Tärkeä sanoma.
Wuosi oli kulunut wiime tapauksesta. Pitkän talwen perästä oli päästy
taas kesään. Rattaat jyrisiwät kiwikaduilla, laiwat purjehtiwat
edestakaisin Wiipurin lahdella. Waterloon wiimeinen sota wuonna 1815
oli tuottanut yleisen rauhan ympäri Europan. Suuri Napoleon istui
yksinäisessä Helenan saaressa. Kaikkialla liikkuiwat ihmiset nyt
moniwuotisen sotaisen ajan perästä rauhan toimissa.
Paroni käweli kiiruilla askelilla edestakaisin salinsa läikkywää
lattiaa. Silloin awautui owi, ja Grönros astui paronin eteen, kumartuen
sywästi. Hänen muotonsa loisti ilosta, ja paroni arwasi hänellä olewan
jotakin uutta ja tärkeää, joka näytti pyöriwän hänen kielellään.
--"No, sinä olet hänet warmaan tawannut?" sanoi paroni, wiskautuen
sohwaan.
--"Olen tawannut heidät kaikki."
--"Ja hän oli tyytywäinen, wai kuinka?"
--"Hän tuli niin iloiseksi, ett'ei woinut wastata. Hän olisi luwannut
minulle kaikki. Mutta, paroni, saatte pian omilla silmillänne nähdä
hänen ilonsa. Hän oli jo tänä päiwänä walmis lähtemään uuteen
toimeensa."
--"Ja sanoithan, ett'ei wirka ollut wielä awonaisna?"
--"Minä sanoin sen. Waan se ei tehnyt mitään muutosta. Kaikki meni kuin
oli aiottu. Sain kohdastaan hänen sekä waimonsa suostumuksen. He
tahtoiwat jo tänään tulla näkemään huoneet, jotka te, paroni, olette
luwanneet minulle asunnoksi, niin pian kuin häät owat ohitse ja
joudumme muuttamaan."
--"Ja Olga sitte?"
--"Hän oli wielä heikko tautinsa perästä, josta tuskin oli wielä
oikein parantunut. Hän oli kyllä wastoin, mutta kun näytin kirjeenne
ja saiwat kuulla, ett'ei kysymys ollut enää paronin passarista, waan
wirkamiehestä----"
--"No no, sillä ei ole niin kiirua, waan se on yhtä kaikki. Pää=asia
on, että hän suostuu. Minä arwelen sinulle enemmän kuin aaweksit. Sinä
saat asunnon tässä rakennuksessa, nimittäin pari huonetta alakerrassa,
woit olla kuitenkin wirassa maalla, waikka arwelen käyttää sinua täällä
kaupungissa. Waimoni matkustaa tänä kesänä ulkomaalle ja jää sinne aina
tulewaan kesään. Ja arwaatko mitä olen aikonut?"
Grönros hölmistyi, punastui ja katsoi epäilewin silmin paroniin.
--"Minä arwelen", jatkoi paroni hymyillen, "antaa talouteni Olgan
hoidettawaksi. En tunne ketään, jolle sen uskoisin paremmin kuin
hänelle. Hän on hywin kaswatettu, sinun uusi wirkasi korottaa hänet
siwistyneihin seuroihin, minun tuttawani tulewat hänen tuttawiksi, hän
ajelee kaupungissa milloin haluaa, minun hewoseni ja waununi owat
hänelle aina altisna. Ja sinullekin Olgan tähden on jokainen seura
awoinna. Woitko arwata mikä etu se on? Se on toista kuin istua maalla
jonkun papin tahi puoliherran kansa ja kuunnella heidän wiisaita
puheitansa puista heinistä. Ymmärrätkös nyt sen?"
--"Se on kaikki hywä, mutta, paroni, minua peloittaa, jos Olga"----
--"Siihenkö ei suostuisi? Turha kaikki, Grönros! Hän suostuu kyllä,
mutta miksi olet sellainen patalakki, Grönros parka? Miksi annat heille
aikaa arweluihin? Tekisit jyrkän päätöksen!"
--"Ja jos sen jo olisin tehnyt!"
--"Kuin?"
--"Olga on jo minun, tahi pian kuin minun. Häät tapahtuwat kohta,
tulewassa kuussa. Kaikki menee hiljaisuudessa, ja jos annatte luwan,
paroni, minä tuon hänet ensi wiikolla katsomaan huoneita--mutta se on
wielä salaisuus."
--"Wieläkö salaisuus?"
--"Niin, paroni, se on kummallinen asia tuo rakkaus. En woi sentähden
lukea wiaksi, ett'ei hän wielä ole ehtinyt tarkoin unhottaa--minulla ei
ollut rohkeutta siitä puhella hänelle--kaikki on tehty ja päätetty isän
ja äitin kanssa--wasta seisoessani alttarin edessä arwelen ensi kerran
katsoa häntä silmiin."
--"Ja sen luulet niin onnistuwan?"
--"Minä sen uskon, paroni! Hän on Simpsasta erotettua tullut kuin
lapseksi. Hän ei puhele kellekään, hän antaa wanhempansa johdattaa
itseään kaikkeen. Hän kuuntelee äänettä ja nähtäwästi liikutuksetta
jokaista puhetta. Ylpeys, jota niin pelkäsin, on hänestä kokonaan
häwinnyt. Hän on nöyrä jokaista kohtaan. Hänen silmissään ei näy enää
sitä surua ja tuskittelemista, jotka niissä näkyiwät ensin. Ne owat
niin hempeät ja sulawat, että minun on mahdoton niihin katsoa.
Sentähden olen sen säästänyt wihkiäisiksi. Mutta, paroni, minulla oli
muutakin--wähäinen rukous"----
Grönros ei ehtinyt jatkaa puhettansa, kun owi awautui, ja tuntematon
mies sota=asussa tuli saliin ja astui paronin eteen. Hän weti
poweltansa kirjeen, warustetun höyhenellä ja ojensi sen paronille.
Paroni musersi pikaisesti sinetin, katsahti kirjeesen ja punastui
nähtäwästi.
--"Mitä?" huusi hän ja hänen muotonsa kirkastui yht'äkkiä. "Hänen
Majestetinsa itse, pikemmin kuin woin aaweksia! Grönros, kutsu tänne
pikaisesti howineuwos Renner."
Grönros ja tullut upseri wetäytyiwät pois. Paroni seisattui
tyytywäisyydellä katselemaan peilissä kuwaansa, joka näytti
iloisemmalle kuin ennen.
--"Kuitenkin ihme", sanoi hän itsekseen. "En tiedä enää mikä ei minulle
onnistuisi. Huhu Hänen Majestetinsa tulosta oli antanut minulle
salaisen toiwon--nyt se toteutuu. Olin päättänyt saada waltaani tuon
ylpeän naisen, joka osoitti minulle waan ylenkatsetta--ja nyt, ennen
kuin woin uskoa, saan hänet saman katon alle asuntooni, saan tawata
häntä joka hetki. En tiedä mikä salainen nauha on sitonut elämäni
häneen. Hänen innokas puheensa se oli, joka herätti minun ryhtymään
noiden eräiden orjain asiaan, ja nyt sama asia tuottanut minulle Hänen
Majestetinsa erinäisen suosion. Onko se liiaksi, jos nyt toiwon että,
kun Hänen Majestetinsa on kerran kanssani saman katon alla, minä saan
täytetyksi suurimmankin--pian unelman--tulla tämän maan ensimmäiseksi--
tarkka ihmistuntoni, luottamus itseeni ja wiimeksi--hän, tuo wiehättäwä
olento--Olga..."