Isäntä ja orja.
Eräässä lahden kainalossa, Laatokan rannalla, kahden=puolen
rajoitettuna jyrkillä wuoriseinillä, nähdään nykyisin kiwiraunioita,
asetetut nelikulmaisiin piirroksiin. Näillä kiwityksillä seisoi
muutamia wuosikymmeniä sitte punainen rakennus pystykattoinensa, kuten
useampi sen ajan rakennus näillä seuduin. Tämä oli wanha Piiskolan
howi, jolla aikanaan oli suuri merkitys seudussa. Laatokan rantamailla
ei ollut yhtään howia, joka olisi ympärystössään tullut niin
kuuluisaksi kuin Piiskola, ja sen ympärillä olewassa pitäjässä on wielä
nytkin tuskin yhtään ihmistä, joka ei tietäisi puhella joitakin
muistoja tästä howista. Kun lapset entiseen aikaan tekiwät palikoista
rakennuksia, niin he eiwät tehneet eikä nimittäneet niitä kirkoiksi,
waan he ne nimittiwät aina Piiskolaksi. Ja kun wanhat ihmiset puhelewat
siellä jostakin erinomaisesta ja ihmeellisestä, niin he alkawat
tawallisesti näin: "Ennen aikaan Piiskolan howissa j.n.e." Tähän howiin
johdattaa meitä nyt kertomuksemme.
Oli elokuun ilta ennen sitä aikaa, jona kertomuksemme alkaa. Piiskolan
isäntä, howineuwos Kulakow, istui nahkatuolissaan, wetäen paksuja
sawuja piipustaan. Hänen wastapäätänsä istui nuorempi mies, pimeä
muotoinen ja hywin wakaisena. Tämä oli pitäjän uusi wallesmanni,
tunnettu haukunta=nimellä Karhu, waikka hänen oikea sukunimensä oli
Karhulin. Molemmat herrat oliwat keskenään kiihkeässä puheessa.
--"Pelkäätte siis heidän tuntewan ne oikeudet?" sanoi herra Karhu,
jatkaen alettua puhetta.
--"Minäkö pelkäisin? Hahaha! En yhtään sitä epäile, waan en sitä
pelkääkään. Ken woi ottaa minulta omaisuuteni?" sanoi herra Kulakow,
tekeytyen aiwan huolettomaksi. "Ne owat kaikki ihmisiä, jotka isäni toi
tänne Wenäjältä. He owat aikoinaan puhtaalla rahalla ostetut. Minua
huolettaa waan yksi asia, waan minä luotan teihin ja wirkaanne."
--"Minuunko? Waan minun täytyy seurata lakia ja asetuksia."
--"Tietysti, tietysti", wastasi Kulakow. "Mutta te ette wielä ole
kuulleet asiaa, joka minua huolettaa. Mettekö", sanoi hän, "siitä on
kuukausi eli parikin, kun sain luokseni Wiipurista erään sukulaiseni,
joka matkalla Walamoon wiipyi tässä muutaman wiikkokauden. Toimen mies,
uskokaa se, herra, waan liian jumalinen, enkä tiedä miten, ehkä liian
heikko kodissaan. Hän on antanut waimonsa, en tiedä mikä ruotsalainen
neitsyt Helsingistä, wietellä itsensä, arwaatteko mihin hulluuteen?"
--"Woin sen arwata, kun sen kuulen teidän suustanne."
--"Hän on kouluttanut tyttärensä, ajattanut sen pään täyteen wapautta,
weljellisyyttä ja yhtäläisyyttä ja sellaista rojua, jota on kauhistus
kuulla, ja wiimeksi, kun muna on tullut wiisaammaksi kanaa, hän
hurjenee tuomaan sen Walamoon, juuri kuin mitkään rukoukset sellaista
rojua woisiwat ajaa ihmislapsen päästä ulos."
--"Waan minä en näe mitä waaraa siitä kaikesta olisi teille", muistutti
herra Karhu.
--"Enemmän kuin luulette, ja se waara ei ole ainoastaan minulle, waan
se on jokaiselle naapurilleni ja itsellenne teille, herra. Minä selitän
sen tuossa paikassa. Minä olen tietämätön kaikesta, panen Jegoran
palwelemaan isää, Feodorin passaamaan äitiä ja annan nuoren Simpsan
palwella tytärtä. Aiotteko nyt arwata sen kauhean tapauksen?"
--"Minun täytyy tunnustaa, etten tohdi wielä sitä arwata."
--"Se kunnoton, läpi oppinut suka tunkee orjani Simpsan pään täyteen
rojuansa, opettaa hänen lukemaan ja wielä hirweämpää..."
--"Wieläkö hirweämpää?"
--"Hän opettaa sen kirjoittamaan, minun orjani kirjoittamaan, ja mitä
luulette hänen nyt kirjoittawan? Minä tapasin hänen lukemasta, etsin
kaikki hänen kätkönsä, löysin kirjat ja paperit, heitin ne palawaan
uuniin ja silloin jäi käteeni kirjoitus, joka yht'aikaa awaa silmäni.
He kirjoittelewat toisillensa: hän pyytää, ja Simpsa lupaa karata.
Tässä asiassa se on, kun nyt kysyn neuwoanne."
--"Laillisesti hän on wapaa, sillä----"
--"Laillisesti ja aina laillisesti", huusi Kulakow wiskellen päätänsä,
"mutta sanokaa kerran mikä minä olen laillisesti! Simpsan isä oli
isä=wainaani orja, hänen waimonsa oli orja, jonka isäni hänelle osti.
Minä olen perinyt heidän lapsensa samoin kuin tämän howin, sanokaa,
ettei tämä howi, tämä huone laillisesti ole minun, sanokaa, että koko
maailma on kääntynyt nurin, että tämä huone woi eräsnä yönä karata ja
tämä omaisuus muuttua mereksi. Kuinka kauan luulette kaiken sen olewan
laillista?"
--"Se on hywin tietämätöntä, sillä jos Simpsanne ehtii karata ja muut
orjanne saawat----"
--"Se ei saa tapahtua, minä käännän koko maailman nurin, ennen minä
annan joka sielun sitoa sotamiehiksi."
--"Siinä se onkin juuri onnettomuus. Meillä on Elokuu kohta lopussa, ja
sotamiesten otosta ei kuulu wielä mitään. Ihmiset hokewat, ettei sitä
enää tulisikaan."
--"Mitä sanotte? Ja te uskotteko sitäkin?" sanoi Kulakow
kauhistuksella.
--"En wielä sitä usko", wastasi Karhulin. "En woi wielä ajatella, miten
he luulewat tätä kansaa woitawan saada tottelemaan wirkamiehiänsä, jos
wirkamiehillä ei olisi waltaa määrätä ketä tahansa sotamieheksi.
Talonpojat woiwat nauraa minulle wasten silmiä eiwätkä tottele minua
enemmän kuin wertaistansa. Minulle ei jäisi turwaksi muuta kuin käteni
woima, ja tietymätöntä on, eikö eräänä päiwänä sanota sitäkin
laittomaksi. Uskokaa, kaikki sellainen on mahdollista."
--"Se, mitä sanoitte, on kauhistawaa. Mutta tiedättekö, minulle johtui
mieleeni hywin onnellinen ajatus. Ennenkun kaikki, mitä puhuitte, ehtii
tapahtua, ja ennenkun häwitän koko omaisuuteni, arwaatteko, mitä luulen
parhaaksi? Jos koettaisin Simpsasta ajaa ulos kaiken tuon turmelewan
rojun, ennenkun se ehtii mitään waikuttaa?"
--"Se on sukkela ajatus", wastasi Karhulin. "Ja wiimeksi, jos se
onnistuu, woisin koettaa samaa keinoa tämän pitäjän talonpojille,
ennenkun nuo uudet wapauden houreet ehtiwät heihin waikuttaa."
--"Se ei wähääkään wahingoita, jos se ei autakaan", wastasi Kulakow.
"Ja että asia näyttäisi lailliselta, minä noudatan Simpsan tähän ja
annan teidän, joka olette lain täyttäjä, panna tuo uusi keinomme
toimeen. Saammehan nähdä miten kiinteästi nuo uudet wiisaudet owat
häneen tarttuneet."
Tämän sanottuaan, Kulakow nousi, otti kellonauhasta ja alkoi hywin
pikaisesti nykiä, kuten hänen oli tapa tehdä, kun tahtoi orjansa
Simpsan tulemaan luoksensa. Hän soitti kauan, mutta ketään ei tullut.
Wiimeksi hän alkoi huutaa kowasti. "Durak, durak, durak!" kaikui nyt
huoneissa, mutta kukaan ei wastannut. Tällainen tapaus oli hänelle niin
odottamatonta, että hän säikäyksestä putosi tuolille istuilleen, hänen
näkönsä mustettui ja alkoi kiilua siniselle. Hän hyppäsi taas ylös,
syöksi ulos pihalle, juosten suorastaan ruokakellon luo, joka riippui
perheen tuwan salwamessa. Hän tempasi sen nauhan ja alkoi soittaa kuin
tulipalon hädässä. Kaikki työwäki seisattui, leikkaajat pellolla
heittiwät sirpit kädestään ja lähtiwät juoksemaan howiin. Pian oli
kaikki työwäki tullut pihaan, ja jokainen käwi katselemaan missä tuli
oli walloillaan. Silloin kajahti taas isännän ääni. "Durak, durak!"
huusi hän täyttä woimaansa, ja jokainen ymmärsi hänen niin kaipaawan
Simpsaa. Kaikki rupesiwat katselemaan ympärillensä, waan Simpsaa ei
näkynyt missään, häntä ei ollut nähnyt kukaan sitte kuin warhain
aamulla.
Tällaista ei ollut ennen koskaan tapahtunut. Kukaan ei tiennyt, mitä
siitä ajatella. Enimmän wapisi Simpsan äiti, joka kuitenkin näytti
olewan wiaton poikansa häwiämiseen. Tässä yleisessä pelossa, jossa
kukaan ei tohtinut ääntää, karjahti taas Kulakowin ääni:
--"Koirat", huusi hän, "te olette jokainen yhdessä neuwossa, ja ettei
petoksenne jäisi rankaisematta ja että saisitte nähdä minulla wielä
olewan wallan henkenne ja ruumiinne yli, yksikään sielu ei saa paeta
tästä paikasta, minä ammun raehauleilla läpi ensimäisen, joka sitä
yrittää."
Herra Karhulin oli sill'aikaa myös tullut ulos. Molemmat herrat
seisoiwat portailla. Kulakow huusi eteensä orjat.
--"Koirat", huusi hän heille uudelleen. "Minä ja laki on päättänyt.
Tässä on tarwis asettaa wahwa ja pysywäinen esikuwa. Te saatte
petoksestanne jokainen wiisikolmatta, waan sinä, Kirina, joka olet
Simpsan äiti, ja olet laskenut poikasi karkaamaan, saat lisäksi Simpsan
osan, miten laki ja oikeus waatii."
Tämän sanottua, herra Karhulin weti esiin nahkapalmikon, ja parissa
minutissa oli toimitus päätetty ja orjat muun aluswäen kanssa pellolla
työssä.
Eräs wiikkaus tämän tapauksen perästä, herra Kulakow kirjoitti ja
lähetti Wiipuriin seuraawan anomuksen:
--"Korkea wapaasukuinen herra paroni! Hirmuinen tapaus käskee minun
kääntymään teihin, herra paroni. Yksi minun palwelijoistani on
karannut. Hän on luullut uudet asetukset wapauttawan häntä
welwollisuuksista, jotka owat yhtä pyhiä kuin lait. Minulla on täydet
syyt uskoa, että hän, wiimestään tästä päiwästä kolmen wiikon perästä,
tulee Wiipuriin, jossa hänellä on tarkoitus--minä en tiedä mikä, waan
juuri Punaisella Lähteellä hän silloin on esiytywä. Minä lähetän
hänestä tässä warmat tunnusmerkit. Luottaen wanhaan ystäwyyteemme,
rohkenen toiwoa, että wiisailla keinoillanne otatte hänet kiinni ja
lähetätte takaisin palwelukseensa. Muutoin minun täytyy koettaa muita
neuwoja. Nöyrin palwelijanne Wasili Kulakow."
Tämä kirjoitus se oli, jonka täyttämisen polisipalwelija Iiwana oli
saanut toimekseen. Katsokaamme, miten se hänelle onnistui.