Salakari.
Grönros oli puhunut totta. Paroni oli kokonaan muuttunut. Hän oli
alkanut koettaa orjina palwelewia ihmisiä tuolla Laatokan
rantaseuduissa saada tuntemaan heidän wapauttansa, joka Suomen lain
mukaan tuli jokaiselle maan asukkaalle. Saatua tiedon neiti Olgan ja
Simpsan keskuudesta, hän näytti osoittawan suosiota myös Simpsaa kohti.
Hän sai päällikön kautta waikutetuksi, että Simpsan toimeksi annettiin
palkata nuoria miehiä entisten orjain seasta sotamiehiksi Suomen äsken
asetettuihin jääkäripataljoniin, näyttääkseen sekä entisille orjille
että niiden isännille, ett'ei orjuutta enää maassa ollut. Hänen
suosionsa ei seisattunut siihen. Hän tuli eräänä aamuna äkki arwaamatta
Iiwanan kotiin, kätteli siellä jokaista ja toiwotti sydämmellisesti
onnea nuorille kihlatuille.--"Mikä onnellinen ihminen sinä olet
Iiwana'" sanoi hän. "Soisin olla sellainen isä kuin sinä, waan minulle
ei ole suotu lapsia. Tulewa nuori wäwynne on pataljonan sukkelimpia
miehiä, hän saattaa wielä tulla upseriksi. Waan näettekö mitenkä jo
wähällä olin tulla petetyksi? Minä olen ihan wiaton siihen, mikä on
tapahtunut, waan minun sijassani on waikea tuntea asioita muuten kuin
toisen silmän ja suun kautta. Ihmiset owat petollisia. Maksaisin
kultaa, jos saisin ympärilleni sellaisia miehiä kuin sinä, Iiwana, ja
eräät muut, jotka perin pohjin tunnen."
--"Te osoitatte minulle liian kunnian, paroni! Minä olen mitätön
ihminen; teidän walistunut tahtonne se yksin woi minua johonkin
käyttää."
--"Ei niin, hywä Iiwana! Se on wäärin niin halwentaa itseänsä. Te
olette sowelias jokaiseen toimeen, ja minä arwelen sen teille näyttää,
ja jos tulewa wäwynne kerran tahtoo jättää sota=aseet ja kääntyä
rauhallisiin toimiin, olen warma, ett'ei teillä ole syytä hänestäkään
häwetä. Wai kuinka arwelette, nuori mies?"
--"Minäkö?" wastasi Simpsa kumartuen. "Minä en ole ansainnut wielä
mitään."
--"Te olette ansainneet paljon, enemmän kuin kullalla woi ostaa,
silloin kuin olette ansainneet sellaisen towerin. Uskokaa, suurin ansio
maailmassa auttaa wähän. Parailla lahjoilla saatte olla ikänne
patalakkina, jos ei teillä ole apua naisista. Woitte kantaa ikänne
kiwäriä, woitte hakata kuolijaksi puolen maailmaa, pääsemättä
paikaltanne, waan yksi ainoa ihana olento, paljon wähemminkin kuin
teidän, woi teidät sysätä suorastaan korpralista kenraliksi."
Paroni wiskasi salaisen silmäyksen Olgaan päin, mutta tämä ei sitä enää
nähnyt, sillä hän pakeni juuri silloin toiseen huoneesen. Paronin puhe
silloin seisattui, ja annettua eräitä neuwoja Iiwanalle ja erittäin
Simpsalle, hän kätteli molempia ja meni.
Perheen jäätyä jälleen yksinään Simpsan kanssa, Iiwana lausui:
--"En tiedä mikä onni on tullut talooni, siitä ajasta kuin tulin
paronin palwelukseen. Kaikki menee paremmin kuin woin aawistaa. Pari
wuotta sitten olin wanha palwelija, sen perästä olen yhä nousnut, enkä
tiedä enää millaisena miehenä saatan kuolla. Nimismiehen wirka on
minulla jo kuin kädessä, ja se ei seisatu warmaan wielä siihen, jos
paroni pysyy täällä. Mitä sanotte sellaisesta miehestä?"
--"Minä pelkään häntä kuin kuolemaa, uskokaa, isä, minä wapisen joka
kerta kuin hänet näen", sanoi Olga huoaten.
--"Sinä olet hywin lapsellinen, Olga. Sellaista miestä ei ole toista
Suomessa."
--"Woitte sanoa minua yhtä lapselliseksi kuin Olgaa", sanoi Simpsa;
"Minäkin pelkään häntä--"
--"Sinäkin" sanoi Iiwana. "Luulen teidän molempain näkewän kummituksia
keskellä päiwää. Hän ei ole koskaan ollut minulle suosiollisempi kuin
nyt."
--"Sen pahemmin häntä pelkään", sanoi Olga.
--"Kuulkaa, lapset, se onneton tapaus woi kääntyä meille suurimmaksi
onneksi. Sentähden minä en koskaan epäile täyttäessäni hänen
käskyjänsä, olkoot ne waikka kuin hurjia, ne kääntywät kuitenkin meille
wihdoin onneksi. Käskeköön hän minua tuleen, minä olen walmis. Mutta
olkaa, minulle tuli hywä ajatus päähäni. Tänään olen niin iloinen, että
woin tehdä kaikkea, luulen tämän olewan oikean onnenpäiwän. Koko
maailma näyttää olewan minulle tarjona. Woisin antaa teidät wihkiä
tänä=iltana ja nähdä teidät onnellisina."
--"Tänä iltana?" huusiwat Olga ja Simpsa yhtaikaa.
--"Niin, ihan tänä iltana, sillä ehkä jo huomenna sinun, Simpsa, täytyy
matkata pois. Siis, lapset, parasta on tänä iltana."
--"Minä en toiwo mitään parempaa", sanoi Simpsa puristaen Olgaa
syliinsä.
--"Se on totinen tosi, ett'en häissänne koskaan woi olla iloisempana
kuin tänä iltana. Kutsumme waan papin ja monjaita ystäwiämme."
Molemmat nuoret syleiliwät Iiwanaa ja sitte toisiansa. Waan Olga
huokasi sywästi, ja hänen silmiinsä tuli kyyneliä.
--"Waan sinä et ole oikein iloinen, Olga", sanoi Simpsa, häntä
suudellen. "Onhan kaikki mennyt paremmin kuin osasimme toiwoa. Tänä
iltana olemme yhdistetyt, emmekä tarwitse nyt mitään pelätä."
--"Sen kaiken näen minäkin, waan en tiedä mikä se on, joka minua pian
wapisuttaa. Minusta tuntuu kuin joku hirweä onnettomuus olisi tulossa",
sanoi Olga huokaillen.
--"Ja minä en näe yhtään syytä pelkoon", sanoi Simpsa. "Katso, aurinko
paistaa heleästi, sen walossa ei menesty mitkään kawaluuden juonet. Kun
ilta pimenee, silloin meitä ei woi mikään ihmis=woima enää eroittaa. Ja
uskotko, Olga, kun onni kerran on suotuisa, niin se wie yhä eteenpäin
kuin hywä purjetuuli laiwaa."
--"Mutta laiwa saattaa tarttua salaiselle karille ja niihin musertua."
--"Sen se saattaa tehdä, waan silloin kuin matka on tuntematon. Jos sen
sijaan jo olemme lähellä satamaa, ja waaralliset karit owat meiltä
kaikki jo ohitse."
Iiwana oli sill'aikaa warustainut menemään ulos. Silloin awautui owi,
ja eräs polisipalwelija, Iiwanan wirkakumppani, astui huoneesen.
Tällainen tapaus oli aiwan tawallinen, mutta kummallista, nyt wapsahti
jokainen, yksin Iiwanakin, joka ei saanut sanaa suustansa, tulijan
lyhyesti terwehtäissä.
Polisi katsahti ympärilleen silmillä, joissa kylmä wirallinen tärkeys
näytti tahtowan tulla jokaisen huomioon. Sitte hän wetäsi poweltaan
suuren wirallisen kirjeen, suljetun wirkasinetillä, jossa näkyi
keisarillinen waakuna ja sen yli risti.
Iiwanan muoto kirkastui yht'äkkiä. "Se on waltuuskirja uuteen
wirkaani", sanoi hän ja tunsi rintansa lämpenewän. Hän tempasi polisin
ojentaman kirjeen, awasi sen ja luki seuraawat sanat:
--"Pyhän Synodin ja Korkean Konssistorin käskystä: Oikeauskoisten
Simpsan ja Olgan wälillä aiottu awioliitto on kielletty ja tällä
ratkaistu, koska mainitut henkilöt owat näytetyt olewan keskenään
sukulaiset."
--"Sukulaiset!" parkasi Olga surkealla äänellä.
--"Sukulaiset! mahdotonta!" kiljasi Simpsa. "Siinä on erheys, joka on
helposti näytetty toteen."
Olga, jolla kyyneleet jo oliwat silmissä, alkoi wähän lewottua.
--"Waan jos olette yhtenä seisneet jossakin lapsen kummina?" muistutti
Iiwana. "Sellainen tekee kreikanuskoiset sukulaisiksi ja estää heidän
wälillään naimisen."
Olga muisti wasta nyt, että kerran ollessaan Kulakowin luona hän ensi
päiwinä, ja tuskin wielä sitä ennen nähtyä nuorta orjapalwelijaa, joka
oli annettu hänelle passariksi, oli tämän, hänen nyt rakkaan Simpsansa,
kanssa seisonut kummina talonpojan lapselle, minkä Wenäjän pappi kastoi
Kulakowin howissa. Hän muisti nyt, ett'ei sellaista estettä woitu
millään poistaa, että hän sen kautta oli ikuisesti eroitettu Simpsasta.
Hän tunsi päässänsä menewän ympäri, hän puristausi wielä Simpsaan
kiinni, mutta yht'äkkiä hänen kätensä herwahtiwat, ja hän putosi maahan
ennenkuin Simpsa ehti häntä käsillään tueta.
Simpsakin tunsi wasta nyt koko onnettomuutensa suuruuden, hänen joka
jäsenensä wapisi, ja hänellä oli tuskin woimia nostaa pyörtynyttä Olgaa
lattialta ja asettaa hänet sohwalle, jossa oliwat istuneet. Maailma
mustettui hänen silmissään, hän ei nähnyt enää muuta kuin tuon
wieressään pyörtyneen neiden. Hänen silmänsä oliwat seisattuneet Olgan
waalenneesen muotoon, hänen kyyneleensä tippuiwat siihen palawina, ja
hän puristi wielä wiimeisen kerran syliinsä raskaasti henkiwän Olgan,
joka awasi nyt jälleen epätoiwosta pian sammuneet silmänsä. Heidän
katseensa paloiwat wielä kerran yhteen, ja Simpsa painoi silloin hänen
waaleille huulillensa palawan suutelun--oliko se heidän wiimeinen--?
Iiwana ja hänen waimonsa kiiruhtiwat tyttärensä luo.
--"Lapset", sanoi Iiwana pian kyyneleet silmissä. "Synti on kuitenkin
synti! Jumala on sen niin tahtonut!"
Simpsa oli puristanut Olgan syliinsä. Olgan herwahtaneet kädet oliwat
kiertyneet Simpsan kaulan ympäri. Nyt heidän täytyi erota. Simpsa
ryöstäysi yht'äkkiä irti ja juoksi oween. Olga parkasi, sydäntä
särkewällä kuolewalla äänellä ja lankesi herwotonna äitinsä syliin.