Silloin kuului kowa jyskytys owessa, ja Iwonen hyppäsi awaamaan. Kaksi
polisimiestä talutti wälissään wankia, ja kaikki kolme tuliwat Iwosen
eteen. Toinen miehistä antoi paperilipun Iwoselle. Tämä katsahti siihen
ja sitte nuoreen wankiin, jota molemmat saattajat wielä piteliwät
kynkistä. Iwosen muoto walkeni ja hänen silmiinsä kuwausi tawallinen
iwanaurunsa, mutta hänen huulensa pysyi wakaisena.
--"Se on hywä", sanoi hän miehille, "saatte mennä. Minä korjaan wangin
pimeimpään tyrmään, sanokaa se Iiwanalle."
Miehet meniwät.
--"Hahaha!" käwi Iwonen nauramaan. "Woin arwata, että tämä on taas
paronin wiisaita laitoksia. Eräs palwelija karkaa Laatokan rannoilta,
ja sen he luulewat saaneensa kiinni Wiipurissa. En kummastuisi, jos se
olisi paronin oma palwelija, mikä sattui käwelemään Pietarin
esikaupungissa."
Iwonen läheni wankia, päästi sen silmiltä huiwin ja irroitti sen kädet.
--"Mitä kummaa näen? Anni, Anni tule katsomaan", huusi hän waimolleen,
joka oli ehtinyt paeta sisähuoneihin.
Iwosen waimo tuli, seisattui wangin eteen ja katseli kummastellen tuota
outoa ilmestystä.
--"Mitä, pettäwätkö silmäni?" huusi Anni hämmästyksissä.
--"Niin minä se olen, tunnetko minua ollenkaan?" sanoi Olga, wiskaten
lakin päästänsä ja märän wiitan päältänsä.
--"Olga! Herrainen aika!" huusi Anni, "miten tulet sellaisessa asussa
ja näin myöhään?"
Molemmat naiset juoksiwat toisillensa wastaan ja syleiliwät. Iwosen
huulilla leikitsi sanomaton iwa. Hän tuskin woi wastata naisten
kysymyksille. Hän nauroi wiimein, että täytyi pidellä watsaansa.
--"Huomenna", sanoi hän itsekseen, "huomenna saawat maistaa oiwallista
soppaa, jonka owat keittäneet."
--"Se on sitte ollut erheys", sanoi Anni, "ethän arwele pidättää Olgaa
tänne?"
--"Minäkö? Kun paroni on lähettänyt minulle Kulakowin orjan, ja se
täällä muuttuu mamseliksi, täällä minun linnassani, luuletteko minua
niin tyhmäksi, että laskisin senlaisen saaliin käsistäni, ei, ei,
teitä, neiti Olga, minä en woi jättää muuanne kuin----"
--"Muuanne kuin?" huudahti Olga. "Ettehän aio sulkea minua
wankihuoneesen?"
--"En juuri sinne, waan yöksi kumminkin meidän lapsikamariimme ja
huomenna kansliaan, paronille."
--"Kansliaan ja paronille?" huusi Anni. "Olisitko hulluna!"
Olgan muoto waalistui.
--"Eihän se kumminkaan liene totta?" sanoi hän teeskellyllä naurulla.
"Olisinhan woinut jo heidän wangitessaan päästä irti, mutta ajattelin,
että pelastaahan minut teidän ystäwyytenne heti kuin olette minut
nähneet."
--"Ettehän woi pahaksua, neiti Olga, jos wakuutan puhuwani pelkkää
totta. Mitkään ihmisen woimat eiwät teitä pelasta wankeudesta ennenkuin
huomenna, ja silloinkin se on paroni, joka woi laskea teidät
wapauteen."
--"Jumalan tähden", huusi Olga, "minä en woi enkä tahdo häntä nähdä."
Iwonen nousi seisalleen, meni owea kohti, kiersi awaimen kahdesti
ympäri ja pisti sen powelleen.
--"Nyt menkää, jos tahdotte", sanoi hän Olgalle nauraen.
--"Woi, woi", huusi Olga puoli nauraen, puoli itkien, ja heittäysi pian
herwotonna Annin syliin.