Metsä.
Ensimmäinen kohtaus.
Matti ja Risto (talonpojan puvussa; makaavat nurmella,
jälkimmäinen syöden).
MATTI. Noo, käypä kaupaksi!
RISTO. Älä kummeksi. -- Minä vakuutan: Kun puolitoista vuorokautta
täytyy hiipiä pensaasta pensaasen, piiloitellen itseään ihmisten
silmistä, saamatta edes haistaakkaan ruokaa, -- silloin ei enää liikoja
herkkuja vaadi. -- Äsken, kun sinut tapasin, oli minun niin hirmuinen
nälkä, että olisin ollut mies syömään sinutkin suolinesi, sorkkinesi.
Mutta älä toki pelkää, sen teen ainoastaan vihon viimeisessä
hätätilassa.