Grönros.
Ensimäinen kowa onni, mikä oli kohdannut Olgan ja Simpsan rakkautta,
oli ohitse. Simpsaa ei enää kukaan wainonnut eikä ajanut perästä.
Molemmat nuoret saiwat sen perästä wapaasti pian joka päiwä kohdata
toisiansa. He käweliwät yhtenä kaupungilla ja saiwat monet illat istua
yhtenä Olgan wanhempain luona, eikä kukaan näyttänyt sitä heiltä
kieltäwän. Iiwana ja hänen waimonsa näyttiwät olewan iloiset tästä
ystäwyydestä. Kaupunkilaiset, joille Iwonen oli wangin seikan jutellut
monilla mitä hauskimmilla lisäyksillä, seurasiwat huwituksella nuorten
ystäwyyttä. Heistä puheltiin joka talossa, ja kun he nähtiin yhdessä
käwelewän, heitä ihaili jokainen. Moni matkustaja, tultua kaupunkiin,
asetti tiensä Punaiselle Lähteelle, toiwoen saada nähdä ihanaa neiti
Olgaa ja hänen sulhaistansa, joista juoksupuhe jo oli ehtinyt lewitä
seudun ympäri.
Muutamana iltana tuli Iiwanan kotiin paronin passari Grönros
toiwottamaan onnea nuorille kihlatuille, jotka silloinkin istuiwat
wierekkäin Iiwanan salissa. Hän terwehti Iiwanaa ja hänen waimoansa
sanoen: "Toiwotan sydämmestäni teille onnea. Kaupungissa on tuskin
ketään joka ei ottaisi osaa teidän iloonne ja onneenne. Sellainen lapsi
ja sellainen wäwy, ne owat lahjoja, joita ei ole suotu monelle
kuolewaiselle."
--"Olisin kyllä toiwonut Olgalle suurempiarwoisen miehen", sanoi
Iiwana, "mutta minä rakastan tytärtäni liian paljon, ruwetakseni häntä
pakottamaan miehelle wastoin omaa tahtoansa."
--"Ja siinä teette oikein, hywä Iiwana. Sillä nuoret eiwät woi ajatella
mitä etuja rikkaus ja korkea arwo antawat meille maailmassa. He
luulewat eläwänsä paljaalla rakkaudella, eiwätkä tunne wielä miten
huwaksi paljas rakkaus on syödä leipänä, niin pian kuin sitä on tarwis
jakaa isolle perheelle."
--"Niin se on", sanoi Iiwana, "tunnenhan sen omasta itsestäni. Mihin
olisin tullut, ellei paroni olisi antanut minulle tällaista wirkaa?
Minä elin köyhyydessä ja waimoni sai tehdä yöt päiwät työtä,
pitäessämme koulussa Olgaa, jossa on ollut kaikki toiwomme."
--"Ja toiwonne ei ole teitä pettänyt. Paroni pitää teitä suuressa
arwossa, Iiwana. Mutta hänellä on paljon, joita hän pitää arwossa, eikä
sentähden jaa jokaiselle wirkoja. Teille on waan ollut onneksi, että
paroni tuntee niin hywin tyttärenne, neiti Olgan."
--"Paroniko tuntee Olgan?" sanoi Iiwana hämmästyen. "Minun tieteni hän
ei ole nähnyt Olgaa ennen tuota onnetonta kohtausta kansliassa."
--"Te erhetytte. Paroni tunsi tyttärenne ennen kuin saitte nykyisen
wirkanne. Hän tunsi sen jalon neiden ja sanoi minulle: synti on antaa
olla köyhyydessä sellaisen isän, jolla on niin jalo tytär. Korottaisin
hänen waikka mihin wirkaan, jos tietäisin hänen woiwan mitä toimittaa."
--"Sanoiko hän sen?"
--"Warmasti hän niin sanoi, ja minä se olin, joka silloin tein teille
awun."
--"Te, Grönros."
--"Juuri minä. Minä tunsin teidän arwonne. Minä tunnen ihmiset päältä
päin, enkä koskaan erehdy. Minä sanoin paronille, ett'ei Iiwanan
kaltaista miestä ole toista Wiipurissa, tuskin koko läänissä. Hän
kelpaa jokaiseen toimeen ja täyttää käskynne paremmin kuin kenkään
Suomessa. Muuta ei tarwinnut sanoa, ja silloin saitte nykyisen
wirkanne. Ja miten owat sanani toteutuneet? Nytkin, parastaikaa, paroni
on kokonaan teidän wallassanne."
--"Minun wallassani?"
--"Niin, teidän ja tyttärenne."
--"Minun tyttäreni?"
--"Se on puhtainta totuutta, niin pahasti kuin se on minun sitä teille
ilmoittaa. Hän sanoi minulle eilen: 'En tiedä mitä tekisin jos jotenkin
saisin tuon Iiwanan ja tyttärensä pysytetyiksi luokseni. Miksi et sinä
Grönros woinut olla Simpsan sijassa? Olisin tehnyt sinut waikka miksi
wirkamieheksi,' paroni sanoi sen?"
--"Ja paroni sanoi sen?"
--"Syntihän on minun sitä kertoa. Waan neiti Olga on kerran walinnut,
eihän se nyt enää mitään waikuta. Luulten paroni nyt osottaa kaiken
hywyytensä neiti Olgan tulewaa miestä kohti; ja silloin tekään ette ole
unhotettu. Ja arwaatteko miten se kunnian mies on muuttunut tuossa
orjain jutussa? Hän tekee kaikki mitä woi, saada wapaiksi ne ihmiset,
jotka epätiedossa owat wielä pysyneet orjina. Hän on päättänyt lähettää
nuoren alaupserin pestaamaan sotamiehiksi nuoria miehiä, jotka tahtowat
erota isännistään. Tämän toimen hän warmaan antaa neiti Olgan
walitulle. Arwaattehan, minkä kunnian paroni sillä osoittaa teille ja
tulewalle wäwyllenne."
--"Kaikki, mitä puhutte, hywä Grönros, on minusta niin outoa, että
tuskin woin sitä uskoa. Waan minulla ei ole mitään syytä luulla teidän
walehtelewan. Paroni on minua kohtaan ollut liian hywä, lähettääkseen
teitä tuomaan minulle walheita."
--"Walheen jäljet owat lyhyet, kuten tunnette. Kohta saatte omilla
silmillänne nähdä kaikki. Paroni sai eilen Kulakowilta kirjeen, jossa
hän pyytää kaiken mokomin paronia lähettämään takaisin palwelijaansa,
jolla ei ollut lupaa mennä sotawäkeen eikä tulla wiettelemään
tytärtänne. En tiennyt kumpi näistä enemmän suututti paronia, mutta se
waan warma on, ett'en koskaan ole nähnyt häntä niin suutuksissa kuin
sanotun kirjeen luettuansa. Hän repäisi sen palaisiksi ja käski minun
heittämään palaset tuliseen uuniin, ja sen minä tein uskollisesti,
sillä tiesinhän minä, ettei Kulakow woinut millään panna toimeen
uhkauksiansa, joita hän kirjeessään ilmoitti, niinkuin sellaistakin,
että hän muka estäisi Simpsan ja Olgan naimisen."
--"Teidän ystäwyytenne luen kunniakseni ja arwelen sitä nauttia niin
kauan kuin minua suwaitsette. Minä olen kyllä paljas halpa palwelija,
mutta ehkä minullekin wielä lempeämpi päiwä koittaa!"
--"Me olemme kaikki palwelijoita, suurimmasta pienimpään. Te olette
wielä nuori, kukaan ei woi sanoa mihin seisatutte. Lukekaa minun
perheeni ystäwiksenne."
Näillä sanoilla molemmat erosiwat, ja Grönros'in silmissä loisti
tyytywäisyys, kun hän nöyrällä kumarruksella kätteli Iiwanan waimoa ja
tytärtä. Mutta hänen huulillensa kuwausi iwallinen nauru, ojentaessaan
kättänsä Simpsalle ja sanoessaan: "toiwotan onnea ja menestystä
aikomuksessanne."