Wanki.
Wiipurilla oli siihen aikaan kolme merkillistä miestä, joista jokainen
oli warsinaisia originaleja. Paitsi paronia ja sen Iiwanaa, sillä oli
linnanwartija Iwonen. Hän oli aikoinaan ollut maaherran palwelijana,
josta erinäinen onni sysäsi hänen linnanwartijaksi, wankein
päälliköksi, mitä wirkaa hän jo oli toimittanut seitsemän wuotta. Hänen
luonnollinen wilkkautensa oli wähitellen tehnyt hänet tuttawaksi
jokaiselle herrasmiehelle kaupungissa ja pian koko Wiipurin läänissä.
Kun ken matkalainen tuli Wiipuriin, hänen ei tarwinnut olla paria
tuntia kaupungissa ennenkuin hän tapasi kadulla, torilla, linnan
sillalla tahi waiwoinkin Motin konditoriassa herrasmiehen, jonka kanssa
hänen täytyi seisattua puhelemaan, ja eräissä minuteissa häneltä sai
tiedon koko kaupungin elämästä. Wiipurissa oli tuskin yhtään perettä,
josta Iwosella ei ollut joku tarina tai seikka, joka oli tapahtunut
eilen, tällä tai menneellä wiikolla, wiime kuukautena tahi edellisenä
wuotena. Iwonen ei ollut sentähden mikään panettelija tahi joutawa
tuulen lennättäjä, ei suinkaan, sitä hän ei ollut. Waan se, mitä hän
puheli, oli kuitenkin aina jotakin uutta, mitä muut eiwät tienneet.
Luonnollisella utaluudellaan hän sai joka asiasta tarinan, hauskan
seikan, joka oli ihan alkuperäinen ja yleisesti tunnettu Iwosen
hauskoina juttuina.
Mutta kaikista Iwosen jutuista ei ollut mitään hauskempaa kuin ne, mitä
hän tiesi puhella paronista ja sen Iiwanasta, ja niitä hän puheli
kaikille, ketä hän waan puhutteli. Ja warmaa on, etteiwät paroni ja
Iiwana olisi koskaan tulleet niin kuuluisiksi, jos ei Wiipurilla
yhtaikaa olisi ollut Iwostansa. Iwonen oli kuin Wiipurin aamulehti tahi
joku pilkkakirwes, ja kun ken kysyi mistä hän oli saanut uutisensa, hän
wastasi aina: Punaiselta Lähteeltä, tahi: paronin suusta.
Samana iltana kuin Iiwana oli tunnetun wankimme lähettänyt linnaan,
Iwonen oli tullut kotiin ajemmalla kuin tawallisesti. Mutta tänä iltana
hän ei ollut niin iloinen kuin muulloin. Hänen waimonsa tuli hänelle
owella wastaan ja pelästyi, sillä Iwonen ei näyttänyt olewan
tawallisella tuulellansa, hän tuli äänettä eikä hyräillyt, kuten hänen
tapansa oli tulla kawakkaan asuntoonsa.
--"Mikä sinulla on, Abram?" huusi waimo pian säikähtyneenä. "Wain oliko
paroni taas?"
--"Paroni, Anniseni, on aina paroni, se on synti ajatella paronista
mitään pahaa. Sentähden saatkin istua ikäsi tässä pimeässä linnassa."
--"Ja nimismiehen wirka, joka sinulle jo oli luwattu?"
--"Sen saa, woitko arwata ken?"
--"Herrainen aika! Jo kolmas kerta kun sinut pettäwät. Ehkä antawat sen
Iiwanalle?"
--"Sen sanot leikillä, mutta se saattaa kääntyä todeksi. Uskotko mitä
paroni sanoi minulle tänään? Hän sanoi: Iwonen, se ei ole hywä, että
linnanwartija niin paljon puhelee. Sen tulee olla äänetön kuin tuo
linnan torni. Silloin minä wastasin: paroni, antakaa sitte minulle se
awonainen wirka. Olisit kuullut mitä hän wastasi."
--"Hän sanoi sen luwatuksi toiselle?"
--"Ei juuri niin, waan woin arwata, että hän niin ajatteli. 'Sinä näyt
siellä linnassa woiwan paremmin kuin minä', sanoi hän. 'Mutta suuri
perheeni ja pieni palkkani?' sanoin minä. 'Se on toinen asia', sanoi
hän, 'minä tunnen mieheni mihin ne kelpaawat ja annan yhdelle sata
toiselle tuhat routaa.' 'Sitä minä en ymmärrä', sanoin minä. 'Kyllä',
sanoi hän, 'sen saat oppia ymmärtämään linnassasi.' Minä kumarsin ja
menin."
--"Siis se wirka on annettu Iiwanalle!" huudahti Anni, langeten
miehelleen kaulaan.