Huone nimismies Petterssonin luona.
Ensimmäinen kohtaus.
Risto (yksin).
RISTO (tulee, puhuen talonpoikaisella murteella ulospäin). Jassoo, vai
pitää mu'v vartoo't tääl'? (Luonnollisella äänellään). Paljon olen minä
tosin elämässäni uskaltanut, mutta tämä on toki hävyttömin kaikista
konnantöistäni. Varas käy visiitillä poliisin luona, joka juuri
nuuskielee häntä. -- Kuolema ja kiusaus! On tämäkin juoni! Mutta se
pisti päähäni kuin salama -- enkä minä milloinkaan laske hyvää juonta
sivuitseni. Ja kyllä se onnistuukin, -- kun varas vain on sukkela ja
poliisi on tuhma. -- Näinhän minä nimismiehen äsken ajavan pois
puolisoinen ja palajavan yksin takaisin. Hän on siis tällä hetkellä
ilman vaimoa tai, toisin sanoen, ilman tutkimis-älyä. -- Kun vain
saisin hyvin kauvas venytetyksi häntä nenästä ja siten hänen huomionsa
poispäin itsestäni, niin olispa pirua, ellen minä -- -- --
Toinen kohtaus.
Risto. Pettersson.
PETTERSSON. Päivää, päivää! Sinäkö tahdoit puhutella minua?
RISTO (koko kohtauksen ajan talonpoikais-murteella). Ei, teirän
herramaisuuten', emmää sunkaan.
PETTERSSON. Etkö? No, mutta mitäs sinä tahdoit sitten?
RISTO. Mu'm piti vaan antaman tää preivi teitil'.
PETTERSSON. Kuka sinä olet? Mistä sinä olet kotoisin?
RISTO. Mää olen se Leppärlän Antti, -- kyl' mää tuolt' Uurelt maalt'
kotosin olen kans'.
PETTERSSON. Vai Uudeltamaalta, -- vai niin. Keltä on tämä kirje?
RISTO. Ja kelt' se o'? -- -- Jaa, sitä mar' e'm mää tiera.
PETTEESSON. Etkö tiedä? No, miten sinä olet sen saanut sitten?
RISTO. Pitääk' mu'n sanoman se?
PETTERSSON. Pitää, pitää.
RISTO. No, vaik' vaa'n, kyl' mää sen tairan kans'. -- Kas, se o'n ny's
sil' viisii, et' mul' o'm piea' trekooli'm muotonen kans', ja mää sain
siit' muutaman tikkelperi'j, ja sit' mää aatteli'm: Mitäs mää niil'
ny't tee'n? Kukaties vois' niist' saara muutamat pennin kans', mää
aattlin: taitais olla paras vierä'n ne kaupunkiij. Ja meirän muijaki'm
plätisi siit' ain' kans'. Ja sit' mee'h pantiin tikkelperit kahtee'n
suuree'n korii'j ja sit' mää lährin' niiren kans' kaupunkii'.
PETTERSSON. No, ja sitten sinä tulit kaupunkiin?
RISTO. Ei maar', -- e'm mää sin' niin koht' sentään tullu'm; mul' oli
ny'n ne kaks' suurta korii traksittavana kans'. Mut' kyl' mää sin'
lopuit' tulin sentää'j ja'.
PETTERSSON. Ja sitte möit sinä voaraimesi, -- -- eikö niin?
RISTO. E'm mar', kuulkaas, e'm mää niit' myyny'.
PETTERSSON. Mitenkä? Etkö saanutkaan vaaraimias myydyksi?
RISTO. Ei, -- kas kun ei mul' ollukka'n faaramii, ku'n tikkelperei
vaa'.
PETTERSSON. No, sama se. Eikö sun tikkerperis käyneetkään kaupaksi?