STENFORS. Ettekö todellakaan tiennyt?
PETTERSSON. Tie -- -- kyllä, kyllä minä juuri tiesinkin, mutta vaimoni
on erinomaisen kekseliäs, sen voitte uskoa.
STENFORS. Kyllä minä uskonkin!
PETTERSSON. Hän on sanomattoman kekseliäs. Minä kysyin: "Mitäs nyt
tehdään, Briitakulta? Tuo jumalaton porsaanvaras ei tunnustakkaan." --
"Kyllä neuvo keksitään," -- vastasi hän heti; meni samassa roiston
eteen ja sanoi -- -- niin, mitenkäs penturin lailla hän taas sanoikaan?
-- Kuuleppas, Briita, mitenkäs sinä sanoitkaan?
BRIITA (kuulematta sitä, jatkaen Sievälle). Sarvettomat pässit ovat
parempia! -- Kas Laura-neitiä vaan!
Yhdestoista kohtaus.
Entiset, Laura, (lopulla) Strömberg, Salmela, Heiliö.
LAURA (tulee). Hyvää päivää, täti, tervetuloa!
BRIITA. Onko isäsi kotona?
LAURA. Isä -- (katsoen Sievään) -- ei?
SIEVä. Hän on pellolla ojamiesten luona.
BRIITA. Kas, Sievästä tulee sievä talon-emäntä; hän tuntee tarkkaan
talouden seikat. Siksipä hän aina onkin iloinen ja hilpä.
SIEVÄ. Niin, herra Stenfors sanookin minun aina nauravan, pait iltasin,
kun olen uninen.
BRIITA. Niin, niin, -- "illan torkku, aamun virkku -- -- --." Hän
vangitsee vielä monen pojan sydämen.
PETTERSSON. Vangitsee -- --? Kuulkaapas! Oletteko kuulleet että nykyään
kaksi vankia on karannut Kakolasta?
SIEVÄ. Ai, ai, jos ei ne vain tulisi tänne!
PBTTERSSON. Olkaa huoletta, neiti-näpykkäni. Minä kyllä suojelen teitä
lain voimalla -- -- --
STENFORS. Ja vaimonne kädellä.
PETTERSSON. Niin, niin, -- tietysti! Ne ovat muuten kaksi kuuluisaa ja
sukkelata pahantekiää, nimittäin Johan Peltola, myöskin tunnettu
Venkka-Jussin nimellä, kun hänellä on se luonnon-vika, että hän on
Venkka-Jussi.
STENFORS (ivaten). Merkillistä! Onko hän ihan varmaan saanut nimensä
siitä?
PETTERSSON. Epäilemättä. Ja toinen on Kristoffer Marttinen, jota
myöskin kutsutaan Risto-sihteeriksi, mutta min'en saa päähäni, mistä
hän on saanut semmoisen liikanimen.
STENFORS (teeskennellyllä totisuudella). Ehkä hän on ollut sihteeri?
PETTERSSON (miettien). Sihteeri -- -- niin -- ehkä! sitäpä min'en
ollenkaan ole tullut ajatelleeksi. -- Summa se, -- nämät pahantekiät
ovat karanneet Kakolasta, ja minä olen saanut varsituisen oortelin
pitää silmäni auki; sillä niiden luullaan olevan näillä tienoin.
SIEVÄ. Taivaan Herra, sehän on kauheata!
PETTERSSON. Älkää ollenkaan peljätkö, luottakaa vain minuun. Minä teen
kaikki, mitä ihminen voipi.
STENFORS. Se riippuu siitä, minkälaista ihmistä te tarkoitatte.
PETTERSSON. Herra Stenfors, suokaa anteeksi, -- ettehän te vain
tehnekkään pilkkaa minusta?
LAURA (eriks. Stenforsille). Kuinka te saatatte noin armottomasti
pilkata hyväluohtoista miestä?
STENFORS (eriks. Lauralle). Laura, jos toki tietäisitte, kuinka vaikea
minun on pitää vireillä tätä lörpöttelemistä!
PETTERSSON. Tottakin, otinhan minä noiden rosvojen
tunnusmerkki-luettelonkin mukaani, jotta paremmin voisitte olla
rauhassa (kourii taskujaan). Missä se nyt onkaan? (Briitalle) Onko se
sinulla -- (etsien) se -- -- se -- -- signalementti pahuus?
BRIITA. Ei, -- itsehän sinä sen otit.
PETTERSSON. Sep' oli ilkeää! -- Enhän minä vain lie kadottanut sitä.
-- -- Mitäs kummia sitte tehtäisiin?
SIEVÄ. Noo, -- tunnemmehan me ainakin toisen, -- Venkka-Jussin.
PETTERSSON. Hahaha! Niinpä kyllä, -- ja toisen tunnemme
kirjoituksestaan -- hahaha -- koska hän on sihteeri!
STENFORS (ilkeästi). Niin, eihän verrattoman älyn sukkeluutta mikään
voita. Hahaha!
PBTTERSSON. Ei, haha -- --! Niin, mutta tottamaar sekin, meidän täytyy
toki heti kotiin jälleen.
SIEVÄ. Ai'otteko nyt jo lähteä?
LAURA. Minä luulin teidän jäävän tänne iltaa viettämään.
STENFORS. Kuinkas rouvan pässin nyt käypi?
BRIITA. Te saatte tulla sen kanssa!