ei, ei sentään, varroppas vähän! (Its.) Herran pohtimet,
mitä mun nyt pitää tehdä? -- Kunpahan vain Briita -- --!
RISTO. Enk's mää saa mennäj jo?
PETTERSON. Et, et. Sinä saatat -- -- annappas olla! -- (Its. ankarasti
tuumaillen). Jos minä veisin kirjeen journaaliin ja siitä memoriaaliin
-- -- ja -- -- memoriaalista -- -- -- journaaliin -- -- --?
RISTO. Mul' on kiiru ja'!
PETTERSON. Briita! -- Antti, piti sanomani -- sinun täytyy ajaa minun
kanssani varkaitten' -- -- ei, ei -- vaimoni luo!
RISTO. E'm mää kerki, mun täytyy kaikel' muotoo olla koton' tänäpän'
ehtool'.
PETTERSON (Koomillisimmalla pontevuudella). Siit' ei synny mitään!
RISTO. No, mut aatelkaas ny'k kumminkin! (Äänettömyys). No, saank's mä
ny'm mennä'v vain?