Tutkinto.
Paroni oli käskenyt ajamaan Punaista Lähdettä kohti. Hän istui
waunuissaan tawallista wakaisempana ja näytti lewottomasti katselewan
ympärilleen.
--"Ei", sanoi hän wihdoin itselleen, "Renner ei ole se mies, Hän on
nähnyt minun aikomukseni enkä tarwitse pelätä häneltä tuhmuuksia. Näin
hänen silmistään enemmän kuin hän tahtoi minulle sanoa. Hän tuntee,
ett'ei Olgan asia ole minulle niin wähäpätöinen kuin sanoin. Hän ei
olisi Renner, jos woisi olla niin typerä, että luulisi minun huoletta
woiwan nähdä julkista häwäistystä Olgalle. Siis woin luottaa Renneriin
enkä siinä erehdy."
Tultua tähän päätökseen hän antoi ohjallisen kääntää takaisin. Hän
ajeli wielä kerran kaupungin läpi ja seisatutti sitte kanslian portaan
eteen.
Tultua kansliaan, hänen muotonsa oli wielä synkkä, kuten ainakin,
jolloin mitä erinomaista oli tapahtunut. Sellaisena päiwänä ei kukaan
tohtinut hänelle paljon puhella. Kaikki meni hiljaista menoansa, juuri
kuin koko kansliassa ei olisi ollut muita kuin paroni, jonka ääni
silloin tällöin kajahti huoneiden läpi ja pani jokaisen wapisemaan.
Niin se oli tänäänkin. Paroni awasi eteensä asetetun paperitukun,
katsahti jokaiseen eri paperiin ja wiskasi sihteerinsä eteen. Wihdoin
hän otti yhden, jota seisattui lukemaan.
--"Kurjuutta!" kiljasi hän, "Paroni W:n omaisuuden hoitaja--mitä he
arwelewat? Missä he luulewat olewansa? Amerikassako, Ruotsissa wai
Sweitsissä?"
--"Sanokaas muuta, paroni", wastasi Rosenlund, hänen wastassaan istuwa
wirkamies. "Minä pääsin juuri sitä sanomasta."
--"Se on hämmentää sekaisin päiwä ja yö, se on kääntää nurin koko
maailma, kun wangita paronin omaisuuden ylihoitaja, ja se on
häwytttömyyttä tehdä se wastoin minun tahtoani. Mitä sanotte siitä?"
--"Minulla on ihan sama ajatus kuin teillä, paroni."
--"Ja sen he luulewat menestywän. He erehtywät. Mitä wuosisata on
rakentanut, luulewatko tuhmalla päätöksellään woiwansa sen tuokiossa
purkaa? Se on tehdä kuollut lainsääntö wahwemmaksi kuin oikean ihmisen
järki, kuin käytännöllinen järki, joka, olkoon jos kymmenesti heidän
lakiansa wastaan, kuitenkin hallitsee maailmaa."
--"Sen se warmaan tekee ja wielä kahta enemmän", sanoi Rosenlund.
--"Ja wiimeksi he owat siinä tehneet wäärin."
--"Peräti wäärin", wakuutti Rosenlund.
--"Minä aion siis paikalla kumota sellaisen päätöksen."
--"Siinä emme woi muuta tehdä, sillä tässä on siihen wahwa syy."
--"Mutta Rosenlund, jos se olisi wastoin seisowia lakejamme?"
--"Kyllä se niin on, paroni, ett'ei se lain mukaista olisi."
--"Tällä kertaa siis en tiedä onko siihen laisinkaan hywä ryhtyä."
--"Minusta, paroni, se näyttää epäilyksen alaiselta."
--"Jos ehkä toistaiseksi olisi parempi mennä esityksellä ylemmäksi?"
--"Minä ajattelen samaa, sillä, paroni, se mikä meille on parempi, ei
woi olla meille pahempi."
--"Meillä ei siis ole tässä asiassa mitään eri ajatusta?" sanoi paroni,
wiskaten paperin sihterinsä eteen.
--"Teidän ajatuksenne, paroni, on tässä asiassa niin selkeä, ett'ei
siinä kukaan saata toisin ajatella."
--"Ja herra Kulakowin orja, näen minä, on toinen, joka eilen illalla on
tuotu linnaan", sanoi paroni ottaen toisen paperin.
--"Niin, todella, ja syystä, hän odottaa etuhuoneessa tuomiotansa."
--"Eihän liene wäärin ollut wangita niin wähillä syillä?" kysyi paroni.
--"Ken sitä woisi wääräksi sanoa?" sanoi Rosenlund päättäwästi.
--"Ja jokainen palwelus on tawallansa myös orjuus," sanoi paroni.
--"Wapaus se kaiketi ei woi olla, ja siksi minä olen tuntoni mukaan
arwellut lähettää hänet tutkimatta wangin kyydillä isäntänsä käsiin,"
sanoi Rosenlund hywin wakaisesti.
--"Mutta tawan ja näön wuoksi täytyy ensin wähän tutkia", sanoi paroni,
"sillä minua peloittaa, jos palwelija sattuisi olemaan wiaton, ja syy
olla isännässä, Kulakowissa."
--"Tietysti, tietysti, hywin helposti se niinkin woi kääntyä, sillä
tapahtuuhan usein, että palwelija on wiaton, ja wika on waan isännässä;
sentähden wälttämättä ensin tutkia, waikka sen ei päätöstä tarwitse
muuttaa."
--"No, koska se on teidänkin ajatuksenne," sanoi paroni, "siis"----
--"Tutkinto on wälttämätön, sillä ainakin syyt täytyy olla tunnetut
ennen kuin hänet woi takasin lähettää," sanoi Rosenlund, tekeytyen
hywin tärkeän muotoiseksi.
Paroni soitti ja wahtimestari tuli owesta.
--"Käski Iwosen tuota esiin illalla wangitut."
--"Waan, paroni, niitä on paljon, luulen puolikymmentä, ja niitä on
eräs nuori mies niin raiwoisa ett'ei tahdo huoneessa pysyä."
--"No, antakaa hänen tulla ensiksi."
Wahtimestari meni.
--"Koska se on sellainen junkkari, niin ei wahingoittaisi näyttää wähän
kowuutta", sanoi Rosenlund.
--"Todella", wastasi paroni, "arweletteko, että noudatamme Iiwanan?"
--"Wälttämättä, sillä näille ihmisille ei ole mitään parempaa kuria
kuin Iiwana. Hänen paljas nimensä panee heidät wapisemaan, ja, paroni,
se on teidän ansionne, että on löydetty sellainen mies."
--"Siis päätetty. Waroiksi noudatamme Iiwanan, waan sillaikaa woimme
alkaa tutkinnon."
--"Niin minäkin ajattelen."
Owi awautui, ja Iwonen weti perässänsä paronin eteen ensimmäisen
wankinsa.
Meidän täytyy palata wähän takaisin, katselemaan miten Olgan laita oli
linnassa. Iwonen oli täyttänyt lupansa. Hän oli sulkenut Olgan yöksi
pieneen lapsikamariin, missä hän sai rauhassa jäädä omain ajatustensa
seuraan. Työläs on arwata mitä tämä haaweksiwa neiti yksinäisyydessään
ja uudessa asunnossaan uneksi. Se näkyi waan aamulla, ett'ei hän ollut
iloinen. Hänen silmänsä oliwat wähän punaisina, joka näytti hänen
itkeneen. Mutta ei mitään pelkoa, jota illalla oli nähty. Olga näytti
luottamuksella odottawan mitä oli tapahtuwa.
--"Onko se teidän totenne, ett'en järkiään pääse irti?" kysyi hän
Iwoselta, terwehdittyä häntä ja Annia.
--"Hywä neiti Olga", wastasi Iwonen kohteliaasti. "Älkää pahastuko, jos
illalla olin pikainen, ehkä kowakin; se ei ollut aikomukseni. Nyt kadun
sitä ja olen walmis päästämään teitä wapaaksi. Minun tarwitsee waan
ilmoittaa paronille erheys, joka on wiattomasti saattanut teidät
linnaan. Olette siis heti wapaa, se on tehty kymmenessä minutissa, niin
pääsette siitä julkisesta häwäistyksestä, joka seuraa sellaista
ilmestystä kuin julkinen tutkinto kansliassa paronin edessä."
--"Sanokaa minulle, onko se jo tunnettu, että minä olen täällä
wankina?"
--"Tietysti se on tunnettu, että howineuwos Kulakowin karannut palwelia
Simpsa eilen illalla wangittiin ja tuotiin linnaan, ja että minulla on
käsky hän tänä aamuna saattaa paronin eteen tutkittawaksi."
--"Ja tutkinto tapahtuu julkisesti?"
--"Niin julkisesti kuin se on paronin, lääninsihterin ja muiden
wirkamiesten saapuwilla kansliassa."
--"Uskotteko minun eilen illallisessa puwussani woiwan tulla heti
tunnetuksi?"
--"Se on tuskin epäiltäwä, etenkin, jos paroni on niin onnellinen, että
jo entuudesta teidät tuntee."
Olga punastui, waan sanoi järkiään wakuudella:
--"Nyt olen päättänyt. Hywä ystäwä, te saatte wiedä minut paronin eteen
Simpsana, Kulakowin orjana, mutta sitä ennen, odottakaa, tahdon olla
wähän yksinäni."
Olga pakeni yölliseen wankihuoneesensa. Kun hän wähän ajan takaa sieltä
palasi, Iwonen ja hänen waimonsa kääntyiwät hämmästyksellä häntä
katselemaan. Olga oli niin täydellisesti kauniin nuoren miehen
muotoinen, että tarwittiin tuon hywän pariskunnan koko tuttawuus häntä
tuntea Olgaksi. Runsas pimeä tukka oli taitawasti laitettu hajallaan
walumaan kahden puolen olkapäille, musta silkkihuiwi oli kömpelösti
kääritty kaulan ympäri, ja wyö oli huolettomasti wiskattu solmuun
harmaan, kantapäihin ulottuwan sarkanutun päälle. Kukaan ei woinut,
häntä nähdessä, sanoa muuta kuin että siinä oli joku karjalaisia
talonpojan poikia.
--"Hahaha!" käwi Iwonen nauramaan: "Ja mitä arwelette nyt tehdä tuossa
puwussanne?"
--"Arwelen näin tulla kansliaan ja siellä paronin edessä wastata
puolestani."
--"Mutta jos tulette sitä katumaan?"
--"Minun päätökseni on luja."
--"Hywä neiti Olga, minä ymmärrän aikomuksenne ja näen läpi
ajatuksenne. Minäkään en olisi keksinyt niin oiwallista keinoa,
sentähden kiitän jo edeltäpäin ilosta, jonka minulle walmistatte. Neiti
Olga, uskokaa, se menestyy oiwallisesti, he eiwät ole sen wiisaampia,
he eiwät näe etemmäksi nenä=warttansa kaikella wiisaudella millä
ylpeilewät. Minä olen kohta walmis teitä seuraamaan."
Näin warustettuna, Olga astui siis Iwosen perästä paronin eteen.
Jokainen kanslian herroja kääntyi uteliaasti katsomaan tuota
raiwoisaksi sanottua nuorta wankia. Mutta kukaan ei ollut odottanut
nähdä mitä näkiwät. Tuota ihanaa nuorukaista, jonka silmistä loisti
teräwä äly ja awonainen katsanto, ei tahtonut kukaan uskoa
pahantekijäksi.
Paronin silmät kohtasiwat myös wangin silmiä. Hän tuskin woi peittää
wapsausta, minkä tämä katsaus waikutti. Oli kuin tulinen nuoli olisi
säwähtänyt hänen olentonsa läpi. Hänen oli mahdoton selittää mitä nuo
säihkywät silmät hänelle muistuttiwat, ja hän tarwitsi koota
ajatuksiansa ennen kuin woi alkaa puheensa. Tämän wähän äänettömyyden
ajalla Iwonen astui esiin, ojensi paronille lipun, missä oli
wangitsemisen käsky. ja täytännön kertomus. Sitä pikaisesti silmäiltyä,
paroni wihdoin kääntyen wankiin päin alkoi:
--"Sinä olet Simpsa?"
--"Olen."
--"Ja olit howineuwos Kulakowin orja?"
--"Olin."
--"Ja karkasit sieltä wiime elokuun lopulla?"
--"Minä läksin sieltä silloin."
--"Ja eilen illalla sinä otettiin kiinni tässä kaupungissa."
--"Kaikki on totta, minä otettiin kiinni tässä kaupungissa."
--"Niin nuori ja kuitenkin niin tottelematon lakia ja esimiehiä
kohtaan. Etkö muistanut, että jokaisen on pysyttäwä siinä sijassa,
mihin Jumala ja esiwalta kenenkin on asettanut? Karulla siitä paeta on
suuri rikos, joka rangaistaan kowasti. Sellainen häpäisee ihmisen, waan
ei työ eikä palwelus, olkoot minkä nimellisiä hywänsä."
--"Teidän puheenne, paroni, on hywin kaunis niihin oloihin, mihin se
sopii. Minua kohti sopii waan yksi niitä lain sääntöjä, mitä korkea
hallitsijamme on wahwistanut. Se on pyhä ja kallis sääntö, ett'ei,
tässä maassa, ett'ei Suomen rajain sisällä keltään saa otattaa wapautta
eikä ketään käy wangitseminen ennenkuin laillinen oikeus on siitä
päättänyt tahi ellei pahanteossa ole tawattu. Teidän welwollisuutenne,
paroni, on walwoa tämän lain pyhyyttä. Kuitenkin olen minä teidän
käskystänne ihan wiatonna, wastoin kaikkea lakia aiwan tuntematonna
tullut wangituksi keskellä maantietä ja niin kadottanut wapauteni. Ken
teille takaa, että minä olen se, joksi minua luulette? Ja jos olisinkin
se, ken teille woi wakuuttaa minun olewan niin rikollisen kuin teille
on saatettu kertoa? Minä uskon teidän olewan wiehättäwää kuunnella
jokaisen liwertäjän ystäwänne puheita ja myöntää heille kaikellaisia
waatimuksia, waikka ne sotisiwat pyhimpiä lakia wastoin."
--"Kuuletteko sitä rohkeutta?" sanoi paroni, kääntyen sihteriinsä.
--"Hirweää häwyttömyyttä, wastoin Keisarin lakia", wastasi Rosenlund.
--"Woisi uskoa", jatkoi wanki, "että teille, paroni, on wiehättäwää
lain nimessä osoittaa kowuutta sille, jota wihaatte, ja katsoa
sormienne wälitse, kun kysymys on ystäwistänne."
--"Mitä kaikkia, mitä sinä tarkoitat?" huusi paroni pikastuneena.
--"Tarkoitan sanoa teille miten wäärin se on käyttää lakia
kunnianhimonsa tyydyttämiseksi ja korkeaa wirkaansa petollisten
liukastelijain mielen nouteeksi, sill'aikaa kuin tuhat rikosta jää
rankaisematta ja tuhat wiatonta kärsii wääryyttä, mutta kauhistawaa on,
kun sellainen wirkamies auttaa wääryyttä ja sortaa sitä, kellä on
oikeus."
--"Kylläksi, kylläksi", huusi paroni, wiitaten kädellään Iwoselle.
--"Sulkekaa pimeimpään tyrmään", huusi Rosenlund.
--"Niin teille, paroni, se woi olla kylläksi! Onhan katkeraa kuulla
totuutta sen, joka on tottunut kuulemaan waletta ja petosta
liukastelewain ystäwäin huulilta. Mutta minulle ei ole wielä kylläksi",
jatkoi wanki lujuudella. "Teidän lakimme on seitsemän wuotta sitte
antanut wapauden sadoille orjille, joita entiseen aikaan oli tänne
tuotu Wenäjältä. Te paroni ja käskyläisenne olette tehneet kaikkea,
pidättääksenne heitä tässä orjuudessa. Kowain isäntäin ystäwänä, te
olette lain nimissä lähettäneet jälleen jokaisen, ken on tiennyt ja
tahtonut wapauttansa käyttää ja hankkia etuansa toisaalla. Uskokaa
minua, se ei saa kestää kauemmin. Minä koetan ettekö joskus näissä
'orjissa' tule kunnioittamaan wapaita ihmisiä, joilla on oikeus määrätä
työnsä ja toimensa. Minä koetan auttaako korkea wirkanne teitä
kauemmin, puolustaissa laittomuutta ja rikosta, minä koetan löytäwätkö
wiekkaat ystäwänne aina teissä turwaa pyhiä, wannotuita lakia wastaan."
--"Hirmuista, julkista häwäistystä!" huusi paroni.
--"Ja sitä wangilta, orjalta, Kulakowin orjalta!" huusi Rosenlund.
--"Kurjalliset olennot!" huusi wanki. "Totuus on teille häwäistys, kun
se alentaa kuwitellun arwonne. Te tahdotte hallita silloin kuin teillä
ei ole muuta tehtäwää kuin noudattaa lakia. Te olette itse orjina
pahoille himoillenne. Kauhistukaa sitä, jos mikään teitä kauhistuttaa,
ja palatkaa tekemään oikeutta, joka on welwollisuutenne."
Tämä oli enemmän kuin paroni ja Rosenlund woiwat kärsiä. He hyppäsiwät
istuimiltaan, paroni tempasi pöydältä kellon ja alkoi soittaa
hätäisesti. Kaikki käskyläiset juoksiwat esiin. Paronin muoto oli
mustettunut. Hän huusi kowemmin kuin koskaan ennen oli huutanut.
--"Hän on hurja! Itse pahahenki ihmisen hahmossa, kapinan nostaja,
antakaa hän Iiwanan käsiin!" huusi hän pian hengittämättä.
Malttamatta odottaa Iiwanaa, paroni aikoi tarttua wangin rintaan,
syöstäksensä häntä ulos kansliasta. Hänen silmissään paloi hirweä wihan
raiwo. Silloin yhtäkkiä wanki awasi wyönsä, wiskasi päältänsä
sarkawiitan ja laski pitkät kiharansa walumaan hienolle kaulallensa.
Hänen suuret hehkuwat silmänsä kohtasiwat paronin, ja hänen huulillaan
leikitsi suloinen hymy, jossa wiaton nuoruuden ilo ja tilaisuuden
tuottama hieno iwa oliwat sisällisesti yhdistettyinä.
Paroni oli kuin nuolella ammuttu. Rosenlundin silmät seisoiwat nurin
päässä.
--"Olga!" oli ainoa sana, joka pääsi paronin huulilta.
Silloin tuli owesta huoneesen Iiwana. Hän seisattui tuokion, katsahti
ympärilleen ja syöksi tytärtänsä kohti, puristi hänet syliinsä huutaen:
"Olga, minun Olgani!"